49. RUNO
vv. 1-4. Vaikka oliki tuli jälleen saatu, niin kuu ja aurinko yhä olivat kateessa.
vv. 9, 10. Nuoret ja ikäpuolet, so. kaikki ihmiset; k. XL: 97 vv. 15, 16. Seinän vieressä kiukaan takana makaamasta.
vv. 23-26. Ilmarinen, aina valmis takomaan mitä pyydettiin, ei näytä aina sitä ajatelleen, tulisiko työstänsä mitään.
vv. 29, 30. Epätietoisessa kohdassa arpa tavallisesti tuli neuvon antajaksi; k. XVIII: 184-196.
vv. 33-36. Arvaksi käytettiin seulan tapaista kapinetta, pohja eri osiin jaettu ja kukin osa merkitsevä jotain erinäistä ainetta, paikkaa tahi muuta tiedusteltavaa kohtaa. Niin taisi joku osa merkitä tuulta, toinen vettä, kolmas metsää, neljäs noitaa jne. Pantiin sitte kevyt lastu keskelle pohjaa ja juuri samassa, kun kysyttiin, saatettiin arpa liikahtamaan, josta lastuki tuli liikkeelle ja kulkemaan jonkun eri osan päälle. Siitä osasta, minkä päälle lastu seisattui, selitettiin arvan vastaus. — Monta muutaki tiedon saamisen keinoa löytyi, esimerk. kaikenlaiset unet, aaveet ja enteet. Korvain suhina eli soiminen tiesi uusia sanomia, harakan risotus, kissan silmiänsä hierominen, kukon tavattomalla ajalla laulaminen, poskipäiden ja leuvan kutkuminen tulevia vieraita, seinämadon napsutus, hyypiän huudanta, leppälinnun likeinen laulu kuolon sanomaa, jäiden tulo keväällä talon rantaan häitä jne.
vv. 39, 40. Ase, jonka kautta Jumala antaa merkin salaisista asioista.
vv. 47-50. Lastu kulki Pohjolan osalle, ja sitte siitä tieto saatua, taidettiin arvalta uudelleen kysyä, mihin kuu ja päivä siellä olivat kätketyt. Osa-piireille sitä varten voitiin uudet merkitykset antaa.
vv. 61-66. Pohvasteleva vastaus.
vv. 65, 66. Ei pääse ilman, kun et tietäne päästö-sanoja. Kun loitsijat jotain kätkivät tahi kiinnittivät (k. VI: 125-128), niin tavallisesti samassa määräsivät, mitä sanoja piti käyttää, jos tahdottiin sitä jälleen irti päästää.
vv. 71, 72. Näillä sanoilla vaatii toista miekkasille.
vv. 81, 82. K. XXVII: 193, 194.
v. 90. Olivat lujitetut loitsusanoja vastaan.
v. 96. Kolmiluku usein muissaki kohdissa vaikuttavaisin (k. I: 145).
vv. 106-110. Pohjolan emännän, kun ei enää ollut entisellään, piti varulla olla Väinämöistä vastaan.
vv. 121-124. Ei huolinut toista viisaaksi tehdä taonnastaan, ainoastaan viittomalla osotti sen tarkoitusta.
vv. 135-136. Edellisellä kerralla oli ollut rumempana, väkevämpänä lintuna, nyt sitä vastoin suotuisempana, vähäväkisenä.
v. 162. Tuvissa niinä aikoina olivat pienet lauta-ikkunat, sentähden piti ulos pihalle mennä.
vv. 171-190. Tällä herttaisella tervehyksellä ja hartaalla toivotuksella Väinämöinen osottaa ilonsa kuun ja auringon jälle ilmaumisesta.
vv. 184-186. Ihmisten parhaita odotuksia kuulta ja auringolta.