ALBATROSS
Charles Baudelaire.
[Tätä runoa käänteessäni olen käyttänyt hyväkseni Toivo Mähösen ansiokasta mukaelmaa. — Suom.]
Kas, pyydystetyks merimiehet huviksensa saa joskus albatrossin, laivaa saatelleen veen yli suolaisen. He taajoin parvinensa tuon ympäröivät vieraan, ylhäält' eksyneen.
Ja kannel!' avutonna, häpeissänsä laahaa
nyt lintu ruumistaan — tuo veikko pilvien.
Kuin raskait' airoja, niin kupeillansa raahaa
se taakkaa hervotonten valkosiipien.
Nyt horjut, ylväs lentäjä, kuin oma varjos,
viel' äsken ihana, nyt rujo, irvokas.
Mies sulle julkeana piippunysää tarjos,
ja toinen matkii sua, ilmain kuningas.
Oi, nähkää runoilija linnuss' uhmakkaassa: hän nuolta nopeammin myrskyyn rynnistää, mut parvess' ihmisten kun alhaall' on hän maassa, hän siipiensä painon alle rammaks jää.