LAUTAMIESTEN PENKILTÄ
Oikeus on istunut koko päivän, ahkerasti, lomaa pitämättä… Ilta on jo käsissä, mutta juttu on pitkä ja todistajia on vielä paljon kuulustelematta…
Lautamiehillä tulee tukalaksi ja vaikeaksi siinä penkillään istua: väsyttää ja haukotuttaa. Ajatukset eivät jaksa seurata asiain kulkua, ja todistajain puheetkin tuntuvat tulevan jostakin hyvin kaukaa, — josta ei kuulu kuin jonkunlaista hyminää. Ruumista raukaisee tämä istuminen, särkee sääriä, pakottaa pakaroita, ja unisina harhailevat silmät pitkin oikeussalin permantoa…
Pääsisi pois, tuonne juttutupaan tupakoimaan ja tarinoimaan ihmisten kanssa!… Mutta siitä on vaikea päästä nyt enää, sillä tuomari on kyllästynyt lautamiesten alituisille ulkonakäynneille ja määrännyt, että se on vähennettävä. Ainahan heistä joku on poissa — siellä juttutuvassa levähtäen, tupakkaa poltellen ja tarinoiden — mutta toisten täytyy kiltisti istua paikallaan. Vaikka ei se oikeastaan ole istumista tuo heidän olonsa penkillä: mikä puoli nukuksissa, kyynärpäät polvia vasten ja kämmenet leukoja pidellen, etukumarassa torkkuu, mikä taas nojaa selkäänsä seinään, oikaisee koivet niin pitkälle kuin ulottuvat ja haukottelee niin, että leuat vaivojaan valittavat, mikä taas istuu kädet polvia vasten, pää retkallaan niitten päällä ja nukkumista tekee. Mutta tuomaria ja oikeuspöytää lähinnä istuva lautamies, vanha herrastuomari, on virkku ja valveilla. Tarkkaan seuraa hän jutun kulkua ja todistajien kuulustelua, ja vilkkaasti liikkuvat hänen pienet mustat silmänsä, kun jutussa mutkikkaita kohtia näyttää tulevan.
Vaikein on Mäkikylän lautamiehellä, joka on lihava ja veltto ja rakastaa paljoa enemmän hyvää ateriaa ja pehmoista vuodetta kuin lain kuivia pykäliä ja korkean oikeuden mehetöntä pöytää, josta ei hiirikään mitään nahkaansa saa. Nyt olisi hänen vuoronsa päästä tuulettelemaan, mutta hän on yhtä arka kuin muuten on hyvinvoivan näköinen, hän pelkää tuomarin nuhteita eikä tohdi lähteä. Viuhkola, joka nyt on "ulkona", viipyy niin riivatun kauan… mitä viipyneekin…
Häntä, Mäkikylän lautamiestä, uuvuttaakin niin, että ihan tahtoo siihen paikkaan nukkua… Mutta hän kokee ponnistaa voimiaan, pönkkää silmäluomia, ja väliin leimahtaa rohkea ajatus hänen mieleensä: hän vilahtaa ulos todistajan kanssa… ehkäpä ei tuomari osu huomaamaan… Kylmälän kylän lautamies, joka istuu hänen vieressään, on nukkunut… kuorsaakin väliin… nukkukoon… väsyttää tässä muitakin…
Mutta Viuhkola ei vain näy takaisin tulevaksi, vaikka jo on viipynyt toista tuntia… Semmoinen lurjus… Kun ovi avautuu, on hän kuulevinaan pitäjäläisten pirtistä kiivasta väittelyä… varmaan inttelevät politiikasta…
Ja Mäkikylän lautamies ikäänkuin virkistyy ja herää, sillä hän on tarmokas puoluemies, pitäjän ensimäisiä "suomettarelaisia". Hänelle kasvaa voimakas halu päästä kuulemaan, mistä siellä on kysymys… Siellä ei liene yhtään kykenevää miestä, joka hänen puoluettaan pystyisi "arvokkaalla tavalla" ja perinpohjin puolustamaan…
Ja hän tuntee, että hänen rohkeutensa kasvaa… hän miettii ja miettii, ja kun uusi todistaja käsketään esiin ja entinen poistuu, nousee hän paikaltaan, kävelee vakavana ja juurevana ja menee ulos ovesta samassa avauksessa kun todistajakin.
Vankka vapauden tunne kuohahtaa sydämessä heti porstuaan päästyä, väsymys katoaa, velttous loppuu ja uni poistuu sielusta… Pirtistä kuuluu yhä tulisempaa väittelyä, kovempaa, kimakampaa ääntä sekaisin. Hän tempaa oven auki… Ovesta pullahtaa hänen silmilleen paksu pilvi sikarinsavua, ja savun seasta näkee hän ihmisten päitä, pörröisiä naapukoita, kakilakkeja ja naisten huiveja, erottaa hikisiä, punaisia naamoja, nauravia toiset, toiset totisia kuin nouseva taikina. Ja ääntä ja sorinaa kuuluu, joku nauraa, nuo tuossa väittelevät, tämä selittää lakia tuolle…
Mutta hän pyrkii pöydän luo ja saa sikarin suuhunsa… Siinä se onkin pöydän luona kiivain väittely ja tulisin tinka, sillä siinä kiistetään politiikasta. Joka puolueen miehiä on siinä: on maalaisliittolaisia, nuorsuomalaisia ja vanhoja, vakaantuneita "suomettarelaisia"… Hän seuraa hetken haastelua, joka on tulinen ja sekava, sillä kaikki puhuvat yhtaikaa, toinen ei jouda kuuntelemaan toistaan, vaan jokainen syytää suustaan minkä tietää puolueensa päiväpaisteisista puolista… Hän juo pullollisen limonadia ja selittelee kurkkuaan ja käy sille puolelle pöytää, jossa näkee muidenkin suomettarelaisten olevan. Häntä tervehditään iloisesti, ja vanhain miesten kasvoille ilmestyy tyytyväisyyden ja nuoruuden ilme. Sillä yksin hän tässä sekavassa seurakunnassa on rennosti kantanut suomalaisen puolueen lippua silloinkin, kun muut harhailivat eksyksissään puolueiden umpisilla teillä. Hän tietää olevansa vaikuttava henkilö ja tuntee itsessään, että hän vie puoluettaan ilomarssissa voittoon. Sillä hänen puolueensa on syksyn ja talven kuluessa kasvanut, paisunut ja laajennut samoinkuin hän itsekin sekä sisällisesti että ulkonaisesti…
Maalaisliittolaisia on enimmin ja enimmäkseen nuoria miehiä, innokkaita ja taistelunhaluisia. Vankkoja ja vikkeliä ovat nuorsuomalaisetkin ja kiivaita poikia kaikki. "Suomettarelaisten" roikka taas on vanhempaa väkeä, vaikenevia isäntiä ja joku löylynlyömä mökinmies. Mäkikylän lautamies parasta koko roikassa.
Mutta kun Mäkikylän lautamies iskee kiinni erään nuorsuomalaisen arvosteluun Danielson-Kalmarin pitämästä puheesta, vastaa hänelle nuorsuomalainen, joka on entinen tukkipoika:
"Mitä tekin enää potkitte tutkainta vastaan… tuollainen, vanha lahonnut 'puulaaki'… Ettekö tiedä, että teidän puulaakinne ei enää ole 'emäpuulaaki'…"
Silloin Mäkikylän lautamies kiivastuu ja alkaa puhua ja selittää… sikari sammuu ja hän selittää, vakuuttaa ja viittoo leveällä kämmenellään…
Mutta nuorsuomalaiset nauravat hänelle vasten naamaa, ja muuan virkkaa:
"Aivan niin. Tuo on kuultu jo neljätuhatta kertaa ennenkin."
Maalaisliittolaisten ja nuorsuomalaisten kesken on tullut riita valtiopäivämies Ahmavaarasta, ja siinä on tosi kysymyksessä. Asiassa tosin koetetaan pysyä, mutta persoonallisia loukkauksia tuiskuu väliin molemmin puolin. Liittolaiset eivät hyväksy Ahmavaaran menettelyä maalaisliittoa kohtaan.
"Se on mies, joka soutaa herrojen venettä, ja semmosta miestä me emme tahdo asioitamme ajamaan", sanoo muuan liittolainen.
"Mutta hän on etevä valtiollinen kyky", puolustavat nuorsuomalaiset.
"On niitä muitakin kykyjä", syytävät liittolaiset vastaan.
Silloin koettavat "suomettarelaiset" sekautua keskusteluun, mutta siinä samassa tulee poliisi pöydän luo ja käskee Mäkikylän lautamiestä oikeuteen, sillä muita lautamiehiä on sukulaisuuden vuoksi "jäävissä".
Se harmittaa Mäkikylän lautamiestä, harmittaa munaskuihin asti, kun nyt juuri pitää poistua, keskustelun päästyä alkuun…
Mutta pöydän luona jatkuu tinka. Yhä enemmän karttuu väkeä, ja yhä tulisemmaksi riita käy. Pääasioista on siirrytty sivuseikkoihin ja persoonallisiin hyökkäyksiin. Vimma on niin suuri ja tinka niin väkevä, että tuskin kukaan muistaa mistä asiasta oli alettu ja mitä varten oikeastaan väitellään…
Ilta käy jo myöhäiseksi, mutta kukaan ei malta lähteä kotiaan. Väittelijät eivät tahdo antaa voittoa toisilleen, ja ne, jotka kuuntelevat, ne eivät malta… ei vaikka. Kaikkia miellyttää tämä hauska ja sekainen kiista, joka kiivaimpain kesken on muuttunut melkein tappeluksi…
Jo viho viimein nousee korkea oikeus ja juoksujalassa rynnistää lautamiesten lauma pöydän luo, hyvillään ja naurussa suin. Ja saatuaan kurkkuaan kastella liittyvät hekin väittelijäin parveen…
Ja ohi puolen on yö, kun yleinen väsymys erottaa riitakumppanit.
Mikä puolue sitten lie voitolle päässyt?