KAPINALLISET RISTIÄISET.
Herrasväki Jakari oli joku aika sitten saanut lisää lapsialennusta kunnallisverotukseensa. Se oli tyttö. Naapurit sanoivat, että se oli palotorvi.
Uusi tulokas oli herrasväki Jakarin lapsisarjassa n:o 8. Herrasväki Jakari vakuutti, että se oli viimeinen. Se oli herrasväki Jakarin viimeisistä lapsista nro 3. Kaksi edellistä olivat näet heidän vakuutuksensa mukaan myös viimeisiä.
Tyttö oli tietysti maailmaan tullessaan pikkuinen pakana, niinkuin tapana on. Rouva Jakari, joka kuuluu pakanalähetysseuraan, sai siten vastaanottaa pakanalähetyksen kotiinsa. Koska herrasväki Jakari kuitenkin mahdollisimman vähän aikaa tahtoi olla läheisissä sukulaisuussuhtein pakanan — vaikkapa pienenkin — kanssa, niin pidettiin ristiäiset.
Ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen ja minä olimme myös läsnä kutsuttuina tuttavina vierainamiehinä. Kaupunginosassamme surullisen, kuuluisa, likaisenharmaa villakoiramme Jussi ei tietenkään ollut mukana. Ristiäiset ovat muutenkin levottomia tilaisuuksia — joskaan ei tietenkään enää lähimainkaan niin levottomia kuin olivat Suomen ensimmäiset ristiäiset Kupittaan lähteellä.
Herrasväki Jakarin n:o 8:n ristiäisillä oli levottomat alkuvaiheensakin, jotka herra Jakarin meille antamien tietojen mukaan olivat seuraavat:
Herra Jakari oli jyrkästi päättänyt, että lapsen nimeksi piti pantaman
Lea Elisabeth. Rouva Jakari puolestaan vaati, että Tellervo Ainikki.
Oli siis olemassa ristiriita.
Tätä ennen oli tuollaiset ristiriidat ratkaistu varsin nopeasti ja jyrkästi aivan alkuunsa. Rouva Jakari oli ne ratkaissut heikommalle sukupuolelle toisinaan luonteenomaisella musertavalla ylivoimalla. Voimattomuutensa tuntien herra Jakari silloin mielessänsä salaa kapinoiden oli kätkenyt omat nimiehdotuksensa takaisin sinne, mistä ne olivat lähteneetkin. Neljä kertaa oli sinne häpeissään, voitettuna perääntynyt Kalle Kustaa ja kolmasti Lea Elisabeth.
Mutta nyt oli kauan, kauan salassa kytenyt kapina vihdoin puhjennut ilmiliekkiin, ja herra Jakari julisti julkisesti, että Lea Elisabeth ei enää neljättä kertaa peräänny, vaan on kulkeva voittoon julistaen samalla herra Jakarin alkavaa, tosin myöhään, mutta sitä voimakkaammin alkavaa kohoamista perheen todelliseksi pääksi.
Aluksi rouva puolusti Tellervo Ainikkia ylivoimaansa tottuneen ylimielisyydellä. Vastarinnan odottamatta pitkittyessä ylimielisyys muuttui hämmästyneeksi suuttumukseksi, joka ei jättänyt pienimpiäkään tinkimisen toiveita.
Herra Jakari siitä huolimatta yhä edelleen sitkeästi jatkoi taistelua
Lea Elisabethin puolesta.
Tinkimätöntä kamppailua jatkui päivä päivältä, eikä minkäänlaista ratkaisua tai kompromissia oltu saavutettu vielä ristiäispäivän aattona.
— Pantakoon nimeksi vaikka Polykarpiina, mutta Tellervo Ainikkia siitä ei tehdä, sanoi herra Jakari.
— Ja pantakoon nimeksi vaikka Lusitaania, mutta Lea Elisabethia siitä ei tehdä, ei tehdä, ei tehdä! huusi rouva Jakari ja itki.
Lopulta saatiin aikaan jonkinlainen epätoivoinen sovinto, koska ristiäisvieraat jo oli kutsuttu ja pieni skandaali uhkasi. Päätettiin sähköttää rouva Jakarin vanhalle isäukolle, joka oleskeli ulkomailla, Karlsbadissa terveyttään tahi oikeammin sairauttaan hoitamassa. Hän saisi määrätä nimen ja hänen tuomioonsa alistuttaisiin nurkumatta, mikäli hän ei määräisi Tellervo Ainikkii tai Lea Elisabethia. Jos nimeä moitittaisiin epäonnistuneeksi, saisi isäukko kantaa syyn.
Sillä kannalla asiat olivat meidän saapuessamme ristiäisiin.
Me vieraat joimme kahvia leivän kera, puhuimme pötyä ja olimme ihailevinamme äkäisen ja happamen näköisen ristilapsen tavatonta herttaisuutta.
Pappi katseli tavan takaa kelloaan. Ja sitten juotiin taas kahvia leivän kera, ja kun lapsi valutti kuolaa ja iski nyrkillä nenäänsä, niin huusimme hämmästyneinä, ettemme ikinä olleet nähneet niin älykästä lasta.
Sitten keskusteltiin huonoista tuloista ja muista maailman menoista, ja pappi katsoi 191:nnen kerran kelloaan ja sanoi, että jahah, täytyykin jo kohta mennä, jolloin hra ja rva Jakari hätääntyneinä ryhtyivät neuvottelemaan hänen kanssaan ja pyysivät vielä vähän odottamaan, ja joku vieraista kysyi, että ovatkohan talossa vesijohdot rikki vai miksi se kastaminen viipyy, kun se jo oli viipynyt 3 tuntia.
Ja sitten juotiin taas kahvia leivän kera. Ja herra Jakari pyysi anteeksi, että kastetoimitus viipyy, mutta sitä ennen odotettiin saapuvaksi muuatta tärkeätä sähkösanomaa, joka koski lapsen nimeä.
Pappi katsoi 268:nnen kerran kelloaan ja sanoi, että alkaa jo olla niin kiire muuanne, että tuskinpa nytkään enää kerkiää muuta kuin hätäkasteen.
Onneksi siinä samassa jo saapuikin sähkösanoma. Herra Jakari avasi sen vapisevin käsin ja vaipui senjälkeen sanattomana istumaan tuolille, jolla jo ennestään istui muuan ristiäisvieras.
— No, sanoi rva Jakari jännittyneenä, mitä siinä on? Etkö osaa lukea?
Ah, siinä on tietysti Tellervo Ainikki!
— Ei, sanoi herra Jakari raukeasti hymyillen, siinä on, että: Lapsen nimeksi He… He…
— No!
— Heikki Paavali.
— Voi, sähkötitkö sinä onneton, että ⁵e on poika!
— En, minä… niin, minä en muistaakseni maininnut mitään laadusta.
Sanoin vain, että on, ja että mikä nimeksi!
— No, sanoi pappi ja katsoi kelloasi 358:nnen kerran. Mikä nimeksi?
Herra Jakari veti papin syrjään ja sanoi Lea Elisabeth, ja rouva Jakari veti papin toiseen syrjään ja sanoi Tellervo Ainikki, ja lopulta he alkoivat selvittää asiaa yhdessä, jolloin pappi sanoi että jaa — — ehkä on paras, että jatkamme ensi maanantaina — ja meni tiehensä.
— Ääää… äää… äää… äää… huusi Heikki Paavali Lea Elisabeth
Tellervo Ainikki.