LXXVI.
Ja Petteri meni Eldoradoon ja avusti lähettämään yksitoista miestä vankilaan vaihdellen kolmesta neljääntoista vuoteen. Sitten hän meni Flaglandiin ja todisti kolmessa eri jutussa ja lisäsi seitsemän päänahkaa vyöhönsä. Tällöin hänelle selvisi myöskin että punikit eivät voineet tehdä hänelle muuta kuin näytellä hampaitaan kuin rotat loukussa. Hän tottui toimeensa, kävipä joskus iltasin lystäilemässäkin ilman vartijoita. Kun hän piilotteli maaseudulla, teki hän väliin pitkiä kävelyretkiä huolimatta tuhansista verenhimoisista punikeista, jotka olivat hänen kintereillään.
Kun Petteri oli todistamassa Flaglandissa, lennätettiin Europasta taikasana ja koko kaupunki tuli hulluksi ilosta. Jokainen, sylilapsista harmaahapsiin saakka, tuli kadulle, liehutti lippuja ja takoi tinakannuja sekä kirkui ja ulvoi voittoisata rauhaa. Kun tuli tiedoksi että sanomalehdet olivat vetäneet ihmisiä nenästä, odottivat nämä kolme päivää ja tulivat taaskin kadulle ja antoivat saman näytännön. Petteriä pelotti alussa että rauhantulo tekee lopun hänen "ammatistaan", joka oli maan pelastaminen; mutta pian hän huomasi ettei ollut syytä lainkaan sellaiseen pelkoon, sillä punikkijahti yltyi yhä.
Kun Petteri oli Flaglandissa, tehtiin sosialistien huoneustossa "tarkastus" ja salapoliisit kehoittivat Petteriä tulemaan mukaan ja pitämään hauskaa. Ja Petteri otti patukan ja revolverin ja avusti hyökkäystä sosialistien huoneustoon. Sota oli ohi, mutta Petteri oli sotaisa kuin ennenkin; hän sai pienikasvuisen juutalaisen järjestäjän tuupatuksi erääseen nurkkaan ja alkoi takoa häntä päähän, ja hänestä tuntui aivan samalta kuin meidän pojistamme Argonnen taistelussa. Ja kun hän oli oppinut, miltä tuntui kirjoituskoneen näppäimillä tanssiminen, niin hän tiesi, mitä hunnilaisuus oli.
Salapoliisien seurassa oli joukko opistolaisia, jotka ilolla ottivat osaa tällaiseen menoon. Kun heidän verensä oli lämmennyt, päättivät he kerralla tehdä lopun koko punikkiliikkeestä ja hyökkäsivät erääseen kauppaan, jonka nimenä oli "Kansainvälinen kirjakauppa", ja jota piti muuan hawaijilainen. Kaupan omistaja livisti vieressä olevan kiinalaisen ravintolan keittiöön ja sitoi esiliinan vyötäisilleen, mutta koska mustaviiksinen kiinalainen oli liian outo ilmiö, niin särettiin muutamia kiinalaisen patoja hänen päähänsä. "Kansainvälisen kirjakaupan" varasto vietiin takapihalle ja sytytettiin palamaan, jonka jälkeen nämä huvittelevat salapoliisit ja opistolaiset hyppelivät nuotion ympärillä matkien hawaijilaista "hula-hula hutsi-kutsia."
Ja näin eli Petteri iloista elämää useita kuukausia. Pari kertaa raukesi hänen reissunsa tyhjiin, kun sattui olemaan niin äkäpäinen tuomari, ettei hän hyväksynyt todistukseksi jotakin erikoista syytettyä I.W.W.-läistä vastaan kaikkea, mitä joku toinen I.W.W.-läinen oli tehnyt tai sanonut jossakin muualla viimeisen kymmenen vuoden kuluessa. Mutta useimmat tuomarit olivat halukkaat yhteistyöhön suurliikemiesten kanssa pelastaakseen maan punikki-vaarasta, ja Petterin päänahka-luku kohosi yli sadan, kun Guffey lähetti hänelle viimeisen maksuosotuksen ja ilmoitti että hänen työnsä on nyt loppunut.
Tämä tapahtui kaupungissa, jonka nimi oli Richport, ja koska Petterillä oli sisätaskussaan yli tuhannen dollaria säästössä, niin päätti hän pitää hieman hauskaa. Hän lähti kävelemään kaupungin huvittelu-osaan ja erään liikkuvien kuvien teatterin edessä muuan kultakutrinen tyttö hymyili hänelle. Olutta tarjoiltiin vielä silloin, ja Petteri kutsui tytön erääseen kapakkaan juomaan lasin olutta — ja kun hän taas avasi silmänsä, oli pimeä ja päätä kivisti, ja kun haparoi hetken, huomasi hän olevansa jonkun pimeän solan nurkassa. Hän hätkähti ja kaappasi sisätaskuaan, jossa rahat olivat olleet, mutta siellä ei ollut muuta kuin kaamea tyhjyys. Taaskin oli kaikki mennyttä, ja kuten tavallista, oli sen saanut aikaan nainen!
Petteri meni poliisiasemalle, mutta naista ei koskaan löytynyt, tai jos löytyi, niin jakoivat poliisit saaliin hänen kanssaan, eivätkä Petterin. Hän heittäytyi erään poliisikersantin armoille ja sai tämän uskomaan että hän, Petteri, oli tärkeä osa maan puolustuskoneistosta, ja kersantti suostui lainaamaan rahaa sähkösanoman lähettämiseksi Guffeylle. Ja Petteri otti kynän ja paperia ja hetken työskentelyn perästä sai koko jutun mahtumaan kymmeneen sanaan: "Nainen taaskin poikki antakaa työtä palkasta ei riitaa sähköttäkää matkaraha." Ja näytti siltä kuin Guffeykin olisi ottanut kynän ja paperia sekä tehnyt työtä, sillä vastaus oli myöskin kymmensanainen ja kuului: "Pöhlö olen sähköttänyt kauppakamarin sihteerille hae hän antaa sinulle matkalipun."
Ja Petteri lähti heti kauppakamarin komeaan konttoriin ja siellä nuori ja riuskaliikkeinen sihteeri lähetti konttoristin ostamaan Petterille piletin ja laittamaan hänet junaan. Petteri mietti ihastuneena kuinka tavattoman hauskaa oli tällaisen hädän hetkenä että hänen takanaan oli voimakas järjestö komeine konttoreineen ja rahoineen kaikkia tarpeita varten — sähkösanoma vain, ja mies pääsi pulasta. Hän uudisti taaskin jo usein ennen tekemänsä päätöksen heittää pois juopottelun ja ruokottomat reissut, jotta lain ja järjestyksen voimat pysyisivät hänen puolellaan.