HYPERIONIN KOHTALOLAULU
Ylhäällä valossa kuljette vienoilla kentillä, henget autuaat! Jumal-ilmat väikkyvät koskevat otsaanne hiljaa niinkuin soittajan sormet kieliä pyhiä.
Vailla kohtaloa, lailla nukkuvan rintalapsen henkivät taivahiset, puhtaina säilyneet ujojen nuppujen suojassa. Henkensä heidän iäti kukkiva on, ja silmien autuaitten syvä katse tulvii iankaikkista, hiljaista kirkkautta.
Mutta ei meille missään rauhan sijaa suotu. Kärsivät ihmiset hukkuvat, putoavat suin päin, sokkoina hetkestä toiseen hetkeen kuin vesi putoaa kallionkieleltä kallionkielelle tuntemattoman syliin.