III
USKOTTU MIES VARASTAA MYLLYNKIVEN
Taitavasti näin surmattuaan kavalan rukiinsyöjän, joka vielä viime hetkellä oli hukuttajansakin yrittänyt hukuttaa, jatkoivat hölmöläiset jälleen rauhassa rukiinleikkuutaan. Se toimi kävikin nyt entistä jonkun verran joutuisammin, sillä muuan heistä oli tehnyt sen erinomaisen keksinnön, että rukiinoljen saattoi pistää poikki myös naskalilla.
Lopulta vihdoin päästiin niin pitkälle, että ruis oli vainiolta korjattu ja viety saunaan, missä se nyrkeillä takomalla puitiin, sittenkun se oli löylyssä kuivattu. Nyt ruvettiin jyviä uutisjauhoiksi jauhamaan, Mutta tapahtui, että kun jauhaminen oli alkamassa, niin huomattiin, että jotakin puuttui. Ei ollut myllyä.
»Olipa oikein onnen potkaus, että emme myllyn puutetta aikaisemmin huomanneet», arvelivat hölmöläiset, »ennen aikoja olisimme ruvenneet hukkaan hätäilemään. Nythän vasta sopii hätäillä, kun hätä on käsissä!»
Hätäiltiin siinä sitten, jonkun aikaa hätäiltyä ruvettiin tuumimaan, mitä olisi tässä myllyasiassa tehtävä. Ja päätös tehtiin tällainen: »Kaikki miehet virsut jalkaan, eväskontti selkään ja sopivia myllynkiviä etsimään!»
Lähtivät matkaan visut Hölmölän miehet. Nurmia, kankaita, soita, pientareita, ahoja, pättäröitä kulkivat ja myllynkiviä etsivät silmät sirrallaan, sormet harallaan.
Metsää samoilivat, järvenrantaa rämpivät ja lopulta nousivat korkealle mäelle. Siellä mäen laella he vihdoin viimein näkivät melkoisen suuren, pyöreähkön kiven.
»Tuossapa se nyt vihdoin on kuin onkin oikein sopiva päällimmäinen kivi meidän myllyymme!»
Viikkomäärin mäen laella sitä kiveä hakattiin, porattiin ja takoa kalkuteltiin siksi kuin se oli saatu tasaisen ympyriäiseksi. Keskelle kiveä porattiin kohtalaisen suuri reikä, niinkuin myllynkivessä tulee olla ja niinkuin olivat neuvoneet tekemään toispaikkakuntalaiset, joilla ennestään oli myllyt ja myllynkivet.
Mutta siihen nähden että myllyä ei oltu ajateltu rakentaa sinne korkealle mäelle keskelle metsää, vaan alas kosken partaalle, arvelivat hölmöläiset, että tottakai myllynkiven on oltava siellä, missä myllykin on. Ja niin piti siis myllynkivi vietämän mäeltä alas.
Käsky sen vuoksi annettiin, että kaikki miehet sylkäiskööt kouriinsa ja kiveä kantamaan alas mäeltä.
Suuri oli punnerrus ja puhkuminen, ennenkuin raskas kivi miehissä saatiin edes maasta nousemaan, saati sitten kannetuksi alas jyrkkää mäen rinnettä myöten.
Kun oli päästy puoliväliin, irtaantui mäen syrjästä pieni kivi, joka iloisesti lähti vierimään jyrkännettä alas.
»Katsokaa, katsokaa!» huusi silloin muuan hölmöläisistä, »noinhan meidän myllynkivemmekin nätimmin menisi mäkeä alas!»
»Voi, voi meitä, kun emme tuota keinoa ennemmin huomanneet!» valittivat toiset, »turhaan olemme tässä raskasta myllynä kiveämme kiskoneet ja kantaneet ja hikipäin raataen aikaamme tuhlanneet. Kantakaamme nyt kivemme takaisin ylös ja annetaan sen sitten itsestänsä alas kiiriä.»
Hölmöläiset rupesivat kantamaan myllynkiveä takaisin mäen päälle. Ja jos oli ollut ankara punnerrus ja puhkuminen kiveä alas kannettaessa, niin nytpä vasta oli punnerrus kahdenkertainen kiveä ylös jälleen vietäessä. Mutta saatiinhan se viimein taas mäen harjalle.
No, nyt oli myllynkiven annettava mennä itsestänsä.
»Mutta entä jos kivi ties minnekä karkaa, kun se päästetään ypö yksinänsä menemään?» arveli joku. »Olisi ehkä pantava joku tarkka, uskottu mies mukaan kiveä vartioitsemaan ja taitavasti alas ohjailemaan.»
»Hyvä on tuuma! Yksi meistä ruvetkoon tuohon kiven silmään vartijaksi, ettei kivi karkaa eikä kaadu lappeelleen.»
Pulskin mies joukosta määrättiin siksi uskotuksi mieheksi. Hän pisti päänsä myllynkiven silmään ja toiset rupesivat miehissä pyörittämään kiveä liikkeelle. Kivi läksi pyörimään ja mies kiven mukana.
Alas jyrkännettä kivi mennä möyskysi niin että korpi rytisi ja kalliot pauhasivat.
»Ei maailman luomisesta asti mokomaa jyhäkkätä ole käynyt kuin nyt käypi!» huusivat hölmöläiset haltioissansa.
Kivi meni meurusi yhtä soittoa, molskis, järveen, joka oli mäen alapuolella.
Miehet kapusivat mäen harjalta alas järven rantaan kiveä hakemaan. Mutta sielläpä ei missään näkynyt miestä eikä kiveä. Hölmöläiset kauan aikaa turhaan etsittyään tuumivat pahoillaan että: »Oli kun olikin uskottu miehemme sittenkin kelvoton petturimies, kun meiltä noin viekkaasti kiven varasti ja vei mennessään!»
Laittoivat kuulutuksen kaikille tiedoksi, että jos missä tahansa tulee vastaan semmoinen mies, jolla on harmaa parta ja kirjava vyö ja kaulassa myllynkivi, niin otettakoon kiinni ja tuotakoon Hölmölään takaisin!