VIII.
Osakeyhtiö Hungervillen tehtaat kuuluivat niihin yrityksiin, jotka vanhan van Rensselaerin asioimisnero oli alkuunpannut. Tehtaat olivat kyllä ennenkin olleet olemassa, mutta ne olivat olleet kahden keskenään kilpailevan yhtiön hallussa, jotka alituisesti jupakoivat keskenään, joten niiden osakkeetkin olivat joutuneet sananparreksi pörssissä. Mutta eräänä päivänä levisi jokin huhu Wall Streetillä ja heti alkoivat Hungervillen tehtaitten osakkeet hinnassa kohota kaksi askelta kerrallaan. Ja kun ne olivat huippuunsa nousseet, pysyivät ne siellä, ja pian piti koko maailma niitä varmuuden ja hyvinvoinnin esikuvina.
Van Rensselaer oli kaikessa hiljaisuudessa hankkinut itselleen niin monta osaketta, että hänellä oli suurin sananvalta molemmissa yhtiöissä. Pari viikkoa myöhemmin yhdistettiin ne ja osakeyhtiö Hungervillen tehtaat alkoivat toimintansa.
Ensi aikoina vallitsi tietysti kova kilpailu hinnoista ja tämä pakoitti pikku tehtaat toinen toisensa perästä tekemään konkurssin. Osakeyhtiö oli jo vähällä itsekin syöksyä turmioon, ja tietysti sen palveluksessa olevat henkilöt olivat etupäässä vaarassa. Mutta yhtiön lannistumaton, terävä-älyinen johtaja syyti rahaa liikkeelle yhä enemmän, kunnes vihdoin kaikki kilpailijat olivat kukistetut ja hinnat voitiin taas korottaa.
Osakeyhtiön olemassaolo oli turvattu.
Tehtaitten työmiehet olivat olleet apuna näitä koetuksia kannettaissa, ja koska ne nyt olivat voitetut, laativat työläiset uuden palkkausehdotuksen, jossa pyysivät kahdenkymmenen prosentin palkankorotusta. He saivatkin viisi prosenttia, ja tulevaisuus näytti lupaavalta. Mutta pian alkoi terästankojen hinta, jonka mukaan palkat laskettiin, aleta, yhtä nopeasti kuin toisten tavarain hinnat nousivat. Uusien lakien mukaan oli säädetty tavattoman pieni tulli terästangoista, ja ihmeekseen huomasivat kaikki, että yhtiöllä lienee ollut tästä tieto jo edeltäkäsin.
Muutamia vuosia senjälkeen sattui tavattoman ankara talvi, jolloin kaduilla oli kahden jalan vahvuudelta lunta ja hiilien hinta yleni viisi prosenttia kuussa. Hungervillen tehtaitten johtajan luo tulvasi lähetystöjä eri ammattikunnista; tämä oli hänelle hyvin kiusallista, varsinkin kun hän ei ollut vielä oikein perehtynyt uuteen asemaansa. Ei ole luultavaa hänen sentään esiintyneen jyrkästi ja omavaltaisesti. Tämän yhteydessä en voi olla kertomatta eräästä kunniallisesta pappismiehestä, jota joku ammattiyhdistys oli pyytänyt lähetystöänsä johtamaan. Pappi suostuikin ja läksi esittämään asiaansa tehtaitten johtajalle; tämä kertoi hänelle muutamia ylen hauskoja kaskuja ja pyysi sitten anteeksi, ettei voinut kauvemmin nauttia arvoisan vieraan seurasta. Hänen täytyi välttämättä mennä pelaamaan pokeria tänä iltana. Ja nauraen teki hän papille lupauksen lahjoittaa koko tämäniltaisen voittonsa köyhille.
No, mitäpä siihen oli pappi paralla sanomista! Varsinkin kun herra van Rensselaer pari kuukautta sitten oli lahjoittanut hänen kirkkoonsa erittäin kauniin lasimaalauksen, kuvaava ihmetyötä, joka tehtiin kaloilla ja leivällä.