PUNANAAMAISEN RAHTIMIEHEN MIELIPIDE
Palasimme kaupungista, toistakymmentä rahtimiestä.
Maantien poskessa olevaan kahvipaikkaan oli poikettu hevosia syöttämään ja kahvia juomaan. Selviä miehiä olivat kaikki, vaikka kaupungista päin oltiin tulossa.
Isosta, korkearintaisesta ja leveäjalkaisesta kahvipannusta kaatoi emäntä kahvia lörpötteleville rahamiehille. Joku otti nisuakin ja "toppasi". Mutta ei näkynyt viinaa kenelläkään, koskapa ei puolikuppisia tehty.
Mutta Yliniemen Antti, joka oli jälkimmäisenä tullut sisälle, meni heti pöydän luo ja kahvia tahtoi. Ja kun oli kuppinsa saanut, niin povitaskustaan kaivoi litteän lasin, puolikuppisen teki ja puheli:
"On niin sisusta ollut kipeä monta päivää, että pitääpä koettaa tehdä tuossa puol'kuppia, niin eiköhän lakkaa maha mauruamasta."
Me muut tarkkasimme vesissä suin ja kiiluvin silmin Yliniemen Antin puolikuppisen tekoa.
"Kyllä se on niin hyvä sisustalle tuommoinen lämmin knorrikuppi, että sitä ei uskoisi", arveli muuan.
"Paljaaltaan se on vielä parempaa, kun olisi vielä joku noppa panna tiilmannia joukkoon", tiesi toinen.
"Ei sitä ole hyvän puol'kupin edelläkävijää sentään", tuumasi kolmas.
"Vaan liepeän puolikuppisenpa sinä teet… pane sinä enemmän kalua, että tulee hyvin väkevää… sitten se auttaa", neuvoi neljäs.
Ja kaikki seurasivat suurella nautinnolla Antin hommaa, kun hän lasistaan kuppiin kaatoi, sitä sekoitteli ja maiskautti suullaan. Sitten nosti kupin huulilleen ja kumosi yhtaikaa menemään… ja ryki ja röhisi päälle, että hyvää oli…
"Kyllä se on sentään viina niin moneen tarpeeseen hyvää… näin talven aikana varsinkin", alkoi muuan punanaamainen rahtimies puhua.
"Vaan poispa se nyt on kielletty viina kokonaan, sitä ei enää saa millään hinnalla koko Suomenmaassa. Saattaa käydä, ettei tee enää tulevana talvena näillä ajoin tuokaan Antti puolikuppisia. Pian kai se keisarissa päätetään."
"Vaan se vasta hullua on semmoinen laki", alkoi taas se punanaamainen rahtimies. "Kun kerran on viinalle totuttu, ja mitä täällä on muutakaan hauskaa tässä maailmassa, jos kerran vuodessa kansan mies ei saisi olla hauskassa humalassa. Sitähän ne näkyvät kirjoittavan, että kuinka siitä koituu hyvinvointia koko maalle ja kuinka köyhyys ja kaikki muukin paha katoaa, kun viinaa ei enää viljellä. Ja varakkaiksi pääsevät köyhätkin…"
"Paljonhan sitä pannaan viinaan rahaa."
"Oikein. Tulee ilmankin toimeen…"
Mutta punanaamainen rahtimies jatkoi:
"Saattaa olla hyväkin ja kyllä minun puolestani saavat lopettaa. Mutta se saadaan nähdä, että työnteko kyllä sitten vähenee…"
"Ei, ei, päinvastoin…"
"No selväähän on, että kun tämmöisiä palkkoja maksetaan, niin mihin ne työmiehet rahansa panevat. Ja kun karttuu enemmältä, niin piruko se enää viitsisi sitten työtä tehdä… Vaan nyt se on sillä lailla järjestetty, että kun jätkä oikein juopi putipuhtaaksi joka pennin ja sitten humalastaan selkenee, niin sitten sille tulee kova työhalu ja sitten se kaivaa ojaakin kahdesta tavallisesta miehestä…"
Naurettiin miehissä sille punanaamaiselle rahtimiehelle.
Yliniemen Anttikin innostui, kantoi koko kahvikupillisen punanaamaiselle rahtimiehelle, tarjosi ja sanoi:
"Ryypyn väärti sinä olet… eikö niin, miehet?"
Oli hyvinkin ryypyn väärti.
"Ja miten ne herratkin toimeentulevat", jatkoi ryypyn saatuaan taas punanaamainen rahtimies. "Niitähän on herroja semmoisia, että joka päivä pitää olla monet ryypyt ja siihen oluet."
"Käy pian niin, että aletaan uudestaan kotona viinaa keittämään."
"Kyllä ne herrat keinon keksii…"
Mutta nyt sanoi eräs nuori mies, joka tähän asti oli äänetönnä akkunan luona laukustaan syönyt:
"Mutta sehän on Suomen kansan tahto, että viina tässä maassa lopetetaan…"
"Eipähän ole kysytty minunkaan mielipidettäni", vastasi se punanaamainen rahtimies.