VIRRALLA.

Jos onnes näit jo häipyneen, ja koskaan ei se palaa, niin katso juoksuun virran veen, — se pois vain vuotaan valaa.

Jos vietiin sulta rakkainkin, ja tuskaan sai sun kaipuu, luo silmäs syvään vesihin, niin unhoon huoles haipuu.

Vain tuijottamaan virtaan jää, siks kunnes mieltäs lientää, ja kautta kyynelvihmeen nää, kuink' aallot pois vain rientää.

Kuin unissas näät väreet veen ja sielus kuvan tuolla: pois unhotukseen tuskineen se valuu ajan vuolla.

HEINRICH HEINE.

Krenatööriä kaks kävi Ranskaan päin, oli kumpikin Venäjän vanki. Mut Saksaan kun pääsivät tiellään näin, he väsyi ja matkaan ei hanki.

Tuli Ranskasta surkeita viestejä vaan: Peri hukka jo voittajanki, oli lyöty ja pirstattu armeija maan, — ja keisari, keisari vanki.

Krenatöörit nyt itkevät rinnakkain, kun murheiset tiedot saavat; ja toinen äänsi: »Oi tuskiain, taas aukeni vanhat haavat!»

Sanat toisen soi: »Taru loppui tää, ja ma voisin kanssas kuolla, mut mulle vaimo ja lapset jää, joit' eivät vieraat huolla.»

»Ma vaimosta viis, ma lapsista viis, voin uhrata rakkaimmanki; jos on nälkä, he käykööt mieroa siis, oi, keisari, keisari vanki!

»Sua, veikko, nyt mä vannotan: Jos murtaa mun tää vaiva, vie kanssasi ruumiini Ranskahan, sa hautani Ranskaan kaiva.

»Tää kunniaristi rinnallein sa laske arkkuun myötä ja paina pyssy vierehein ja miekka vyölle vyötä.

»Niin makaan vait ja kuuntelen vaan, kuni vartia korvin vaisuin, kunis tykkien jyskettä kuulla saan ja kapsetta ratsujen raisuin.

»Yli hautani keisari ratsastaa, soi säilät, ja huomaan ahdon: Ma haudasta nousen ja puolustaa sua, keisari, keisari, tahdon!»