LXXV.
Nämä kaksi miestä kuuntelivat Petterin kertomusta, muuttivat sitä hieman ja kuuntelivat uudestaan, jonka jälkeen he hyväksyivät sen ja Petteri vietiin takasin huoneeseensa hotellissa odottamaan väristen aikaa, jolloin hänen tulee astua julkisuuteen. Kun hänet vietiin oikeustupaan, vapisivat hänen polvensa, mutta samalla hän oli sanomattoman ylpeä tärkeydestään, sillä hänelle oli annettu vartioiksi neljä vankkaa salapoliisia; sitäpaitsi näki hän kaksi "kapulajussia" oikeustuvan oven edessä sekä useita muita siellä täällä oikeustuvassa. Tupa oli täynnä punikkien suosijoita, mutta nämä oli tarkastettu ennenkuin heidät oli päästetty sisään, ja jokaista heidän liikettään seurattiin tarkkuudella oikeusistunnon kestäessä.
Kun Petteri astui todistajapaikalle tunsi hän samaa kuin Tom Duggan ja Donald Gordon olivat tunteneet, kun kolmenkymmenen tai neljänkymmenen auton valot oli kohdistettu heihin silloin eräänä punikkien pieksäjäisyönä. Petteri tunsi selvästi nahassaan noiden parin kolmen sadan punikin keskitetyn vihan, ja silloin tällöin heidän pidätetty raivonsa kuohahti ilmoille; väliin kävi läpi huoneen äkkiä vastalause-humahdus, väliin pilkkanaurun remahdus, ja oikeuspalvelua takoi pöytää puuvasarallaan ja tuomari nousi puoliksi seisaalleen ja ankarana selitti että jos tämä tapahtuu vielä kerran, niin hän ajaa kaikki asiaan kuulumattomat ulos.
Vähän matkan päässä Petteristä istuivat nuo seitsemäntoista syytettyä kuin rotat loukussa, ja kolmekymmentä neljä rotansilmää tuijotti herkeämättä Petteriä kasvoihin. Petteri katsahti vain kerran sinne, ja heti paljastivat nämä hampaansa, aivan kuin rotat, ja Petteri käänsi päänsä äkkiä pois. Mutta siitä ei ollut mitään hyvää, sillä hän huomasi Mrs. Goddin moitteettomine valkosine pukimineen, joka katseli avoimilla sinisillä silmillään Petteriä murheisena ja moittien. Oli kuin hän olisi sanonut: "Voi, Mr. Gudge! Miten voitte te tehdä näin? Onko tämä Rauha — Oikeus — Totuus — Laki?" Ja Petteriä vihlaisi ajatus että hän nyt ei enää voi koskaan päästä Olympian vuorelle eikä loikoilla silkkipatjoilla! Hän käänsi katseensa lautakunnan kahteentoista mieheen ja naiseen. Muuan vanhahko nainen hymyili hänelle hyväntahtoisesti ja eräs nuori maanviljelijä iski hänelle merkitsevästi silmää, josta Petteri huomasi että täällä ovat hänen ystävänsä — ja nämähän olivatkin niitä, jotka mitään merkitsivät. Mrs. Godd oli yhtä avuton kuin mikä "tuplajuulainen" tahansa tässä korkeassa oikeudessa.
Petteri saneli todistuksensa, ja sitten tuli ristikuulustelu, ja kukas siihen ryhtyi muu kuin David Andrews, tyynenä, leikillisenä ja myrkyllisenä. Petteri oli aina pelännyt Andrewsia, ja nyt hän hätkähti. Kukaan ei ollut sanonut että hänen tulee kokea tällaista! Ei kukaan ollut sanonut hänelle että Andrews saa kysellä häneltä yksityisseikkoja näistä rikoksista, joita hän sanoi nähneensä, ja keskusteluista, joita hän oli sanonut kuulleensa, ja kuka muu oli läsnä, ja mitä muuta puhuttiin, miten hän oli sattunut olemaan siellä, mitä hän oli tehnyt jälkeenpäin ja mitä hän oli syönyt aamiaiseksi tuona aamuna. Oli kuitenkin kaksi seikkaa, jotka pelastivat Petterin, ensiksi vastaväitteet, joita Stannard teki joka kysymykseen, jotta Petteri sai aikaa miettiä, ja toiseksi, sisimmäinen varustus, jonka Stannard oli Petterille valmistanut ja jonne hän oli Petterin käskenyt vetäytyä, kun ei muutoin selvinnyt asiasta. "Voit olla muistamatta", oli tämä laki-kettu sanonut, "ei kukaan voi rangaista sinua siitä, että olet unohtanut jotakin." Ja niinpä Petteri tiesi kertoa yksityisseikkojaan myöten keskustelun, jossa Alf. Guinness oli kertonut ladon polttamisesta, mutta hän ei muistanut mitään muuta, mitä silloin sanottiin, eikä myöskään sitä, kuka muu oli ollut läsnä eikä edes tuon keskustelun päivämäärää.
Sitten tuli tervetullut päivällisaika, jolloin Petteri korjailtiin parempaan kuntoon iltapäiväistuntoa varten. Stannard paikkaili hänen todistustaan, ja sitten Petteri taaskaan ei muistanut mitään, väistäen näin ansat, joita Andrews hänelle asetti. Hänelle sanottiin että hän oli onnistunut mainiosti ja hänet saatettiin voittokulkueessa takasin Hotel de Sotoon, jossa hän vietti viikon, jolla aikaa puolustuspuoli teki heikkoja yrityksiä vastatakseen hänen todistuksiinsa. Petteri luki sanomalehdistä ne pitkät puheet, joissa piirilakimies ja hänen apulaisensa julistivat hänet patriootiksi, joka suojelee isänmaataan "sisäisiä vihollisia" vastaan; myöskin luki hän sangen lyhyen selostuksen Andrewsin "lavertelusta", jossa häntä oli nimitetty "rotaksi" ja "Judas-luikiksi." Petteri ei välittänyt tuosta vähääkään — sehän kuului asiaan, ja nimitteleminenhän oli merkki voimattomuudesta.
Vähemmän helppoa oli tyynesti ottaa vastaan eräs toinen kirjotus, jonka Petteri sai käsiinsä samana päivänä — kirje Mrs. Goddilta! Se ei ollut kirjotettu hänelle, mutta Petteri näki Hammettin ja erään "kapulajussin" naureskelevan keskenään, ja kun hän kysyi, mille he nauroivat, kertoivat he että Mrs. Godd oli jotenkin saanut tietoonsa Guffeyn ja kirjottanut hänelle kirjeen täynnä solvauksia, ja Guffey oli hirveän vihanen. Petteri kysyi, mitä siinä oli, ja he sanoivat, ja kun hän oli pyytänyt ja vaatinut, toivat he hänelle kirjeen, ja hänkin raivostui. Kallishintaiselle kirjotuspaperille oli tuo Olympian vuoren äiti kirjottanut suuripiirteisellä, tyttömäisellä käsialalla mielipiteensä "urkkijoista" ja niistä, jotka heitä palkkasivat:
"Olette kuin iso hämähäkki, joka kutoo verkkoja pyydystelläkseen miehiä ja tuhotakseen ne. Te tuhootte sekä uhrinne että kätyrinne. Sekin miespoloinen, Petteri Gudge jonka lähetitte minun luokseni — sydämeni vuotaa verta ajatellessani häntä ja sitä, mihin te olette hänet johtanut! Surkea, vähämielinen ahneuden turmelema raukka, joka pitäisi lähettää epämuodostuneiden sielujen parantolaan, hänet te olette ottanut hoivaanne ja opettanut hänelle ulkoa luvun roistomaisuutta, jotta hän voisi lähettää joukon tosi-ihanteisia miehiä vankilaan."
Siinä oli kyllin! Petteri heitti lukemisen kesken — hän ei halua antaa tuollaiselle roskalle sitä tunnustusta, että lukisi sen. Hän huomasi että hänen täytyy taaskin kääntää huomionsa Mrs. Godd juttuun. Yksi tuollainen nainen on vaarallisempi kuin kaikki nuo seitsemäntoista "tuplajuulaista" yhteensä. Petteri kyseli ja kuuli että Guffey oli jo käynyt puhuttelemassa Nelse Ackermania tästä, Mr. Ackerman oli jo käynyt puhuttelemassa Mr. Goddia ja Mr. Godd oli puhutellut Mrs. Goddia. Myöskin "Times" puhui eräässä toimituskirjotuksessaan "bolshevismi-pesästä" Olympian vuorella, ja kaikki Mrs. Goddin ystävät olivat tulematta hänen päivällisilleen — ja näin hänelle rangaistiin solvaus, jonka hän oli tehnyt Petteri Gudgelle!
Vai "epämuodostuneiden sielujen parantolaan"! Petteri oli niin vihanen, ettei häntä ilahduttanut edes se sanoma, että lautakunta oli julistanut syytetyt syyllisiksi jo ensi äänestyksessä. Hän sanoi McGivneylle että tämä oikeusjuttu oli häntä niin hermostuttanut, että jotakin täytyy tehdä hänen hyväkseen; ja niin vietiin Petteri autolla salaiseen piilopaikkaan maaseudulla tointumaan ankarien ponnistustensa jälkeen.
Hammett lähti hänen mukaansa ja Hammett oli ensiluokan pyssymies, ja Petteri ei loitonnut hänestä koskaan; iltasin pysyi hän visusti rakennuksen toisessa kerroksessa peläten että "tuplajuulaiset" seuraavat kirjaimellisesti hänen "todistustaan", jossa hän oli sanonut että he ammuskelevat vihollisiaan pimeässä. Petteri tiesi, että he vihaavat häntä; hän luki lehdistä että tuomari oli asettanut syytetyt riviin eteensä ja antoi heille tuomion pakottaen heidät kuuntelemaan ankaraa nuhdesaarnaa, joka oli kokonaisuudessaan julaistuna "Timesissa." Laki määräsi rangaistukseksi vankilaa yhdestä neljääntoista vuoteen, ja tuomari tuomitsi kuusitoista vankeuteen neljäksitoista vuodeksi ja yhden kymmeneksi, näin lieventäen oikeutta armolla.
Sitten eräänä päivänä McGivney lähetti auton Petteriä noutamaan ja hänet vietiin Guffeyn konttoriin, jossa uusi suunnitelma selitettiin hänelle. Naapurikaupungissa Eldoradossa oli vangittu joukko "tuplajuulaisia", ja sinne haluttiin Petteriä todistajaksi. Petteri tunsi sattumalta yhden syytetyistä, ja tämän katsottiin olevan kylliksi suuren syyn hänen "todistukselleen" — latojen ja heinäsuovien polttamisesta! Eldorado kauntin piirilakimiehen virasto tulee pitämään hänestä erinomaisen huolen — tai mikä vieläkin parempi, Guffey kirjottaa hänestä ystävälleen Steve Ellmanille, joka piti huolen tuon kaupungin suurliikemiesten järjestön, Kotiliesi-yhdistyksen, urkkijatoimesta.
Petteri verukehti. Tämä oli liian kovaa ja vaarallista työtä, se saattoi miehen koko hermoston piloille, kun täytyi istua hotellissa pitkät päivät poltellen sauhukkeita ja peläten että "tuplajuulaiset" heittävät pommilla. Eikä sitä voi pitkää aikaa kestääkkään, siitä tulisi saada parempi palkka. Guffey sanoi ettei Petterin tarvinnut pelätä että työ loppuu; jos hän haluaa, voi hän kulkea vaikka koko maan halki todistamassa yhdessä ainoassa pitkässä huviretkessä, ja joka paikassa tulisi hän elämään mitä parhaiten ja sanomalehdet ylistäisivät häntä sankarina.
Mutta sittenkin Petteri verukehti. Hän oli nähnyt American City "Timesistä", kuinka arvokas todistaja hän oli ja hän uskalsi vaatia hintaansa itseltään pelottavalta Guffeyltä; eikä hän vääjännyt, vaikka Guffey olisi kuinkakin mulkoillut, ja lopuksi Guffey myöntyi. Petteri saa seitsemänkymmentä viisi dollaria viikossa ja kulut, ja sitäpaitsi takasi Guffey että tätä tointa kestää vähintäin kuusi kuukautta.