XXVIII.
Oli vain yksi henkilö, jolle Petteri uskoi salaisuuksiaan, ja se oli McGivney. Petteri ei voinut salata McGivneyltä sitä, että häntä painosti morsiamensa kadottaminen; ja niinpä McGivney ottikin asiakseen "pönkittää" Petterin mieltä. Tämä punikkien aisoissa pitäminen oli vaarallista työtä, varsinkin siksi että niiden opit olivat niin kavalia, ne olivat niin pirullisen viekkaita koettaessaan vaikuttaa ihmisten järkeen. McGivney oli nähnyt useamman kuin yhden miehen alkavan tekemällä pilkkaa heidän aatteistaan, mutta lopulta oli tämä sama mies muuttunut yhdeksi heistä. Petterin on varottava tuota vaaraa.
"Sitä se ei ole", selitti Petteri. "En pelkää heidän aatteitaan. Oli yksinkertaisesti niin, että olin hassahtanut tuohon tyttöön."
"No, sehän on aivan samaa", sanoi McGivney. "Ensin tunnet myötätuntoa heitä kohtaan ja ennenkuin voit aavistaakkaan, mietit jo heidän aatteitaan. Katso nyt, Petteri, sinä olet paraita miehiä mitä minulla on työssä tässä jutussa — ja se on koko paljon sanottu, sillä minun alaisenani on seitsemäntoista miestä." Rotannaamainen mies tarkasti Petterin kasvoja ja huomasi hänen punastuvan mielihyvästä. Niin, lisäsi hän, Petterillä tulee varmasti olemaan hyvä tulevaisuus ja hän tulee "tekemään rahaa" oikein rutosti, ja hän tulee saamaan hyvän vakinaisen paikan. Mutta hän voisi menettää kaiken tämän rupeamalla ottamaan huomioon punikkien aatteet. Ja niin — sitäpaitsi ei hänen tarvitse luulla että hän voisi pettää McGivneytä, sillä McGivney oli asettanut vakoojan seuraamaan häntä!
Ja Petteri puristi kätensä nyrkkiin ja pudisti masennuksen luotaan. Hänhän oli oikea "uros-mies", eikä hän suinkaan tule haaskaamaan itseään. "En kuitenkaan voi auttaa — minulla on ikävä tyttöä", selitti hän, johon McGivney vastasi: "Sehän on luonnollista! Mutta selvintä sinun olisi hankkia itsellesi uusi."
Petteri jatkoi työskentelyään Gooberin puolustuskomitean konttorissa. Juttu oli tullut esille oikeudessa, ja noiden kahden jättiläisen taistelu oli kärkeytynyt huippuunsa. Piirilakimiestä, joka hoiteli syyttämistä ja joka toivoi pääsevänsä valtion kuvernööriksi tuon seikan takia, oli avustamassa puolisen tusinaa kaupungin etevintä lakimiestä, joiden palkat ja menot tulivat suurliikemiesten kokoomasta rahastosta. Pieni armeija salapoliiseja oli työssä ja huone, missä oikeutta käytiin, oli täynnä vakoojia. Satoja sellaisia henkilöitä, joiden arveltiin tulevan kysymykseen lautakuntaa valitessa, oli tarkoin tutkittu, punnittu pienintäkin heikkoutta ja ennakkoluuloa myöten; eikä tutkittu ainoastaan heidän ominaisuuksiaan, vaan myöskin heidän, ystäviensä ja sukulaistensakin taloudellinen asema. Petteri oli tavannut muitakin salapoliiseja kuin McGivneyn, sen kautta että nämä tämän tästä tulivat häneltä utelemaan yhtä ja toista; ja näiden salapoliisien keskusteluista sai hän hämärän aavistuksen tämän jutun loppumattomasta ulottuvaisuudesta. Hänen mielestään näytti siltä, että koko American City oli palkattu avustamaan Jim Gooberin hirteen saattamista.
Petterille maksettiin nyt viisikymmentä dollaria viikossa ja kustannukset, puhumattakaan erikoispalkkioista arvokkaista tiedoista. Tuskin päivääkään kului ettei hän saanut vihiä jostakin tärkeästä asianhaarasta, ja hänen täytyi joka ilta tavata McGivneytä. Syyttäjäpuolella oli salainen konttori, jossa oli puhelimen hoitaja ja lähettiläitä, jotka juoksentelivat piirisyyttäjän konttorissa ja Guffeyn konttorissa — näin oli tehty siksi, että oltaisiin turvassa "puhelin-vuodoilta" puolustajille. Petterin oli tapana mennä Gooberin puolustuskomitean konttorista johonkin yleiseen puhelimeen, antaa keskusasemalle salainen numero ja oma numeronsa, joka oli 642. Kaikki juttuun sekaantuneet henkilöt tunnettiin numeroilla; nimeä "Goober" ei saanut koskaan puhelimessa lausua.
Heti kun oikeusistunnot olivat alkaneet, oli erittäin vaikeaa saada ketään työskentelemään puolustuskomitean konttorissa — kaikki halusivat olla läsnä oikeustalolla. Ja tuon tuostakin pistäytyi joku konttorissa kertomassa viimeisiä jutun käsittelyssä ilmenneitä seikkoja. Syyttäjille oli onnistunut hävittää poliisioikeuden pöytäkirjat, joista olisi tullut ilmi että paras syyttäjien todistaja oli pitänyt huorataloa neekereitä varten. Sitten esitettiin syyttäjien taholta oikeudelle todistuskappaleiksi useita eri tavaroita, joita muka oli löydetty paikalta räjähdyksen jälkeen; muuankin niistä oli vieteri, jonka selitettiin olleen pommin osana, mutta jonka sitten huomattiinkin olevan osan puhelin-koneesta! Myöskin olivat syyttäjät esittäneet palasia kellosta, mutta innoissaan olivat he erehtyneet tuomaan palasia kahdesta kellosta! Jotakin tällaista kiihottavaa tapahtui joka päivä.