47. RUNO
vv. 7-12. Runo osaavasti laittaa ne Pohjolan emännän saataville.
vv. 15-18. Entiseen sammon paikkaan; k. X: 237.
vv. 21, 22. Lieneekö sekä tulen että tulukset pois loitsinut.
vv. 34-38. Arveli, mikä syynä, kun näin kauvan viipyvät pilven tahi muun varjon takana.
vv. 41, 42. Sukat ja kengät olivat ennestään tuttuja, pimeässä niitä ei kyllä kukaan nähnyt.
vv. 49, 50. Hoidella ja isommaksi kasvatella.
vv. 73, 74. Hyvin iso, leveä joki.
v. 83. Luultavasti joku toinen, kun nykyinen Nevan joki; k. XX: 15, 16.
v. 96. Tulta on vaarallinen etsiä.
v. 99. Luoma-tiloilta.
vv. 119-121. Kalat oudostuivat järven kuohuntaa ja ajattelivat, mikä jo olisi paras neuvo.
v. 130. Kaikin paikoin, joista toivoi nielijänsä tulevan.
vv. 161, 162. Paremman aineen puutteessa vanhaan aikaan ehkä kudottiinki verkkoja niinestä ja katajan kuoresta tahi juurista.
vv. 163, 164. Verkkoja painetaan vieläki parkkivedessä, josta tulevat lujemmiksi, ja sanotaan paremmiksi kalastamaanki tulevan.
vv. 175-180. Runo arvelee, jo kalainki kummastelleen niitä huonoja pyydyksiä, ja kääntää arvelunsa kalain sanoiksi; k. VIII: 49-60.
vv. 187-192. Ajat eivät huonone, kuin moni lyhytmielinen luulee, vaan entisten menneitten sijaan tulee uudet kahta paremmat.