VI
Seuraavalla viikolla, kun lähetetyistä voiastioista tuli suoritus, oli hinta poljettu niin alhaiseksi, ettei koskaan ollut niin halpaan mennyt. Syyksi oli ilmoitettu, että voissa tuntui savun maku.
»Siinä se nyt on… Ahtaassa ja sopimattomassa huoneessa kun valmistetaan voi, ei ole kummakaan, että tulee savumakuja», sanoi kirkonkylän Kauppila ja lisäsi vielä:
»Saattaa tapahtua, etteivät huoli koko voista… Siinä sitten ollaan…
Sitten näkevät, mitä joutava riita on maksanut…»
Kaikki ymmärsivät niin olevan. Ja nyt näyttivät kaikki heräävän kuin pitkästä unesta.
»Sitähän se ennusti jo konsulenttikin», sanottiin.
Oli kevät käsissä, pääsiäisen aika.
Kirkonkylän Kauppila mietti juuri paraikaa, että pitäisi vielä kerran yrittää. Sillä minkäänlaiseen toimeen eivät olleet ryhtyneet mallikyläläisetkään sitten viime kokouksen. Pikku-Herralan palstalla töröttivät rakennusaineet läjissään, ja kaivossa sanottiin olevan paljon ja kirkasta vettä. Siinä odottivat mitä tapahtuu. Ja Varesmäen Josefiinan lammashaassa olivat kivet siinä järjestyksessä, johon ne oli talvella ajettu. Mutta nyt kun tulikin voista huono tili ja maitokilon hinta laski puoleen entisestä ja tuo tiedettiin pienen ja ahtaan meijerihuoneiston syyksi, heräsivät kaikki. Oli kuin olisi kylmää vettä niskaan heitetty.
Niitä asioita Kauppila mietti ja arveli itsekseen, että nyt, kun oli saatu näin raskas muistutus, ehkä päästään yksimieliseen päätökseen. Siinä toivossa istui hän kirjoittamaan kuulutusta uudesta kokouksesta.
Mutta juuri kun hän oli alkuun päässyt, tulla tupsahti Ylipään Vilhemi hänen puheilleen.
Vilhemi oli nokkela ja näppärä mies hoksaamaan, ja nyt oli hän keksinyt mielestään soman tempun.
»Nyt on kokous kuulutettava aivan ensi päiviksi», sanoi hän. »Kuten tiedät ovat Erkkilän Anaski ja Mäenpään Ulrikki menneet Rovaniemeen pääsiäismarkkinoille ja viipyvät sillä matkalla pari viikkoa. Sillä aikaa on nyt kokous pidettävä, ja olen varma, että muut Sipillan kylän miehet kyllä saadaan suostumaan mihin hyvänsä, kun Anaski ja Ulrikki ovat poissa…»
»Mutta siinähän onkin asiaa», ilostui Kauppila. »Aivan niin. Anaski ja Ulrikki ne ovat komennelleet koko Sipillan kylää ja kaikkia järvikyläläisiä.»
»Senhän minä jo sanoin ensimmäisessä kokouksessa syksyllä.»
»Siihen käsitykseen jäin minäkin.»
Niin siinä puhelivat ja puhuessaan innostuivat. Ylipään Vilhemi päätti lähteä Sipillan kylään ja järvikyliin herättelemään mieliä, ja Kauppilan huoleksi jäivät Heinärannan ja Makon kylät. Nyt oli lauantai, ja kokous päätettiin kuuluttaa keskiviikoksi.
Tuumasta toimeen.
»Nyt on rauta kuumana, nyt pitää takoa. Muutoin hajoaa koko osuuskunta», sanoi Ylipään Vilhemi, ja siltä jalansijalta hän läksi suoraan Sipillan kylään…
Vilhemi oli hyvä puhumaan ja selväsanainen mies, ja pian sai hän kaikki
Sipillan kyläläiset puolelleen.
Samoin onnistui hän järvikylissäkin.
Vasta keskiviikkoaamuna ehti hän kotikylään ja riensi suoraan kokoukseen.
Kokouksessa oli tavattoman paljon väkeä, ja kaikki puhuivat siitä vahingosta, joka oli jokaiseen koskenut. Näytti niinkuin nyt vasta olisi kaikille käynyt selväksi, että meijeritalo oli heti rakennettava. Moni Sipillan kyläläinen kynsi päätään ja sanoi, että oli ollut suurta tyhmyyttä koko talvi jaastaa ja riidellä…
»Ja jos Anaski ja Ulrikki olisivat nytkin kokouksessa, niin vastaan panisivat», arveltiin.
Kun Ylipään Vilhemi saapui Rantalan pihaan, seisoi siinä Ollin-Mikko hymyssä suin ja virkkoi silmää iskien Vilhemille:
»Jopa hoksasitte oikein! Jo käypi hyvin nyt, kun Anaski kälmi ja
Ulrikki kettu ovat poissa…»
»Elähän virka mitään, Mikko», sanoi Vilhemi, silmää hänkin iskien.
Pirtti, porstua ja kuisti olivat väkeä täynnä, ja ne, jotka eivät mahtuneet sisälle, seisoivat pihalla. Puheenjohtajan vieressä pöydän luona istui nyt kirjoitusneuvoineen Horslunti. Häntä oli varta vasten pyydetty sihteeriksi, jotta pöytäkirjasta tulisi kaikin puolin laillinen. Viisas ryppy otsallaan istui Horslunti kaikkitietävänä ja kaikkinäkevänä. Hänen suupielessään oli musta, sammunut sikari pystyssä aivan kuin Sipillan kylään kääntyvän talvitien viitta. Kylmästi silmäili hän ympärilleen ja mietiskeli, paljonko hän vaatisi sihteeritoimestaan.
Läpi väentungoksen pyrki Ylipään Vilhemi Kauppilan puheille ja viereen päästyään kuiskasi korvaan:
»Kiirehtikää kokouksen alkamista… Anaski ja Ulrikki voivat saapua millä hetkellä hyvänsä…»
* * * * *
Horslunti kyhäsi jo pöytäkirjaa. Yksimielisesti oli päätetty, että meijeri rakennetaan Pikku-Herralan palstalle, jota konsulenttikin oli puoltanut. Ei yhtään ääntä kuulunut vastaan. Rakennustöihin päätettiin ryhtyä heti, ei päivääkään saanut enää vitkastella. Otsa rypyssä kirjoitti Horslunti, laatien verrattoman ja kaikin pykälin laillisen pöytäkirjan. Maaherran Heikin kasvoilla paistoi iloinen hymy, mutta hän ei vielä ymmärtänyt, kenen ansiota oli, että näin yksimielisiä nyt oltiin.
Kun pöytäkirja oli valmis, nousi Horslunti pöydälle seisomaan ja luki sen kovalla äänellä. Verrattoman hyvä ja asiallinen se oli kaikkien mielestä, pykälät selvät ja kovat kuin kallioon hakatut.
Mutta kun pöytäkirja oli luettu, nousi mies joukosta seisomaan,
Erkkilän Anaskin vanha renki, Vitsa-Nikuksi mainittu, ja lausui:
»Meidän isäntä ei hyväksy tätä päätöstä…»
Silloin Horslunti kivahti:
»Hän saa nyt tehdä miten parhaiten näyttää itselleen sopivinta olevan. Ellei hän tahdo olla osuuskunnan jäsenenä, saapi hän erota, siitä ei ole osuuskunnalle isoa vahinkoa. Sellainen on laki, ja vie ne terveiset sekä Anaskille että muille. Se on nyt päätetty, ja pöytäkirja on valmis. Nyt eivät enää auta itkut, eivätkä hampaan puremiset… Usko pois!»
Jo ihmettelivät kaikki Horsluntin selväsanaisuutta ja nokkeluutta. Jo se oli viisas mies sentään tuo Horslunti!
Kun vielä oli hetki juteltu, nousi Maaherra seisomaan, kiitti kaikkia yksimielisestä päätöksestä ja arveli lopuksi:
»Kokous on siis katsottava päättyneeksi!»
»Valmis on asia», kuului useampia vastauksia.
Ja kukin alkoi tyytyväisin mielin hommailla kotimatkalle, mielessä tieto, että huomispäivänä ruvetaan meijeriä rakentamaan.
* * * * *
Mutta Rovaniemen pääsiäismarkkinoilta palasivat Erkkilän Anaski ja Mäenpään Ulrikki, ajelivat poikki kairan talvitietä pitkin. Eivät aavistaneet mitään siitä, mitä kotipitäjässä hommattiin. — Keskenään he puhelivat, etteivät he missään tapauksessa anna perään mallikyläläisille…
Kun he umpiteitä vihdoin saapuivat kotipitäjän rajojen sisälle ja levähdyttivät hevosta Palolampolan uutistalossa, hiihteli siihen laukkuryssä Pitkä-Vasili, jonka kaikki ihmiset tunsivat. Puheen alkuun päästyänsä mainitsi hän viimeksi lähteneensä Heinärannalta, jossa oli laukkunsa kauppatavaralla täyttänyt. Anaski silloin kysyi, mitä Heinärannalle kuului.
»Eipä erinomaisia», vastasi Vasili. »Oli taas, kuulinma, kuulutettu kokous siitä meijeripaikasta, ja kuuluttiin tietävän, että Pikku-Herralaan ruvetaan rakentamaan…»
»Kuulutettu kokous!… Pikku-Herralaan rakentamaan!… Meidän tietämättämme!» sanoi Anaski levottomasti.
»Tulitko tietäneeksi, miksi päiväksi kokous oli kuulutettu?» kysyi hän sitten yhä levottomammaksi tullen.
»Keskiviikoksi… ja se on huomenna», tiesi Vasili. Anaskille ja Ulrikille tuli tavaton kiire. Pian olivat he taipaleella, mutta kun oli umpitie, pääsivät he kovin hitaasti kulkemaan. He toivoivat kuitenkin, että kun he koko yön ajavat eivätkä viivy suotta syöttöpaikoissa, he ehtivät keskiviikkoaamuksi Heinärannalle.
He ymmärsivät hyvin, että vastapuolue oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, ja heidän poissaollessaan kokouksen hommannut. Mutta he luottivat kuitenkin muihin kyläläisiinsä, etteivät myönnä… Siitä huolimatta olivat he kumpikin kovin rauhattomia…
»Ei olisi kuitenkaan pitänyt lähteä», sanoi Anaski.
»Kyllä minäkin sitä mietin, mutta kuka arvasi, että niin pian kokouksen hommaavat», sanoi Ulrikki.
Tie oli huono, matka pitkä, ja aika kului.
Vasta keskiviikkoaamuna myöhään saapuivat he kotikylään, Sipillan kylään, ja saivat kuulla, että kylästä olivat kaikki miehet menneet Rantalaan meijerikokoukseen…
Vimmastuneena läksi Anaski täyttä laukkaa ajamaan Rantalaan päin.
Mäenpään Ulrikki aikoi tulla heti perässä.
Anaski kirosi ja ajoi laukkaa ja noitui Maaherraa. Omankyläläisiinkään hän ei saattanut luottaa, ja sen vuoksi pelkäsi pahinta.
»Ehkäpä ehdin», kirosi hän ja löi hevosta selkään.
Mutta kun jo oli ehtinyt Varesmäen Josefiinan vainiolle, tulivat siinä ensimmäisinä vastaan Ylipään Vilhemi ja Ollin-Mikko.
»Eikö kokousta pidettykään?»
»Kokous on pidetty… päätös tuli yksimielinen, ja pöytäkirja,
Horsluntin laatima, on nähtävänä kirkonkylän Kauppilassa», vastasi
Vilhemi.
»Joo, ja Pikku-Herralaan nyt aletaan rakentaa», lisäsi Ollin-Mikko.
Anaski purki pitkän kirouksen. Ollin-Mikko nauroi, jotta vaaroissa kaikui. Anaski lupasi näyttää, kuinka tässä lopulta käy, ja vihassa läksi hän ajamaan Rantalaan päin.
»Jo siellä on kokous loppunut», huusi hänelle Vilhemi, mutta Anaski ajoi vain menemään, ajoi niinkuin ei itsekään tietäisi, mihin ajoi ja minkä vuoksi.
Siinä erosivat Mikko ja Ylipään Vilhemi. Vilhemi aikoi hiihtää kirkonkylään, mutta Mikko läksi poikki vainion oikaisemaan mökilleen.
Hyvin oli käynyt. Mikko oli kaikin puolin tyytyväinen. Eivät saaneet tuohon lammashakaan sitä meijeriänsä kiikkumaan, tuhisemaan ja piipaamaan. Ei saanut Varesmäen Josefiinakaan kivikkohaastaan tuhatta markkaa… Kun Mikko saapui mökilleen, istui siellä Varpumäen Manta kyynelsilmin.
Hänen lehmänsä oli kuollut, ja nyt oli hän menossa Horsluntin puheille, että eikö voitaisi nostaa kannetta karjakkoa vastaan, joka noituutta harjoittaa. Tahtoi kuulla Mikonkin mielipidettä.
Mikko neuvoi:
»Horsluntiin elä luota. Se on semmoinen mies, että sen, jolla on rahaa, sen asian se voittaa, mutta köyhät häviävät. Mutta kirjoita itse konsulentille ja mainitse todistajat…»
Viisaana piti Manta Mikon neuvon ja päätti niin tehdä. Kun he hetken kuluttua menivät pirtin eteen, kuulivat he kauheata melua maantieltä. Miesjoukko, sipillankyläläisiä, palasi Rantalasta kokouksesta, ja heidän keskellään teuhasi, uhkasi ja kiroili Anaski…
Joukon jälessä käveli allapäin Varesmäen Josefiina, nenäänsä esiliinaan niistäen…
»Saapa vain kuulla, eikö tuosta vielä nouse isommat jutut», arveli
Ollin-Mikko Varpumäen Mantalle.
Ja isommat jutut siitä nousivatkin, sillä Anaski ja Ulriikki aikoivat hajoittaa koko osuuskunnan.