SELMA LAGERLÖF (1858—1940)
Laps, olet lempinyt.
Laps, olet lempinyt, koskaan et
maista nyt riemua rakkauden.
Intohimo tärisytti sieluas sun.
Oi iloitse, rauhan jo sait!
Et nouse enää riemun korkeuksiin.
Oi iloitse, rauhan jo sait!
Et painu enää tuskan syvyyksiin,
et milloinkaan.
Laps, olet lempinyt, koskaan ei
liekehdi sielusi nyt.
Olit ruohokenttä sa kuivunut,
tuless' aaltosit kiitävän sekunnin.
Savun tieltä ja hiilihöytyvien
pois linnut kirkuen pakenivat.
Ne palata saa! Enää leimua et,
et leimuta voi.
Laps, olet lempinyt, koskaan et kuule nyt ääntä rakkauden. Kuin väsyneet lapset vapauteen tylyn koulun penkeiltä ikävöi, niin sydämes voimat kaihoavat, mut niitä kutsuta ei. Ne on niinkuin vartio unhoitettu: niitä kutsuta ei.
Laps, on mennyt hän ainoo, hänen kanssaan rakkaus, riemu sen. Meni hän, jota lemmit, niinkuin ois hän sinut avaruuslentoon siivittänyt, jota lemmit, kuin ois ahdistaissa tulvan pakopaikan sulle ainoon hän lahjoittanut, meni hän, joka taisi yksinään oven aukaista sydämees.
(Suom. Elina Vaara)