LXV.
Näitä miettien meni Petteri American hotelliin, jossa McGivney oli luvannut tavata häntä sinä iltana. Petteri meni huoneeseen 427, ja kun hän oli väsynyt edellisen yön seikkailuista, asettui hän vuoteelle ja nukkui. Ja kun hän sen jälkeen avasi silmänsä, ei hän ollut varma vaivasiko häntä painajainen, vai oliko hän kuollut nukkuessaan ja mennyt helvettiin Mr. Goddin kanssa. Joku ravisteli häntä ja sanoi vihasella äänellä: "Nouse ylös!" Petteri avasi silmänsä ja näki että se oli McGivney; ja sehän oli hyvä, olihan aivan luonnollista että McGivney hänet herättää. Mutta mitä tämä on? McGivneyn ääni oli vihainen, McGivneyn kasvojen ilme oli synkkä ja uhkaava ja — kaikkein hämmästyttävintä — McGivneyllä oli revolveri kourassa ja tähtäsi Petteriä keskelle naamaa!
Se kokolailla vaikeutti Petterin heräämistä, sillä hän ei voinut uskoa olevansa hereillä; se myöskin vaikeutti McGivneyn yrityksiä saada häneltä tietoja, sillä Petterin leuka oli venähtänyt lonkolleen ja hän katsoi kauhistunein silmin revolverin piipunreijästä suoraan sisälle.
"J-jumalani-ju-jumalani, Mr. McGivney, mi-mi-m-mitä! tämä on?"
"Nouse ylös!" sähisi rotannaamainen mies, lisäten inhottavan haukkumasanan. Hän sieppasi Petteriä takinkauluksesta ja nykäsi hänet seisaalleen, pitäen yhä revolveria miltei kiinni Petterin naamassa. Ja Petteri parka, koettaen epätoivoisesti keräillä älynsä sirpaleita, mietti viittä tai kuutta hurjaa selitystä tähän arvotukseen. Olisikohan mahdollista että McGivney oli saanut kuulla että hän oli julistanut Mr. Goddille olevansa punikki? Olisivatkohan punikit paljastaneet hänet? Vai oliko McGivney yksinkertaisesti tullut hulluksi ja että Petteri oli nyt kahdenkesken huoneessa raivohullun kanssa?
"Mihin olet pannut rahat, jotka annoin sinulle muutama päivä sitten?" kysyi McGivney ja lateli yhä lisää pöyristyttäviä haukkumasanoja.
Petteri alkoi luonnollisesti heti puolustautumaan. Olipa hän kuinka säikähtänyt tahansa, ei Petteri aikonut niinkään ilman muuta luopua rahoistaan.
"Olen ne k-kuk-ku-kuluttanut, Mr. McGivney."
"Valehtelet!"
"En, en."
"Kerro, minne olet pannut nuo rahat!" intti toinen, kasvot kamalasti vihan vääristäminä ja revolverin piippukin näytti vapisevan vihasta. Petteri alkoi väittää että hän oli kuluttanut joka sentin. "Pane se oksentamaan rahat, Hammett!" sanoi McGivney; ja nyt vasta Petteri huomasi että huoneessa oli toinenkin mies. Revolverin piipunreikä oli niin kiinnittänyt hänen huomionsa, ettei hän ollut huomannut mitään muuta.
Hammett oli suurikasvuinen mies ja hän astui Petterin taa ja tarttui yhteen Petterin käsivarsista ja väänsi sitä taaksepäin ja sitten ylös harteiden väliin. Kun Petteri aikoi kirkua, painoi hän toisen kätensä Petterin suulle, jolloin tämä huomasi, että kaikki on mennyttä. Hän ei voinut puolustaa rahojaan tuolla hinnalla. Kun McGivney kysyi: "Kerrotko missä rahat ovat?" nyökkäsi Petteri ja koetti vastata nenänsä kautta.
Hammett otti kätensä hänen suultaan. "Missä ne ovat?" Ja Petteri vastasi: "Oikeassa kengässäni."
Hammett avasi kengännauhan ja otti kengän jalasta, veti sitten pois sisäpohjan ja sen alla oli ohut silkkipaperiin kääritty kääre, ja siinä oli McGivneyn antamat tuhat dollaria, kolmesataa dollaria, jotka Petteri oli säästänyt Nelse Ackermanilta saamistaan rahoista ja sitä paitsi kaksisataa dollaria, jotka hän oli säästänyt palkastaan. Hammett laski rahat ja McGivney pisti ne taskuunsa, jonka jälkeen hän komensi Petteriä panemaan kenkä jalkaansa. Petteri totteli vapisevin sormin, sillävälin koettaen pitää toisen silmänsä revolverin piipunreijässä ja toisen McGivneyn rotannaamassa.
"M-i-mikä vaivaa, Mr. McGivney?"
"Kyllä saat tietää" oli vastaus. "Marssi nyt alakertaan, ja muista, että tämä revolveri ja minä tulemme perässä, ja tässä revolverissa on kahdeksan kuulaa, ja jos liikautat sormeasikaan, lähetän ne kaikki sinuun."
Ja niin menivät Petteri ja McGivney ja Hammett ulos hotellista ja astuivat automobiiliin. Hammett ajoi ja Petteri ja McGivney istuivat takaistuimella ja McGivneyn käsi oli taskussa ja siinä revolveri, sormi liipasimessa ja piipunsuu kohdistettuna Petterin keskiruumista kohti. Petteri totteli kaikki määräykset heti ja heitti pois kyselemisensä, kun huomasi, ettei saa vastausta.
Sillävälin koetti hän käyttää kaikki piloille säikytetyt järkensä sirpaleet tämän ongelman ratkaisuun. Hän koetti arvailla, mutta paras tulos siitä oli, että Guffey oli äkkiä päättänyt uskoa Joe Angellin kertomusta eikä Petterin. Mutta miksi tämä pyssyseikkailu ja nämä muut liikkuvakuvatemput? Petteri ei käsittänyt ja jätti arvailun sikseen; ja paras olikin, sillä se, mitä todella oli tapahtunut, oli niin vaikea arvata, ettei Petteri eikä kukaan muukaan olisi sitä voinut arvata milloinkaan.