50. RUNO
vv. 9, 10. Siivon, kainun tytön ei sopinut mäkiä ja kukkuloita myöten hypiskellä.
vv. 11, 12. Marjatan huviksi ja onneksi.
vv. 27, 28. Ylempänä, kun että olisi maasta käteensä saanut, alempana, kun että olisi puuhun kiivetä tarvinnut.
vv. 36-38. Tuli raskaaksi.
vv. 43, 44. Synnyttämisen tuskissa.
vv. 57, 58. Ei tiedetä, mitä sukua oli.
v. 62. Onko elätettävä, vai kadotettava; k. vv. 69-74.
vv. 69-74. Arveli niin oudolla ja eriskummaisella tavalla si'inneestä ja syntyneestä lapsesta ei ikinä hyvää maalle tulevan.
vv. 79, 80. Niitä suuria syitä ja tuhmia töitä ei sen paremmin nimitetä. Tarkoitettaisiko Joukahaisen sisaren surmaa, vai Ilmarisen väkinäistä Pohjolaan lähettämistä, vaiko sammonkin itsevaltaista ryöstämistä Pohjolasta.
vv. 83-86. Ukko hämmästyksissään puoli-kuisen lapsen puhunnasta, paikalla ristei hänen ja ennusti hänestä koko maan valtiaan tulevan.
vv. 89-122. Ihmeteltävä on, Väinämöisen vastustelematta luopuneen entisestä arvostansa ja vallastansa.
vv. 101-110. Suomen nykyiset kansalliset ja kielelliset riennot näitä Väinämöisen ennustus-sanoja par'aikaa ovat toteumaan saattaneet.
vv. 115, 116. Maan ja taivaan yhtymä-paikkaan asti. "Sieltä hän vielä kerran ilmi elävänä tulee takaisin tänne", niin ainaki runolaulajat tavallisesti vakuuttavat; k. III: 123.
v. 129. Viikate käypi tylsäksi.
vv. 131, 132. Vesi, joen mutkasta päästyänsä, kulkee laimeammasti.
vv. 143, 144. Aika, joka synnytti ja kasvatti Suomen laulun, ei ole enää jälillä.
vv. 147-150. Vieraskielinen vallasväki, joka yhtä paljon kun puut korvessa suosii lauluani.
vv. 151-154. Tulin varhain vieraan esivallan alle.
vv. 157, 158. Kylmille, pohjoisille maan rajoille.
vv. 173, 174. Yksi tuskastuu suomalaisiin sanoihini, toinen yksi-ääniseen nuottiini.
vv. 177, 178. Sanoo, ei taitavani laulaa kauniisti ja niin, kuin oikein pitäisi.
vv. 183-186. En ole, kun vallasväki, käynyt etäämpänä oppia hakemassa.
vv. 188-194. Piti vääntää alinomaa työssä kiinni, etten saanut aikaa muualta oppia hakemaan lähteä, ja muutenkin olin silloin vielä pieni ja ymmärtämätön lapsi.
v. 196. Suksimiehistä on sillä vaikein kulku, joka ensin hiihtää ladun jälettömään lumeen. Valmista latua on toisten paljo huokeampi kulkea. Jälki jäänehen vetääpi, umpi uuvuttaa hyvänki.
vv. 197, 198. Tietöntä matkaa kulkeva taittelee puiden latvoja ja karsiskelee oksia puista, jotta toiste jälkeenpäin osattaisi niiden viittaamalla samaa matkaa paremmin kulkea.