NAISEN YHDEKSÄN POIKAA
VELJIENSÄ ETSIJÄT JA JOUTSENINA LENTÄJÄT
Oli kolme tytärtä. Lehdossa kävellessänsä saivat keskenänsä pakinoimaan. Vanhin sanoi: "Minä saan kolmesta ohranjyvästä sotaväelle ruoan." Toinen sanoi: "Minä saan kolmesta pellavankuidusta sotaväelle vaatteet." Kolmas virkkoi: "Minä saan kolmesta kohdusta yhdeksän poikaa." Sattuipa kuninkaan poika metsällä ollessansa kuulemaan tytärten pakinat ja mietti mielessänsä: "Se minun pitää ottaa, kuka saapi yhdeksän poikaa kolmesta kohdusta." Vei tyttären kerallansa linnoille ja otti naiseksensa.
Elivät sitten aikansa yhdessä, niin jo kohtuutui se nainen ja sai kolme poikaa yhdestä kohdusta, niin kaunista, niin kaunista, ettei maalla mointa:
Kädet kultaa kalvoisesta, jalat hopeiset polvista, päivyt paistoi päälaelta, kuutamoiset kulmaluilta, tähdet taivon hartioilta.
Lähdetään siitä pesijätä etsimään, ja orja saapi matkaamaan. Kulkee vähän matkaa, niin Syöjätär tulee vastaan, sanoo: "Kunne matkaat?" — "Pesijätä etsimään." — "No, ota minut!" pyrki Syöjätär. "Ka, kun tullet", vastasi toinen ja pyysi häntä matkaansa. "Vuotahan vähäsen", virkkoi Syöjätär, "käyn kotonani vain pistäymässä, niin sitten tulen." Orja vuotti siinä sen aikaa, mutta Syöjätär otti metsästä kolme korpin äpärettä helmaansa ja tuli orjan luokse takaisin, josta kulkivat yhdessä linnoille. Siellä vietiin Syöjätär heti lapsia pesemään, vaan tämä kun pääsi naisen kera kahden kesken, salasi naisen oikeat lapset ja kantoi korpin äpäreet vain pirttiin, sanoi: "Onpa niitä pestäviä toki, ilman joutavia korpin äpäreitä vain!" — "No, oli mit' oli, korjatkaahan naista kylyyn ainakin", vastasi kuninkaan poika; vaan kuitenkin oli paha mielensä, kun nainen korpin äpäreitä rupesi saamaan. Lähdettiinpä naista kylyyn saattamaan kuten käsky oli, niin Syöjätär sillä aikaa juoksutti hänen kolme poikaansa puhtaaseen peltoon, vihantaan vainioon ja kätki valkoisen kiven alle.
Ollaan taas, eletään linnoilla, minkä eletäänkin, niin nainen toiste käypi kuormilliseksi ja tehdä kavahuttaa kolme poikaa yhdestä kohdusta, niin kaunista ja ihanaa, jotta:
Kädet kultaa kalvoisesta, jalat hopeiset polvista, päivyt paistoi päälaelta, kuutamoiset kulmaluilta, otavaiset olkapäiltä, tähdet taivon hartioilta.
Lähdetään taas pesijätä etsimään kuin viimeinkin, ja Syöjätär niin ikään tiellä vastaan tulee ja tarjoakse pesijäksi. Etsijät eivät ottaisi häntä, vaan Syöjätär poikkesi syrjään, loi tien vieressä mutkan ja tuli uudestansa eteen, sanoi: "Ottakaa minua pesijäksi!" Etsijät nyt eivät tunteneet häntä, että se oli se entinen akka, vaan pyysivät häntä linnoille lähtemään. "Vuotahan, kun kotonani pistäydyn ensin", virkkoi Syöjätär, juoksi heti metsään, minne lie juossut, otti sieltä kolme variksen poikaa mukaansa ja toi ne linnoille. Siellä kun tuli naisen luokse, pesikin lapset, vaan pani heidät piiloon, ja variksen äpäreet vain kantoi helmassansa pirttiin ja sanoi äkäisesti: "Onpa niitä pestäviä toki, pelkkiä variksen äpäreitä vain!" Käski kuninkaan poika korjaamaan naista yhtä hyvin, sanoi: "On mit' on, saattakaahan kylyyn ainakin!" Syöjätär silloin oli varoillansa, ja naista kun lähdettiin kylyyn viemään, niin kantoi lapset taas puhtaaseen peltoon, vihantaan vainioon ja peitti valkoisen kiven alle, jonne oli toisetkin vienyt.
Mutta kuninkaan poika tuli surulliseksi kovin eikä tiennyt, mikä avuksi, kun hänelle nainen semmoisia lapsia rupesi saamaan. Nainen puoleltansa kestää kaikkea sitä eikä sano, jos se niin mitä Syöjätär hänelle laatisi, pitää vain variksen poikia lapsinansa. Mitäs ollakaan? Kului aikaa kotvanen, niin kuninkaan poika jo haihdutti surun mielestänsä, ja nainen kävi kolmannen kerran kohtuiseksi. Kantoi aikansa kohtua, niin jo saantiaika tuli, ja hän tehdä kavahutti kolme poikasta, niin ihanaa, niin kaunista, jotta:
Kädet kultaa kalvoisesta, jalat hopeiset polvista, päivyt paistoi päälaelta, kuutamoiset kulmaluilta, otavaiset olkapäiltä, tähdet taivon hartioilta.
Pantiinpa orjat nyt heille pesijän etsintään, vaan niille kävi samoin kuin entisillekin. Syöjätär tuli tiellä vastaan ja kysyi: "Kunne matkaatte?" — "Pesijätä etsimään." — "No, ottakaa minut", sanoo Syöjätär. He ensinnä eivät huolineet hänestä, kulkivat edellensä, mutta Syöjätär pyörähti syrjään ja kiersi tien vartta heidän edellensä taas. Kävi siitä heille vastaan uudellensa ja pyrki pesijäksi. "Ka, kun lähtenet niin lähde", sanoivat etsijät ja mieltyivät ottamaan häntä. Syöjätär kuitenkin pyrki pikimmältänsä kotona käymään, otti kolme harakan äpärettä helmaansa ja tuli niiden keralla linnoille. Vietiin siellä naisen luokse, vaan sepä oli kaksi poikaansa kätkenyt lakkiinsa, niin ei ollutkaan kuin yksi poika vain näkyvissä, kun Syöjätär tuli pesemään. Se ihmettelemään sitä, kunne toiset joutuivat, ja sanoi naiselle: "Kolme poikaahan olette yhdestä kohdusta ennen saaneet, mitenkä nyt on vain yksi?" — "Ka, senhän minulle Jumala salli, sen yhden vain", vastasi nainen, ja Syöjättären täytyi tyytyä siihen. Pesi sen yhden pojan ja pisti piiloon, mutta harakan äpäreet kantoi taaskin pirttiin ja sanoi vihaisesti: "Onpa niitä pestäviä perkeleitä, joutavia harakan poikia vain!" — "No, oli mit' oli", sanoi kuninkaan poika, "saattakaahan nainen kylyyn!" No, lähdettiin häntä viemään sinne, niin Syöjätär sillä aikaa pojan otti piilostansa ja kantoi puhtaaseen peltoon, vihantaan vainioon, johon peitti valkean kiven alle.
Mietti kuninkaan poika mielessänsä, mitä naiselle piti tehtämän, kun hän linnun poikia vain teki. Kauan arveltuansa päätti viimeinkin tuhottavaksi, ja kun tuotiin naispoloinen kylystä, niin panetti hänet rautaiseen tynnyriin ja työnnähytti mereen, jott'ei vasta enää semmoista surua hänen tauttansa tulisi. Sataitsee siellä nainen raukka meressä, kuplaa tynnyri aaltoloissa kokonaista kolme vuotta, niin kasvavat jo naisen lakkiinsa kätkemät pojat suuremmiksi ja alkavat pitkästyä oloansa siellä pimeässä piilossansa. Rupeaapa heidän tynnyriänsä siellä meren selkää ajellessa yht'äkkiä jylkyttämään, vaan eivät tiedä syytä, mistäpä he tynnyrissä olijat sen tiesivät, kuulivathan vain, miten juhmaa tynnyri jotakin vasten. Pojat viimein alkavat rukoilla Jumalata, sanovat haikealla mielellä: "Oi Jumalainen armias, murota meiltä tämä tynnyri, päästä päivääsi näkemään, ilmaasi ihailemaan!" Tuskinpa saivatkaan sen sanoneeksi, niin levesi jo tynnyri, aukeni joka puolelle; ja kun katsotaan, niin meren saaressa ollaan. Kiittivät silloin Jumalata auttamastansa ja saivat saaren rantaa kävelemään. Pakisevat pojat siinä keskenänsä, tuumailevat: "Milläpä kurin rupeamme tässä nyt elämään, kun tämä autio saari on?" Tuossa paikassa tuli hauki uiskennellen rantaa, sanoi: "Puhkaise, poikaseni, minulta vatsa!" — "Enkä puhkaise", sanoi poika, "minkätähden minä sinut tappaisin." — "Puhkaise vain", pakisi hauki, "mitä ollee vatsassani, sitä on." Ei olisi poika sittenkään vielä puhkaissut, vaan hauki houkutteli yhä, sanoi: "Tehkää toki kuten pyydän, siell' on vatsassani sininen paikka ja säälitsä, niistä teille hyvää on. Kun sen paikan otatte, sillä sivallatte ristin-rastin maata, niin siihen huonukset tulevat; tahi rannalla vettä sivallatte, sanotte: 'Syntyköön kivinen silta merestä poikki linnoille saati', niin se syntyypi heti. Vaan säälitsäinen pitäkää tallellanne, ja jos sattuu hätä kussa tulemaan, niin se teitä auttaa ajallansa." No, he tekivät sen. Kun sivalsivat vain hauen antamalla paikalla, niin saareen syntyi asunto niin kaunis, niin kaunis, jott'ei sovi sanan sanoa, ja rannasta loittoni kivinen silta aina kuninkaan linnoille saati.
Hätäkös siinä nyt ollessa heillä? Eletään kuin muinoinkin talossa. Paistavat sieltä meren saaresta kuin tähti ikään huonukset linnoille, ja linnan väki ihmettelee sitä, kuka siellä moisissa huoneissa asunee, vaan ei saada tietoa keltään. Sattuipa kerjäläinen meren rannitse kävelemään, niin näkee kivisen sillan merelle vievän ja lähtee sitä myöten astumaan. Astuu, astuu sitä myöten, niin alkaa saari hänelle näkyä, josta paistaa kuin tähti hänen silmiinsä. Kulkee yhä edellensä, kunne pääsee jo saareen, niin näkee kauniit kullalta loistavat huoneet siellä ja käypi niitä kohti aina pihaan asti. Meneepä pirttiin nähdäksensä, ketä siellä eläisi, niin siellä nainen asuu kahden poikansa kera. He kerjäläistä syöttävät, juottavat ja hyvänä pitävät kuin vierasta konsanaan, ja pois lähtiessä vielä pojat kaimaavat häntä sillan korvaan matkalle. Kulkee siitä ukko jäljellensä ja tulee mantereelle, niin lähtee linnoilla käymään ja kävelee siellä kuninkaan pihoilla, ryötää.
Istuupa kuninkaan poika huoneensa ikkunassa katsellen rahvasta, mikä liikkui linnan pihalla, niin keksi muiden seassa kerjäläisukonkin ja kysyi häneltä: "Mistäpä, kerjäläinen, kävelet?" — "Oi kuninkaan poika armias!" vastasi kerjäläinen, "tietäisitkö, missä minä kävelin, et enempää pirtissä istuisi." — "No, missäpä kävelit?" kysyi taasen kuninkaan poika. Virkkoi silloin ukko: "Läksin rantaa tästä sinun linnoiltasi kulkemaan, niin näin kivisen sillan merelle päin menevän ja sain sitä myöten kulkemaan. Kuljin, kuljin kotvasen, niin tulin viimeiseltä meren saareen; saaressa talo oli ja talossa eläjät, äiti ja kaksi poikasta, niin kaunista, niin kaunista, jotta:
"Kädet kultaa kalvoisesta, jalat hopeiset polvista, päivyt paistoi päälaelta, kuutamoiset kulmaluilta, otavaiset olkapäiltä, tähdet taivon hartioilta.
"Siellä minua syötettiin, juotettiin jalosti, niinkuin sinuakin tässä linnoillasi hyvänä pidettäisiin kaikenmoisella, ja lähtiessä vielä poikaset kaimasivat minua matkalle."
Kuultua kerjäläisen pakinat juolahti jo kuninkaan pojan mieleen: eiköhän se minun naiseni siellä elä poikinensa saaressa? "Jo on ajatteluttanut minuakin", sanoi hän, "mikä sieltä tähden tavalla paistaa saaresta tänne linnoilleni, vaan en tiennyt, ken siellä moisissa huoneissa asuisi. Milläpä pääsisin nyt sinne, että saisin ne saaressa eläjät nähdä?" — "Ka, hyvin voit päästä", sanoi kerjäläisukko, "kun lähteä haluttanee, silta hyvä on, ettei toista mointa, minä oppaaksi lähden." Lähdettiin siitä nyt siltaa myöten kulkemaan, kerjäläisukko juohatti, ja tultiin yhtenä saareen. Näkee kuninkaan poika talon, niin pirttiin menee, siellä terveykset laatii. On siinä, olettelee, niin saapi jo sanelemaan, kysyy poikasilta: "Ka, miltä maalta te olette tähän sattuneet?" Sanoivat pojat: "Ka, siltä maalta me olemme; kun olimme tynnyrissä, se rupeaa kiveä vasten kolkuttamaan, ja me emme tiedä, missä me olemme, niin rukoilimme Jumalata, jotta: Jumalaiseni, murota meiltä tynnyri! Hän meitä auttoi silloin hädästämme, tynnyrin kupeet aukesivat, ja kun katsoimme, olimme tämän saaren rannalla. Saimme siitä sitten rannitse kävelemään ja pakisimme keskenämme, miten rupeaisimme autiosaaressa elämään, niin hauki uiden tuli siihen rantaan ja käski meitä vatsaa häneltä puhkaisemaan. Emme tahtoneet ensinnä häntä tappaa, mutta yhä kun yllytti meitä, täytyi viimeinkin tehdäksemme kuten oli pyytänyt, ja saimme hänen vatsastansa sinisen paikan ja säälitsän. Niistä meille apua oli. Kun sivalsimme sillä hauen antamalla paikalla vain, niin heti syntyi meille kaikki, mitä tässä olet nähnyt: kultaiset huoneet ja kivinen silta."
Poikien puhumasta päästyä täytyi kuninkaan poika itkemään ja sanoi: "Minä ne olen raatanut työt, minä sitä olen teidän vaivoihinne syynä; te minun lapseni olette!" Menee siitä sitten poikien äitiä sepäämään, sanoo: "Sinä olet minun naiseni, minä sinun miehesi, ja pojat samassa minun ovat." Tuntee tuossa toinen toisensa, ja siinä ilo nousee moinen, ettei voi virren veteä, saarnan sanoa. Sanoi siitä kuninkaan poika: "Lähtekää nyt, poikani, pois minun linnoilleni, josta olette syntyisinkin!" Ottaa naisensa ja poikansa kerallensa, ja lähdetään yhtenä matkalle. Poika kormanostansa otti paikan ja sivalsi sillä huoneita, niin samassa katosivat, ja siltaa myöten poikki merestä päästyä sivalteli taasen siltaa sillä, niin sekin kohta hävisi. Siitä perille kun tultiin, laadittiin heti pidot, kun nyt kuninkaan poika naisensa ja poikansa oli löytänyt.
Alettiin sitten elää eletellä kuten muinoinkin. Päivä tuli, toinen meni, ja rauha oli ja onnellisuus kuninkaan pojan kodissa. Vaan saivat pojat kerran äidiltänsä kuulla heillä toisiakin velilöitä olleen, jotka Syöjätär oli hukkaan saattanut, niin tuli pojille ikävä veljiänsä, eivätkä viihtyneet sen kovemmin kotonansa, vaan rukoilivat alituiseen äitiänsä: "Oi emomme, kantajamme, laske meitä velilöitämme etsimään!" Äiti ei olisi luopunut ainoista lapsistansa, niin koki estää heitä lähtemästä ja sanoi: "Elkää, poikaseni, semmoiselle matkalle lähtekö, tulette vielä tuhoon." Mutta pojat yhä kiusaavat häntä eivätkä rauhaa anna ennenkuin suostui viimeinkin laskemaan ja sanoi: "No, kun mielenne hyvin laatii, niin menkäähän, poikaseni! Jumala matkallanne!" Pojat silloin suorivat matkaamaan, ja äiti omista nänneistänsä lypsää maitoa, josta laati heille rieskasen ja antaa lähtiessä evääksi. Lähtevät siitä nyt astumaan, kulkevat kulkemistansa nuo ajat, nämät päivät, niin muutamassa paikoin kiekki istuu kolven nenässä. Siltä nousee heillä riita. Toinen sanoi: "Minäpä ammun tuon kiekin tuosta", ja ojensi jousensa ampuaksensa. Mutta toinen kielsi häntä ja sanoi: "Ole ampumatta, mitä sinä sitä ammut, kauniimpi se elossa on." Veli yhtä hyvin rupesi jo laukaisemaan, vaan kiekki silloin virkkoi hänelle: "Eläs ammu, poikaseni, vielä minä sinulle hyvää laadin!" Oudostui poika kiekin puhetta ja alensi jousensa, vaan kohta katui taas sitä sanoen: "Mitäpä hyvää hän minulle laatii!" ja ojensi uudellensa samaista kiekkiä. "Eläs tapa noin kaunista lintua", sanoi taasen veli, niin ei ampunutkaan toinen sillä kertaa, mutta siitä kiivastui kohta uudellensa ja ojensi kolmannen kerran jousensa. Ikään olikin jo laukaisemaisillansa, niin kiekki taasen puhui kolven nenästä: "Eläs ammu, poikaseni, minä sinulle hyvää laadin!" — "Mitäpä hyvää sinä minulle laadit?" sanoi poika, vaan alensi kuitenkin jousensa. "Ka, et tiedä, mitä kulkiessasi sattuu", vastasi kiekki kolven latvasta; poika ei enää viitsinyt häntä hätyyttää, ja ampuminen jäi sillensä.
Saivat veljet taaskin matkaamaan. Kotvan aikaa kuljettuansa, tuli meren ranta eteen, ja jäivät siihen tuumimaan. "Milläpäs tästä nyt poikki pääsemme?" sanoi se ampuja-poika. "Se siitä nyt tuli", vastasi toinen toimessansa, "miksipä, veli, kiekkiä hätyytit, enkö minä sinua kieltänyt?" — "Ka, minä hänet olisinkin ampunut, ellet sinä, pelkuri, ollut kieltämässä", sanoi suutuksissa veli, "vaan tulkoonhan nyt avuksemme, koska lupasi; kun lienee hyvä, saattakoon meidät merestä poikki ja vieköön tästä toiselle rannalle."
Tuskin saikaan vielä sanoneeksi, kun kavahti kiekki taivaalta, lensi leuhahti siihen, ja sanoi: "Nouskaa nyt, poikaset, selkääni istumaan, niin saatan teidät meren poikki!" Pojat tekivät sen, ja kiekki läksi heidän kera lentämään. Lensi, lensi, nousi, nousi aina taivaslakeen yhä ja kysyi siellä heiltä: "Joko suurena on meri silmistänne?" — "Ka, niin on kuin puisen kate", sanoivat pojat, "sen suuruudelta vain näyttää silmistämme." Kiekki silloin loihe sieltä alas ja paiskahti heidän kera mereen, jotta kastuivat vähäsen; vaan siitä rupeaa nousemaan taas, kohoaa ylemmäksi vielä kuin ensi kerralla ja sanoo selässänsä istujille: "Suureltako nyt meri näyttää silmistänne?" — "Niin on kuin seulan suuruinen vain, sen kokoiselta meille näyttää", virkkoivat pojat vapisten hänelle. Taukoaapa kiekki jo silloin ylenemästä ja paiskahtaa uudellensa mereen, jotta pojat ihan umpipäähän menivät veteen; vaan alkaa siitä taasen kohota taivaalle takaisin. Viimein tuiki ylhäälle noustuansa kysyy taaskin selässä olijoilta: "Onko suurena nyt meri silmistänne?" — "Ei ole suurena", vastasivat pojat, "niin on kuin riehtilä ikään, sen suuruudelta vain näyttää." Loihe silloin kiekki kolmannesti mereen ja paiskahti vielä entistä syvemmälle, että tuli pojille aina pahempi hätä; mutta ei kaukaa vedessä pitänyt, vaan nousi lentoon taas, eikä kohonnutkaan sen kovemmin enää taivaalle, lenteli alaitse vain ja kantoi pojat merestä poikki rannalle. Siihen heitti heidät selästänsä hiekalle ja sanoi sille pojalle, kuka häntä ampua yritti: "Sinä kun rupesit, poikaseni, minua ampumaan, minulla silloin niin hirveä oli kuin sinullakin minun ensi kerran mereen paiskahtaessani. Samatse kun toisen ja kolmannen kerran minua ojensit, minusta silloin meni niin hirveäksi, etten nähnyt taivasta pääni päältä, niinpä sinullekin kolmas mereenpaiskahdus oli hirvein kerta. Nyt olen sanani teille täyttänyt, kun yli meren saatin, menkää nyt, kunne mielenne laatinee!"
Poikarukat silloin läksivät itsepäällänsä vaeltamaan ja kulkivat kauan aikaa outoja maita eksyksissä. Mennään, mennään, vaan ei tiedetä, minne mennään. Muistuipa kuitenkin hauen antama säälitsä toiselle pojalle mieleen, niin puhui siitä veljellensä: "Kun antoi säälitsäisen meille hauki, sanoi ajallansa meille siitä hyvää olevan, niinpä ruvetkoon nyt meitä hädästämme auttamaan!" Samassa otti säälitsäisen kormanostansa ja työnsi vieremään. Sepä kun pääsikin liikkeelle, vieri, vieri edellä yhä, ja he sen jäljessä kulkivat. Hyvän matkaa sillä tavoin mentyänsä tulivat sakeaan männistöön, niin siinä istuu männyssä vaakalintunen, joka kysyy heiltä: "Kunne menette, poikaseni?" — "Menemme", sanoivat, "vaakalintuseni, velilöitämme etsimään; etkö tiedä sinä, missä meidän ovat veljemme?" — "En tiedä minä, poikaseni", sanoi lintu, "vaan tästä kun vähän matkaa menette, talo tulee, niin kun siinä kysytte, tietävät ehkä sanoa, kussa veljenne ovat."
Pojat siitä kiittivät lintua neuvostansa, panivat säälitsäisen vieremään ja kulkivat sen jälkiä edellensä, kunne tulivat neuvottuun taloon, johon menivät pirttiin. Istuivat vähän aikaa pirtissä, niin kysyi emäntä: "Kustapa, vieraat, olette?" — "Olemme sieltä ja sieltä", sanoivat pojat, "läksimme velilöitämme etsimään, ettekö tietäisi, missä he ovat?" — "Kyllä ovat varmaan tällä maalla teidän veljenne", virkkoi emäntä; "seitsemän poikasta päivät joutsenina lentelee merellä, vaan vähän matkan päässä on talo, niin siihen kun yöksi tulevat koolle, samassa miehiksi muuttuvat jällensä. Kun nyt tästä siihen taloon kuljette, niin sieltä ne löydätte." Sekös nyt poikia ihastutti, kun moisen puheen kuulivat. Eivät malttaneet pitemmältä siinä talossa enää viipyä, vaan heittivät jäähyväiset emännälle ja saivat säälitsäisen perästä kulkemaan, kunne se edellä vieri. Sepä kohta taukosikin vieremästä, ja kun katsottiin, siinä talo oli moinen, mikä heille oli neuvottuna. Ollaan pirtissä, istutaan kotvasen, niin talon emäntä sanoo: "Mistä olette, poikaseni?" — "Ka, olemme", sanoivat pojat, "velilöitämme hakemassa, puolen ikäkannikkaa olemme jo kulkeneet etsien heitä; joko lienemme viimeinkin päähän päässeet?" — "Jo olette, poikaseni, matkanne päässä", vastasi emäntä, "veljenne päivät joutsenina merellä lentelevät, vaan iltasella aina meille tulevat yöksi, heittävät joutsenen ketut ulkona päältänsä ja astuvat miehinä pirttiin. Kun nyt pimeään saati vuotatte, niin täältä ne löydätte; mutta elkää näyttäytykö heille, muuten pakenevat heti, vaan jos satutte suojassa olemaan, kun tulevat, pitää heti mennäksenne pihalle ja polttaaksenne joutsenen ketut, niin siitä muuttuvat teidän veljenne ihmisiksi jällensä."
Sekös nyt taas emännän puhe ilahutti poikia. Pitivät siinä hänen kanssaan pakinata vuottaen iltaa tulevaksi. Vihdoin illan pimetessä kuulivatkin jo ikäänkuin tuulen huminan ilmassa, ja lintuparvi lentää leuhahti pihalle, heittivät joutsenen ketut päältänsä ja tulivat joukossa kaikki pirttiin. Siinä oudostuivat heti, sanoivat: "Jo on maammon hajulla pirtti", ja saivat joka paikasta etsimään. Etsijät veljet silloin olivat varoillansa ja menivät samassa ulos. Ottivat siellä joutsenen ketut käsiinsä ja polttivat ne heti tuhaksi kuten akka oli heitä neuvonut. Kävipä haju sieltä pirttiin, niin oudostuivat taas pirtissä olijat sitä sanoen: "Minkätähden tässä karrelta haisee?" ja kavahtivat pihalle katsomaan. Siellä kun näkivät kettunsa tuhkana jo, säikähtivät kovasti ja juoksivat emännälle sanomaan: "Mikä kumma tuli, emäntäisemme, kun meiltä ketut poltettiin?" Samassa tulivat etsijät veljetkin pirttiin, niin kääntyivät toiset heihin päin ja sanoivat: "Minkälaisetpa te olette miehet, kun kettumme poltitte?" — "Ka, sellaiset me olemme", vastasivat toiset, "kun olemme teidän veikkojanne; puolen ikäkannikkaa olemme jo vaeltaneet teitä etsimässä, vaan nyt löysimme viimeinkin." No, ruvetaan siinä nyt tunnustelemaan, tiedustelemaan, niin tuntevat viimein toinen toisensa ja syleilevät iloissansa. Saapi toinen toisellensa vaiheitansa kertoilemaan, niin kului se yö haastellessa, kunne päivä valkesi. Heittivät siitä jäähyväiset emännälle ja läksivät kaikki yhtenä matkaamaan kotiinsa. Lähtiessä ottavat etsijät veljet äitinsä leipoman eväskakkaran esiin ja tarjoavat toisille, sanoen: "Ottakaapa tätä maammon-maitoista rieskaa suuhunne!" Toiset ottivat sitä maistaaksensa ja sanoivat veljillensä: "Jop'on aikaa kotvanen, kun on maammon-maitoista rieskaa saanut maistella, onpa pitänyt lähteä maammon maidon maistamatta." Pantiin siitä säälitsäinen vieremään ja kuljettiin sen jäljessä aina kuninkaan linnoille saati, jossa nousi ilo moinen, ettei voi suulla sanoa. Kuningas ihastuu niin, ettei tiedä kunne saada iloissansa, ja linnoilla laadittiin kotiintulopidot, joita kesti monta päivää pääksytysten. — Sen pituinen se.
SAARESSA ELÄJÄT
Oli ennen kolme sisarta, kylyssä työtä tekivät, niin nousi heidän keskenänsä pakina. Vanhin sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika ottaisi naiseksensa, niin kolmesta pellavankuidusta koko linnakunnalle paidat laatisin." Keskimmäinen sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika ottaisi akaksensa, niin kolmesta vehnänjyvästä linnakunnalle leipää laatisin kyllälteen." Kolmas sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika ottaisi, niin minä kolmesta vatsan väestä yhdeksän poikaa saisin."
Kuninkaan poika kuunteli heidän puhettansa ja sanoi itseksensä: "Kuka heitä ottaa, kaikki ovat hyviä? Vaan onhan linnassa vaatetta ja leipää, sen otan, joka kolmesta vatsan väestä yhdeksän poikaa saapi." Sen otti nuorimman sisaren ja vei linnaansa. Elettiin, oltiin siinä, kunne naisen saattoi kohtuiseksi. Tuli jo lapsen saanta-aika, niin sanoi nainen miehellensä: "Mene, käy apulaista kylästä, minä lähden lasta saamaan." Siitä kun läksi mies matkalle, tulee nainen vastaan, sanoo: "Kunnes menet, mies?" Sanoo toinen: "Apulaista läksin saamaan, naiseni lapsia saapi siellä kotona." — "Ota minut!" sanoo nainen. No, mies otti hänet, ei tuntenut; se olikin Syöjätär, kehnon akka. Siitä kun tultiin linnoille, kuninkaan poika työnsi sen Syöjättären kylyyn, vaan itse meni pirttiin. Mitäs siitä? Nainen kun sai kolme poikaa, Syöjätär varasti lapset, pani kolme hurtan pentua sijaan ja meni siitä kuninkaan pojan luokse pirttiin. Kuninkaan poika siellä pastieroitsee lattialla ja viheltelee hyvällä mielin. "Onpa", sanoi Syöjätär, "mitä hyvällä mielin olla, kun kolme hurtan pentua sai naisesi sinne." — "Lähden, katson", sanoo mies ja menee samassa kylyyn. Tulee naisensa luokse ja katselee, niin totta on Syöjättären puhe, hurtan pennut ryömivät lattialla. Sanoo siitä naisellensa: "Nyt minä sinut tapan." — "Elä tapa", rukoili nainen, "annahan, saan toisen kerran vielä."
No ei tappanut, jätti eloon naisensa. Elettiin siitä, oltiin aikaa taas, niin sai toisen kerran se nainen kohtuiseksi. Tulee lapsen saanta-aika hänelle, niin käskee miehensä apuvaimon saantaan kylään kuten viimeissäkin kertana. Lähtee mies silloin kotoa, niin tulee se sama Syöjättären akka vastaan, joka viimeinkin, eikä tuntenut hän sitä. "Kunne menet, mies?" kysyi eukko. "Läksin", vastasi mies, "lapsen ämmää etsimään, naiseni lapsen saantaan meni saunaan." Akka sanoo: "Ota minut!" Toinen otti ja vei Syöjättären kotiinsa naisellensa avuksi. No, eipäshän mitään; nainen kun sai kolme poikaa siellä, Syöjätär ne otti, varasti häneltä, ja pani kolme sianporsasta sijaan. Meni siitä miehen luokse, sanoi: "On miehellä, mitä hyvällä mielin olla, kolme sianporsasta sai nainen saunassa." — "Menen, katson", sanoi kuninkaan poika ja läksi itse saunaan. Sielläpä sianporsaat ovat lapsina taas, kuten oli sanottu. Kuninkaan poika siitä tuli pahoillensa hyvin ja puhui naisellensa: "Miksi sinä kolme poikaa lupasit saada ja sian porsaat teit? Minä sinut tapan nyt." — "Elä tapa", virkkoi nainen, "saan kolmannen kerran vielä, tapa sitten."
Taas elettiin, oltiin kotvasen yhtenä, niin sai jo nainen kolmannen kerran kohtuiseksi. Kantoi aikansa kohtua, kunne taasen saanta-aika tuli, niin samatse miehensä pani apulaista saamaan kylästä. Mies kun läksi matkaamaan, hänelle kävi samoin kuin ennenkin: Syöjättären taaskin kohtasi tiellä ja vei naisensa luokse saunaan. Mutta nainen oli varoillansa jo, kun tunsi Syöjättären; sai kolme poikaa entiseen tapaansa, niin yhden pojan palmikoihinsa peitti ja toiset kaksi vain kehnon akalle antoi. Se varasti ne pojat taas ja pani rakkikoiran pentua kaksi sijaan. Tuli kuninkaan poika saunassa käymään, niin näki pennut siinä ja sanoi: "Käkesit kolme poikaa saada, rakkikoirat sait; nyt minä sinut tapan." Siitä pani hänet rautapuolikkoon ja työnsi merelle; rakkikoiran pennun yhden antoi toveriksi vain, mutta nainen salaa otti sen palmikoihinsa peitetyn poikansa keralle. Heitä tuuli siellä kanteli, mihin lienee kannellut, kunne vei maan rannalle. Tulipa pojalle ikävä puolikossa, alkoi pyrkiä pois sieltä ja sanoi äidillensä: "Potkaisen, maammo, puolikon halki, niin maalle pääsemme." — "Elä potkaise, missä lienemme, vaivumme mereen", sanoi äiti. No, ei potkaissut poika, ja tuuli kuljetteli heitä taas, minkä aikaa lienee kuljetellut, kunne taas matalalle ajoi. Tunsi poika, jotta puolikko vierittelekse, niin ei enää antanut aikaa, vaan potkaisi pohjan puolikosta, ja noustiin siitä maalle. No, hyvä muuten olisi, vaan on vilu heillä semmoinen, eikä ole suojaa missä eläisi. Alkaa poika rukoilla Jumalata, sanoo: "Oi Jumalaiseni, anna huonetta, missä eläisimme!" Tuskin sai vain sanoneeksi, niin tuossa paikassa syntyi heille asunto siihen ylen hyvä, seinätkin olivat näädän hännillä sammalletut; ja pihalle kasvoi semmoinen puu, että siitä oli leipä sekä särvin ja kaikki mitä vain tarvitsi. Poika taas rukoilee Jumalata, sanoo: "Suolainen on vesi meressä, ei voi juoda sitä, anna meille kaivo, mistä veden saisimme!" Siihen tuli silloin kaivo semmoinen, ettei maalla mointa; puolessa oli vesi, toisessa mesi, ja kultaiset laidat suulla.
Poika siitä sanoo, kun elämään päästiin: "Vuota, maammo, niin lähden, katson, missä paikoin olemme, maallako vai saaressa, kun meidän luonamme ei käy rahvasta." Läksi katsomaan, niin meren näki joka haaralta, jos minne olisi silmänsä luonut, ja rukoili taas apua Jumalalta, sanoen: "Meren saaressa olemme; anna, Jumalaiseni, silta, mistä maalle pääsemme!" Siihenpä tulikin semmoinen silta, rautainen, luja, ettei kuninkaalla parempaa, silmänräpäyksessä ilmestyi se siihen. Matkaa huomenna kolme kiertolaista meren rannetta, niin näkevät sen sillan siinä ja sanovat: "On saarella eläjä, kun on tuommoinen silta tuossa, lähdemme katsomaan." Naisen poika katsoo ikkunasta ja näkee miesten tulevan, niin meni vastaan heille ja saattoi pirttiin. Siellä syötti, juotti heidät hyvästi, näytti puun, kaivon ja kaikki, miten he siinä elivät; ja kun läksivät kiertolaiset pois, niin kaimasi heitä pihalle ja sanoi siellä rakkikoirallensa: "Saata kuninkaan linnaan nämä miehet." Koira saattoi kuninkaan kotiin kuten käsky oli. Menivät kiertolaiset siellä linnaan, niin kuninkaan poika pani syömään, syötti kiertolaiset kuin ainakin. Kun sai syöttäneeksi, sanoi: "Sanokaas, miehet, tarina, mitä näette siellä maailmaa kulkiessanne." Miehet sanoivat: "No, me osaamme tarinan sanoa: eilen kun salmen korvasta kuljimme, asunto oli siinä semmoinen kuin teidänkin linnanne, ja poika eläjänä siellä maammoinensa." Kuninkaan poika heti sanoi: "Minä huomenna lähden katsomaan." Mutta hänellä oli Syöjättären tytär naisena — oli näet toisen vaimon ottanut — niin se kielsi lähtemästä, sanoi: "On minullakin kolme kultaista sikaa sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, ne ovat vieläkin kummemmat." Kuninkaan poika sen kun kuuli, lupasi niitäkin katsomassa käydä, ja nainen tyytyi siihen.
Rakkikoira silloin pyörähti kotiinsa isännälle sanaa viemään. Kysyttiin häneltä, mitä kuninkaan linnassa kiertolaiset haastoivat, niin sanoi siihen: "Niin kiittivät meidän paikkaa, kuninkaan poika käkesi käydä huomenna katsomassa, vaan kuninkaan miniä sanoi vielä siat semmoiset olevan, että niissä enempi vielä oli katsomista." Sanoi poika: "Lähden, käyn ne siat sieltä, niin pääsee kuninkaan poika meillä käymään." — "Hyvä olisi, kun saisit", arveli äitikin, ja poika läksi, ne siat kävi pois sieltä ja toi kotiinsa.
Matkaa huomenna kuusi kerjäläistä rannitse, näkevät sillan saarelle menevän ja kulkevat sitä myöten edellensä, kunne taloon tulevat. Siellä naisen poika taas syötteli, juotteli heitä niinkuin eileisiäkin miehiä ja näytteli kaikki, mitä talossa oli, sen ruokaa kasvavan puun ja kultalaitaisen kaivon. Aikansa talossa oltua läksivät kerjäläiset pois matkaamaan, niin poika rakkikoiransa taas käski heidän kanssaan linnoille menemään, jotta saataisiin kuninkaan kodista sanomia kuulla. Se saattoikin miehet aina perille saati, jossa haastoivat kaikki, mitä saaressa näkivät. Istuu kuninkaan pojan akka, kuuntelee puhetta, niin sanoo siitä miehellensä: "On minulle vielä isommat kummat, kuusi kultaista oritta sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, ne vasta kummat ovat." Kuninkaan poika silloin laittoi kerjäläiset pois ja käkesi huomenna katsomaan kumpaakin. Rakkikoira kuunneltuansa puheet pyörähti ikkunalta pihalle, meni kotiinsa ja haastoi, mitä linnassa pakistiin. Poika siihen sanoo: "Lähden, maammoseni, käyn pois orit, niin joutaa kuninkaan poika meille tulemaan." — "Hyvä olisi, kun saisit", myönnytti äiti; ja poika siitä kävi orit pois ja toi kotiinsa.
Huomenna matkaa yhdeksän kerjäläistä sitä samaa rantaa myöten, tulevat siltaan taas ja kulkevat sitä myöten saareen, jossa naisella ja pojalla talo oli. Heitä siellä kohdellaan samoin kuin edellisiäkin, ja rakkikoira saattaa heitä taas kuninkaan linnaan. Haastelevat miehet kuninkaan pojalle saaressa näkemänsä, niin alkaa hänen mielensä tehdä saaressa käydä katsomassa. Mutta akka istuu siinä, kuuntelee miesten pakinaa ja sanoo: "On minulla vieläkin kummemmat, kahdeksan kultaista poikaa sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, suuren kiven reunalla makaavat, punaisella veralla katetut, ne vasta katsottavia ovat." Rakkikoira samassa ikkunan takaa pyörähti kotiinsa ja kertoi siellä, mitä linnassa oli puhuttuna. Sanoo poika taas: "Lähden, maammoseni, käyn pois ne pojat sieltä." — "Hyvä olisi, kun saisit", sanoi äiti, "vaan et niitä saa ennenkuin minä sinulle eväät laitan." Lypsi nännilöistänsä rieskan, teki siihen vehnäjauhoista kahdeksan kakkaraa ja neuvoi matkaan lähtijätä: "Pojat kun löydät, pane kakkara kullekin suuhun, äsken havaitsevat." No, hän meni, se poika, sinne, pani jokaiselle rieskan suuhun ja sanoi: "Viikon makasitte, veljet, nouskaa pois!" Kaikki silloin havaitsivatkin unestansa, katsoivat päivää ja sanoivat: "Viikon makasimme, päivä jo on ylhääksi noussut." — "Oi veljeni!" virkkoi nostattaja, "olisitte viikommankin maanneet, minä kun en olisi tullut, jo on vuosia siitä kun nukuitte." — "No, kunnepa nyt menemme, kun jalkasille pääsimme?" — "Astukaa jäljessäni kaikki", sanoi poika ja vei veljet kotiinsa; ne kaikki kaunista, vahvaa miestä olivat kasvaneet.
Tulipa kuningas kiven kupeelta poikia katsomaan, mimmoisia nuo ovat, niin tääll'ei mitänä. Siitä jo sydäntyi vaimoonsa, tuli kotiinsa ja sanoi: "Sinä jo kolmasti minua valehdellut olet, mikä sinä olet? Lähden saaresta kerjäläisten sanomaa linnaa katsomaan." Nainen vielä koki estää häntä menemästä, vaan kuninkaan poika ei ollut hänestä ollaksensa, heitti samassa kotinsa ja läksi matkalle. Tulee sillalle, niin jo pojat näkevät hänet, kaikki yhdeksän tulevat hänelle vastaan ja vievät kantamalla kotiinsa. Panevat siellä ruoalle heti ja syöttävät, juottavat kaikenmoisella. Kysyy kuninkaan poika heiltä: "Mistä teillä tämä näin hyvä eläntä on ja niin paljon eloa?" Akka, poikien maammo, istuu karsinassa, kuulee kysymyksen ja haastaa kaikki tapauksensa. Kuninkaalle siitä jo menee mieleen: tässä tämä onkin minun vaimoni. Vaan ei virka mitään, lähtee kotiinsa ja käskee piikojen sauna panna lämmetä. Kynnyksen viereen kaivatti kuopan, panetti sydämen varia kiviä täyteen ja veran päälle, jott'ei mitään näkyisi.
Sauna kun oli lämmitetty, vietti sitten vaimonsa kylpemään. Astuu kuninkaan pojan puoliso saunatietä, hyppii, hyppii niinkuin ainakin hyvällä eläjä, ja kun tulee saunan ovelle, hyppää taas kynnykseltä veralle, mutta verka petti, ja hän putosi samassa tuliseen kuoppaan. Siellä paloi, kaikki kärventyi se Syöjättären tyttö palkaksi hyvistä töistänsä, eikä sen kovemmin nähtynä häntä. Vaan kuninkaan poika läksi huomenna naistansa ja poikiansa kuusilla rattailla saaresta käymään ja toi ne kotiinsa kaikki. Siellä eletään vielä tänäkin päivänä. — Sen verta sitä tarinaa.
TYNNYRISSÄ KASVANUT POIKA
Kuninkaan poika ennen läksi kaupungista maalle kävelemään, talonpojan tyttöjä katselemaan. Oli sitten muutamalla leskellä kolme tytärtä, kaunista hyvin ja sievää. Menipä kuninkaan poika saunan seiniviereen, jossa tiesi tytärten sisällä olevan, kuuntelemaan, mitä he haastaisivat.
Tytöt paraallansa pakinassa. Nuoremmat sisaret kysyivät vanhimmalta: "Mikä työ sinusta paraitse käypi?" Vastasi tämä: "Minusta käypi se työ paraitse: yhdestä ohran jyvästä teen kaikenlaista syömistä ja juomista." Kysyttiin keskimmäiseltä sisarelta: "Mikäs työ sinusta, sisko, käypi parhaittain?" Hän vastasi: "Minusta se työ syntyy sievimmästi: yhdestä pellavan kuidusta teen kaikenlaiset sulkut ja silkit." Kysyttiin viimeksi nuorimmalta: "Mikäs työ sinusta parhaittain käypi?" Vastasi hän: "No, minä nyt en muusta työstä pidä kuin: kolme kertaa saan poikia, kolme poikaa kustakin vatsan väestä, joilla
"kuu kupeesta kuumottavi, päivyt ompi päälaella, kädet on kultaa kalvoisesta, jalat hopeiset polvista."
Kuninkaan poika pani sen mieleensä: "Se minun on, kuka semmoisia poikia tekee", ja meni kotiinsa, jossa ilmoitti asian vanhemmille. Oli siinä sitten kuninkaan linnassa vanha lapsen-ämmä, joka toivoi tytärtänsä kuninkaan pojalle morsiameksi. Vaan kuninkaan poika siitä ei huolinut eikä totellut vanhempiansa, jotka eivät olisi suvainneet hänen niin alhaisesta säädystä naivan. Hän nai lesken tyttären. Kun sai morsian kohdulliseksi, tuli kuninkaan pojan vuoro mennä sotaan. Sillä aikaa vaimo poiki, ja käytiin se sama vanha ämmä pesemään. Sepä kantoi kuninkaan pojan naiselle vihaa, toi kolme koiranpentua mukanansa, vei pojat pois, minne lie vienyt, ja jätti koiranpennut sijaan.
Tuli mies sodasta kotiin, niin sanoo heimokunta: "Tuhottava on naisesi, kun koiranpentuja tekee kuninkaalliseen sukuun." Ei tuhonnut mies kuitenkaan, arveli: "Annahan, tekee toisen kerran vielä." Aikaa vietellen tuli taasen kuormilliseksi nainen, ja kuninkaan pojan niin ikään tuli sillä samalla aikaa vuoro sotaan lähteä. Mitäs ollakaan? Kun sai nainen taas pojat, se samainen ämmä käytiin pesemään. Hän toi kolme koiranpentua muassansa, jätti ne siihen ja pojat vei kerallansa. Mies kun tuli kotiin, sanoivat taas heimolaiset: "Tuhoa pois vaimosi, häpäisee koko kuninkaallisen suvun." Ei hennonut kuninkaan poika tappaa naistansa kuitenkaan, päätti säästää vielä häntä, kunne kolmannesti lapsia saisi, eikö tuo viimeinkään tapaansa muuttaisi.
No, meni aikaa taas äijän, niin nainen vielä kävi kohdulliseksi, ja miehen samalla aikaa tuli lähteä taas sotaan. Syntyi naiselle miehen poissa ollessa niin ikään pojat, ja entinen ämmä käytiin nytkin pesemään. Mutta nainenpa ei ilmaissutkaan kuin kaksi poikaa, kolmannen rintojensa alle peitti, niin akka ne kaksi poikaa vain sai, kolmatta ei tiennyt kaivatakaan. Mies kun palasi taasen sodasta, sanottiin hänelle: "Ei nyt tehnyt kuin kaksi koiranpentua vain sinun naisesi, nyt se pitää tuhota." Vaan ei sittenkään hän häntä tuhonnut; pani tyhjään tynnyriin ja työnsi mereen. Nainenraukka kuitenkin vei sen yhden pojan rintojensa alla kerallansa, ei näyttänyt kellekään.
Ajeli siellä se tynnyri, ajeli viikon aikaa aaltoloita, jotta jo tuli ahtaaksi kahdelle. Sanoi poika äidillensä: "Oi äitiseni, minä potkaan tynnyrin halki." — "Elä potkaa", kielsi äiti, "veden varassa olemme." No, ei potkaissut poika, totteli äitiänsä. Oltiin vielä siellä, oltiin viikon aikaa, ja tynnyri kävi aina ahtaammaksi, — yhähän se poika kasvoi kasvamistansa. Sanoi siitä niinkuin viimeinkin: "Potkaan pohjan tynnyristä." Ei hän sillä kertaa kuitenkaan saanut maammoltansa vielä potkaista; vaan tuli aikaa myöten tynnyrissä asuminen vielä sittenkin ahtaammaksi, niin sanoi jo kolmannen kerran: "Potkaan tynnyrin, maammo, halki." No, äiti kun tunsi tynnyrin kahdapäin heiluvan, siinä vain jylkyttävän, arvasi jo matalalla oltavan ja sanoi pojalle: "Potkaa, poikaseni, kun potkaat, ei tässä meille muustakaan apua tule."
Poika silloin yhden kerran kun ojensihe vain, niin tynnyrin pohja oli auki, ja he siitä maalle pääsivät. Kävelivät rantaa yhtenä, niin kysyi poika maammoltansa: "Mitä me ensimmäiseksi tarvitsemme?" Äiti sanoi: "Asuinpaikkaa." Poika siitä astuu edellä, näyttelee maammollensa tietä. Tultiinpa aukealle paikalle, semmoiselle kauniille kunnaalle, niin poika siinä sieppasi silkkihuivinsa ja huiskautti sitä, niin heille siihen ilmestyi asunto moinen kuin kuninkaankin linna on.
Saatiin siinä nyt elämään, niin äiti rintamaidostansa teki yhdeksän kakkaraa, paistoi ne kypsiksi ja asetti pöydälle jäähtymään. Astuipa samassa kahdeksan urosta, vahvannäköistä, maantietä myöten kohti taloa, niin huoneessa olijat kun näkivät ne, luulivat heitä voroiksi ja pakenivat kiukaan taakse piiloon. Miehet kun tulivat tupaan ja näkivät kakkarat pöydällä, rupesivat maistelemaan niitä, sanoivat: "Täss' on yhdeksän kakkaraa, meitä vain kahdeksan miestä, missä meistä on yksi?" Se mies silloin ilmaisihe sieltä kiukaan loukosta ja sanoi: "Tässä minäkin olen." No, toisille hyvä mieli, kysyivät: "Missäs meidän on maammomme?" Veli samassa neuvoi heille maammonkin sieltä piilopaikasta, ja siitä nousi semmoinen ilo, jott'ei maahan laskettu äitiä.
Tuli sitten muudan pakitsija siihen heidän taloonsa ja pakkosi ikkunan takana Jumalan nimeen. Pojat käskivät hänet heti tupaan, syöttivät siellä, juottivat miestä hyvästi, ja seulan hopeata antoivat lähtiessä apua. Puisteltiin näet huivia vain, niin tavarata saatiin jos minnäköistä. Ukko läksi siitä ja tuli kuninkaan linnaan. Siellä kuningas kysyy häneltä: "Eikö sinulla, ukkoräivä, muita paikkoja ollut pakota, kun tänne tulit?" Ukko vastasi: "Jo minä olen paremmissakin paikoissa käynyt, saatikka täällä." — "No, missä?" — "Korvessa tuolla", sanoi ukko, "on semmoinen linna, jotta kyllä näyttää." Pyrki kuningas katsomaan sitä, ja ukko pantiin liehtariksi. Tultiinpa likelle taloa, niin äiti sanoo pojillensa: "Isänne tulee." Pojat silloin hyppäsivät vastaan kaikki, nostivat kuninkaan koholle ja kantoivat käsillänsä pirttiin. Siellä tulee nyt kaikki ilmiin. Kuninkaan poika pyytää naista uudellensa lähtemään hänen linnaansa; vaan eihän se nainen sinne lähtenyt, kun oli toinen akka siellä. Oli näet se pesijä-akan tytär kuninkaan pojalla vaimona. "No, ei se kaukaa siellä asu", virkkoi kuninkaan poika, meni heti kotiinsa ja otti sen pesijä-akan tyttären ja solmesi parhaan orinsa häntään. Ori kun laskettiin juoksemaan, se meni sitä kyytiä, jotta siell' on tänäkin päivänä. Mutta kuninkaan poika otti entisen naisensa ja poikansa luoksensa, ja elettiin siinä hyvänä. — Sen pituinen se.