KUVA NIITYLTÄ
Kotivainiolla oli heinänteko jo loppunut, ja viikon alussa mentiin ulkoniitylle Käkisaareen.
Mutta Viinikan isäntä, joka oli kylän toimeliaimpia, alkoi jo sunnuntai-iltana hommailla matkaan, että varhain seuraavana aamuna ehtisi niittämään kasteen aikana. Vastahakoista oli palvelijoille jättää hauskat sunnuntai-iltaiset huvinsa ja lähteä soutaa jykertämään Käkisaareen. Mutta isäntä ei helpottanut. Itse kantoi hän venevalkamalle kaikki työaseet ja asetteli niitä veneeseen.
Kun isäntä oli lastannut ison kolmilaitaveneen, oli siinä kamaa ja kapinetta monenlaista. Tietenkin, kun aika talon väki lähtee viikoksi niitylle, pitää evästä olla. Keskellä venettä oli leipäsäkkejä ja kurnaaliastioita, ja veneen pohjalla törötti iso, leveäsäärinen pata kumollaan. Etukeula oli täynnä haravia, ja viikatteet olivat kyljellään perän puolessa.
Auringonlaskun aikana työnnettiin vene vesille. Myötävirtaa se kulki vähillä soutamisilla. Isäntä itse istui perässä ja silmäili taivaalle… Kaksi piikaa oli soutamassa, ja renki-Matti tupakoi, säkkien päällä istuen, äänetönnä mossotellen.
Näin oli äänettöminä kuljettu kotirannasta jo melkoinen matka, kun huomattiin toisenkin niittyveneen olevan vesillä. Se oli Nyrkkisen emäntä, joka myöskin oli hommannut aikanaan matkaan. Jo suli renki-Matinkin mieli, sillä olipa hänellä tuttavuutta Nyrkkisen piian Taavan kanssa. Ja veneet kun tulivat lähekkäin, niin Matti haastelemaan:
"Huomenaamulla se niitto sopiikin, kun tulee sees yö, niin on aamulla vankka kaste heinässä."
Ja piiatkin arvelivat:
"Parasta se aina on illalla Käkisaareen lähteä."
Nyrkkisen väkeä tervehdittiin ja sitten kuljettiin yhtämatkaa
Käkisaareen asti.
Viinikan ja Nyrkkisen niityt olivat rajatusten, vierekkäin. Jo oli päivä laskenut, ennenkuin ehdittiin perille, ja tuntui tulevan kolkonlainen ja usvainen yö. Eikä ollut yösijasta paljon haaraa. Viinikan saralla oli sentään lähellä vettä, törmän hamarassa, lato, mutta tyhjä sekin. Alastomalta se näyttikin, kun suu selällään toljotti tyhjänä niittymiehiä vastaan. Tosin oli vähän heinänhuloa jäänyt hajanaisten parsien väliin, mutta kolkolta ja kylmältä tämä yösija näytti.
Kannettiin kaikki kapistukset ladon luo ja syötiin kylmä illallinen, johon isäntä ei raskinnut voirasiaa aukaista. Nyrkkisen väki söi illallisensa veneessä, mutta tulivat sitten Viinikan latoon nukkumaan.
"Kyllä tässä tulevana yönä on pehmoisempi maata, kun saadaan heiniä vuoteeksi", arveli Matti, pani lakkinsa ja liivinsä päänpohjaksi ja röijynsä veti peitoksi. Samoin teki Nyrkkisenkin renki.
Mutta tytöt asettuivat riviin ladon peräseinälle, ja heillä oli kullakin matkassaan lämmin ja kookas villainen huivi, jonka kääräisivät ympärilleen.
Nuorilla on kiitettävä taito nukkua, ja pian he kaikki kuorsasivat kilpaa. Eivät kiusanneet menneet muistot hermostoa, eivätkä tulevat päivät huolettaneet, vaan he nukkuivat rauhassa ja raskaasti, unhottaen koko matoisen maailman.
Mutta Viinikan isäntä ja Nyrkkisen emäntä puhelivat hetkisen ennenkuin nukkuivat, puhelivat siitä, että kun olisi poutaiset säät, että työ joutuisi… Mutta pian hekin vaipuivat unen helmaan kovalle ladon lattialle. Ja ulkona oli hämärä ja usvainen yö ja hiljainen rauha maassa ja taivaassa…
Aamulla auringon noustessa heräsi Nyrkkisen emäntä ja kiljui väen pönkilleen. Haukotellen, äänettöminä ja mossotellen he heräsivät, raapien niskaansa ja vähän viluakin tuntien. Mutta ei ollut aikaa mossotella, sillä kiivaasti liikkui emäntä, silmät kiiluivat ja sormet kävivät siirolleen. Kiire oli niitättämään, sillä vankka kaste oli heinässä. Näkyi aurinkokin matalalla usvan seasta, ja kauempaa kuului jo viikatteiden hiontaa.
Hetken kuluttua oltiin niittämässä. Viinikan isäntä niitti itse edellä, sillä hän oli maankuulu niittäjä, renki-Matti viuhtoi perässä ja piiat jälkimäisinä kampailivat.
Nyrkkisen väessä niitti renki edellä, isäntää kun ei ollut, piiat hieroivat kantapäillä ja emäntä kampaili kaukana jälessä, vähän väliä tarkastellen, ettei väki saanut turhaan kuluttaa aikaa.
Rento niittomies oli Viinikan isäntä, mutta Matti ei päästänyt väliä pitenemään, iski ja huhtoi niin, että heinät vauhdissaan sinkoilivat isännän niitokselle, ja kaukana heistä hikoilivat piiat, vaikka olivatkin juurevia.
Sanoi silloin Nyrkkisen Taava toisille piioille:
"Eipä pysty vain Viinikan isäntä Mattia jättämään… katsokaapa, kuinka sillä on rento niiton malli."
Kuin kateellisina virkkoivat toiset:
"Kai se Matti meille kelpaa, kun sinullekin."
Mutta kun usva katosi, alkoi näkyä niittymiehiä joka haaralla, kuului viikatteiden liippausta ja väliin lauluakin, ja hauskalta tuntui niityllä olo.
Aamiaista syödessä sanoi Viinikan isäntä Matille:
"Meillä se näyttää niitto käyvän… puolet enempi olemme niittäneet kuin Nyrkkisen väki."
"Jos poutia riittää, niin neljässä päivässä meillä on heinät ladoissa", sanoi siihen Matti.
Ja isäntä aukaisi voirasian ja vei sen nenänsä alle. Ja aterioi kauan ennenkuin raskitsi ottaa, vaikka mieli teki; ja hyvin Matinkin silmät seurasivat isännän käden liikkeitä, että milloin ottaa voita. Jo viimein isäntä veitsenkärjellä kosketti, mutta niin hienon viipaleen, että tuskin näkyi. Jo rohkaisi Mattikin mielensä, otti veitsen tupestaan, pisti rasiaan tuntuvan kolon ja levittäessään leivälleen puolusteli:
"Täytyy tässä… eihän tässä pysy kontillaan muutoin."
Ehättivät piiatkin saamaan kimpaleen kumpikin. Vihaisesti seurasivat isännän silmät heidän liikkeitään, ja äkkiä hän pisti rasian kannen kiinni ja rasian laukkuun…
* * * * *
Oli helisevä pouta pari päivää, mutta kolmantena aamuna nosti usvaa taivaalle, nosti vankan pilven. Mutta pilvi katosi, ja taas näytti tulevan pouta.
Kovasti oli Viinikan ja Nyrkkisen väki näinä päivinä puuhannut; varhain aamulla oli aloitettu ja myöhään iltaan liehuttu, mutta visu oli ollut Viinikan isäntä voita antamaan ja puolusteli sillä, ettei Nyrkkisen väellä ollut voita ollenkaan matkassa, ja täytyihän niidenkin tehdä työtä…
"Komeutena tuo näkyy meilläkin voirasia olevan", arveli siihen Matti.
Paljon oli heiniä hajalla, monen lehmän heinät ja parhaat koko Viinikan talossa. Kun aamiaisen aikana heinät hajoitettiin kuivumaan, sanoi isäntä:
"Tänään meillä on taas paras päivä… saamme latoihin enemmän kuin kukaan muu Käkisaaressa."
Ja aamiaisen jälkeen hän lupasi väelleen lepohetken.
Päivänpuolelle latoa he asettuivat pitkäkseen, ja lämpimältä ja hauskalta siinä tuntui. Raukaisi niin kovasti aamiaisen päälle. Uuvutti ja nukutti, kun sai oikein rennosti oikaista raajansa päivän hyväiltäviksi.
Niin näkyivät muutkin tekevän, Nyrkkisenkin väki.
Ja pian väki kuorsaili. Mutta Viinikan isäntä koetti pysytellä hereillään, ettei väki saisi liian kauan levähtää. Mutta selvä oli taivas, tuuli tosin oli vähän kääntynyt, mutta muuten mainio pouta. Näkyi sentään vähän pilveäkin, mutta kuivan näköinen sekin oli. Siinä miettiessä alkoi Viinikan isäntääkin uuvuttaa, ikämies kun oli ja kovasti tehnyt työtä, uuvutti ja raukaisi niin, että pian nukkui siki hänkin, unhottaen kuivavat, parhaat heinänsä…
Ja samoin oli käynyt muidenkin isäntien ja niin Nyrkkisen emännänkin, joka oli tunnettu unettomuudestaan. Ja niin he nyt nukkuivat Herran rauhassa. Mutta sillä välin tuuli äkkiä kääntyi, pilviä alkoi kokoontua, ja niitä ilmausi pian taivaalle. Ne laajenivat, liittyivät yhteen ja samalla tummenivat. Ja tuuli kiihtyi…
Mutta latojen luona vielä kuorsattiin.
Ensiksi heräsi Nyrkkisen valpas emäntä, silmäsi taivaalle ja heti huomasi vaaran, joka uhkasi… Julmasti mellastaen hän kiskoi väen pönkilleen ja siunaili ja huusi:
"Arvi ja Kaisa kantamaan latoon… minä ja Taava rukoamaan… joutukaa… joutukaa… Heikki vietävä, etkö löydä hankoa… kiireesti kaikki!"
Nyrkkisen emännän äänestä heräsi Viinikan isäntäkin, heräsi ja äkkäsi vaaran ja suurella melulla herätti väkensä huutaen:
"Pilvi nousee… sade tulee… sataa talon parhaat heinät… voi kuitenkin…"
Mutta nukkumaan päässyt väki ei ollut äkkiä unestaan selvillä, ja kun oli semmoinen hätä, eivät he olleet löytää aseitaan.
Siitä melusta herättiin muidenkin latojen luona, hätähuuto alkoi kuulua joka haaralta. Mikä huusi ja mellasti, mikä noitui varomattomuutta ja kirosi untansa, ja mikä milläkin tavalla purki sappeaan.
"Voi minua onnetonta miestä, kun nukuin", vaikeroi Viinikan isäntä.
Joka saralla tehtiin työtä, että hiki virtana valui ja työaseet katkeilivat, ja toinen hoputti toistaan. Mutta pilvet lähestyivät kiivaan tuulen mukana, lähestyivät mustina ja uhkaavina ja näyttivät tulevan suoraan kohti.
Muutamilla saroilla tehtiin jo suovia, toisilla hangottiin latoihin, mutta paljon oli vielä luokona, ja pilvet yhä lähestyivät…
Viinikan väellä oli paljon hajallaan, mutta rivakasti he liikkuivat.
Matti jo hankosi latoon, ruko joka kerralta…
Mutta pilvet lähestyivät. Tuulen mukana jo toi vesinoppiakin… se lisäsi vauhtia, ja Nyrkkisen niityltä kuului julmaa kiroilemista. Yhä isompia vesiä viskoi, tuuli kiihtyi, pilvet lähenivät… ja paljon oli vielä rukoa ja luokoa…
Silloin juuri pilvi ehti kohdalle ja alkoi sataa taivaan täydeltä… satoi likomäriksi luo'ot, ruot pilalle…
"Kaikki pilasi…" läähätti Viinikan isäntä, ja Nyrkkisen emäntä huusi, sormet siirollaan:
"Voi hyvä isä… jos aamiaiselta alettiin, niin kaikki olisi saatu sisälle…"
* * * * *
Siellä niitä kiirii pilviä ja pahoja möylyjä taivaanrannan takana. Parhaina poutapäivinäkin täytyy olla varuillaan. Sieltä ne juuri parhaan heinänteon aikana nousevat… ja nousevat varmaan samoin vastaisinakin kesinä…