MEHILÄINEN W. 1840.
Toukokuutta.
Onneton naimamatka.
Olli se kylän kävijä,
Morsianten tieustaja,
Läksi koistansa kosihin
Noita Niemen neitosia.
Kävi tietä, astelevi,
Arvelee, ajattelevi:
"Joko mennen maata myöten
Wainko kulkenen vesitse? —
Menisin mä maata myöten,
Kanssa jaksaisin jalalta,
Waan ne kenkäni kuluvi,
Saappahat supi menevi;
Hyv' ois vettä viiletellä,
Myötävirtoa vilata,
Waan on nousta vaikiamp,
Päästä päälle kosken korvan."
Muisti Mustosen venehen,
Sen otti omin lupine;
Löys' airot venehen alta,
Raksit rannassa rakenti:
"Aalto ei Ollia hukuta,
Miest' ei kaaha kosken korva."
Laski korvan, laski toisen,
Kiven kiini ottamatta,
Kallion kapasematta.
Niin tulevi kolmas korva,
Wene väärähän menevi,
Kaksilaita kalliohan,
Mustosen vene musuksi.
Ele huua Huusko parka,
Ele oo Olli milläskänä! —
Juntti joutuvi hätä'än,
Karppanen tähän kahu'un,
Miestä maalle saattamahan,
Kuivalle kulettamahan;
Waikk' on koski kontin vienyt,
Wirta viinan viilettänyt,
Lihapalaset likahan,
Rapakkohon voirasiat,
Miehen mielen melkiähän,
Naimatuumat tuonnemmaksi.
(Kuhmosta.)
Kaipaksen elämäkerrasta.
Kaipas onkivi kaloja.
Joen suussa joutusasti,
Millon Weilon venehellä,
Konsa kökkivi kivellä;
Tuota katsovi kalatki,
Halusesti hauvit katso,
Ahvenetki arvelevat,
Kun oli otsa oivallinen,
Kulmaluunsa kunnollinen.
Kanssa kasvonsa leviä.
* * *
Kaipas kaskuja panevi,
Tarinoita taitavasti,
Pitelevi piippuansa,
Kukkaroa katselevi,
Kaiken kaunoista keseä.
Kyllä onkia osasi,
Katsoa kalojen päälle,
Palot jäivät paikoillehen;
Ei ole kynnetty kesanto,
Eikä pelto pehmitetty,
Kerran kyntävi kesässä,
Pehmittävi peltoansa,
Seki sattuvi sateella,
Päatyci pahalla säällä.
* * *
Kaipas suuttu sunnuntaina
Eukollensa ensistäänki,
Heinistä häjyn tavalla;
Sitte nosti noian väen,
Ja kirosi kauhiasti.
Otti hattunsa omansa,
Jonk' oli turkista turannut,
Myssyn päälle myyvittänyt,
Huonon päänsä hoitajaksi,
Kopristi kovasti kiini,
Löi lietehen lujasti,
Palamahan paiskahutti; —
Itse istuvi tuvassa,
Pöyän päässä pöllöttävi,
Walittavi vaikiasti:
"Ei ole aikaista älyä,
Eikä tointa täyellistä,
Mulle annettu ajassa,
Suotu suurelta isältä —
Suuttuvatpa suuremmatki,
Wihastuvat viisahatki.
Ei ne hattua hajota,
Polta myssyä poroksi,
Niinkuu mie polonen poika
Poltin myssyni poroksi,
Hatun ainoan hajotin,
Paratulla pakkasilla,
Jätin pääni paljahaksi."
* * *
Kaipas suuttu kauhiasti
Wirsistänsä viimeisellä,
Puhu tuimasti Kokille,
Siroselle siiristihen,
Wielä veitsensä vetäsi,
Puserteli puukkoansa,
Siroselle siitä syystä:
"Sie paljo pajassa lauloit
Wirsiäni viekkahasti;
Waan mie laitan lautamiehen
Keräjihin kutsumahan.
Esivallan eessä käyttä,
Saatta sakkoa samassa —
Kolme riksiä Kokille,
Siroselle siitä puoli,
Puoli Pulkkilan pojille,
Annetaanpa Antillenki,
Laamaselle laitetahan,
Saman sakon maineita,
Warvarill' on vahva rauha."
(Kerimäeltä.)
Jälkimaine. Kaipakseen sopii sanalasku: mies mennyt, liha lahonnut, töitä maassa mainitaan.
Tarina Abrahamista.
Abrahami istui majansa ovella ja odotti vieraita, joita hän mielellään otti vastaan, syötti, juotti ja majautti. Kerran tuli vanha ukko, vuosistansa ja vaivoistansa köykistynyt, saua kädessä, hänen tykönsä. Abrahami käski hänen astua sisään, pesi hänen jalkansa ja asetti hänen iltaselle. Mutta kun näki, että ukko syömään ruvetessa ei siunannut ruokaa, niin kysyi, miksi ei palvellut ja kunnioittanut taivaan Jumalata. Ukko vastasi ei tietävänsä muusta Jumalasta, kun tulesta, jota hän palvelisi ja kunnioittaisi. Tästä vastauksesta närkästyi Abrahami, ajoi ukon ulos ja antoi hänen siellä olla yön sateessa ja vilussa. Mutta kun ukko oli lähtenyt tuli Jumala ja kysyi Abrahamilta, mihin hän oli vierahansa pannut. Abrahami vastasi, ajaneensa hänen ulos, koska hän ei tahtonut palvella ja kunnioittaa taivaan Jumalata. Silloin lausui Jumala: "voi sinuasi, Abrahami, kun yhtä yötä et tainnut ukkoa kärsiä ja minä olen häntä jo sata vuotta kärsinyt!" Nyt lähti Abrahami, kutsui ystävällisesti ukkoa jälle majaansa, holhoi häntä kun parasta vierasta, jutteli mitä Jumala oli hänelle sanonut ja sai sillä seka muulla opetuksellansa ukon pakanallisesta tulen palvelosta luopumaan ja ainoahan taivaan Jumalaan turvaamaan.
Kärsivällisyys.
Muinasella Greikan viisauden tutkijalla, sillä mainiolla Suokratilla oli toranen akka Santippa nimeltä. Suokrati tavallisesti ei vastannut hänelle mitään, vaan antoi torua, siksi että vaikeni. Mutta tästä miehensä vaiti olemisesta vaimo muutamasti niinki suuttui, että viskoi maljan vettä hänen päällensä. "Sen minä tiesin, että piti jyrinätä sateen seuraamaan", sanoi sillon Suokrati ja pyhki kasvonsa kuivaksi ja rupesi sen jälkeen jälle työhönsä.
Wakuus.
Suokrati tervehti kerran kadulla toista, joka ei vastannut häntä. "Ja tuommoista ylpeyttä sinä kärsit!" sanoi sillon joku hänen ystävistänsä. Suokrati vastasi: "pitäisikö minun siis suuttuman siitä, ettei kaikki ole niin nöyrät, kun minä?" — Toisen kerran kun kuuli, jonkun panetelleen häntä, sanoi: "jos se paha, mitä minusta puhuttiin, on tosi, niin muistuttaa se minua parantamaan itseäni, jos se taas on valhe, niin se ei kuulu minuun ollenkaan."
Franskan kuninkaalle, Kaarlo kuudennelle sanottiin myös kerran, että joku oli häntä pahasti panetellut. "Se ei ole mahdollista, vastasi kuningas, sillä minä en ole hänelle muuta, kun hyvää tehnyt."
Phrygian kuningas Antigono sattui kerran kuulemaan kuinka muutamat keskenänsä salaa panettelivat häntä. "Menkää vähän ulommaksi, sanoi kuningas heille, muuten minä kuulen puheenne ja olen täydytetty rankasemaan teidät."
Arabian sanalaskuja.
1. Kieli lyö pään poikki.
2. Pidä sillon tavarastasi vaari, kun kissa ja hiiret ystävyydessä elävät.
3. Silmäpuolten maassa elä itseki silmäpuolena.
4. Ele sillon kaikkia pyydä'kään, kun sinussa ei ole kaiken pitäjätä.
5. Alasimena ollessasi kärsi, vasarana lyö.
6. Kellä ei ole muuta opettajata, sen aika opettaa.
7. Wierottaminen katkeruutta äitin maidon.
8. Lainatakki ei lämmitä.
9. Mykän äiti ymmärtää mykän kielen.
10. Täysiikäistä on paha vierottaa.
Ihmisen ikä.
Kymmenestä samana päivänä syntyneestä ihmisestä tulee tavallisesti yksi 74 vuoden vanhaksi; kahdeksastatoista yksi 80 vanhaksi; neljästäkymmenestä ja kolmesta yksi 85 vanhaksi; kuudestakymmenestä yksi 88 vuoden ikään. Sadan vuoden vanhaksi ei tule jos yksi 3500:sta ja 105 vuoden vanhaksi yksi 14 eli 15:sta tuhannesta. 25:stä tuhannesta elää tavallisesti yksi 106 vuoden vanhaksi ja 50:stä tuhannesta yksi 107 vanhaksi, koko millioonasta saattaa yksi päästä 110 ikään.
Mikä on siis ihmisen maallinen elämä? — Tomu tuulessa taikka savu ilmassa. — Sadasta tuhannesta kuolee ylipäite ensimäisenä vuotena 25 tuhatta, toisella vuodella 8 eli 9 tuhatta, kolmannella 4 eli 5 tuhatta, neljännellä 2 eli 3 tuhatta, viidennellä puolentoista eli 2 tuhatta, kuudennella tuhannen paikkoin. Niin sadasta tuhannesta seitsemättä vuotta ei näe, jos 60 tuhatta.
Muuten mainitaan aviisoissa välistä hyvinki vanhoista ihmisistä. Niin olisi Puolan maalla joku lammaspaimen Demetrio Grabvuski elänyt 169 vuoden vanhaksi ja Englannin vanhin mies Jenkinsi samaan ikään. Eräs Englantilainen tietojen harrastaja, Johan Sinklairi, joka on muutaman kirjan terveyden ja pitkän iän voittamisesta kirjottanut, lausuu pitkäikäsistä ihmisistä, että niitä kyllä löytyy erinäisissä viroissa ja erinäisellä elämänlaadulla, mutta sanoo niiden kuitenki näissä kahdessa asiassa ei toinen toisestansa erouman: ensiksi olivat terveistä ja voimallisista vanhemmista syntyneet ja toiseksi aikasin aamulla ylös nousseet. Tytyväisyys onneensa, levollinen omatunto ja vähällä täytetyt tarpeet ovat kussaki säädyssä parahimmat keinot ikää pitentämään.
Myös sanotaan erimailla semmoinen erotus olevan kuolevaisuuden välillä, että Italiassa, Greikan ja Turkin mailla vuosittain kuolee 30:stä 1; Hollannissa, Franskan maalla ja Preussiassa 39:stä l; Austriassa, Helvetiassa, Portugalissa ja Hispaniassa 40:stä 1; Euroopallisessa Wenäjässä ja Puolan maalla 44:stä 1; pohjoispuolisessa Saksassa, Juutissa ja Ruotsissa 45:stä 1; Ruidan maalla 48:sla l; Irlannissa 53:sta 1; Englannissa 58:sta 1; Skottlannisja ja Islannissa 59:stä 1.
Tästä osotuksesta näemmä esiksi, että kylmemmillä mailla ikä on pitempi, kun lämpimillä ja toiseksi, että meren likeys puoltaa iän pituutta. Italiassa kuolee sadasta kaksi sen vertaa vuosittain kun Islannissa.
Muutama sana soiden viljeliöille.
[Niin tämä, kun seuraavatki otteet maaviljelystaidosta ovat meille itsekoettaneelta tarkalta maaviljeliältä annetut. Kiitollisuudella panemma ne tähän muidenki hyväksi.]
Suot poltettakoon Juhannuksen aikoina taikka ennemmin. Myöhemmin poltettuna on vaikia maan palamista estää. Kaksi eli kolme vuorokautta ennen sytyttämistä pitää suot kynnettämän ja karhittaman (äestettämän, astuvoittaman eli harattaman). Juurikot, turpeet ja ruohot luodaan pieniin kokoihin keskelle sarkaa, että pikemmin kuivaisivat ja paremmin palaisivat. Polttamisen jälkeen pitää tuhka hetimmiten mullan kanssa sekasin karhittaman, ennenkun tuuli sen viepi, jos sadetta ei kohta tulisi.
Sateisina kesinä ruohottuu maa niin äkisti, että tarvitsee kerran kyntää ja useemmin karhita soita ennen kylvämistä, joka tavallisesti tapahtuu alkupuolella Elokuuta, juurusjyvillä viikkoa ennemmin kun muilla.
Kuuden syllän levyiseltä saralta on kuokkioille tavallisesti maksettu 9 markkaa syllältä lakioilla, puittomilla soilla ja 3 talaria, välistä tolvaki korpisoilla, jossa paljo juuria löytyy. Ojittajat ovat saaneet 6 hopiaäyriä syllältä 5 korttelin levyisestä ja kyynärän syväisestä ojasta.