44. RUNO
vv. 2, 3. Kun matka kuitenki paremmin puolin oli onnistunut.
vv. 5-8. K. XLII: 214-216.
vv. 10-60. K. VIII: 49-60.
vv. 21-24. Koivut, jotka kasvavat paremmilla paikoilla, ulompana ihmisten tiloilta.
vv. 30-36. Milloin laskevat mahalaa juodaksensa, milloin vuolevat jälttä syödäksensä, milloin kiskovat tuohta muiksi tarpeiksensa.
vv. 54-56. Lehdet ensin kellastuvat ja kalvettuvat, sitte tuuli ne kokonaan karistaa maahan.
vv. 65, 66. Kun kanteleena tulet suloisesti soimaan.
v. 70. Onki nyky-aikaisten kanteletten koppa koivusta, lepästä, kuusesta tahi muusta puusta.
v. 72. Koivu ei kestä nauloina.
v. 81. Käen kukkuminen Suomalaisten korvissa kun kuului suloiselta, niin runo, suloa kanteleelle ko'otessansa, teettää naulat sen kukkumasta kullasta; k. II: 223-232, IV: 24 ja 211-222, XXII: 151, 152.
v. 85. Vanhan-aikaisissa vaskikanteleissa oli vaan viisi kieltä, nyky-aikaisia kanteleita välistä tavataan useammalla kahdeksistollaki eli oktaavilla.
vv. 87-104. Siitä se Suomen laulanto tuliki ilon- ja surunsekaisen laatunsa saamaan.
v. 96. Jott'ei ylen rohkealla lähenemisellä säikähyttäisi ja hämmentäisi neitosta laulussaan.
v. 109. Vaskikanteletta soitetaan molemmilla käsillä, jouhikanteleen kieliä (k. XL: 94) painettiin vaan vaseman käden sormilla, jousi oikeassa kädessä.
vv. 115-168. K. XLI: 14-104.
vv. 115-120. Vielä parempi kun entinen kantele, sai tämä hengettömätki olennot liikkeelle (k. vv. 151-168).
v. 122. Kirjoja, so. kirjavia kuvia, naisilla on tapana neuloa koristeiksi paitoihin, lakkeihin, kintaisiin, vöihin jne.
vv. 147, 148. Ei syönyt välillä eikä päästänyt vyötään levolle mennäksensä.