AINO
Miten on mieli miekkoisien, autuaallisten ajatus? Niinp' on mieli miekkoisien, autuaallisten ajatus, kuin on vellova vetonen eli aalto altahassa; mitenpä poloisten mieli, kuten allien ajatus, kuin on hanki harjan alla, vesi kaivossa syvässä. Parempi minun olisi, parempi olisi ollut syntymättä, kasvamatta, suureksi sukeumatta, näille päiville pahoille, ilmoille ilottomille; oisin kuollut kuusi-öisnä, kaonnut kaheksan-öisnä, oisi en paljoa pitänyt: vaaksan palttinapaloa, pikkaraisen pientaretta, emon itkua vähäisen, ison vieläki vähemmän, veikon ei väheäkänä.
(Äiti ilmestyy jälleen vasemmalta karsikosta, katsoo hetken häntä päätä pudistaen ja tulee hänen luokseen lempeänä ja hiljaisena.)
ÄITI (hiljaa)
Mitä itket, impi rukka, kuta, vaivainen, valitat?
(Aino purskahtaa hillittömään itkuun ja heittäytyy hänen parmailleen.)