IX
HÖLMÖLÄISET RAKENTAVAT KÄRÄJÄTUVAN
Hankittuaan kaupungista syömisen puolta joutivat hölmöläiset muitakin tärkeitä ja tarpeellisia yhteisiä asioitaan, töitään ja toimituksiaan pohtimaan. Siinä pohtiessaan, välillä syötyään ja taas pohtiessaan sitten päättivät, että rakennettakoon Hölmölään keskelle kylää uhkea ja uljas käräjätupa.
Näissä tuumin käytiin jo seuraavana päivänä metsään honkia tupahirsiksi kaatamaan. Perätysten menivät miehet polkua myöten kirveet kourassa. Vanhin ja viisain joukosta kulki edellä päällysmiehenä, jonka neuvojen mukaan muiden piti työssä toimia.
No, se päällysmies, joka edellä kulki, poikkesi puolimatkassa vähän metsään ja heitti siksi aikaa kirveensä polun reunalle.
Seuraava mies sen nähdessään sanoi toisille:
»Päällysmies kirveensä heitti mättäälle tuohon, tottakai silloin meidänkin on kirveemme heitettävä.»
Hän jätti kirveensä siihen, ja niin tekivät kaikki muutkin.
Päällysmies takaisin polulle tultuaan ja kulkua jälleen jatkaessaan unohtikin kirveensä siihen mättäälle, mihin sen oli heittänyt. Muut miehet arvelivat, että päällysmiehen osviittojen mukaan on tarkasti tehtävä, ja niin hekin jättivät kirveensä siihen tien oheen kaikki tyynni.
Kun sitten perille tultua piti ruvettaman puita kaatamaan, ei kellään ollut kirvestä. Mitäs siinä, kun ei ollut kirveitä eivätkä pelkällä käsivoimalla saaneet puita kaatumaan, niin oli palattava takaisin sinne, mihin kirveet oli heitetty. Ja koska kerran sillä tavalla joutuivat kulkemaan kotiinpäin, menivät he saman tien yhtäkyytiä kotiin asti. Kotiin sitten jäivätkin siksi päivää.
Seuraavana päivänä toki sentään päästiin hyvään työn alkuun, ja honkia kaatui aika rytinällä.
Kaadettuja hirsiä ruvettiin hevoskyydillä kuljettamaan kylään rakennuspaikalle. Ensimmäistä muhkeata hirsikuormaa ei kuitenkaan saatu kulkemaan juuri minnekään. Hölmöläiset näet olivat latoneet pitkät hirret rekeen poikkipuolin niin, että hirsien päät kapean tien kummallakin puolen takertuivat metsään.
Näin mahdottoman leveäksi rakennettua kuormaa kuljettaessaan olisi moni tyhmempi mies joutunut umpipulaan, mutta hölmöläiset oitis keksivät sukkelan keinon. Sikäli kuin kuorma kulki, kaatoivat he sen edeltä metsää kummaltakin puolen tietä niin lavealti, että kuorma pääsi kulkemaan.
Arvaa sen, että metsä ryskähteii ja ankara oli touhu ja hidasta kulku sellaisessa hirrenvedossa.
Vihdoin viimein kylään asti kuormineen päästyään näkivät he kujalla kukon juoksentelevan. Kukolle oli navetassa tarttunut pitkä oljenkorsi häntään, ja kun kukko juoksi, kulki olki mukana pitkin puolin maata myöten.
»Noinhan meidänkin olisi ollut kepeämapi hirret vetää!» äkkäsivät silloin hölmöläiset.
Tällä tavalla taas hyvän keinon keksittyään he vedättivät kylään tuodun hirsiä kuorman — hirret poikittain — metsään hakkuupaikalle takaisin. Kuorma purettiin siellä ja hirret ladottiin nyt uudestaan rekeen pitkinpäin, tien suuntaan, ja sitten ajettiin kuorma uudestaan kylään.
Hirret saatuaan rupesivat tupaa rakentamaan.
Rakennettiin, rakennettiin, hakata kalkuteltiin ja hirsiä junnattiin salvokselle.
Muuatta hirttä rakennukselle nostettaessa huomattiin, että hirsi olikin lyhyehkö. Eihän se semmoinen kelvannut, sillä yhtä pitkiä oli kaikkien hirsien määrä olla.
Otettiin jälleen alas se lyhyt hirsi ja ruvettiin sitä venyttämään. Venyttämistä toimitettiin sillä tavalla, että sidottiin lujat köydet hirren kumpaankin päähän ja sitten määrättiin miehet vetämään hirttä pitemmäksi. Kaksi miestä veti kummastakin päästä ja kaksi miestä hirren keskipaikkaa takoa paukutteli suurilla puunuijilla. Venyttämisen perästä nostettiin hirsi taas ylös salvokselle, mutta yhtä lyhyt se aina vain oli vieläkin.
No, kun ei lyhyttä hirttä sen pitemmäksi saatu, antoi päällysmies käskyn, että purettakoon kaikki tyynni entinen työ ja hakattakoon muut hirret sen lyhyen hirren mittaisiksi. Se tehtiin. Puoleenväliin valmiiksi saatu rakennus hajoitettiin ja hirret lyhennettiin. Sitten taas uudestaan ryhdyttiin rakentamaan.
Tupa siitä lopulta syntyi keskelle Hölmölän kylää. Ja oikein muhkea tupa olikin. Ei siinä ollut muuta vikaa kuin se pieni puute, että ikkunalävet olivat unohtuneet tekemättä.
»Ka», tuumivat hölmöläiset uudessa, pilkkosen pimeässä käräjätuvassa ensimmäisen kerran yhdessä istuessaan, »eihän täällä näe yhtikäs mitään! Emme me täällä tuvassa tunne toinen toisiamme emmekä edes omaa itseämme. Valkeutta tänne on saatava!»
Tuumittiin kovasti, mitä olisi tehtävä, jotta käräjätupaan saataisiin valoa.
Sellainen yleinen tieto sitten annettiin Hölmölän seurakunnan kaikille kulmille, että jahka tulee ensimmäinen selkeä päivä, niin silloin on kannettava valkeutta Hölmölän vastarakennettuun käräjätupaan, joka on vallan pimeä. Kaksi miestä ja pitkä säkki tulkoon jokaisesta talosta.
Kun ensimmäinen kirkas ja aurinkoinen päivä koitti, kokoontui Hölmölän kansaa käräjätalolle, niinkuin määrätty oli. Kenellä oli säkki matkassa, kuka kantoi konttia.
Valkeutta koetettiin kantaa tupaan sillä tavalla, että säkkiä pidettiin longollaan aurinkoa kohden, jotta kirkasta päivänä paistetta valuisi säkki täyteen. Sitten kiireesti napattiin säkin suu kiinni ja aika vauhtia lennätettiin säkki tupaan, missä se aukaistiin niin, että valo pääsisi pimeään huoneeseen. Samalla tavalla tuvassa otettiin säkki täyteen pimeyttä ja kannettiin ulos pihalle.
Seitsemän seesteistä päivää Hölmölän väki käräjätupaansa valkeutta kantoi ja pimeyttä pihalle kuljetti, mutta tupa ei siitä ollenkaan sen valoisammaksi käynyt. Se oli aina vain yhtä pimeä.
Seitsemäntenä päivänä tuli sinne hölmöläisten maille matkaellen mies, mikä lie ollut mieronkävijä, maailman Matti.
"Mitä kansa täällä noin hiki päässä raataa?" kysyi hän kummastellen hölmöläisten puuhan nähdessään.
»Ka, hulluko olet, kun et tuon vertaa älyä! Pimeyttä pihalle, valkeutta tupaan kannamme.»
»Paljonko antaisitte palkintoa», kysyi mieronkävijä, »jos minä pimeyden toimitan pois tuvasta ja valkeutta hommaan sijaan?»
»Paljonko siitä hyvästä tahdot?»
»Sata markkaa jos antanette, niin suostun.»
»Toki sata annamme. Annamme kaksikin sataa, jos vaan valoa toimitat pimeään tupaamme!»
Kaupoista sovittua mies lainasi kirveen, hakkasi sillä pienoisen reijän tuvan seinään ja sanoi:
»Tehkää tuollainen ikkuna, niin päivä tulee tupaan kantamattakin!»
Siitä mierolaismiehen hakkaamasta reijästä tulvahtikin kosolta valkeutta tupaan ja hyvillänsä hölmöläiset lukivat kaksisataa markkaa miehen kouraan.
Kun hölmöläiset sen ikkunaläven teon näkivät peräti tepsiväksi keinoksi, he ilosta innoissaan ahnehtivat yhä enemmän valoa käräjätupaansa ja yhä enemmän ja laveammalti hakkasivat ikkunareikiä, kunnes sitä menoa lopulta olivat ikkunaksi hakanneet kaksi seinää kokonaan. Olisivat hakanneet pois kaikkikin seinät, mutta kun kolmatta seinää rupesivat hakkaamaan, niin siinä samassa jo lysähtikin läjään koko tupa.