UUSI OIKEUS
Vanha herrastuomari ei ollut kahteen vuoteen käynyt käräjäpaikalla. Kun vanha tuomari kuoli, jäi hänkin pois…
Mutta häneen oli, häneenkin, samoin kuin muihinkin vanhoihin lautamiehiin, mennyt käräjähenki. Kaksi vuotta oli hän taistellut haluaan vastaan, mutta sitten ei enää jaksanut. Täytyi lähteä sinne emäkirkolle, käräjäpaikalle. Ja vaikka hänellä ei ollut mitään asiallista asiaa, selitteli hän puolustuksekseen, että hän tahtoi puhutella lääkäriä, jonka oli kerrottu käräjäaikana kirkolle tulevan.
"Taitaa vielä käräjähenki vaikuttaa", sanottiin hänelle.
Eikä hänen käynyt kieltäminen, että se tehosi häneenkin, kun hän kuuli käräjistä puhuttavan. Nuoremmat lautamiehet juoksivat hänen luonaan neuvoja kysymässä monenlaisista lakiasioista.
Silloin hän aina tuli lakituulelle ja selitti laajalti lain henkeä, unhottaen, että hän ei enää ollut haastemies.
Mutta kun sitten nuoremmilta lautamiehiltä kuuli miten nykyään oikeutta istuttiin, hämmästyi hän suuresti. Ja silloin hän ei enää voinut haluansa hallita, vaan varustausi matkaan yksin tein toisten käräjämiesten kanssa.
Käräjiä istuttiin vielä samassa paikassa, jossa ennenkin, mutta entiseen verraten olivat ne näinä vuosina olleet peräti lyhyet. Kun ne ennenaikaan kestivät neljä, jopa viisikin viikkoa, ehdittiin ne nyt suorittaa viikossa. Ja se se juuri vanhaa herrastuomaria, Mooses Kivirovaa, kummastutti.
"Ei siellä taida enää olla entisiä meininkejä ollenkaan, kun vanha tuomari ja vanha vallesmanni ovat kuolleet", arveli hän jo matkalla.
Mutta kun hän asiainjakopäivänä ajoi käräjätalon pihaan, riemastui mieli niinkuin ennenkin. Tuttuja miehiä pyörähteli siinä pihalla, sikarit hampaissa roihuten niinkuin ennenkin. Hevosia oli piha täynnä, ja pitäjäläisten puolelta kuului puhelua ja naurua.
Vanhat tuttavat tulivat kättelemään, iskipä jokunen silmääkin, että olisi sitä vähä täällä povitaskussa…
Ja päästyään sisälle ja saatuaan sikarin palamaan, antautui hän puheisiin.
"Onko sitä herrastuomarilla täällä omaa asiaa, vai onko todistajaksi haastettu?" kysyivät.
Ei ollut omaa asiaa eikä ollut kukaan haastanut todistajaksikaan, vaikka hän sitä sydämessään oli toivonut.
"On niitä tietenkin asioita", hän kuitenkin vastasi.
Siinä oli vanha lautamies toinenkin, Kalliomäen Juhani, joka tuli kättelemään ja hyvillään näytti olevan vanhan herrastuomarin kohdattuaan.
Ja sillävälin kun Juhani kävi tekemässä tilaa kahvipöydän luona ja kahvia tilaamassa, ehti Mooses siinä silmätä ympärilleen… Tuttujakin naamoja siellä näkyi vilahtelevan joukossa, mutta eivät tuttavat Mooseksen mielestä kohdelleet häntä riittävällä arvonannolla eivätkä kylliksi nöyrällä kunnioituksella. Se teki kipeää hänen sydämelleen, ja ylpeä mieli pahastui…
Siinä kulki porstuan ja juttukamarin väliä nuoria herroja, kovat, korkeat kaulukset kaulan ympärillä kuin kiviaita kasvattipuun suojana…
"Keitä ne nuo ovat?"
Siinä oli uusi vallesmanni, ja nuo toiset olivat varatuomareita… asianajoa varten tänne tulleet… siihen Kiuvas-Kauha juttuun… mutta ottivat ne ajaakseen kenen juttuja tahansa… äsken siitä kävivät ilmoittamassa…
"Vai niin", arveli Mooses ja kummastellen katseli noita hoikkia herroja, joiden kaula oli niin kovin puristuksissa.
Jo tuli Kalliomäen Juhani ja vaati Moosesta kahville.
Ja kun Mooses oli penkkiin päässyt ja Juhani istui hänen vieressään, sanoi hän:
"Eivät saaneet varatuomarit vanhan herrassöötingin aikana käydä asioita punomassa… eri oli silloin komento ja hoito…"
"Eri oli", vakuutti Juhanikin.
"Minkälainen on tuomari?"
"Ei ole tämäkään kuin varatuomari, sijaisena vai minä lienee määrättynä… Pojan huiskale näkyy olevan…"
"Onpa teillä sitten oikeus!… Entäpä lautamiehet?"
"Nuoria ne ovat nekin… ja lakia tuntemattomia, ei ole kelpo miehen näköistä yhtään…"
"Hm. Hm."
Ja kun olivat kahvin juoneet ja siihen oli kokoontunut heidän, kahden vanhan miehen ympärille kansaa kaikennäköistä, puheli Mooses:
"Kyllä se oli vanhan tuomarin aikana tämä käräjäaika hauska lautamiehillekin… Onko tämä tuomari muuten mitään näin käräjäin alkaessa…"
"No ei suuta ole avannut yhdeltäkään lautamieheltä…"
"Minä arvaan. Mutta vanhan tuomarin aikana oli toista… Näin käräjäin alkaessa kun lautamiehet olivat käsketyt oikeuteen ja ensimmäinen tehtävä oli toimitettu, niin kaikki jäivät paikalleen ja kahvivehkeet tuotiin pöydälle… Siinä oli vallesmannit, rättärit joukossa. Ja vanhimmille lautamiehille ja minulle tietenkin sanoi herrassöötinki:
"'Tuossa on rommipullo näitä ikämiehiä varten… pankaapa siitä kahvin sekaan…'"
"Niin oli", vakuutti Kalliomäen Juhani.
Ja Mooses jatkoi muistojaan:
"Eikä silloin ollut tämmöinen tulinen hätä asiain käsittelyssä niinkuin kuuluu nyt olevan… Jutut saatiin melkein aina käsitellyksi puolille päivin ja sitten jälkeen puolenpäivän 'kalaseerattiin'… Väliin oli tuomarin tykönä herrainkalaasit, väliin muualla… Vanhimmat lautamiehistä ja rättäri saivat usein olla joukossa ja suu märkänä ja pää täynnä erottiin…"
"Niin oli", vakuutti taas Kalliomäen Juhani.
"Ja vallesmannissa olivat herrain kalaasit usein ja lautamiehille päivälliset…"
"Vallesmanni, joka oli semmoinen hyvä, ruokalystinen mies", sanoi
Juhani väliin.
"Ja käräjäin loputtua taas samat juhlat…"
"Niin oli…"
Mutta silloin juuri remahti pirtin ovi sepposen selälleen ja lautamiehet rynnistivät kahvipöydän luo…
"Tehkää sijaa lautamiehille", huusi kahvin kauppias.
Muut siirtyivät, mutta eivät liikkuneet Mooses eikä Juhani. Istua könöttivät vain ja Mooses tarkasteli lautamiehiä.
Kyllä olivat viheliäisen näköisiä miehiä lautamiehiksi! Ei partaa yhdelläkään, ei uusia kangasvaatteita eikä tervanruskeita pieksuja niinkuin ennen! Ei yhdelläkään komeaa punaista puseroa, jonka lautamiehet ennen käräjäin ajaksi hankkivat! Hoikkia patinijalkasia pojan huiskaleita! Ei näyttänyt yhdelläkään olevan uusia pieksuja ja kenessäkään sitä ryhtiä, josta lautamiehet ennen tunnettiin…
Ei ollut tästä oikeudesta!
"Mikä se tämä toinen vanha mies on?" kysyi muuan lautamiehistä.
Semmoinen kysymys, varsinkin kun se tehtiin välinpitämättömällä äänellä, loukkasi syvästi Moosesta.
Pitäisipä hänet tuntea, hänet, joka neljäkymmentä vuotta oli lautamiehen penkissä istunut! Mistä oli tuo lautamiehen reuhake, joka ei häntä tuntenut!
"Pitäisipä minut tuntea", arveli vihdoin Mooses, kun eivät muutkaan vastanneet.
"En minä vaan tuonnäköistä ukkoa muista", virkkoi vain se reuhakkeen näköinen lautamies ja haukkasi nisua sen mitä suu aukeni eikä näyttänyt hänen kunnioituksensa sen enempää Moosesta kohtaan nousevan.
Sitä piti jo Kalliomäen Juhanikin suoranaisena kunnianloukkauksena
Moosesta kohtaan. Hän sanoi:
"Ei sitä sillä lailla vanhaa herrastuomaria kohdella…"
"Vai herrastuomari", puhui suu täynnä se reuhake lautamies. "En minä semmoisista tuomareista ole kuullut puhuttavan."
Ja nauraa hohotti siihen, katsellen Moosesta niinkuin tämä olisi hänen vertaisensa.
"Oletpa liian varhain päässyt kehdostasi", sanoi Mooses loukkaantuneena ja nousi lähteäkseen. Muuan lautamiehistä huusi:
"Mikä se tuo vanha harmi on, joka on niin olevinaan tässä?"
Mutta Mooses ja Juhani pyrkivät väkijoukon läpi porstuaan, Mooses syvästi pahastuneena.
"Ei ole tästä uudesta oikeudesta", sanoi hän, ja hänen ilonsa oli kadonnut.
Oli aikonut käydä tuomarinkin puheilla, mutta kun kuuli, ettei tämä ollut entisen tuomarin veroinen, päätti olla käymättä.
"Ja mitenkä siellä asiatkin tutkittaneen, kun tuommoset ovat lautamiehet ja tuomarina nuori viisikko…"
"Eivät kuulukaan kukaan tyytyvän päätökseen. Valittaa aikovat."
Ja Mooses ja Juhani kävelivät Kalliomäelle päin, johon Juhani oli Mooseksen kutsunut vieraisille, kävelivät vierekkäin hidasta vanhanmiehen käyntiä ja keskustellen siitä, ettei ollut tästä uudesta oikeudesta siihen vanhaan verraten…