MERESTÄNOUSIJANEITO
Oli ukko ja akka ja niillä poika ja tytär, ylen kauniita molemmat. Läksipä veli kuninkaaseen ja pantiin siellä paimeneksi, vaan sisar jäi vanhaan kotiinsa, niin veli ikävöi häntä. Yhä muistui entinen koti hänen mieleensä. Kerrankin paimenessa käydessänsä kirjoitti sisarensa näyn jäniksen kääpään ja vei kerallansa linnoille. Sattuipa kuninkaan poika näkemään sen, ja kun oli tyttö kaunis ja ihana, jott'ei voi virressä veteä eikä saarnassa sanoa, pyysi häntä samassa naimisiinsa ja sanoi veljelle: "Siskosi käy tänne, minä otan hänet morsiamekseni, sinut rinnallani elämään, kun lie tytär kaunis kuvaa myöten." Tämä lähtee siitä kotia, alkaa siellä, yrittää: "Nyt pitää, siskoni, lähteäksesi kuninkaan pojan morsiameksi, pääset linnoilla elämään." Mutta tytär tekee vastusta, sanoo: "En minä, veikkoni, lähde ennenkuin taattoni ja maammoni saamaa kiveä jauhamalla murottanen, äsken lähden minä taattoni saamista huoneista." Veli silloin meni, kiven pani paloiksi, vähäsen tukkieli vain rakoja ja palat yhteen likisteli. Sisar kun meni jauhamaan, kivi samassa levesi. "Jokos nyt lähdet, siskoni?" kysyi veli. "En minä, veikkoseni, vielä lähde", vastasi sisar, "ennenkuin taattoni ja maammoni saama lavitsa kuosalin kannalla kulunee." Mitäs ollakaan. Sisar kun meni ulos, veli sillä aikaa lavitsan pani paloiksi, ja toinen kun ulkoa tuli ja rupesi kehräämään, heti lavitsa meni muruiksi. "Jokos nyt, siskoni, lähdet?" — "En minä ennen lähde, ellen isoni saamaa huhmarta survomalla särkene." No, veli meni, senkin hajoitti vielä muruiksi ja kysyi: "Jokos nyt lähdet?" — "En, veikkoni, ennen lähde kuin minä taattoni ja maammoni saaman kynnyksen helmoillani kuluttanen." Velipä silloin sisarensa tietämättä kynnyksenkin samatse särki ja kysyi uudellensa: "Joko nyt, siskoni, lähtenet?" Siitä jo läksi kuin läksikin, parhaat vaatteet otti aitastansa ja suori veljensä kera matkaan.
Linnoille oli meritse mentävä, niin ikään olivat valkamoilta lähtemässä, kun tuli tyttären Pilkka-niminen koira siihen ja pyrki veneeseen. Tyttö ei hennonut jättää sitä, vaan otti kerallensa; ja lähdettiin soutamaan. Vähän matkaa kun soutivat, niin Syöjätär kävelee rannitse, niemen nenästä huhuu: "Ottakaapa, ukon poika, akan tytär, minua matkoihinne!" — "Otammeko, sisko?" kysyi veli. "Elä ota", vastasi sisar, "paha pahasta tulee, pahan miehen siemenestä." Ei otettu, soudettiin toisen niemen kohdalle. Syöjätär siihen tulee huhumaan: "Ottakaa minua matkoihinne!" — "Otanko, sisko, matkaamme?" — "Ole ottamatta", sanoi sisar, "paha pahasta tulee, pahan miehen siemenestä." No, ei otettu, soudettiin edelle, kunne tultiin kolmannen niemen kohdalle. Taas Syöjätär niemen nenästä huhuu: "Ottakaa minua matkoihinne!" Sisar ei huolisi häntä joukkoon, sanoo: "Elä ota!" Mutta veli ottaa, sanoo: "Ottakaamme, sen Jumala kanssamme suvaitsee." Syöjätär kun sai veneeseen, loihe istumaan keskelle venettä ja otti samassa veljeltä sekä sisarelta kuulon, teki kumpaisenkin kuuroksi. Jonkin matkan mentyänsä, alkoi heille jo kuninkaan linnat etäältä näkyä, niin sanoi veli veneen perästä sisarellensa: "Ylennä, sisko, istuimesi, korenna koristeitasi, kuninkaan koti näkyy!" Tyttö kun ei kuullut veljensä puhetta, kysyi kokkapuolesta: "Mitä sanot, vieno veikkoseni?" Syöjätär vastasi keskeltä venettä: "Sitä sanoo vieno veikkosesi: herkeä soutamasta, luote päällesi mereen!" Tyttö ei kuitenkaan lähtenyt mereen, vaan herkesi heti soutamasta, ja Syöjätär rupesi sijaan.
Soudettiin vähän matkaa, niin veli toisen kerran sanoo: "Ylennä, sisko, istuimesi, korenna koristeitasi, kuninkaan koti näkyy!" — "Mitä sanot, vieno veikkoseni?" kysyi sisar. Syöjätär selvitti keskeltä venettä: "Sitä sanoo vieno veikkosesi: jaksa jalkasi, riisu vaatteesi, luote päällesi mereen!" Tyttö riisuikin vaatteensa ja heitti Syöjättärelle, vaan ei sillä vielä heittäynyt mereen. Kuljetaan taas vähän matkaa, niin jo veli kolmannen kerran sanoo veneen perästä: "Ylennä, sisko, istuimesi, korenna koristeitasi, kuninkaan koti lähellä on!" Sisar ei kuullut nytkään, kysyi entiseen tapaansa: "Mitä sanot, vieno veikkoseni?" — "Sitä sanoo vieno veikkosesi", petteli Syöjätär taas tytärtä: "puhkaa silmäsi, katkaa kätesi, luote päällesi mereen." — "No, totta minun täytyy ainoan veljeni sanaa totella", arveli sisar ja putkahti päällensä mereen, kuten luuli veljensä käskeneen. Veli samassa hätäytyi häntä tavoittelemaan, mutta Syöjätär esteli häntä ja sanoi: "Eläkä huoli, kyllä minä hänen näköisensä olen." Hyppäsi airoloille ja rupesi soutaa riehkimään. Sisar silloin jäi heistä jäljelle ja upposi mereen, jott'ei näkynyt ei kuulunut. Mitäs siihen? Veli kun ei hirvennyt morsiametta linnoille mennä, mieli jo kääntyä siitä kotiinsa, vaan Syöjätär oli viekas, houkutteli häntä ja sanoi: "Vie minut linnoille, sano sisareksesi, niin sillä hädästäsi pääset ja saat vielä palkat tuomastasi." Toinen ei muutakaan neuvoa tiennyt siihen hädässänsä parempaa ja suostui kuin suostuikin tuumaan. Syöjätär pukeutui sisaren kaunokaisiin vaatteisiin, jotta paremmin julkeaisi linnoille mennä, ja lähdettiin taasen soutamaan. Kohta päästiinkin jo perille. Kuninkaan poika tulee siellä heitä jo vastaan, morsiantansa muka tervehtimään, vaan kun keksii Syöjättären, miten on ruma, kysyy heti pojalta: "Tämäkö sinulla onkin sisko?" — "Ka, tämä." No, kuninkaan poika ottaa Syöjättären morsiameksensa, ei sanaansa muuta; vaan ei olekaan sisko kaunis kuten oli kehuttuna, niin suuttuu siitä veljelle ja sanoo: "Kun kauniimpi ei ole, niin orjat, viekää morsiamen tuoja kyiden, käärmeiden sekaan." Orjat vievät heti, heittävät pojan sinne syötäväksi niinkuin rikollisen ainakin; vaan aamulla kun käyvät katsomassa, se terveenä on vielä. Tulevat siitä, sanovat kuninkaan pojalle: "Ka, kummahan on, kuninkaan poika! Muinoin yhtenä yönä söivät kyyt, käärmeet puhtaaksi yhden miehen, nyt vanhin käärme vain kämmenellänsä makuuttaa." — "Antakaahan olla, eikö häntä huomiseen syödä", vastasi kuninkaan poika ja käski käydä aamulla taas katsomassa.
Pojan oikea sisar, se kaunis tytär, sillä aikaa meressä vain on, ja häntä siellä kihlotaan meren kuninkaan pojalle morsiameksi. Muuten olisi hänen hyvä siellä elää, kaikenmoista rikkautta on kyllin, vaan sääli on veljeänsä, jotta sitä nyt kuninkaan poika Syöjättären tautta rankaisee. Ompeleepa kullalla, hopealla kauniin paikan ja pyrkii sieltä maan kuninkaan pojalle lahjaa tuomaan, eikö toki veljeä kyiden, käärmeiden seasta helpotettaisi. No, lasketaan häntä sitä paikkaa sieltä kuninkaan pojalle tuomaan, vaan hopeakahleisiin pannaan, jott'ei pois pääsisi. Onpa tyttären koira, Pilkka, vielä elossa. Kaiken päivää oli linnan seudussa juoksennellut eksyksissä tietämättä kehen turvautuisi, kun ei emäntäänsä löytänyt eikä keltään ruokaa saanut. Tuli jo ilta, ja Pilkka-raukan vatsa oli hoikkana hyvin, niin juoksi meren rantaan, jossa pojan vene oli, lakki siitä vettä vähän tuimaansa ja rupesi veneeseen maata. Oli likellä siinä Leskiakkasella huoneet, joista kivinen silta aleni mereen, niin tuli sydänyöllä pojan uponnut sisar niissä hopeakahleissansa siihen — viideltä virstalta jo helinä kuului tullessa — ja nousi sillan korvaan istumaan. Hänellä oli entinen kaunis näkynsä ja verhot ylen kauniit päällä, jott' on kullassa kulajaa, hopeassa heläjää. Keksii siitä koiransa meren rannalla makaavan, niin kutsuu luoksensa, antaa paikan kulman hampaisiin ja sanoo:
"Piili, piili Pilkkaseni, avaa uksi, vieretä veräjä kyläkunnan kuulematta, uksien urajamatta, veräjien vinkumatta, mustan lehmän ammumatta,
"saata kuninkaan pojalle pieluksiin tämä paikka, jott'eikö helpottaisi veljeäni kyiden, käärmeiden seasta." Koira toimitti heti asian, juoksi hiljaa linnaan ja pisti kuninkaan pojan maatessa hänelle kultapaikan pieluksiin, ettei hänen siellä käynnästään tietty mitään. Siitä juoksee samaa tietä jällensä ja tulee emäntänsä luokse rannalle. Tytär kun keksii hänen tulevaksi, rupeaa taasen puhuttelemaan, sanoo:
"Piili, piili Pilkkaseni, saapa tänne sanomille, missä mun on veijoseni?"
Pilkka vastaa:
"Tuolla sun on veijosesi kyiden, käärmeiden seassa."
Kysyy taasen tytär:
"Mitäs saattelet sanoa, sanomia sulhon koista?"
Pilkka vastaa:
"Sitä saattelen sanoa: Syöjätär on sijassasi, sulhon vierellä venyvi."
Kysyy tytär:
"Mitä syötiin noissa häissä, noissa häissä Syöjättären, Syöjättären syömingeissä, Juojattaren juomingeissa, pitkähäntäisen pidoissa?"
Vastaa Pilkka:
"Luut lihoista, päät kaloista, kaalit kaikki naurihista, palanehet leivän kuoret."
"Tule vielä, Pilkkaseni, kahdeksi yöksi tähän rannalle makaamaan, minä tarvitsen sinua", sanoi tytär, loihe sillalta mereen takaisin ja läksi meren kuninkaan kotiin kuten oli lähtiessänsä luvannut.
Tuleepa aamu, ja kuninkaan poika nousee makaamasta, niin keksii paikan pieluksissansa ja oudostuu sitä, sanoen: "Mistähän tämä näin sirotekoinen paikka tähän on joutunut?" Syöjätär silloin valhetta sukelsi, sanoi miehellensä: "Niinhän tämä kummakin on; sinä vain makaat, pöhötät, minä sinulle yöllä kultapaikat ompelen." Kuninkaan poika ei kuitenkaan häntä uskonut, vaan mietti mielessänsä: "Ei tämä ole sinun ompeloitasi, tämmöistä ei yössä tee." Kuulusteltiin linnan väeltä, jos olisi ketä yöllä linnassa käynyt, vaan ei saatu selvää, eikä tiennyt paikkaa kukaan omaksensa, asia jäi sillensä. Muistaa siitä kuninkaan poika käärmeiden seassa olijan ja käskee orjien mennä luut pois luomaan: jo se nyt on muka syöty. No, käyvät orjat poikaa sieltä katsomassa, vaan tulevat takaisin, sanovat: "Eikä ole syöty, vanhin käärme vain kämmenellänsä häntä makuuttaa." Se taas kuninkaan pojasta kummaa on; lähtee Leskiakkaan, sanoo: "Oi sinä Leskiakkaseni, kun minä miehen panin kyiden, käärmeiden sekaan, mikä on, ei syödä nyt kahtena yönä, ennen yhtenä syötiin?" — "Miksi hänet sinne panit?" kysyi Leskiakka. Vastasi kuninkaan poika: "Kun kauniin pojan otin paimeneksi, hän vielä sanoi kauniimman sisaren olevan, niin pyysin sitä morsiamekseni. Veli toikin sisarensa, vaan ruma oli, niin minä valehtelijan panin kyiden, käärmeiden sekaan, vaan sisarensa kuitenkin otin morsiamekseni, en sanaani muuttanut." — "Eipä se hänen sisarensa olekaan", sanoi Leskiakka, "hänen sisarensa meressä on, sieltä toi sinulle paikan pieluksiisi, jotta etkö helpottaisi veljeä. Syöjätär sinulla on morsiamena." Moiset tiedot saatuansa lähtee kuninkaan poika Leskiakasta kotiinsa ja arvelee, ajattelee sen päivää, niin tulee toinen yö. Tytär taasen pyrkii merestä maan kuninkaan pojalle lahjaa tuomaan niinkuin viimeinkin; ompelee kullalla, hopealla paidan, jotta sen hän viepi. Pannaan siitä taas hopeakahleisiin ja lasketaan kohoamaan maalle. Sydänyöllä tulee hän sieltä — viideltä virstalta jo helinä kuuluu — ja nousee Leskiakan sillan päähän istumaan; niin on koreat, ylen kaunoiset vaatteet päällä, ett'on kullassa kulajaa, hopeassa heläjää. Puhuttelee siitä koiraansa:
"Piili, piili Pilkkaseni, avaa uksi, vieretä veräjä kyläkunnan kuulematta, uksien urajamatta, veräjien vinkumatta, mustan lehmän ammumatta,
"saata kuninkaan pojan pieluksiin tämä paita." Pilkka otti paidan kulman hampaisiinsa ja sai sen kuninkaan pojan pieluksiin niinkuin oli käsketty. Nouseepa kuninkaan poika aamulla makuukseltansa, niin näkee kultapaidan pieluksissansa ja sanoo: "Ken tämän on paidan minulle pieluksiin pannut?" — "Oi kuninkaan poika armias!" sanoi Syöjätär, "itse minä makaan, kädet minulla valvovat; niitä minä neulon, niitä minä ompelen, sinä vain makaat, pöhötät." Tulevat samassa orjat, sanovat: "Oi kuninkaan poika armias! Ei kuole se kyiden, käärmeiden seassa olija, vanhin käärme yhä kämmenellänsä makuuttaa vain." — "No, ottakaa hänet pois, kun ei syödä", vastasi kuningas. Käski orjansa pois, pani sen pieluksista saadun paidan päällensä ja läksi Leskiakkaan taas arvellen: "Eivät nämä ompelemat ole minun naiseni raatoloita, tämmöisiä hän ei tee." Tulee siitä Leskiakkaan, sanoo: "Armas Leskiakkaseni, mikä kumma on, kun tuli ensi yönä kultainen paikka, toissa kultainen paita minun pieluksiini?" — "Onpa se kummakin, poikaseni", vastasi Leskiakka, "kun yöllä aina nousee merestä nuori neitonen huoneeni portaille; se on kullassa kulajaa, hopeassa heläjää, ja niin kaunis, niin kaunis, jott'ei voi virressä veteä eikä saarnassa sanoa, niin kerallansa tuopi aina jotakin lahjaksi sinulle. Sehän se olisikin sinun oikea morsiamesi, ja se on Syöjätär, jota nyt pidät naisenasi."
Kuninkaan pojan silloin rupesi mieli laatimaan nähdä sitä, joka hänelle semmoiset lahjat oli tuonut, ja sanoi Leskiakalle: "Milläpä minä sen kauniin neitosen sieltä saisin, jos tuo vasta vielä merestä kohoaisi?" — "Vielä se jälkimmäiset lahjat sinulle tuopi", sanoi Leskiakka, "vaan sitten täytyy meren kuninkaan pojalle ruveta naiseksi. Käyhän seppien pajassa, taota siellä viikatteet ja pitkät rautaiset vitjat ja tule yöksi tähän vartioitsemaan. Kun näet tyttären merestä maalle nousevan, niin tavoita heti vitjoillasi ja katko viikatteilla pitimet, joissa on kiinni, eläkä laske häntä, jos se miksi muuttuisi, vaan hävitä kaikki aseillasi, niin hän ihmiseksi muuttuu viimeinkin." Kuninkaan poika heti meni pajaan, teetti siellä viikatteet ja vitjat ja tuli illemmalla sitten sillan korvaan vartioimaan.
Vuottaa siinä kotvasen, vaan ei näy tulevaksi. Viimein sydänyön aikana alkaa jo helinä kaukaa kuulua, ja merestä kohoaa neitonen niin kaunis ja ihana, ettei voi virsissä veteä. Nousee sillan korvaan istumaan ja rupeaa puhuttelemaan koiraansa: "Piili, piili Pilkkaseni, vie nämä kaatiot kuninkaan pojan pieluksiin!" Kuninkaan poika silloin nousi piilostansa häntä tavoittamaan niinkuin oli Leskiakka neuvonut. Neitonen heti yritti heittäytyä mereen, mutta toinen oli varoillansa, loi samassa vitjansa päällitse ja esti pakenemasta. Sieppasi siitä viikatteensa ja rapsi häneltä kahleet poikki, jotta kolisten katosivat mereen. Tyttö sittenkin olisi paennut häntä, muuttui maan matoseksi, ilman itikaksi, sisiliskoksi, käärmeeksi, värttinäksi, piiraanpaaluksiksi ja muuksi; vaan kuninkaan poika ne kaikki hävitti, ei laskenut ennenkuin ihmiseksi tuli jällensä ja muuttui ihanaksi kuin olikin. "Mitä te, kuninkaan poika, minusta tahdotte, kun minut Syöjätär kuitenkin syö?" sanoi neito. "Ei ole hätää", virkkoi kuninkaan poika, "ei hän viikkoja enää ole linnassani asuva, pääset ainoan veljesi luokse, se on jo helpotettu." Otti tyttären ja vei Leskiakkaan, jossa maattiin yö. Aamulla heitti sitten tyttären Leskiakan huostaan ja kävi linnoillensa kotiin. Kysyy siellä vanha morsian: "Missäpä nyt, sulhoni, kävelet, kun et pidä taloudestasi mitään?" — "Elähän hätäile, en minä viikoksi sinua enää heitä", sanoi kuninkaan poika; mutta orjillensa sanoi: "Lämmittäkää rautainen kyly. Kaivakaa kynnyksen alle hauta kolmen sylen syvyydelle, pankaa siihen tuli ja terva palamaan ja levittäkää ruskea haljakka haudan päälle, vaan kylyn kynnykseltä pirtin ovelle saati asettakaa siniset haljakat, kuita myöten astutatte minun morsiantani kylyyn." Orjat toimittavat kaikki sanaa myöten tarkoillensa ja saavat astuttamaan Syöjätärtä kylyyn kuten kuninkaan pojan morsianta muinoinkin: kuka häneltä helmoja kantaa, kuka häntä kädestä vakuuttaa. Tultiin jo kylyn ovelle, niin sanoo Syöjätär: "En nyt enää tarvitse talutosta, tästä hyppään jo kynnykselle ja siitä lavoille." Mutta orjat houkuttelivat häntä, sanoivat: "Astukaa toki, kuninkaan pojan ainoa morsian, sileätä siltaa, ruskeata verkaa myöten." Syöjätär silloin astuikin haljakalle, vaan se samassa kisallettiin jalkojen alta, ja hän sysättiin kolmen sylen syvyiseen hautaan, johon jäi. Palaessansa kisalsi kuitenkin vielä tukkia päästänsä ja huusi: "Tukkani olkoot ilman itikoina, maan matosina, tuonen toukkasina ihmisille iän kaiken vaivaksi!"
Päästyänsä Syöjättärestä kävi kuninkaan poika Leskiakasta sen kauniin merestä nousseen tyttären ja pani morsiameksensa, josta sitten linnoilla laadittiin häät. Mutta morsiamensa veljen otti vierimmäiseksi mieheksensä ja antoi hänelle puolen hyvyyttänsä, kun niin kauniin sisaren toi. — Sen pituinen se.