XLV.
Petteri oli nyt aivan sekasin. Hän tiesi että hänen nyt tulisi mennä tapaamaan McGivneytä, mutta hän ei voinut. Hän halusi tavata Nelliä, ja koska Nell oli edeltäpäin arvannut hänen mielentilansa oli hän luvannut tavata Petteriä puistossa puoli yhdeksän aikana. Nell oli kieltänyt häntä puhuttelemasta ketään ennenkuin oli tavannut Nellin. Sillä välin tämä oli käynyt kotonaan ja uudistanut irlantilaiset ruusunsa ranskalaisella poskimaalilla ja palauttanut tarmonsa kahvilla ja sauhukkeilla, ja nyt hän oli jo odottamassa Petteriä, hymyillen rauhallisesti, yhtä virkun näköisenä kuin puiston linnut ja kukkaset. Hän kysyi tyynesti, miten asiat olivat menneet, ja kun Petteri alkoi änköttää ettei hän voinut mennä tapaamaan McGivneytä, rupesi Nell rohkasemaan häntä. Hän antoi Petterin ottaa häntä vyötäisiltä, vaikka olikin kirkas päivä; hän kuiskaili Petterille ja kehotti häntä rauhottumaan, olemaan hänen miehensä, josta voi olla ylpeä.
Ja mitä hänellä sitten olisi Pelkäämistä? Ei ollut mitään todisteita häntä vastaan, eikä saataisikaan. Hänen kätensä olivat puhtaat, perinpohjin puhtaat, ja hänen tulisi vain pysyä lujana loppuun asti; hänen tulee jo edeltäpäin päättää, että tapahtuipa mitä tahansa, hän ei koskaan tule antautumaan, ei koskaan poikkea siitä kertomuksesta, minkä Nell oli hänelle opettanut. Hänen täytyi taaskin sanella Nellille, miten I.W.W. liiton huoneustossa pidetyssä kokouksessa eilen illalla oli ollut puhetta Nelse Ackermanin tappamisesta keinona, millä saadaan sota loppumaan. Ja sitten hän oli kuullut Joe Angellin kuiskaavan Jerry Ruddille että hänellä jo on pommintekotarpeet; hänellä oli tuossa kaapissa kätkettynä matkalaukku täynnä dynamiittia ja hän oli Pat McCormickin kanssa suunnitellut panna toimeen jotakin jo tänä iltana. Petteri oli mennyt ulos, mutta oli pitänyt vahtia ja nähnyt Angellin, Hendersonin, Ruddin ja Gusin tulevan ulos. Angellilla oli ollut taskuissa jotakin, ja Petteri oli arvellut heidän nyt menevän jotakin räjäyttämään, ja niin hän oli soittanut McGivneylle rohdoskaupasta. Mutta silläaikaa kun hän oli puhelimessa, oli roikka kadonnut ja sitten hän oli ollut häpeissään eikä ollut uskaltanut ilmottaa siitä McGivneylle ja oli viettänyt yönsä käyskentelemällä puistossa. Mutta varhain aamulla hän oli löytänyt kirjelipun taskustaan ja oli käsittänyt että se oli sinne illalla pantu ja että salaliittolaiset olivat halunneet hänen yhtyä puuhaan. Siinä kaikki, paitsi muutamia lauseita tai osia lauseista, joita olivat kuiskailleet Joe Angell ja Jerry Rudd. Nell opetti nämä lauseet hänelle ulkoa ja antoi hänelle ankaran määräyksen että hän ei saa muistaa enempää — eikä häntä voi saada houkutelluksikaan muistamaan enempää.
Vihdoinkin luuli Nell että Petteri oli valmis menemään tähän kuulusteluun, ja niinpä hän meni huoneeseen numero 427 American hotellissa ja heittäytyi vuoteelle. Hän oli niin väsynyt, että hän pari kertaa nukahti; mutta aina hänelle johtui mieleen joku uusi kysymys, jonka McGivney ehkä tulee hänelle tekemään, ja tämä hänet herätti taas. Lopuksi hän kuuli avaimen kääntyvän lukossa ja nousi ylös. Eräs Hammett-niminen salapoliisi astui sisälle ja sanoi: "Päivää, Gudge. Mestari on määrännyt sinut vangittavaksi."
"Vangittavaksi!" huudahti Petteri. "Hyvä jumala!" Hänelle vilahti mieleen ajatus suuresta vankikopista, jossa olisi hän ja paljon punikeita, ja hän olisi pakotettu kuulemaan heidän "kovan-onnen juttujaan."
"Niin", sanoi Hammett, "vangitsemme kaikki punikit ja jos sivuuttaisimme sinut, niin herättäisi se epäluuloa. Sinun on parasta mennä nyt heti johonkin sellaiseen paikkaan, jossa sinut sopii vangita."
Petteri havaitsi tämän viisaaksi, ja hetken miettimisen perästä hän valitsi Miriam Yankovichin kodin. Tämä oli oikea tosi-punikki eikä pitänyt Petteristä; mutta jos Petteri vangittaisiin hänen kotoaan, niin täytyisi hänen pitää Petteristä väkistenkin, ja sitä paitsi tulisi tämä seikka lujentamaan hänen asemaansa "vasemmistolaisena." Hän antoi osotteen Hammettille ja lisäsi: "On paras tulla niin pian kuin mahdollista, sillä voi sattua että hän potkii minut ulos ovesta."
"Hyvähän se on", sanoi toinen nauraen. "Sano hänelle että poliisit ovat kintereilläsi ja pyydä häntä kätkemään sinut."
Petteri kiiruhti juutalaiseen kaupunginosaan ja noputti eräälle ovelle muutaman vuokrakasarmin ylimmässä kerroksessa. Oven avasi vankka nainen, jonka käsivarret olivat paljaat ja saippuaiset. Kyllä, Miriam on kotona. Hän on juuri nyt työttömänä, sanoi Mrs. Yankovich. Hän oli menettänyt työpaikkansa, koska hän puhui liian paljon sosialismista Miriam tuli huoneeseen luoden odottamattomaan vieraaseensa katseen, joka selvästi sanoi: "Jenni Todd!"
Mutta tämä muuttui silmänräpäyksessä, kun Petteri sanoi että hän oli yrittänyt mennä I.W.W. liiton huoneustoon, mutta se on poliisien vallassa. Ne olivat tehneet tarkastuksen ja väittivät saaneensa ilmi jonkunlaisen salajuonen; onneksi oli Petteri huomannut väkijoukon huoneuston ulkopuolella ja päässyt pakoon. Miriam vei hänet erääseen sisempään huoneeseen ja teki hänelle satoja kysymyksiä, joihin Petteri ei voinut antaa vastausta. Hän ei tiennyt mitään, paitsi että oli edellisenä iltana ollut huoneustossa kokouksessa ja yrittäessään tänä aamuna mennä sinne noutamaan jotakin kirjaa oli nähnyt ihmisjoukon ja juossut pakoon.
Puoli tuntia myöhemmin kolautettiin oveen ja Petteri sukelsi vuoteen alle. Ovi murrettiin auki, ja Petteri kuuli vihasia komentoja, Miriamin ja hänen äitinsä vastatessa rajusti. Päättäen äänistä alkoivat miehet heitellä huonekaluja sinne tänne, ja äkkiä käsi pistettiin vuoteen alle, Petteriä tartuttiin nilkasta ja hänet vedettiin esille neljän virkapukuisen poliisin keskelle.
Tilanne oli kiusallinen, sillä nähtävästi ei noille poliiseille oltu kerrottu että Petteri oli vakooja; nuo hölmöt luulivat saaneensa kiinni todellisen dynamiittisankarin! Yksi niistä tarttui Peteriä molempiin kalvosiin ja toinen uhkaili häntä ja Miriamia revolverilla ja kolmas kävi läpi Petterin taskut etsien pommeja. Kun he eivät löytäneet, näyttivät he suuttuvan ja puistelivat häntä ja tuuppivat häntä, ja selvästi näkyi että he olisivat olleet mielissään, jos olisivat saaneet jonkun tekosyyn iskeä häntä päähän. Petteri oli erittäin varovainen, ettei sellaista tekosyytä tulisi; hän oli peloissaan ja nöyrä, ja selitti yhä uudelleen ettei hän tiennyt mitään, ettei hän ollut tehnyt mitään.
"No, saadaanpa nähdä, nuori mies!" sanoi muuan poliiseista ja napsautti käsiraudat Petterin kalvosiin. Sitten, yhden seisoessa vartijana revolveri kädessä, toiset kolme tutkivat tarkoin huoneet, vedellen ulos laatikot ja potkien niiden sisällön hujan hajan, siepaten jokaisen palasen paperia, missä oli kirjotusta ja tunkien sen pariin matkalaukkuun. Oli kirjoja, joissa oli punaset kannet ja pelottavat nimet, mutta ei pommeja, ei vaarallisempia aseita kuin keittiöveitsi ja Miriamin kieli. Tyttö seisoi mustien silmien salamoidessa ja kertoi poliiseille tarkkaan mitä hän heistä ajatteli. Hän ei tiennyt mitä I.W.W. liiton huoneustossa oli tapahtunut, mutta hän tiesi, että olipa se mitä tahansa, niin se oli tekopeliä, poliisien suunnittelema ansa, ja hän uhitteli heitä vangitsemaan hänetkin, ja melkein onnistui tässä raivokkaassa tarkotuksessaan. Poliisit tyytyivät kuitenkin potkasemaan pyykkisaavin kumoon sisältöineen päivineen ja jättivät Mrs. Yankovichin kirkumaan keskelle vedenpaisumusta.