XVI.
On kukka kuollut, routa
Runnellut on maan;
Sen peittäköön nyt talvi
Valkovaipallaan!
Ja hangen alla hautuu
Taasen routa pois,
Maa toipuu — muuten kevät
Kukkia ei vois.
Kun murhe mielen murtaa
Saa sen routumaan,
Se tokko tuskastansa
Toipuu milloinkaan —
Kenties kun maa sen peittää
Nukkanurmellaan.