V
JAUHATTAJAT SEIKKAILEVAT JÄRVELLÄ
Hölmöläisten vilja oli myllyn puutteessa vielä jauhamattomana. Jottei talveksi jäätäisi ilman leipää, ei lopultakaan auttanut muu kuin lähteä kuljettaa maan jyviä vieraan paikkakunnan myllyyn. Lähin mylly oli suuren järven toisella puolen, pitkän soutumatkan takana.
Niinpä sitten sullottiin eloja veneeseen ja kaksi akkaa määrättiin myllyretkelle.
Rannassa akat lähtöä touhuillessaan tuumivat että:
»Ruvetaan veneeseen istumaan vastakkain, toinen etu toinen takatuhdolle. Sillä tavoin meidän on parempi keskenämme puhetta pitää.»
Hölmölässä näet akat ovat ylen jutteluhaluisia.
Mutta kun akat sitten veneen rannasta lykättyään rupesivat soutamaan, niin vene ei liikkunut paikasta mihinkään. Ja minnepä se olisikaan kulkenut, kun akat suutassuin istuen soutivat toinen toisaalle ja toinen toisaallepäin ja tasaväkisiä olivat soutamaan.
Akat vain puhua pärpättivät ja soutaa nyökyttivät eivätkä jutellessaan mitään huomanneet. Puoli päivää kului ennen kuin he vasta hämmästyen huomasivat, ettei vene ollut kulkenut tuumaakaan, vaan että vielä oltiinkin samassa paikassa, aivan kotirannassa.
Akat ihmettelemään, mikä veneelle oli tullut, kun ei se mihinkään liikkunut.
Toinen heistä, joka oli olevinaan viisaampi asioita älyämään, arveli että entä jos vene pitää henkeään.
»Siinäpä se, vene on hengessään!» huusi toinen.
»Kisko sinä nuoremmaksesi tappi irti, että henki kulkemaan pääsee!»
Toinen käskettynä silpaisi veneen pohjasta tapin auki, ja sitten he jälleen rupesivat kaikin voimin soutamaan. Mutta nytpä vasta hullusti alkoi käydä. Tapinlävestä pulppusi vettä kuin viimeistä päivää.
»Souda sinä, minä mätän vettä!» huusi toinen akoista. Toinen sitten kiivaasti souti ja toinen äyskärillä vettä mätti.
»Sanoinhan minä, että henkeään se piti!» huusi soutaja, kun vene toisen soutamasta herettyä kulki eteenpäin. Mutta ei se pitkälle kulkenut, sillä siihen tulvi vettä enemmän kuin akat kerkesivät äyskäröimään, kunnes se vihdoin kokonaan täyttyi ja upposi.
»Jos me nyt hukumme, niin meille kotiin palatessamme annetaan selkään!» parkuivat akat.
Jos eivät uimalla pois päässeet, niin siellä ovat vielä tänä päivänä.
Koska akkoja näin huonosti luonnisti, niin eivät hölmöläiset enää naisenpuoliin luottaneet, vaan lähettivät toisella kertaa kolme partasuuta miehistä miestä tärkeälle myllymatkalle.
Lähtivät miehet vuorostaan soutamaan ja edistyikin heiltä matka, vaikka hitaasti, sillä järvellä kävi ankara vastatuuli.
»Jumala palataksemme vastatuulen kääntäköön», toivottelivat he tuulta vastaan ponnistellessaan.
Kuinka olikaan, niin toivotukset täyttyivätkin, ja miespoloisilla oli taaskin vastatuuli, kun he myllyltä palasivat kotiin päin kolme jauhosäkkiä veneessään.
Hiki tuli taas vastatuuleen soutaa kinnatessa ja kun lisäksi oli ollut suolaisia eväitä matkassa, rupesi miehiä kovasti janottamaan. Joku heistä janoonsa joi vettä järvestä luottimella.
»Älähän, veliseni, pelkkää järvivettä juo», sanoi silloin toinen, »pakkoko meidän on höysteetöntä vettä hörppiä, kun kerran on jauhojakin matkassa! Tehdään makeata jauhojuomaa!»
Mitäs, rupesivat tekemään jauhojuomaa. Sillä tavalla tekivät, että kaatoivat säkistä jauhoja järveen. Yksi kaatoi, toinen venettä souti ja kolmas melalla jauhojuomaa hämmensi. Mutta vaikka sillä tavalla kaadettiin kaikki jauhot säkistä, niin juoma ei vähääkään saennut.
Avattiin silloin toinenkin säkki ja kaadettiin siitä kaikki jauhot entisen lisäksi, mutta siitäkös se juoma lainehtivassa järvessä saonnut olisi! Yhtä notkeata se vain oli vieläkin.
»Nytpä tehdäänkin sako niin kovaa, että kenkäisellä hevosella kestää päälle ajaa!» huusi kolmas ja pudisti viimeisestä säkistä jauhot järveen.
Mutta ei järvi siitäkään sen kummemmaksi täyttynyt.
»Sepä onkin kaikki sako pohjassa!» keksi hämmentäjä-mies, »minä sitä syvemmältä sekoitan.»
Rupesi järveä yhä syvemmältä kouria maan ja kuroitteli pohjaa tavatakseen. »Syvä tämä onkin!» puhkui hän ja siinä samassa putkahtikin pää edellä järveen. Sinne upposi näkymättömiin.
Toiset odottivat ja odottivat, mutta hämmentäjää ei kuulunut takaisin.
»Siellä se nyt yksinänsä särpää kuurnan pohjasta, eikä malta tulla sanomaan meille mitään. Juo vielä kaiken minunkin osani!» tuumi toinen veneeseen jääneistä hölmöläisistä ja solahti hänkin veneestä järveen ja sinne umpisukkeloon katosi.
Kolmannelle tuli hätä kun näki veden pulisevan ja pyrisevän. Hän luuli toisten paraikaa järven pohjassa sakeata juomaa puhaltelevan.
»Kyllä te nyt siellä yhdessä tuumin hörppäätte kaiken jauhojuoman, mutta on osa kolmannenkin!» huusi hän ja kiireesti pyllähti päällensä pystyyn toisten jälkeen.
Sinne menivät miehet ja sinne jauhot.