IKUINEN MARATONJUOKSU.
Amerikkalainen juttu.
— Me — sanoi amerikkalainen — me siellä lännessä, rajattomuuksien maassa, parhaiten ymmärrämme sen suuren perustotuuden, joka ihmiskuntaa vie eteenpäin: elämä on kilpailua.
Jos ennätykset johonkin suuntaan ovat saavuttaneet äärimmäiset rajansa, joitten yli ei enää voi mennä, niin me sittenkin, hm, menemme vielä vähän yli. Ja samalla väsymättä etsimme uusia suuntia uusille ennätysmahdollisuuksille.
Miljoonamiehemme hankkiessaan jättiläisomaisuutensa ovat joskus kuluttaneet loppuun järkensä niin ettei sitä enää ole sanottavammin jäänyt heidän jälkeläisilleen. Raharikkaat, mutta niukkajärkiset jälkeläiset kilpailevat kuitenkin hekin omalla tavallaan. Nimittäin siitä, kuka mielettömämmin kuluttaisi loppuun omaisuutensa. Johnsonin ikuinen maraton on kuvaava esimerkki siitä.
— Mikä maraton se oli?
— Ettekö tiedä! Maailman merkillisin maratonkilpailu. Dollarikuningas Johnson-vainajan poika, mr P.J. Johnson, järjesti suuren maratonjuoksukilpailun, jossa luvattiin 200,000 dollarin palkinto sille, joka viimeisenä saapuisi perille. Lähinnä viimeiselle luvattiin 100,000 dollaria, ja hänen edellään maaliin saapuvalle 50 dollaria.
Kilpailuun ilmoittautuneiden suunnattomat suuren lukumäärän vuoksi rajoitettiin osanottajia» luku sataan, jotka valittiin arpomalla.
Minulla on hallussani joukko kilpailuja koskevia sanomalehtileikkeleitä. Kas tässä kerrotaan kilpailujen alkamisesta:
»Lehtemme edustaja, joka uskollisesti oli seurannut kilpailuja siitä asti kuin kaikki 100 kilpailijaa varhain aamulla olivat lähteneet matkaan, näki nyt ilta-auringon viimeisten säteiden kultaavan monikymmentuhantista katsojajoukkoa ja kilpailijoita, jotka päivän kuluessa vähitellen olivat siirtyneet n. neljännesmailin lähtöpaikalta.
Ainoastaan kilpailija n:o 57, Smith, oli jo heti alussa vetäytynyt tien varrella kasvavan akaasiapuun varjoon, minne hän pystytti pienen teltan. Päivän mittaan hän sisusti telttansa aika mukavaksi. Nautittuaan valmistamansa aterian ja silmäiltyään sanomalehtiä hän luki iltarukouksensa ja valmistautui makuulle.
Yleisön mielestä Smithin juoksutekniikka sentään oli aivan liiaksi tavallisuudesta poikkeavaa laatua, joten väkijoukko alkoi yhä jyrkemmin esiintuoda eriävän mielipiteensä. Smithin telttaan sateli mätiä munia ja homehtuneita omenia.
Koska Smith äsken oli syönyt, niin ei hän huolinut täten odottamatta saamistaan ruokatavaroista, vaan palautti ne takaisin alkuperäisille omistajille niin tarmokkaasti, että pian oli ilmitappelu käynnissä.
Smithillä oli runsaasti puolustajia, joten paikalle kutsuttu palokunta vasta myöhään yöllä palautti järjestyksen. Smith on hengissä ja jatkaa kilpailua. Hän aikonee vaatia useille tunnetuille henkilöille edesvastuuta kotirauhan rikkomisesta.
— Yleisön sopimaton käyttäytyminen rauhallista urheilijaa kohtaan kilpailun kestäessä on jyrkästi tuomittava — lausui lehtemme urheiluasiantuntija, kun hän vasen korva läpiammuttuna saapui toimistoomme Coloradokadun 24:ssä, sisältörikasta, kyvykkäästi toimitettua lehteämme saa tilata ainoastaan 5 dollarilla vuosikerta.»
Tässä on toinen leikkele. Kolme vuorokautta myöhemmin päivätty uutinen:
»— Johnsonin suuri maratonkilpailu. Kilpailijat kaikki hyvissä voimissa. Oleskelevat tätä nykyä Southwendin kylässä, n. 2 mailia lähtöpaikasta. Eräät kilpailijoista perustaneet sinne sekatavarakaupan ja sen yhteyteen ravintolan ja säästöpankin juoksevine tileineen. Toivotamme onnea uudelle yritykselle, joka on kannattamisen arvoinen — viittaamme ilmoitukseen lehtemme etusivulla. Huom.! Ilmoitukset lehdessämme hyödyttävät parhaiten!»
Seuraava huomattavampi uutinen kilpailusta on kaksi kuukautta myöhemmin.
»— Iloinen juhla. Johnsonin maratonkilpailun osanottajat, jotka yhä vielä pysyttelevät Southwendin kylässä, viettivät eilen juhlaa, joka juhlittaville tavallisesti on elämän onnellisin hetki, vaikkakin se usein itse asiassa on heidän elämänsä suurin onnettomuus — tietysti toivomme, että jälkimmäinen totuus ei tällä kertaa pidä paikkaansa. Tarkoitamme hääjuhlaa.
»Kilpailija n:o 85, R.F. Dickson, on kilpajuoksua suorittaessaan tutustunut Southwendin postinhoitajan Th. Brownin ja hänen puolisonsa Maryn (o.s. Nieminen) tyttäreen, nti Alice Browniin. He julkaisivat kihlauksensa noin kuukausi sitten ja viettivät nyt häitään. Kaikki kilpailijat olivat läsnä kutsuvieraina. Heidän keskuudessaan perustettu mieskuoro esiintyi tässä tilaisuudessa huomattavasti edukseen. Viikon kuluttua kuoro, ohimennen sanoen, antaa konsertin, johon epäilemättä kaikki kuorolaulun ja urheilun ystävät rientänevät. — Hääjuhlassa pidettiin useita puheita, joissa valituin sanoin ylistettiin nuoren parin onnea ja kilpailijajoukossa vallitsevaa hyvää yhteishenkeä.»
Sitten on joukko vähäpätöisempiä uutisia, kilpailijain kesken tapahtuneita pienempiä oikeusjuttuja, lisää perhetapahtumia y.m.
Kilpailun 10-vuotisjuhla aiheutti laajan ja kiivaan sanomalehtiväittelyn. Eräissä lehdissä arveltiin, että kilpailijain kymmenvuotinen viipyminen yhdessä ainoassa paikassa, Southwendissä, oli sentään liikaa. Kukaan järkevä ihminen ei voinut sellaista tunnustaa kilpajuoksuksi. Koska kilpailijat aivan ilmeisesti olivat keskeyttäneet juoksunsa, oli kilpailu julistettava mitättömäksi.
Kilpailijain keskuudessa ilmestyvä »The Marathon» lehti riensi jyrkästi torjumaan tehdyt syytökset. Oliko maratonmatka mikään pituushyppy tai kolmiloikkaus? Kilpailusäännöissä ei ollut kohtaa, missä olisi kielletty väsynyttä pitkänmatkanjuoksijaa hengähtämästä matkan varrella. Missä tämä hengähdysaika oli rajoitettu? Joku tarvitsee levähtääkseen 15 sekuntia, joku toinen 15 vuotta. Urheilijan vapaus olkoon loukkaamaton!
Kilpailujen palkintolautakunta totesi, että kilpailusäännöt olisivat kaivanneet tarkempia määräyksiä, mutta niitten puuttuessa täytyi myöntää, että kilpailijat olivat oikeassa. Ja kilpailuja jatkettiin.
Seitsemän vuotta senjälkeen sattui tapaus, joka mullistavasti vaikutti kilpailujen kulkuun. 17 vuotta sitten häitään viettänyt kilpailija R.F. Dickson lähti äkkiä sille matkalle, jolle ei edestakaista pilettiä myydä. Hän jätti jälkeensä surevan lesken ja 16-vuotiaan pojan, Mikael Dicksonin.
Vähän senjälkeen kertovat sanomalehdet:
»Omituinen anomus. R.F. Dicksonin poika, Mikael Dickson, on Johnsonin maratonkilpailujen palkintotuomareille jättänyt anomuksen, jossa pyytää saada isävainajansa puolesta jatkaa tämän aloittamaa kilpajuoksua. Anomukseen liittyy oikeaksi todistettu jäljennös R.F. Dicksonin tekemästä jälkisäädöksestä, missä sanottu R.F. Dickson ainoalle pojalleen Mikaelille testamenttaa aloittamansa kilpajuoksun.»
Pian nähtiin seuraava uutinen:
»Johnsonin suuri maratonkilpailu. Palkintotuomarien hämmästyttävä päätös. Kilpailun palkintotuomarit ovat harkittuaan Mikael Dicksonin anomusta päättäneet siihen myöntyä. Päätöstä perusteltu sillä, että missään kilpailusäännöissä ei kielletä poikaa jatkamasta isän aloittamaa kilpajuoksua, jos isä kilpaa juostessaan on mennyt naimisiin ja poika on kilpajuoksun kestäessä ja kilpailumatkalla syntynyt ja kasvanut sekä isä kilpailun aikana kuollut. Älköön kilpailijan kuolema olko esteenä kilpailun jatkamiselle, jos kilpailija vain keksii keinon, miten voi jatkaa kilpailua kuolemansa jälkeen. R.F. Dickson on keksinyt keinon — Mikael Dicksonin. Vanhemmat elävät uudelleen lapsissaan, jotka jatkavat heidän elämäntyötään. Mikael Dickson oli kilpailua aloittamassa isänsä hahmossa ja R.F. Dickson on edelleen kilpailua jatkamassa poikansa hahmossa. Asia olisi tietenkin kokonaan toinen, jos Mikael olisi syntynyt ennen kilpailua tai ulkopuolella kilpailun. Nyt hän ei ole mikään sivultapäin tullut kilpailun jatkaja.
Päätös on urheilupiireissä herättänyt suunnatonta paheksumista. Varsin löyhät perustelut eivät pysty kumoamaan sitä ehdotonta tosiasiaa, että maratonkilpailusta täten kesken kaikkea onkin tehty viestinjuoksukilpailu. Tietysti Mikael Dicksonin jälkeen hänen poikansa on jatkava kilpailua, kunnes tulee Mikaelin pojanpojan vuoro j.n.e. Vaikkapa joku kanssakilpailijoista eläisi sadan vuoden vanhaksi, ei hän kuitenkaan kestäisi kilpailua R.F. Dicksonin perustamaa viestinjuoksujoukkuetta vastaan.»
Seurauksena kilpailun toimimiesten päätöksestä oli, että 77 kilpailijaa keskeytti. Jäljellejääneistä 22 kilpailijasta oli kilpailun kuluessa 9 mennyt naimisiin. 12 meni nyt naimisiin.
— Entä yksi?
— Niin, Smith. Hän meni vasta myöhemmin naimisiin. Mitä luulette hänen sitä ennen tehneen?
— No?
Hän antoi kastaa itsensä mormoniksi.