KUN SAVINAISTA VANGITTIIN
Suuret rosvot ja ryövärit herättävät aina "ansaittua huomiota". On ihmisiä, jotka suorastaan asettuvat puolustamaan roistoja. Mitä suurempi rikos, sitä suurempi sankari.
Savinaisen juttua oli seurattu jännittyneesti, ja varsinkin hänen kiinniottohommansa herätti suurta mielenkiintoa. Muut asiat saivat jäädä, politiikastakaan ei välitetty niinä viikkoina mitään.
Poromiehet, jotka kaiken talvea paimentelevat karjojaan metsien kiveliöissä, ovat innokkaita sanomalehtien lukijoita, vaikka se tuntuu kummalta. Kun sattuvat yksinäisten metsätalojen läheisyyteen, niin pyrkivät taloon yöksi kuulemaan, olisiko joku kulkija sattunut kirkolta päin tulemaan ja tuomaan lehtiä.
Pitkiä penikulmia laaja oli sekin laidun, jolla Simo Suikilla olivat poronsa, sekä omat että pitäjäläisten. Monen miehen ja kymmenien koirien täytyi olla niitä vartioimassa, etteivät päässeet hajaantumaan ympäri metsiä tai karkaamaan paliskunnan rajojen ulkopuolelle. Usein täytyi jäädä talviyöksi nuotiolle, vaikka päivä oli oltu kovassa hiihdossa. Eivätkä saaneet kaikki nukkuakaan, sillä yhden piti aina olla vartioimassa "porotokkaa", joka oli saatu asettumaan jäkäläiselle männikkösaajolle suon laitaan. Saattoi tapahtua, että ulvahti susi edempänä, ja silloin nopsajalkaiset ja tarkkakuuloset porot karkasivat pystyyn ja alkoivat vilistää metsiin, taikka lähestyi porotokkaa vaaniva, viekas ja verenhimoinen ahma, lähestyi vaanien ja hiipien iskeäkseen julmat torahampaansa nukkuvan poron niskasuoniin.
Minulle olivat sekä Simo Suikki, että hänen miehensä vanhoja tuttavia. Kun olin kuullut, että Suikki poroineen nyt oleskeli Moinavaaran tienoilla ja kun minun oli sen kautta mentävä yksinäiseen taloon toisen pitäjän rajalle, päätin poiketa Moinavaaran kautta ja viedä poromiehillekin lukemista.
Puolillaan olikin laukkuni sanomalehtiä, kun läksin hiihtämään. Oli jäädekeli, ja suksi luisti kuin rasvassa. Iltapuoleen nousi kuu, ja minun oli helppo noudattaa poromiesten avointa latua.
Nuotion ympärillä oli luettu Savinaisen juttua "Helsingin Sanomista", jotka Pitkä Valleri oli tilannut. Muissa lehdissä ei ollut niin täydellistä kertomusta rosvon kiinniotosta.
Valleri, jonka elämä oli ollut hyvin kirjavaa, oli kaiken aikaa ollut Savinaisen puolella. Siitä oli ollut hyvin usein tinkaa ja toraakin, kun lehtiä luettiin.
"Saivatpahan vihdoin sen roiston kiinni", sanottiin Vallerille.
Vallerista oli olemassa kertomus, että hänet oli kerran tappelusta ja pahasta elämästä pantu kiinni ja lähdetty viemään linnaan. Mutta kun tulivat linnan portille, teki Valleri tenän, ryöstäysi irti poliisien käsistä, läksi juosta livistämään ja sillä tiellä on. Toista poliisia oli iskenyt nyrkillä naamaan ja toista potkaissut sydämen alle. Oli Vallerista muitakin juttuja liikkeellä, ja sen vuoksi hän oli poromieheksi ruvennutkin, jotta saattoi vältellä rantamaita. Ja sen tiesivät kaikki, että Valleri oli julman vankka ja sydämetön mies, joka ei paljoa toista säästänyt…
Tuossa hän nyt istui mietteissään, kun kuuli, kuinka Savinaiselle oli käynyt. Toiset miehet halusivat härnätä häntä, ja mikä arveli tuota mikä tätä.
Jo muuttui Vallerin muoto. Mustat silmät säkenöivät, leveä rinta kohoili kiivaammasti ja sieraimet tutisivat.
"Eivät olisi saaneet kiinni, jos hereillään oli, mutta helppohan siihen oli rynnistää, kun toinen väsyksissään nukkui", sanoi hän vihdoin ja lisäsi sitten:
"Olisin minä Savinaisena jonkun miehen nitistänyt!"
Sen johdosta syntyi kiivas väittely, kun toiset olivat kiinniottajien puolella ja Valleri yksin puhui ja tinkasi Savinaisen puolesta.
"Lyödään veikkaa", ehdotti Valleri lopuksi. "Minä alan Savinaiseksi, ja jos saatte kiinni ennen kuin viikon päästä, olen minä tapannut."
Asiasta alettiin tuumailla; olisihan siinä vähän vaihtelevaisuutta näin jouten oltaessa. Tehtiin semmoinen määrä, ettei saanut Valleri mennä muihin pitäjiin eikä omaankaan pitäjään muualle kuin takalistoille; ei rantamailla saisi käydäkään. Molemmin puolin suostuttiin ehtoihin, ja veikaksi pantiin kymmenen litraa viinaa, joka piti hävinneen heti toimittaa kaupungista.
Niin sovittiin. Ja oli määrä sellainen, että vasta seuraavana aamuna saadaan lähteä Vallerin jälkiä hiihtämään; Valleri lähtisi nyt heti. Sopihan se.
Valmis oli Valleri taivaltamaan, otti laukkunsa selkäänsä, suksensa suki jalkoihinsa.
"Isompi mies sinä olet kuin se Savinainen ja paljon vankempi", sanoivat toiset.
"Olinpa mikä olin, vaan muistakaakin, ettette lähde liikkeelle ennenkun aamun valjetessa", varoitteli vielä Valleri ja potkaisi myötälettä alle, metsään kadoten.
Siinä alkoivat miehet keskenänsä tuumailla ja pitää neuvoa, miten Vallerin kiinniottohommassa olisi paras menetellä, sillä sen tiesivät kaikki, että helppoa se ei ollut penikulmia laajassa kiveliössä, jossa oli jos jonkinlaisia piilopaikkoja, louhikkovaaroilla ja lyömättömissä, pimeissä korvissa. Ja oli selvää ja kaikille tiedossa, että kun Valleri vain oli valveilla ja selvänä, ei häntä tässä tapauksessa ollut lähestyminen. Vaikka läpi hän toisen miehen ampuisi tai suopunkiin heittäisi ja hirttäisi. Oli siitä Vallerista sellaista ennenkin kuulunut.
Ja tässä oli tosi kysymyksessä ja kymmenen litraa viinaa.
Mutta oli poromiesten joukossa pienoinen mustaverinen ja kulmikasposkinen lappalainen, Olliksi sanottu, joka esitteli, ettei ollut toivoakaan saada Valleria käsiinsä, ellei keksittäisi jotakin viekasta keinoa…
"Vaan mikä koukku keksittäisiin?" tiedustelivat muut Ollilta.
"Hevosen raadolle karhu tulee", arveli Olli. "Jos saisimme hankituksi litran viinaa, niin pian olisi Valleri köysissä."
Ja Ollin arvelu oli, ettei Valleri pitkältikään metsiä hiihtelisi, ennenkun johonkin asuntoon poikkeaisi. Ja kun hän oli tavallista tuttavampi Kero-Erkin kanssa, jonka mökki oli suuren Kerovaaran takana, oli hyvin uskottavaa, että Valleri lopulta koituisi Erkin mökille. Mutta koska oli tiettyä, että sekä Erkki että Valleri olivat persoja viinalle, niin nyt olisi toimitettava viinaa Erkin mökille. Mutta sen pitäisi käydä niin, etteivät saisi vihiä, kuka viinan on toimittanut; muutoin saattaisi Valleri ruveta epäilemään eikä ryyppäisikään.
"No, se nyt kyllä joltakin tuntuu. Vaan mikä sen tietää, poikkeaako
Valleri juuri Kero-Erkin mökille?"
"Helppo se on tietää, on se siksi toljake mieheksi, Valleri", uskoi
Olli.
Niin arveltiin. Seikasta toiseen siirryttiin ja joka miestä huvitti tämä Savinaisen kiinniottaminen. Oli siinä vaihtelevaisuutta ja mukavaa mielenjännitystäkin, sillä siksi paljon oli Savinaisen asiasta juteltu.
Päätettiin, että annetaan Ollin huoleksi viinan hankkiminen Kero-Erkin mökille. Toisten oli vain hiihdettävä ympäristön kiveliöitä eikä ensinkään lähenneltävä Kerovaaraa, jossa Erkin mökki oli. Mutta yhden miehistä oli aina oltava lähempänä Kerovaaraa, aukealla jänkällä, että kuulisi, kun Olli vaaran laelta huutaa: "Onko huomenna pakkanen?"
Sen huudon kuultuaan oli aukealla jänkällä seisovan miehen pian vuorostaan huudettava kaikille ilmansuunnille: "Onko huomenna pakkanen?"
Se olisi sovittu merkki, että "Savinainen" oli Kero-Erkin mökillä ja että kaikkien tuli lähestyä ja piirittää pirtti ja rynnistää miehissä sisälle ja vangita "Savinainen".
Olli läksi heti viinan hakuun, mihin lie hiihdellyt rantamaille. Toiset jäivät vielä nuotiolle aamun vinkkaa vartomaan.
Kahtena seuraavana päivänä hiihdettiin ympäristöllä ja koetettiin suksien ladusta saada isketyksi, mihin päin Valleri oli hiihtänyt. Mutta kun metsät olivat täynnä latuja ja Valleri luultavasti oli vanhoja latuja hiihdellyt, ei saatu mitään selvää.
Kolmantena yönä tuli kova lumimyrsky, jolloin porotkin siirtyivät lähemmäksi Kerovaaraa. Kaikki entiset jäljet peitti lumi, niin että nyt oli helppo tuntea verekset jäljet. Tehtiin laajoja kierroksia ja käytiin uudistaloissa tiedoilla, oliko Olliakaan näkynyt. Ei ollut näkynyt Olliakaan, ja Savinainen oli kuin kuuhun noussut. Ei jälkeäkään ilmennyt. Yhä laajemmalta hiihdeltiin, käytiin toisen pitäjän rajalla, mutta Savinaista ei ollut kukaan nähnyt. Hietaniemen uudistalossa arveli isäntä, kun kuuli, mitkä hommat poromiehillä oli:
"Kyllä meni Savinainen, ja jos kohtaattekin Vallerin, niin ette te saa häntä köysiin… Ampuu teidät vielä… ymmärtääkö se leikkiä, semmonen hurja…"
Mutta jo viidennen päivän iltana kuului Kerovaaralta huuto, huuto kimakka ja vihlova, joka tunnettiin Ollin ääneksi:
"Onko huomenna pakkanen?"
Ja Simo Suikki, joka silloin oli Kerovaaran alla vahtimiehenä, huusi vuorostaan kaikille ilmoille:
"Onko huomenna pakkanen?"
Silloin alkoivat miehet hiihtää Kero-Erkin mökkiä kohden.
Melkein yksiin aikoihin saavuttiin mökin ympärille ja kuultiin Ollilta, että Valleri ja Erkki olivat kaiken päivää ryypiskelleet. Olli oli pannut Pihka-Evan viemään viinan Erkille ja käskenyt sanoa, että Niemeläinen, jonka poroja Erkki hoiti, oli viinan lähettänyt. Oli Ollin onnistunut nähdä, kun Vallerikin saapui Erkin mökille, nälissään ja väsyksissään.
"Kun se syömättömään ruumiiseen nyt on väkevää viinaa maistellut, niin kyllä pian nukkuu… ja silloin se on Savinainen putkassa", arveli Olli ja nauraa virnisteli keksinnölleen.
Oli pilkkosen pimeä, sillä oli kuun pohja. Olli kävi kuuloilla, hiihteli mökin ympärillä ja palatessaan tiesi kertoa, ettei pirtistä kuulunut minkäänlaista ääntä, mutta portaan ovi oli teljetty sisältäpäin. Aivan varmaa oli, että molemmin olivat nukkuneet.
Silloin tehtiin miehissä rohkea päätös. Päätettiin rynnistää ovea vasten, särkeä se ja tulen nopeudella rientää pirttiin ja vangita Savinainen ennenkun ehtii unenpöpperöstä selviämään. Niin tehtiin.
Kymmenen miestä ryntää ovea vasten, joka halkeaa keskeltä ja paukahtaa selälleen porstuan lattialle. Miehet pusaltavat sisälle oven täydeltä… joku liikahtaa ja kiroaa… ja yhtäkkiä on pimeä pirtti yhtenä mylläkkänä, sillä Savinainen tekee vastarintaa…
Mutta niin vihaksi, ja kai kunniallekin, kävi Vallerille Savinaisen osan näytteleminen, ettei enää lähtenytkään poromiesten matkaan, vaan pikaisi menemään suksillaan toisesta kujasta, kun poromiehet yhdessä läksivät toisesta.
"Taittiin päästä siitä Savinaisesta enemmäksi aikaa", naureskeli Olli.
"Ei haittaa, jos menikin, — ei hänestä juuri ole poromieheksikään", sanoi Simo Suikki.
"Mutta kukas viinat nyt toimittaa?"
"Kyllä minä laitan, sillä olen hyvilläni, että pääsin erilleni koko
Vallerista", lupaili Simo Suikki.
Ja hän pitikin sanansa.
Mutta Valleria ei ole sittemmin kuulunut Simo Suikin poromiesten joukossa, eikä kuulu kukaan tietävän, mihin on joutunut.