KÄRÄJILTÄ
Korkea oikeus istuu suuren rakennuksen salissa, mutta pirtti on pitäjäläisten hallussa.
On aamu eikä oikeus ole vielä ruvennut istumaan. Mutta piha on täynnä hevosia, loimi selässä heiniä purra rouskutellen. Ja pirtti alkaa jo olla täynnä väkeä, jotka istuvat kuistissa jutellen ja selitellen, jotkut porstuassa kuiskaillen asioistaan päättelevät. Tupakan savua on joka paikassa, ja kuistin ovesta puhaltaa katkeraa tikuria kartanon raittiiseen ilmaan…
Jo ovat saapuneet lautamiehetkin ja sikari suussa haukotellen istuvat mikä missäkin. Väki juttelee eilisistä asioista, miten menivät. Jotkut tappasivat, vaikka selvä juttu tuntui olevan. Mutta lautamiehet naureskelevat ja ovat viisaan näköisinä. Eivät salaisuuksiaan ilmaise…
Keskustelut vilkastuvat, tupakansavu enenee, sakenee ja tunkee loukkoihin ja kattoon asti. Kahvipöytäkin on katettu suurine mustanpuhuvine vehnäspullineen ja punertelevine limonadipulloineen. Yhä äänekkäämpää puhelua alkaa kuulua: tuossa loukossa hierotaan sovintoa, tässä taas väitellään uudesta vaalilaista ja tuolla karsinan puolella puhuu joku äsken tapahtuneesta ryöstöstä.
Yhä tulee väkeä, toisista kylistä kaukaa, mistä lienevät. He ostavat hekin sikarit, tahtovat kahvia, ja kun kuulevat, ettei oikeus vielä istu, niin sanovat, että hyvästipä sitä ehdittiin…
Siinä on tuttuja miehiä, kätellään, kuulumisia tiedustellaan ja naureskellaan…
"No eipä kuulu liikoja. Mitä tänne?"
"Eipä tännekään…"
"No täällä sitä ollaan taas…"
"Joo… täällä sitä saa istua, että istuinlihat uupuvat."
Se on tuo hyvinvoipa lautamies, joka niin sanoo, tuo, jonka punainen puseron kaulus paistaa kuin merimerkki kallioisen rannan karikolta… Se on hyväntuulinen lautamies, punaisia värejä rakastava…
Väkijoukon läpi pujotteleiksen poliisi niinkuin orava partaisen kuusikon suojassa, pujotteleiksen, uudet kengät kiiltävinä. Hän on näppärä mies ja jakaa kaikille hyviä neuvojaan, on kaikkien "altavastaajien" puolella, mutta lohduttelee kantajiakin ja voittoa toivottaa. Ja hänen puoleensa käännytään kysymyksillä, ja kaikkiin on hänellä vastaus valmis…
Tuo Frans Severin Köllinen näkyy nyt häneltä neuvoa kysyvän. Kuiskailevat, poliisin huulet ja viikset Frans Severin Köllisen korvalehdellä, jossa heiluu lihan läpi pistetty korvarengas niinkuin ajoporoilla. Kuiskailevat ja välisti nauraa hykertävätkin.
"Ojaa… se menee hyvin… hyvä juttu… hyvä juttu", kuuluu poliisi sanovan Frans Severin Kölliselle.
Frans Severin Köllinen on komea mies ja "niinkuin herrat". Rohkeasti taipuvat hänen viiksensä taakse- ja ylöspäin ja keikarimaisesti on saukonnahkanen lakki kallellaan päässä. Leuan alta hohtaa viheriä sporttipaita punaisine rusetteineen ja liivien päällä heijailevat paksut kultaiset kellonlingat. Sikari tupruaa suupielessä, tupruaa kuin kuiva kuusenoksa, kipunoita ympärilleen heitellen…
Frans Severin Kölliseltä on vaadittu lapsen eläkettä ja sen asian vuoksi on lukuisa joukko todistajia haastettu. Se on tuo Kuusimäen Auroora, joka on alkanut ahdistella. Mutta Frans Severin Köllinen väittää kiven kovaan olevansa syytön. Saisi kuulla mitä todistajat tietävät, mutta Auroora vakuuttaa kyllä "viisaavansa" asian toteen. Tässä täytyy ilmoittaa, että vaikka muita ihmisiä ei näin keskinäisissä keskusteluissa mainita täydeltä ristimä- ja sukunimeltä, on siitä poikkeuksena juuri tämä Frans Severin Köllinen, joka aina mainitaan täysiltä nimiltä. On niin totuttu siihen, ettei se jää keneltäkään sanomatta. Vaikuttaneeko siihen sitten se, että hän on niin komea mies, vai hänen uljas, komenteleva esiintymisensäkö antaa "respektiä" — en tiedä.
Mutta sen näkee, että Frans Severin Köllinen on hiukan hermostunut asiansa vuoksi, ja nähdessään uusia ja yhä uusia todistajia hänen asiaansa karttuvan, käy hän levottomaksi. Käy joitakuita puhuttelemassa ja tarjoaa kahvit.
"Jaa, jaa, Frans Severin", sanoo äskeinen punapuseroinen lautamies, "taitaapa sinulla olla tänään kova päivä tuon Aurooran kanssa…" Ja naureskelee.
"Eikö mitä! Ei viattoman veri vapise!" arvelee hän, punoskelee viiksiään ja siirtää kätensä sitten kellonvitjoihin.
"Jaa, jaa… arka on paikka. Se on kovaa vaimoa tuo Auroora", kiusoittelee lautamies yhä, ja Frans Severin tarjoaa hänellekin sikarin.
Se on herättänyt huomiota tämä Frans Severinin juttu; joutilasta väkeä on kosolta kokoontunut käräjäpaikalle kuulemaan, miten käy. Aurooralla on hyviä vieraitamiehiä, kyllä siinä taitaa Frans Severin Köllistä, piintynyttä vanhaapoikaa, lujassa pitää ennenkuin Auroorasta selviää — niin arvellaan siellä etempänä, ettei hän kuule. Mutta hänelle itselleen vakuutetaan, että voitat sinä… voitat sinä! Niinpä se arveli äsken poliisikin.
* * * * *
On toinenkin juttu, jonka pitäisi olla hupainen, ja sitä varten on myös sekä todistajia että paljon muuta joutilasta väkeä liikkeellä.
Siinä on kantajana Aamos Abiel Jalkanen, uudistalokas, punanaamainen uljas mies. Hän kulkee kahakäteen, edestakaisin pirtistä porstuaan ja kuistiin, käy pihalla ja tulee samaa vauhtia takaisin. Kukaan ei tiedä mitä hän oikeastaan edestakaisin kävellä vihmoo, mutta ei hän vain yhdessä kohden malta olla. Lakkaamatta höyryää hänelläkin sikari ja siipinä sivulla viuhtovat takin liepeet. Häntä tuntuvat jotkut kiusoittelevan, härnäilevät ja pistosanoja sivumennessään supattavat.
"Mitä se tuokin hölmö alkaa käräjöidä", kuulee hän jonkun takanaan sanovan, mutta ei tunne äänestä, kuka niin sanoo.
Mutta hän saa puolustajia asialleen pirtissä, sillä koko oven puoli tuntuu pitävän hänen puoltaan. Ja niille, jotka lähinnä seisovat ja vakuuttavat, että sehän on selvä, että sinä voitat, niille pistoovaa hän sikarit ja vehnäskahvit.
"Eikö olekin niin?" kysyy hän vielä varoiksi siltä punapuseroiselta lautamieheltä, joka tuntuu pitävän hänen puoltaan ja jonka hän myös on kahville käskenyt.
"Kyllä vaan se selvä asia tuntuu olevan", vakuuttaa lautamies, suu täynnä nisua, ettei hanki puhua saattaa.
"No sitä minäkin", arvelee Aamos Abiel hyvillään. Siinä heidän vieressään on seisonut muuan isännän näköinen mies, osaaottavana kuunnellen Aamos Abielin ja lautamiehen keskustelua. Jo hetken kuluttua istuu ystävällisesti Aamoksen viereen ja tiedustelee, minkälainen asia Aamoksella oikeastaan on.
Aamos ihastuu tästä osanottavaisuudesta ja tekee sijaa miehelle viereensä, aikoen alkaa asiaa selitellä. Mutta kiitollisuutensa osoituksena tahtoo punapuseroinen lautamies puhua Aamoksen puolesta ja hyväksi, ja hän alkaa:
"Tämä kun nai sen Kaakkuri-Aapelin tyttären, Justiinan, niin Kaakkuri-Aapeli lupasi heti maksaa myötäjäiset, kolmatta tuhatta markkaa, kun ensimäinen lapsi syntyy. Joo. No nyt, vaikka lapsi jo on kohta puolen vuoden vanha, ei Aapeli meinaa antaa penniäkään. Sanoo vain, ettei hän ole muuta luvannutkaan kuin Justiinan…"
"Kuule pirua!"
"Jo vain. Mutta nyt onkin seikka se, että Aapeli on neljän todistajan läsnäollessa luvannut… ja tämä Aamos saattaa sen viisata…"
"No voittaahan se Aamos sitten, että paukkuu", sanoo vieras isäntä varmasti ja vakuuttaa sitä vielä moneen kertaan.
Aamos yhä enemmän ihastuu ja toimittaa kahvit vieraallekin isännälle.
Väkeä on nyt pirtti kuin pistetty, liha lihassa kiinni; puhelu on muuttunut äänekkääksi pauhuksi. Peräakkunan luo ja karsinan puolelle ei savun seasta näy montakaan täyttä ihmistä, vilahtelee vain käsiä, pitkävillaisia naapukoita ja punaisia, hikisiä naamoja niinkuin täpliä harmaan pohjan alta. Muutamat ovat joutuneet tuliseen riitaan, saavat puolustajia kumpikin, joukko joukkoa vastaan väitellään…
Muutamassa nurkassa juttelevat ikämiehet nyt tänä päivänä esiin tulevista jutuista. He tekevät jo päätöksiäkin, uskovat, että niin ja niin sen pitää käydä ja päättyä senkin Vintturin Santerin jutun… Ja vaikka heillä jo on vuosikymmenien kokemus siitä, että täällä pirtissä tehdyt päätökset eivät ole yhtäpitäviä niiden päätösten kanssa, jotka salissa tehdään — ovat toisinaan aivan vastakkaisiakin, — päättelevät he sittenkin, ja kun sitten kuulevat, ettei se niin mennytkään kuin he luulivat, sanovat vain: "Jo me sanoimmekin, että niin se käypi." Eikä yksikään myönnä, että heidän päätöksensä oli aivan erilainen. Pihalla ja nurkkain takanakin on liikettä. Tuo Sipulikosken Artturi, joka on haastettu viinan myynnistä, se siellä liehuu kahakäteen, todistajia puhutellen. Ja Artturilla on povitaskussa siisti pullo, josta nurkan takana tarjoaa todistajille ja muillekin tuttaville. On pulloja muillakin, ja usein nähdään kahden tai kolmen viattomina miehinä kävelevän käymälää kohden, muka luonnollisille asioille.
Niin on. Ja hauskaa on joka paikassa, niin pihalla kuin porstuassakin, niin nurkkain takana kuin pirtissäkin. Hauskaa on, eivätkä malta lähteä pois nekään, joilla ei asiaakaan ole.
Mutta aika kuluu ja kello alkaa olla yhdeksän. Kuuluu jo joku pitkästyvän, että kummapa kun ei oikeus jo rupea istumaan.
Silloin samassa remahtaa oikeussalin ovi auki ja poliisi rientää pirtin ovelle ja huutaa niin, että kuuluu kuistin läpi pihallekin:
"Lautamiehet sisälle!"
Eivät ne ole niin hätäpoikia lautamiehet, haukotellen ja karkotellen lähtevät, vielä mennessäänkin selvitellen kesken jäänyttä asiaa.
Hetken kuluttua ilmestyy poliisi taas ovelle ja huutaa nyt porstuassa ja kuistissa kuin riivattu:
"Palvelijatar Auroora Eerikintytär Kuusimäki, vastaan herrasmies Frans
Severin Köllinen…"
Hän avaa vielä pirtin ovenkin, huutaa sinnekin, että tupakan savu lainehtii…
Ja Auroora, asiamiehensä Niklas Ylimäisen kautta, ja Frans Severin itse puolestaan rientävät oikeussaliin…
Ja jospa jätämme heidät sinne nyt tällä kertaa.