ILLASSA
Jo laske, armas aurinko. Tunteneet he eivät sua, palvoen pyhyyttäs: Sä oothan siivin vaivattomin raskautettujen yli noussut.
Mä nousus, laskus näin, Valo, lempeät,
tää silmä sinut ymmärsi, ihanin!
Mä opin suuren palvomisen:
joi sydän lääkettä Diotiman.
Sua, taivaan sanansaattaja, kuuntelen,
sua, Diotima! Rakkaus, luotas sun
päin päivän kultaa silmä tämä
kiittäen kääntyi! Ja iloisemmin
nyt solisivat lähtehet, kukkien ol’ ihanampi, armaampi hengitys, ja kultapilvist’ alas satoi siunaus eetterin, niinkuin hymy.