LXIV.
Äkkiä Petteri kohottausihe silkkipatjoillaan ja alkoi kertoa Mrs. Goddille asevelvollisuusvastaisen liiton uusinta suunnitelmaa — laatia ohjeita omantunnon syiden perusteella sotaa vastustaville. Petteri selitti näissä ohjeissa neuvottavan nuoria miehiä perustuslaillisiin oikeuksiinsa nähden. Mutta McGivney oli ollut sitä mieltä, että Petterin olisi sisällytettävä näihin ohjeisiin jonkunmoinen lause, jossa kehotetaan kieltäytymään sotapalveluksesta; jos tämä painettaisiin ja sitä levitettäisiin, niin odottaisi jokaista asevelvollisuusvastaisen liiton jäsentä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistus. McGivney oli kehottanut Petteriä olemaan sangen varovainen toimiessaan tämän, mutta taaskin huomasi Petteri ettei ollut minkäänlaista tarvetta olla varovainen. Mrs. Godd oli täysin halukas kehottaman nuoria miehiä kieltäytymään sotapalveluksesta. Hän oli neuvonut näin useille, sanoi hän, muun muassa omille pojilleenkin, jotka onnettomuudeksi olivat yhtä mieltä isänsä kanssa, joka oli verenhimoinen.
Tuli päivällisen aika, ja Mrs. Godd pyysi Petteriä päivälliselle — ja Petterin uteliaisuus voitti hänen varovaisuutensa. Hän halusi nähdä Goddin perheen ryyppivän simaa kultakupeista. Hän ihmetteli, tulisivatko tyytymätön aviomies ja verenhimoiset pojat olemaan läsnä?
Läsnä ei ollut muita kuin muuan elähtänyt nainen, eikä Petteri nähnyt kultakuppeja. Mutta hän näki niin ohutta kiinalaista posliinia, että hän pelkäsi siihen koskea, ja hän näki joukon niin raskaita hopea-aseita, että hän hämmästyi joka kerta kun hän niitä nosti. Myöskin näki hän ruokaa, joka oli niin oudosti ja monimutkaisesti valmistettu, niin hakattua ja leikeltyä ja kastikkeiden peittämää, ettei hän olisi voinut sanoa lainkaan mitä on syönyt, jollei ota lukuun voileipää.
Hämminki lainehti hänen sisässään aterian kestäessä, mutta hän pelasti itsensä Mrs. Jamesin neuvolla — katso, miten muut tekevät, ja tee itse samoin. Joka kerralla kun tuotiin uusi ruokalaji, odotti Petteri ja katsoi, minkä haarukan tai lusikan Mrs. Godd otti käteensä, ja sitten tarttui hän samanlaiseen, tai jokseenkin samanlaiseen, välistä hän ei ollut varma, oliko hän oikeassa. Hän keskitti koko järkensä tähän, sillä hänen ei tarvinnut puhua sanaakaan; Mrs. Godd talutteli yhtämittaa kapinallisuutta ja maanpetturuutta, eikä Petterin tarvinnut muuta kuin kuunnella ja nyökäyttää päätään.
Päivällisen jälkeen menivät he leveälle verannalle, josta oli kaunis näköala. Talon emäntä asetti Petterin istumaan monen patjan keskelle nojatuoliin, sitten heilautti kättään mustan paksun savupilven varjostamaa kaupunkia kohti.
"Tuolla raatavat palkkaorjani ansaitakseen minulle voitto-osingoita", sanoi hän. "Heidän on pysyttävä siellä — paikallaan, niinkuin sanotaan ja minä pysyn täällä paikassani. Jos he haluavat vaihtaa paikkoja, kutsutaan sitä vallankumoukseksi, ja se on 'väkivaltaa'. Ja minä ihmettelen sitä, että he niin vähän käyttävät väkivaltaa, ja ajattelevat sitä niin vähän. Ajatelkaa noita miehiä, joita kidutetaan vankilassa! Voisiko kukaan moittia heitä, jos he käyttäisivät väkivaltaa? Tai yrittäisivät päästä pakoon?"
Tämä herätti Petterissä nopean, pistävän ajatuksen. Jaa, mutta jos saisikin Mrs. Goddin houkutelluksi avustamaan karkaamisyritystä!
"Voisi ehkä olla mahdollista auttaa heitä karkuun", viittasi hän.
"Luuletteko niin?" kysyi Mrs. Godd innostuen ensi kerran koko vierailun aikana.
"Kyllä se voisi olla mahdollista", sanoi Petteri. "Vanginvartijat eivät ole yläpuolella lahjusten ottoa, niinkuin tiedätte. Tapasin melkein kaikki heistä, kun olin vankilassa ja luulen voivani löytää yhden tai pari, jotka ottavat rahaa. Haluatteko että yritän?"
"En oikein tiedä —" alkoi nainen epäröiden. "Luuletteko todellakin —"
"Tiedättehän ettei heitä olisi koskaan pitänyt pannakkaan putkaan?" ehätti Petteri.
"Se on kyllä totta!" selitti Mrs. Godd.
"Ja jos he pääsisivät pakoon loukkaamatta ketään, jollei heidän tarvitsisi tapella vartijainsa kanssa, ei siinä olisi mitään todellisesti pahaa —"
Tähän saakka pääsi Petteri äkkipikaa keksimässään salajuonessa. Äkkiä kuuli hän takanaan äänen: "Mitäs tämä merkitsee?" Se oli miehen ääni, raivokas ja suuttumuksesta värähtelevä; ja Petteri kohottautui silkkipatjoiltaan ja katsoi taakseen, kohottaen käsivartensa suojaamaan kasvojaan, niinkuin tekee se, jota varhaisimmasta lapsuudestaan saakka alinomaa on piesty.
Häntä lähestyi uhkaavana mies; ehkä hän ei ollut tavattoman suuri, mutta siltä hän ainakin Petteristä näytti. Hänen sileiksi ajellut kasvonsa olivat punertavat vihasta, hänen kulmakarvansa kauheasti rypyssä, ja hänen kätensä pelottavan merkitsevästi nyrkissä. "Pieni saastainen hajunäätä!" sähisi hän. "Helvetin luikki!"
"John!" huudahti Mrs. Godd käskevästi; mutta olisi ollut sama huutaa raivoavalle ukkosilmalle. Mies hyökkäsi Petteriin, ja Petteri, joka eläissään oli väistänyt satoja iskuja, vyörähti patjoiltaan lattialle ja hypähti pystyyn, kiiruhtaen rappusia kohti. Mies oli hänen perässään, ja kun Petteri ehti ylimmälle portaalle, laukesi miehen jalka ja osui keskelle Petterin nousun takapuolta, ja ylimmäinen oli ainoa noista kymmenestä tai kahdestatoista rappusesta, johon Petteri alas mennessään kosketti.
Petteri mätkähti maahan, mutta hän ei pysähtynyt, ei edes sen vertaa, että olisi silmännyt taakseen; hän kuuli Mr. Goddin huohotuksen, ja hänestä tuntui että se on juuri hänen korvansa takana, ja Petteri juoksi käytävää pitkin kovemmin kuin oli koskaan ennen eläissään juossut. Vähän väliä tähtäsi Mr. Godd uuden potkun Petterin housujen takapuoleen, mutta tehdessään tämän, oli hänen pakko hetkiseksi pysähtyä eikä potku ulottunut. Ja niinpä vihdoin takaa-ajaja lopetti, ja Petteri kiidätti Goddin portista ulos kadulle.
Sitten hän katsahti olkansa ylitse ja huomatessaan että Mr. Godd oli turvallisen välimatkan päässä pysähtyi hän ja kääntyi ympäri heristäen nyrkkiään yhtä uhkaavasti kuin katurotta, ja kirkui: "Kirous! Kirous!" Saamaton raivo ryöppysi hänessä. Hän kirkui kirouksia ja uhkauksia, ja niiden joukossa oli outoja, miltei uskomattomia sanoja. "Niin, olen punikki, kirottu olkoon sielusi ja pysyn punikkina!"
Niin kyllä, Petteri Gudge, lain ja järjestyksen ystävä, Petteri Gudge, rikasten pikku veli, ulvoi: "Olen punikki ja joskus vielä räjäytämme sinut ilmaan. — Mac ja minä panemme pommin allesi!" Mr. Godd kääntyi ja marssi halveksivan arvokkaasti omaa yksityistä, kotoista erimielisyyttä kohti.
Petteri käveli katua pitkin hieroen kipeitä housujaan ja nyyhkien itsekseen. Nyt Petteri käsitti selvästi, miltä punikeista tuntui. Tässä olivat nyt nämä rikkaat loiset riistäen työläisten työstä ja eläen palatseissa — ja mitä olivat he tehneet ansaitakseen sen? Mitä tulevat he koskaan tekemään köyhälle miehelle muuta kuin halveksivat häntä ja potkivat häntä housun takapuoleen? Ne ovat roikka julmureita! Petteri näki äkkiä eilisillan tapaukset aivan toisessa valossa, ja hän toivoi että kaikki kauppakamarin ja tehtailijain ja kauppiasten liiton nuoremmat jäsenet olisivat samassa paikassa, jotta hän voisi lähettää heidät helvettiin yhdellä kertaa.
Eikä tämä mielentila ollut aivan ohimenevää laatua. Petterin housujen takapuoli oli niin kipeä että hän vaivoin voi kestää katuvaunukyytiä kotiinsa, ja koko matkan Petteri suunnitteli, miten hän kostaa Mr. Goddille. Hän muisti sitten että Mr. Godd on Nelse Ackermanin liiketoveri; ja Petterillä oli nyt urkkija Nelse Ackermanin kotona ja valmisteli jonkinlaista "tekopeliä"! Petterin tulee tarkoin ottaa selvää, eikö hän voisi alkaa ja suunnitella jotakin dynamiittisalaliittoa Mr. Goddia vastaan! Hän tulee alkamaan heti agitatsionin Mr. Goddia vastaan radikalisissa piireissä, ja ehkä hän voisi saada joitakin "tuplajuulaisia" sieppaamaan kiinni hänet ja sitomaan puuhun ja ruoskimaan niin että jumalauta!