IV
HÖLMÖLÄISET LÖYTÄVÄT SOPIMATTOMASTI KÄYTTÄYTYVÄN RÄÄTÄLIMESTARIN
Turhaan etsiessään hävinnyttä myllynkiveään olivat hölmöläiset järven rannasta löytäneet saksiniekan kravun. He eivät olleet eläissänsä vielä krapua nähneet ja ällistelivät, mikä se oikein mahtoi olla, mokomakin kummitus.
Joku joukosta arveli:
»Kyllä sen tuntee minun poikani Paavo, joka on kaiken maailman nähnyt ja kaikki kokenut, käynyt kerran kirkossa ja kahdesti myllyssä.»
Haettiin Paavo krapua katsomaan.
Paavo katseli krapua edestä ja katseli myös takaa, mutta kun krapu tapansa mukaan rupesi kulkemaan takaperin, niin eihän siitä voinut edes tietää, mikä oli etupää ja mikä oli takapää.
»Jos jotakin minä olen katsonut ja kokenut, mutta en tällaista vielä milloinkaan — kun sillä on pää hännän paikalla ja häntä pään paikalla», sanoi Paavo.
Ei siitä tultu sen viisaammiksi. Lopulta hölmöläisten päämies määräsi että:
»Se on härkä tai räätäli. Yhtä hyvin räätäli, kun sillä kerran näyttää olevan kahdet sakset.»
No, koska krapu kerran oli räätäliksi määrätty, niin se otettiin miesten mukaan kylään, jotta siellä työssä saisi näyttää mihin kelpasi.
Kylässä krapu vietiin hölmöläisten päämiehen taloon. Pirtin pöydälle levitettiin käärö parasta verkaa ja krapu nostettiin kankaalle. Sen oli siitä kankaasta määrä leikata isännälle uusimmankuosinen pyhäpuku.
Mutta eihän se krapu ruvennut leikkaamaan. Sinne ja tänne, edestakaisin vain pasteeraili kangasta pitkin.
»Ahaa» — arveli päämies — »se on näämmä niin suurellinen ulkomaan mestari ja ylpeä taitonsa puolesta, ettei se itse mitään tee, näyttää vain hyvät mallit. Se kun noin monenlaisia polkuja verkaa myöten kulkee ja saksillansa viittaa, niin sen antamien viittausten mukaan pitää apulaisten kangasta leikata.»
Tehtiin sitten niin, että muut miehet rupesivat leikkaamaan suurellisen räätäliä mestarin antamien osviittojen mukaan kangasta. Kiivaasti kulki ristiin rastiin ja alinomaa viittilöi saksillaan. Hölmölän miesten täytyi sillä tavoin purkaa ja leikata siihen koko pakka. Tarkkaan tuli verka leikatuksi — pieniksi tilkuiksi vallan.
Kun kaikki kangas oli leikattu ja yritettiin ruveta niistä leikkelyksistä päämies helle kirkkohousuja kokoon ompelemaan, niin ei siitä syntynyt yhtään mitään, vaikka kuinkapäin olisi tilkkuja soviteltu. Hukkaan oli mennyt kallis verka.
»Pois minun talostani, petturi!» huusi silloin kamalasti kiukuissaan päämies ja kävi kiinni krapuun.
Mutta krapu hädissään nipisti päämiestä sormeen.
»Apua! Murhaaja!» kiljaisi päämies. »Näittekö, näittekö, kuinka se kavalasti yritti tappaa minut terävillä saksillaan? Se on heti paikalla tuomittava ja ankarasti rangaistava!»
Hölmöläiset päämiehensä vaatimusta noudattaen yksimielisesti tuomitsivat kravun kuolemaan petkuttajana ja murhaajana. Kun sitten vielä punnittiin, mikä piti hirmuisin ja kiduttavin kuolema oleman, niin päätettiin, että upotettakoon elävältä jokeen.
Pitkässä saatossa kuolemaantuomittu krapu kannettiin alas jokirantaan.
»Pahasti olet tehnyt ja paha on palkkasikin oleva», sanoi päämies ja antoi käskyn, että krapu oli lykättävä virtaan.
Krapu veteen päästyään meni iloisesti pyristellen menojaan.
Hölmöläiset rannalla katselivat ja ilkkuivat:
»Kas, kas, kuinka potkittelee; mahtaa sillä olla surkia surma!»