XXX LUKU.

Jurgis söi aamiaista Ostrinskin ja hänen perheensä parissa ja lähti sitte Elzbietan asunnolle. Häntä ei enää hävettänyt mennä sinne — ja kun hän tuli sisään, ei hän ladellut aikaisemmin opettelemaansa läksyä, vaan rupesi puhumaan Elzbietalle sosialismista! Ensin toinen luuli hänen olevan vallan järjiltään; ja kului tuntikausia, ennenkun muori käsitti hänen olevan muuten entisellään, paitsi mitä politiikkaan tuli, ja silloin jätti hän hänet rauhaan. Jurgis huomasi surukseen, ettei sosialismi pystynyt Elzbietan haarniskaan. Tämän sielu oli siksi karaistunut vastoinkäymisten kiirastulessa, ettei sitä enää voinut toiseksi muuttaa; elämä oli hänelle enää jokapäiväisen leivän alituista hapuilua, ja kaikki hänen ajatuksensa kulkivat vain sitä uraa. Ainoa mikä häntä ilahutti vävynsä uudessa "hulluudessa" oli se, että tämä oli tehnyt hänestä raittiin ja ahkeran miehen: ja kuultuaan että Jurgis aikoi avustaa perheen ylläpitoa antoi hän hänelle täyden vapauden saarnata hänelle sosialismia miten pitkältä hyvänsä. Hän yhtyi kaikkeen mitä Jurgis puheli, paitsi mitä tuli jäsenmaksujen suorittamiseen; ja hän saattoi seurata tätä kokouksiinkin ja keskellä puheita ja suosionriehuntaa ympärillään mietiskellä mielessään, mitä hän laittaisi huomenna päivälliseksi.

Viikon päivät sen jälkeen kun Jurgiksesta oli tullut sosialisti kulki hän jälleen katuja pitkin etsien työtä. Viimein häntä kohtasi harvinainen onni. Sivuuttaessaan erään Chikagon lukemattomista pikku hotelleista hänen päähänsä pisti käydä sinne sisään, ja hetkisen epäröityään hän menikin. Eteisessä seisoi mies, jota hän arveli hotellin omistajaksi, ja tälle hän esitti asiansa.

"Mitä osaatte tehdä?" mies kysyi.

"Mitä hyvänsä", vastasi Jurgis ja lisäsi nopeasti: "Olen ollut työttömänä pitemmän aikaa, herra. Olen rehellinen mies, ja olen vahva ja nöyrä — —"

Toinen tarkasteli häntä visusti. "Ryyppäättekö?" kysyi hän.

"En, herra", sanoi Jurgis.

"Asianlaita on se, että olen ottanut tänne erään miehen portinvartijaksi, mutta hän juo; ja nyt olen päättänyt erottaa hänet. Tahdotteko ruveta hänen tilalleen?"

"Kyllä, herra."

"Se on kovaa työtä. Teidän on pestävä lattia ja pidettävä sylkilaatikot puhtaina, täytettävä lamput ja kannettava matkustajain tavaroita."

"Sitä olen halukas tekemään, herra."

"Hyvä. Minä maksan teille kolmekymmentä dollaria kuussa ja ruuan, ja te voitte alkaa toimenne nyt heti, jos teitä haluttaa. Voitte panna päällenne sen toisen miehen virkapuvun."

Ja siten alotti Jurgis työnsä, ja hän ahersi kuin orja myöhään iltaan saakka. Sitte palasi hän kotiin ja kertoi onnestaan Elzbietalle, ja myöhemmin hän pistäysi vielä Ostrinskillekin viemään iloista sanomaa. Täällä häntä odotti yllätys, sillä hänen kuvailtuaan hotellin asemaa keskeytti hänet äkkiä Ostrinski huudahtaen: "Ette suinkaan tarkota Hindsiä?"

"Juuri häntä", sanoi Jurgis.

Johon toinen vastasi: "Silloin olette saanut parhaan isännän koko Chikagossa — hän on puolueemme pääjärjestäjä ja kaikkein parhaita puhujiamme!"

Seuraavana aamuna Jurgis meni isäntänsä puheille ja ilmoitti kuka ja mitä hän oli, ja mies tarttui hänen käteensä ja pudisti sitä sydämmellisesti. "Hitto vie!" sanoi hän, "sepä oli hauskaa kuulla. En voinut nukkua koko yönä, koska olin erottanut hyvän sosialistin!"

Tämän jälkeen kutsui Jurgista isäntänsä "toveri Jurgikseksi" ja hänen oli puolestaan kutsuttava tätä "toveri Hindsiksi". "Tommy" Hinds, kuten lähimmät tuttavat häntä kutsuivat, oli lihava pieni mies, jolla oli leveät hartiat ja harmaan poskiparran ympäröimät punertavat kasvot. Hän oli mitä hyväsydämmisin ja vilkkain mies — väsymätön innostuksessaan ja haastaen sosialismista päivät ja yöt. Hän oli tunnettu kyvystään koota ympärilleen suuren ihmisjoukon ja pitää sitä hyvällä tuulella; kun hän kerran tuli oikein alkuun, ei hänen kaunopuheisuuttaan olisi voinut verrata muuhun kuin Niagaraan.

Tommy Hinds oli alkanut elämänuransa sepän oppipoikana ja oli sitte karannut liittyäkseen Yhdysvaltain armeijaan, jossa hän ensi kerran teki tuttavuutta kapitalismin kanssa kelvottomien muskettien ja puolivillaisten vuodevaippojen muodossa. Sen seikan, että muuan musketti särkyi eräässä kahakassa, sanoi hän syyksi ainoan veljensä kuolemaan, ja kehnoja vaippoja sanoi hän saavansa kiittää luuvalostaan. Aina kun satoi, sai hän tämän taudin jäseniinsä, ja silloin irvisteli hän pahasti ja mutisi: "Kapitalismi poikaseni, kapitalismi! Ecrasez l'Infâme!" [Musertakaa kurjuus! Valistusfilosoofi Voltairen kuuluisa huudahdus. Suom. muist.] Hänellä oli erehtymätön parannuskeino kaikkea pahaa vastaan maailmassa, ja hän saarnasi sitä jokaiselle. Aivan samantekevä oli, valittiko joku hänelle huonoja raha-asioitaan, kipeätä vatsaansa tai riitaista anoppimuoriaan — aina sanoi hän veitikkamaisesti räpyttäen silmiään: "Minäpä sanon mitä teidän pitää tehdä — äänestäkää te sosialistisen ohjelmamme puolesta!"

Tommy Hinds oli lähtenyt sotapolulle kapitalismin louhikäärmettä vastaan hetikun orjasota oli loppunut. Hän oli antautunut liike-elämään ja huomannut kilpailevansa sellaisten kanssa, jotka olivat varastaneet sillä aikaa kun hän oli taistellut. Kaupungin hallitus oli näiden käsissä, rautatieyhtiöt pitivät yhtä niiden kanssa, ja kunniallinen kauppiastoimi sai kaluta kynsiään. Silloin sijoitti Hinds säästövaransa erääseen kiinteimistöön Chikagossa ja rupesi omin käsin patoamaan kapitalismin vuolasta virtaa. Hän oli ollut kaikkea mahdollista, unionisti, populisti ja Bryanisti; ja kolmenkymmenen vuoden taistelun jälkeen opetti vuosi 1896 hänelle, ettei yhteenkeskitetyn rikkauden valtaa voitu koskaan lain keinoilla tarkastella; ainoa keino oli hävittää se kerrassaan. Hän oli julaissut lentokirjasen tästä asiasta ja ruvennut muodostamaan puoluetta oman päänsä jälkeen, kun hän eräästä sattumalta käsiinsä joutuneesta sosialistisesta lehtisestä huomasi, että toiset olivat siinä jo ennättäneet häntä edelle. Nyt oli hän taistellut puolueen hyväksi kahdeksan vuotta missä ja millä keinoilla hyvänsä — missä tahansa pidettiin sotilaskokous, hotellinomistajain neuvottelu, afrikkalais-amerikkalaisten kauppiasten konferenssi tahi raamattuseuran huvimatka, sinne toimitti Tommy Hinds itsensä selittämään sosialismin ja kulloinkin käsitettävänä olevan asian suhdetta toisiinsa. Sitte lähti hän tavallisesti omintakeiselle kiertomatkalle, päätyen lopulta jonnekin New Yorkin ja Oregonin välille; paluumatkalla hän perusti uusia paikallisosastoja tiensä varrelle; ja vihdoin viimein hän saapui kotiin lepäämään — ja puhumaan sosialismista Chikagossa. Hindsin hotelli oli oikea sosialistisen kiihotuksen pesäpaikka; koko sen palvelijakunta kuului puolueeseen, ja vaikk'eivät nämä kaikki alussa sosialisteja olleetkaan, ei kulunut varsin kauvan ennenkun he sellaisiksi olivat tulleet. Omistaja tuli esim. keskustellen asiasta jonkun kanssa hotellin eteiseen; ja kun väittely kävi kiihkeäksi, kokoutui pian toisia ympärille kuuntelemaan, niin että pian oli koko palvelusväki ympärillä ja keskustelu tuli yleiseksi. Näin tapahtui joka ilta — jollei Tommy Hinds itse ollut keskustelua johtamassa, niin oli hänellä apulaisensa sijassaan; ja kun tämäkin oli poissa jollakin luentomatkalla, ryhtyi rahastoapulainen asiaan, rouva Hindsin istuessa tiskin takana hoitamassa tilejä. Apulainen oli omistajan vanha tuttu, kömpelö ja jäykkäruumiinen jättiläinen, jolla oli laihat, kellertävät kasvot, leveä suu ja leukaparta — oikea prairiafarmarin tyyppi. Hän olikin ollut tällainen koko ikänsä; hän oli taistellut rautatietrusteja vastaan Kansasissa viidenkymmenen vuoden ajan, oli kuulunut talousseuroihin ja maanviljelysyhdistyksiin ja ollut "keskitien" populisti. Lopuksi oli Tommy Hinds antanut hänelle sen merkillisen neuvon, että käyttäisi trusteja hyväkseen sen sijaan että niitä vastaan taistelisi; ja seurauksena oli, että mies möi farminsa ja asettui Chikagoon.

Sellainen mies oli tämä Amos Struver. Hänen rinnallaan oli rahastoapulainen — kalpea ja näivettyneen näköinen mies. Hän tuli Massachusettsista ja kuului pyhiinvaeltajasukuun. ["The pilgrims", Massachusetts-valtiossa olevan Plymouth-kaupungin perustajat (1620). Suom. muist.] Harry Adams — se oli hänen nimensä — oli työskennellyt puuvillakentillä Fall Riverin varrella, mutta tämän teollisuuden silloinen painostunut asema oli saattanut hänet miltei mierontielle, ja hän oli siirtynyt Etelä-Karolinaan. Siellä hän oli saanut työtä ja pysynyt siinä; mutta viimein syntyi siellä lakko lyhyemmän työajan aikaansaamiseksi, ja Adams oli rohjennut esiytyä puhujana eräässä katukokouksessa. Mutta se tuli hänelle turmiolliseksi. Etelävaltioissa on tapana vuokrata pakkovankien työtä urakoitsijoille, ja kun pakkovankeja ei ollut tarpeeseen asti, oli sellaisia hankittava lisää. Harry Adamsin lähetti vankeuteen muuan tuomari, joka oli sen tehtailijan serkku, jonka asioihin hän oli sekautunut; ja vaikka vankilaelämä teki miltei lopun hänestä, oli hän kuitenkin ollut niin viisas ettei ollut valittanut; ja vankeusajan loputtua oli hän perheineen jättänyt Etelä-Karolinan — tuon hornan takapihan, kuten hän sitä kutsui. Hänellä oli silloin tuskin senttiäkään lakkarissaan; mutta onneksi oli leikkuuaika, niin että he astuivat maantietä yhden päivän ja työskentelivät elatuksensa vuoksi toisen päivän; sillä tapaa Adams vihdoin saapui Chikagoon ja liittyi sikäläiseen sosialistiseen puolueeseen. Hän oli paljon lukenut mies, käytökseltään hiljainen ja varovainen ja puhujana kehno; mutta hänellä oli aina korkeat kasat kirjoja pulpetillaan hotellissa, ja hänen kädestään lähteneet kirjoitukset sosialistilehdissä alkoivat kiinnittää huomiota puoleensa.

Päinvastoin kuin olisi voinut odottaa, ei tämä radikaalisuus vaikuttanut lamauttavasti hotelliliikkeeseen; kaikki radikaalit ottivat kaupunkimajansa sinne, ja kauppamatkustajista tuntui paikka huvittavalta. Viime aikoina oli hotelli myöskin tullut siksi paikaksi, jossa länsivaltioiden karjankasvattajat kernaasti asustivat Chikagossa käydessään. Kun nyt Lihatrusti oli keksinyt sen tempun, että se korottelemalla karjan hintoja lisäsi sen tuontia teurastamoihin ja sitte hintoja äkkiä alentamalla hylkäsi kaikki eläimet joita ei tarvinnut, voi sattua että jollakin kaupunkiin tulleella karjakauppiaalla ei ollut varoja "tavaransa" poislähettämiseen; ja sellainen kuuli kernaasti puhuttavan kapitalismista pahaa hotellin eteisessä. Nämä lännen miehet olivat oikeita "herkkupaloja" Tommy Hindsille — hänen suurimpana huvinaan oli koota tusinan verta sellaisia ympärilleen ja kuvata heille elävin piirtein "Järjestelmää". Ei ollut kulunut viikkoakaan Jurgiksen tänne tulosta, kun hän jo tiesi hänen historiansa; ja sen jälkeen hän ei olisi mistään hinnasta tahtonut luopua uudesta portinvartijastaan. "Kas tässä", oli hänen tapansa sanoa keskellä keskustelua, "on aivan lähellä mies, joka on työskennellyt Lihatrustin palveluksessa ja tuntee olot siellä perinpohjin!" Ja silloin sai Jurgis jättää työnsä, mitä se kulloinkin vain sattui olemaan, ja astua esiin toisen viitatessa hänelle: "Toveri Jurgis, kertokaapa nyt näille herroille, mitä näitte teurastamoissa!" Aluksi tämä kehotus vallan hätäännytti Jurgista, ja puhuessaan tuntui hänestä aivan kuin kiskoisi joku hampaita hänen suustaan; mutta vähitellen hän käsitti mitä häneltä oikeastaan vaadittiin ja oppi viimein puhumaan sanottavansa oikealla innostuksella. Hänen isäntänsä istui tavallisesti vieressä ja kannusti häntä eteenpäin huudahduksilla ja päännyökkäyksillä; ja kun Jurgis esim. selitteli "säilystetyn silavan" alkuaineita tahi kertoi koleeratautisista sioista ja niiden muuttamisesta "puhtaimmaksi ihraksi", lyödä mäjähytti Tommy Hinds polviinsa ja huudahti: "Luuletteko että joku ihminen voi sepittää tuollaista kokoon omasta päästään?"

Ja sitte voi hotellinisäntä vakuuttaa ja näyttää toteen, että sosialismi oli ainoa tehokas keino sellaisen pahan parantamiseksi ja että sosialistit olivat ainoat, jotka täydellä todella heiluttivat Lihatrustin perusteita. Ja jos joku kuulijoista uskalsi tähän vastata väittämällä että koko maa oli kuohuksissa, että sanomalehdet tuomitsivat trustin ja että hallitus oli ryhtynyt toimenpiteisiin sitä vastaan, oli Tommy Hindsillä aina pureva vastaus valmiina. "Niin", sanoi hän, "se kaikki on kyllä totta — mutta tiedättekö mikä syy siihen on? Oletteko kyllin typerä uskoaksenne, että kaikki tämä melu on todella yleisön paraaksi? Onhan maassa muitakin trusteja, jotka ovat yhtä laittomia ja saaliinhimoisia kuin Lihatrusti; niinpä on meillä esim. Hiilitrusti, joka saa aikaan että köyhät saavat palella öisin — meillä on Terästrusti, joka kohottaa kaksinkertaiseksi joka naulan hinnan kengissänne — meillä on Öljytrusti, joka estää teitä lukemasta iltasin — ja miksi oikeastaan luulettekaan sanomalehdistön ja hallituksen raivoavan lihatrustia vastaan?" Ja kun toinen ujosti rohkeni huomauttaa, että Öljytrustiakin vastaan oli aikaisemmin paljon meluttu, jatkoi hotellinomistaja: "Kymmenen vuotta sitte paljasti Henry D. Lloyd olot Standard Oil Companyssä kirjassaan 'Rikkaus tasavaltaa vastaan' — ja kirja surmattiin äänettömyydellä, eikä siitä enää puhuta niin halaistua sanaakaan. Ja kun nyt kahdella aikakauskirjalla on rohkeutta jälleen hämmästellä 'Standard Oilia' vastaan, mitä tapahtuukaan? Sanomalehdet ivailevat kirjoittajia, kirkoissa puolustetaan rikoksellisia, ja hallitus — ei tee mitään. Ja nyt, miksi onkaan Lihatrustin suhteen asianlaita niin vallan toinen?"

Niin pitkälle tultua toinen tavallisesti myönsi olevansa ymmällä; ja nyt alkoi Tommy Hinds selittää sitä, niin että oli oikein nähdä muiden levittelevän silmiänsä. "Jos olisitte sosialisti", sanoi hotellinisäntä, "niin ymmärtäisitte että Yhdysvaltain todellisena hallitsijana nykyään on Rautatietrusti. Tämä trusti se on, jolla on valta eri valtioiden hallituksissa, missä valtiossa sitte asuttekin, ja samalla trustilla on valta Yhdysvaltain senaatissa. Ja kaikki äsken luettelemani trustit ovat rautatietrusteja — kaikki paitsi Lihatrusti. Lihatrusti se on uhmaillut rautateitä — se ryöstää sitä joka päivä yksityisvaunuillaan; ja juuri senvuoksi kiihotetaan yleisöä raivoon, senvuoksi huutavat sanomalehdet hallitusta puuttumaan asiaan, ja hallitus todella pukeutuukin sotisopaan! Ja tämä köyhä kansa katselee tätä leikkiä ja taputtaa käsiään ja luulee, että kaikki tämä tehdään sen hyväksi eikä voi edes uneksiakaan, että se itse asiassa on taistelua elämästä ja kuolemasta Lihatrustin ja 'Standard Oilin' johtajien välillä, ja että voittosaaliina on herruus ja päävaikutus Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa!"

Sellainen oli se uusi koti, jossa Jurgis eli ja vaikutti ja jossa hänen kasvatuksensa täydennettiin. Ehkäpä olette taipuvainen luulemaan, ettei hänellä ollut juuri paljo tehtävää siellä, mutta siinä suuresti erehdytte. Jurgis olisi mielellään hakannut toisen kätensä poikki Tommy Hindsin takia, ja Hindsin hotellin siistinä pitäminen oli hänelle elämäntehtävä. Hänen toimiansa ei häirinnyt sekään, että hänellä alati oli pää täynnä sosialistisia tuumailuja; päinvastoin huuhteli hän sylkilaatikoita ja kiillotti messinkiheloja sitä rivakammin kun hän koko ajan sielussaan taisteli luulotellun vastustajan kanssa. Tämän kirjoittajalle olisi hauskaa tässä yhteydessä mainita, että hän heti luopui ryyppäämisestä ja muista pahoista tavoista, mutta se ei olisi todenperäistä. Nämä vallankumouksellisetkaan eivät olleet mitään enkeleitä; he olivat ihmisiä, jotka olivat kohonneet ylös yhteiskunnallisesta liejusta, mutta siitä oli jonkun verran lokaa tarttunut kiini heihin. Jotkut heistä joivat, toiset kiroilivat ja toiset taas söivät veitsellä; oli vain yksi asia, joka erotti heidät kaikista muista ihmisistä — se nimittäin, että heillä oli jotakin toivottavana, jotakin jonka puolesta kamppailla ja kärsiä. Oli hetkiä Jurgiksen elämässä, jolloin hänen tulevaisuudenhaaveensa kalpenivat ja katosivat kaukaisuuteen ja jolloin lasi olutta niiden rinnalla tuntui paljon ehommalta; mutta jos tämä lasi toi perässään toisen ja yhä useampia laseja, oli kuitenkin jotain, joka synnytti hänessä omantunnonvaivoja ja sai hänen tekemään hyviä päätöksiä seuraavana päivänä. Hänestä oli ilmeisesti väärin tuhlata rahojaan juomatavaroihin, kun työläisluokka vielä vaelsi pimeydessä ja ikävöi vapauttamistaan; olutlasin hinnalla voi ostaa viisitoista kappaletta jotakin lentolehtistä, jota voi jakaa vielä uudestasyntymättömille. Tämä oli liikkeen toimintatapa, ja se oli ainoa tapa jolla voi toivoa edistystä; ei maksanut vaivaa tietää siitä, jollei taistellut sen puolesta — se oli kaikkien yhteinen asia, eikä vain muutamien harvojen. Johtopäätöksenä tästä oli, että ken kieltäytyi häneltä vastaanottamasta uutta evankeliumia, se sai siveelliseksi velvollisuudekseen vakuuttaa häntä päinvastaisesta ajatustavasta, ja tämä seikka teki hänet valitettavasti hiukan tukalaksi seuraelämässä. Hän tapasi Elzbietan luona muutamia tämän naapureja, jotka hän heti otti käännyttääkseen sosialisteiksi kaikki yhdellä haavaa, ja monesti olivat tällaiset käännytysyritykset päättyä käsirysyllä.

Kaikki oli niin selvää niin tuskallisen selvää Jurgikselle! Hänestä tuntui vallan käsittämättömältä, etteivät kaikki ihmiset voineet tajuta sitä! Täällä olivat maan kaikki tulolähteet: maa, sillä olevat rakennukset, rautatiet, kaivokset, tehtaat ja kaikki kauppavarastot muutamien harvojen yksilöjen käsissä, joita kutsuttiin kapitalisteiksi; ja näiden hyväksi oli koko kansan raadettava palkan edestä. Kaikki puhdas voitto kansan tuotteista tuli vain näiden kapitalistien varallisuuden lisäämiseksi sekä loi sellaisia yhä useampia — huolimatta siitä että he ja heidän ympäristönsä jo ennestäänkin elivät sanoin kuvaamattomassa ylellisyydessä! Ja eikö ollut päivän selvää, että jos kansa katkoisi niiden tulolähteet, joiden ainoana elintehtävänä oli vain "omistaminen", niin työntekijäin, raatajain rahanalaisten osuus tuli sitä suuremmaksi? Se oli yhtä selvää, kuin että kaksi kertaa kaksi on neljä — ja siinä oli koko ajatuksenjuoksu! Kuitenkin löytyi ihmisiä, jotka eivät voineet sitä käsittää, jotka sanoivat hänelle vasten naamaa, ettei valtio kyennyt hoitamaan asioita yhtä taloudellisesti kuin yksityishenkilöt; ja he toistivat samaa kerta kerralta ja luulivat sanoneensa jotakin älykästä! He eivät älynneet, että asiain "taloudellinen" hoito muutamien yksityisten käsissä aivan yksinkertaisesti sisälsi vain sen, että kansa pakotettiin yhä ankarampaan työhön vielä pienemmästä palkasta! Työmiehet olivat palkannauttijoita ja palvelijoita ja elivät vallan työnantajain armosta, joiden ainoa ajatus oli kiristää heiltä työtä niin paljon kuin mahdollista; ja nuo paksupäät siitä huolimatta olivat huolissaan kehityksestä, tuskailivat ettei muka työn tuotanto tullut kyllin suureksi! Kannattiko kuullakaan moista hullua todistelua?

Toisinaan vaikuttivat tällaiset väittelyt niin kiusoittavasti Jurgikseen, ettei hän jaksanut enää ajatella koko asioita; ja kuitenkaan ei hän voinut niistä päästä — hänellä ei ollut muuta neuvona kuin jatkaa ja murtaa tätä tietämättömyyden ja ennakkoluulojen vuorta. Hän ei saanut väsyä miesparkoihin, hänen oli pakko hillitä itseänsä ja jatkaa väittelyä heidän kanssaan ja käyttää hyväkseen parasta tilaisuutta iskeäkseen elävän aatteen heidän koviin kalloihinsa. Ja väliajoilla hänen täytyi terottaa aseitansa — miettiä uusia vastauksia heidän vastaväitteisiinsä ja varustaa itselleen uusia tosiasioita joilla todistaa, miten hullunkurinen koko heidän aaterakennuksensa oli.

Siten tottui Jurgis lukemaan paljon. Hänellä oli aina taskussa tavallisesti joku puoluekirja tahi lentolehti, ja kun hänellä oli joutilas hetki, voi hän tavata läpi jonkun kappaleen ja märehtiä sitä sitte mielessään työnsä aikana. Hän luki myöskin sanomalehtiä ja teki kysymyksiä niiden sisällön johdosta. Muuan toisista portinvartijoista Hindsin hotellissa oli eräs terävä-älyinen pieni irlantilainen, joka tiesi kaikki mitä Jurgiksen tarvitsi tietää; ja heidän yhdessä ahertaessaan opetti edellinen hänelle Amerikan maantiedettä ja sen historiaa, sen lakeja ja asetuksia, hän antoi hänelle myöskin tietoja maan kaupasta, suurista rautateistä ja niistä yhtiöistä, jotka ne omistivat, hän tutustutti hänet ammattiyhdistysten toimintaan, isoihin työlakkoihin ja niiden johtomiehiin. Ja iltasin, kun Jurgis pääsi irti työstä, oli hän mukana sosialistisissa kokouksissa, joita pidettiin hotellin suuressa salissa ja joissa usein sai kuulla puhujia, jotka olivat saavuttaneet kansallisen kuuluisuuden. Nämä pohtivat valtiollista asiaintilaa joka puolelta, ja Jurgis tunsi itsensä onnelliseksi saadessaan korjata edes vähäsen niitä tiedon rahtusia, joita he kylvivät hänen jalkoihinsa.

Siellä esiytyi muuan mies, joka puolueessa oli tunnettu "pikku jättiläisen" nimellä. Herramme oli käyttänyt niin paljon aineksia hänen päänsä tekemiseen, ettei niitä ollut paljo riittänyt hänen muihin jäseniinsä; mutta kun hän astui puhujalavalle ja pyyhkäsi pikimustaa poskipartaansa, tärähtelivät kapitalismin kulmakivet. Hän oli kirjoittanut tästä aineesta oikean sivistyssanakirjan, melkein yhtä ison teoksen kuin hän itsekin oli. Sitte siellä oli muuan nuori kirjailija, joka oli tullut Kaliforniasta ja oli ollut vuoron perään lohenkalastajana, osterinpyytäjänä, pitkäsiimanvetäjänä ja merimiehenä — joka oli kulkulaisena kierrellyt halki koko maan ja ollut vankeudessakin, ja vaihtelun vuoksi istunut Whitechapelin likaisimmissa kolkissa ja kaivanut kultaa Klondyken jäätiköiltä. Kaikkia näitä asioita hän oli kuvaillut kirjassaan, ja ollen nerokas mies pakotti hän koko maailman kuuntelemaan hänen sanojaan. Nyt hän oli kuuluisa henkilö, mutta siitä huolimatta tahtoi hän saarnata evankeliumia köyhille. — Hänen rinnallaan oli toinen mies, jota kutsuttiin "miljonääri-sosialistiksi". Tämä oli liikekeinotteluilla tullut rikkaaksi, mutta hänen rikkautensa oli hävinnyt valtion virkamiesten vastajuonien kautta. Hän oli hiljaisluontoinen mies, jota olisi luullut miksi muuksi tahansa kuin sosialistikiihottajaksi. Hänen puheensa olivat yksinkertaisia ja miltei muodottomia — hän ei voinut itse ymmärtää, miksikä kukaan voi niistä tulla kiihotetuksi. Hän puhui taloudellisen kehityksen laeista ja menetelmistä. Elämä oli taistelua olemassaolosta, sanoi hän, ja vahvat voittivat siinä heikommat. Viimemainitut olivat enimmäkseen ennakolta tuomitut perikatoon; mutta joskus he pelastuivat yhteenliittymisen avulla — joka oli uusi ja korkeampi muoto voimaa. Asianlaita oli se, että laumoissa elävät eläimet olivat aina voittaneet yksinään elävät raatelueläimet; historiassa samaten kansakunnat olivat tulleet kuninkaittensa herroiksi. Työmiehet olivat yksinkertaisesti teollisuuden kansalaisia, ja sosialistinen liike oli ilmauksena heidän halustaan pysyä elossa. Vallankumouksen välttämättömyys riippui siitä tosiasiasta, että heillä ei ollut muuta valitsemisen varaa kuin joko liittyä yhteen tahi tulla hävitetyiksi; tämä tosiasia, julma ja järkähtämätön, ei ollut riippuvainen mistään ihmistahdosta, se oli taloudellisen kehityksen laki, jonka yksityiskohtia puhuja esitti ihmeteltävällä säntillisyydellä.

Ja myöhemmin tuli suuri vaalikokous, jolloin Jurgis kuuli puolueen pääjohtajan puhuvan. Kymmenen vuotta aikaisemmin oli Chikagon sadanviidenkymmenentuhannen rautatietyömiehen keskuudessa puhjennut lakko, jolloin rautatieyhtiöt olivat palkanneet rosvoja saamaan aikaan väkivaltaisuuksia lakkolaisten keskuudessa ja Yhdysvaltain presidentti oli lähettänyt sotajoukkoja kukistamaan lakkoa ja pannut ammattiyhdistyksen puheenjohtajan vankilaan ilman edelläkäypää tutkintoa ja tuomiota. Tämä oli palannut takasin vankeudesta taloudellisesti ja ruumiillisesti runneltuna miehenä, mutta kiivaana sosialistina; ja nyt oli hän kymmenen vuoden ajan kiertänyt ristiin rastiin maata julistamalla kansalle oikeuden vaatimuksia. Hänen esiytymisensä vaikutti aina kuin sähköisku; hän oli pitkä ja laiha, ja hänen kasvonsa kantoivat hirvittäviä kärsimyksen merkkejä. Koko sorretun ihmiskunnan raivo salamoi niistä — ja hänen äänessään värähteli kärsivien pikkulapsien nyyhkytys. Hän kumartui puhuessaan kuulijakuntansa yli, hän satutti sen sydämmen sisimpään ojennetulla sormellaan. Hänen äänensä oli käheä paljosta puhumisesta, mutta suuri kuulijakunta istui hiljaa kuin hautajaisissa, eikä yksikään sana välttynyt sen korvilta.

Ja kun Jurgis lähti tästä kokouksesta, työnnettiin hänen käteensä paperi, jonka hän vei kotiinsa lukeakseen; ja sillä tavoin hän tutustui julkaisuun "Vetoomus järkeen". Noin kaksitoista vuotta sitte oli muuan talokeinottelija Koloradossa huomannut olevan väärin lyödä rahaa ihmisten elintarpeista; hän oli lopettanut liikkeensä ja ruvennut sen sijaan julkaisemaan sosialistista viikkolehteä. Se oli pieni nelisivuinen lehti, jota myötiin vähemmästä kuin puolesta sentistä numero; sen tilaajamäärä nousi neljännesmiljoonaan ja se meni kaikkiin Amerikan postikonttoreihin. Se lähetti kerran kirjeenvaihtajan Koloradoon ja täytti monia sivuja kuvauksilla miten Amerikan lakeja ja laitoksia kokonaan syrjäytettiin tässä valtiossa. Eräässä maan kaupungissa sillä oli kokonaista neljäkymmentä avustajaa Sähkösanomatrustin pääkortteerin henkilökunnan keskuudessa, eikä mitään sosialisteille tärkeitä tietoja päässyt julkisuuteen ilman että ne ensin painatettiin "Vetoomuksen" palstoille. Se painatti koko sivun laajuisia selontekoja vaalitaistelusta; ja se numero, joka oli tullut Jurgiksen käsiin, sisälsi kehotuksen lakossa oleville työmiehille, jota oli liki miljoona kappaletta jaettu suuriin teollisuuskeskuksiin. "Oletko antanut palttua lakolle?" — oli sen otsikkona. "Ja mihin nyt aijot ryhtyä?" Se oli sitä laatua vetoomusta, jota sanotaan "kiihotukseksi" — ja sen oli kirjoittanut mies, jonka sielu oli teräksestä. Kun tämä painos ilmestyi, lähetettiin sitä kaksikymmentätuhatta kappaletta Packingtowniin; ja ne otettiin vastaan ja sälytettiin erään tupakkamyymälän takahuoneeseen, ja joka ilta samoin kuin sunnuntaisin koko päivän mittaan ottivat Packingtownin haaraosastot niitä sylen täydet ja jakoivat niitä kaduilla ja asunnoissa. Packingtownin kansa oli lopettanut lakkonsa ja luki lehtiä ihastuksella, ja nuo kaksikymmentä tuhatta kappaletta huomattiin pian riittämättömiksi. Jurgis oli päättänyt ettei hän tulisi entistä kotipaikkaansa liian lähelle; mutta kun hän kuuli tästä puhuttavan, kasvoi ikävä hänessä vallan polttavaksi. Joka ilta tämän viikon aikana ajoi hän rautatievaunussa teurastamoiden takalistolle, missä hän avusti saattamaan edellisen vuoden toimintaansa myttyyn, jolloin hän oli ollut mukana tekemässä Mike Scullyn keilinasettajasta aldermania.

Oli oikein ihmeellistä nähdä miten suuri muutos yhden ainoan vuoden aikana oli tapahtunut Packingtownissa — kansan silmät vähitellen avautuivat! Sosialisteilla oli ehdoton enemmistö näissä vaaleissa, ja Scully ja hänen henkiheimolaisensa olivat vallan hämmennyksissä. Vasta vaalitaistelun lopulla he tulivat ajatelleeksi että lakko oli saatu murretuksi neekerien avulla, ja silloin tuottivat he Etelä-Karolinasta "tulensyöjän" — miehen, joka puhuessaan työmiehille riisui takin päältään ja pippuroi puheensa kauheilla kirouksilla. Tätä kokousta he ilmottelivat ahkerasti, ja myöskin sosialistit ilmottivat siitä — sillä seurauksella, että tuhansittain kuulijoita saapui sinne. "Tulensyöjä" kesti heidän kyselypommitustaan noin tunnin ajan ja meni sitte kotiinsa vallan raivoissaan, ja loppu-ilta käytettiin ainoastaan puoluekysymysten pohtimiseen. Jurgiksella, joka välttämättömästi tahtoi olla mukana, oli silloin suuri päivänsä. Hän tanssi ympärinsä ja liehtoi käsillään kuin hullu — ja vihdoin tempausi hän irti ystävistään, astui lavalle ja piti itse puheen! Edellinen puhuja oli kieltänyt demokraattisen puolueen käyttäneen äänenostoja ja luki tämän vain republikaanisen puolueen synniksi — mutta tähän huusi Jurgis raivoisasti: "Se on valetta! Se on valetta!" Sitte jatkoi hän ja kertoi kuulijoilleen, miten hän itse voi tietää puhuvansa totta: hän oli nimittäin itse ollut mukana ostamassa ääniä demokraateille! Ja hän olisi ilmaissut "tulensyöjälle" kaikki persoonalliset kokemuksensa, jollei Harry Adams ja eräs toinen ystävä olisi tarttunut hänen takkiinsa ja vetäissyt hänet alas.