XLII.
Petterillä oli kohtaus Nellin kanssa eräässä kadunkulmauksessa kello yhdentoista aikana sinä iltana, ja kun Nell astui alas katuvaunusta, oli hänellä kädessään matkalaukku. "Saitko työsi tehdyksi?" kysyi hän nopeasti, ja kun Petteri vastasi myöntäen, sanoi hän: "Tässä on pommisi!"
Petterin leuka venähti. Hän oli niin säikähtyneen näkönen, että Nellin täytyi häntä rohkaista. Ei se räjähdä; siinä ovat vain tarpeet, kolme tikkua dynamiittia, vähän sytytyslankaa ja osia kellosta. Dynamiitti oli hyvässä kääreessä, ei tarvitse pelätä sen räjähtämistä — jollei hän pudottaisi sitä maahan! Mutta se ei paljoakaan rauhottanut Petteriä. Hän ei ollut luullut että Nell menee niin pitkälle tai että hänen pitää todella käsitellä dynamiittia. Hän ihmetteli mistä ja miten Nell oli sitä saanut ja rukoili jumalaansa että pääsisi erilleen koko jutusta.
Mutta Nell sanoi että se luonnollisesti on jo liian myöhäistä. "Sinun täytyy saada tämä matkalaukku heidän huoneustoonsa ja sinun täytyy tehdä se ilman että sinua kukaan näkee. Ne sulkevat kai huoneustonsa pian, eivätkö?"
"Lukitsimme oven, kun lähdimme", sanoi Petteri.
"Kenellä on avain?"
"Gradyllä, sihteerillä."
"Voitko saada sen avaimen käsiisi?"
"Voin päästä helposti sinne huoneustoon", sanoi Petteri. "Palotikkaat ovat ikkunan kohdalla, joka ei ole aivan kiinni. Muutamat meistä ovat kulkeneet sen kautta, kun huoneusto on ollut lukittu."
"Hyvä", sanoi Nell. "Odotamme hetkisen. Meidän tulee olla varmat siitä, ettei kukaan palaa takasin."
He kävelivät pitkin katua ja Nell kantoi yhä matkalaukkua, ikäänkuin olisi pelännyt Petterin hermojen pettävän. Samalla hän selitti: "Minulla on kaksi paperipalaa, jotka meidän täytyy sovitella huoneeseen. Yhden niistä sinun täytyy repiä palasiksi ja heittää roskakoriin. Se on olevinaan osa kirjeestä, jossa puhutaan jostakin suuresta salajuonesta ja sen alla on nimi, 'Mac'. Se tarkottaa McCormickin luonnollisesti. Minun täytyi kirjottaa se koneella, kun en tunne hänen käsialaansa. Toinen paperipala on piirustus; eikä siinä ole merkkiäkään mistä se on, mutta kyllä sen poliisit saavat tietoonsa. Se on pohjapiirros Ackermanin talosta ja siinä on risti merkitsemässä avonaista makuuhuonetta. Nyt meidän täytyy saada paperi jotenkin kuuluvaksi McCormickille. Onko tuossa huoneustossa mitään, joka kuuluu hänelle?"
Petteri mietti, ja muisti lopulta että kirjahyllyllä on joitakin kirjoja, jotka McCormick oli lahjottanut ja joissa oli hänen nimensä. Se on hyvä! huudahti Nell. Paperi on kätkettävä johonkin noista kirjoista, ja kun poliisit tekevät tarkastuksen, tulevat he sen varmasti löytämään. Nell kysyi mitä kirjoja ne ovat, ja Petteri muisti että yhdessä puhutaan sapoteesista. "Pane paperi siihen", sanoi Nell. "Kun poliisit löytävät sen, niin tulevat sanomalehdet julkaisemaan koko kirjan."
Petterin polvet tutisivat niin, ettei hän kunnolla pystynyt kävelemään, mutta hän pakotti itsensä muistamaan sen, että hän oli "uros"-mies, sadan prosentin amerikalainen, ja että näinä sota-aikoina oli kaikkien patrioottien tehtävä velvollisuutensa. Hänen velvollisuutensa oli pelastaa maa näistä punikeista, ja hän ei saa jänistää. He tulivat vanhalle rakennukselle, jossa I.W.W. liiton huoneusto oli, ja Petteri kiipesi aidalle ja siltä palotikkaille, Nell ojensi hänelle varovaisesti matkalaukun, Petteri avasi epäkunnossa olevan ikkunan ja ryömi sisälle.
Hän asetti matkalaukun erään suuren kaapin perimmäiseen nurkkaan, asetti jotakin rojua sen eteen ja heitti jonkun vanhan vaateriekaleen sen päälle. Oikeankäden taskusta veti hän esille koneella kirjotetun kirjeen, repi sen kappaleiksi ja heitti roskakoriin. Toisen paperin otti hän vasemmasta taskustaan, sen, jossa oli pohjapiirros Ackermanin talosta. Hän meni kirjahyllylle ja vapisevin sormin veti valkeaa, löysi pienen punakantisen kirjan, jonka nimi oli "Sabotage", pisti paperin lehtien väliin ja asetti kirjan paikoilleen. Sitten hän kömpi takasin palotikkaille, pudotti itsensä maahan, hyppäsi aidan yli ja juoksi solaan, jossa Nell odotti häntä.
"Teen tämän maani puolesta!" kuiskaili hän itsekseen.