KORSHOLMAN VALLEILLA.
Miss' on virrat vuolahimmat, luonto laajin, viljavin, missä mielet rautaisimmat, kansa urhein, uljahin, siellä merten rantamailla, joita saaret kaunistaa, siell' on korska Korsikkamme, mainehikas Pohjanmaa!
* * *
Siellä kynti, kylvi, niitti muinoin heimot jäämien, luonnon laajan liepehillä jumaloitaan palvellen, sodan julman tuhotöitä silloin tuskin tunnettiin: merten myrskyin sekä hallan kanssa vain kun taisteltiin.
Täällä kaatui vanhat kasket, siirtyi syrjään louhikot, täällä kirveen laulaessa kaikui aarnihongikot, kunnes tullen uhripäivän pyhät lehdot vilkastui, kansan syvät huokaukset savupilveen pukeui.
* * *
Mutta kerran kevähällä huomaa hylkeenpyytäjät, ulkosaaren rannikoilla saalistaan kun väijyvät, että kaukaa merten poikki laivat oudot purjehtii, kohti heidän kotojansa lailla lokkein kiirehtii.
Valkopurjeet pullistuupi, keulat halkoo ulappaa,
pian saarten salmekkeille kummat kulkijaimet saa,
laskee laivat lahden pohjaan, maalle käy kuin omalleen,
nostaa ristin kummun laelle, käy sen juureen polvilleen.
Kummissansa katsoo tuota vanhat hylkeentappajat,
aivan oudon aavistuksen mielissään jo tuntevat:
tullut oisko vainon joukko viemään heiltä viljamaan,
uhrilehdot leikkimähän, kalapaikat katsomaan?
Kohti vierii viesti teitä: ruotsi maahan saapui jo,
otti haltuun ulkosaaren, koht' on heidän saaristo,
joll'ei käydä kimppuhunsa kaikki niinkuin yksi mies —
joustaan näet kuin kuokkoansa suomalainen käyttää ties.
Kulki viesti, nousi kansa, sotajoukko kokoontui,
käytiin kilvan kalpasille, meren laineet punertui —
mutta vaikka Ukon kanssa oli tehty liittokin,
pysyi maalla ryöstetyllä ristimiehet kumminkin.
Vaivan turhaks nähtyänsä toivoo sentään Pohjan mies,
että Ukko nuolillansa ristin väelle kostaa ties;
vaan kun säilyi sijallansa rikkomatta ristinpuu,
kansa miettii, kunnes kääntyy, ristin juureen polvistuu.
Niinkuin nousee ulapasta jyrkkä luoto korkeuteen — kestää kaikki merten hyrskyt, hurjat laineet vahtoineen, niinp' on nousi saarekkeelle ajan vierren linnakin, joka ristin merkin tähden nimekseen sai Korsholmin.
(K. Leino: Runoja.)