48. RUNO
vv. 5, 6. Muistelee ensimäisen liinaisen nuotan hankintaa; k. XLVII: 163, 164.
vv. 11, 12. Kun oli kova kiire; sentähdenpä oliki joka ainoa kynsi yht'aikaa työssä.
v. 40. Huonoja, kelpaamattomia ahvenia.
v. 76. Leväsuu.
vv. 99, 100. K. XX: 15, 16.
vv. 106-108. Kannon-juurissa tuli vielä kauvan pitkittää kytemistänsä metsän, kaskien ja soiden palon jälkeen.
vv. 111-122. Kovan puheen sijasta loitsija välistä käyttää hyviä, imartelevia sanoja.
vv. 121, 122. K. XXIII: 35, 36.
vv. 123-128. Metsä- ja kalastusmatkoilla tulta kuletettiin kotoa pakkulassa, jota useinki kannettiin kattilan sisässä, ettei muuten tuulen hengessä virisi riehkeämmästi palamaan. Kattila ilmankin oli matkalla muassa. Kielessä säilynyt sana kitkantuli eli kitkanvalkea muistuttaa Suomalaisten kitkuttamallaki tulta synnyttäneen. Sitä sanottiin myös tulen kirnuumiseksi, koska sitä varten pehmeämpään puuhun oli reikä eli kolo tehty, jossa kovempaa puuta pyöritettiin siksi kun tuli syntyi. Sitä muistutellaan seuraavissa tulensynty-runon sanoissa: Panu poika aurinkoisen kirnusi tulisen kirnun, säkehisen säilähytti.
v. 134. Hädässä ei ollut aikaa katsoa, miten tuli.
vv. 141, 142. Tulen ja valkean saattamia kipuja.
vv. 145, 146. Joku ajateltu hengellinen olento.
vv. 156-158. Samoite.
v. 168. Ukossa Ilmarisellaki viimeinen turva.