V
Kolme päivää oli kulunut äsken kerrotuista tapauksista.
Saalkreeni oli palannut Rovanjärveltä hirmuisen vihaisena ja kiukkuisena. Hänelle oli taipaleella kerrottu, että oli »luntreijattu» koko yö. Yhden voikuorman olivat tullimiehet saaneet, mutta sekin oli joutunut hukkaan, kun joivat niin, että nukkuivat Tirkan mökille…
Oman asiansa epäonnistuminen Saalkreenia kuitenkin enimmin sapetti. Sillä hän oli saanut ymmärtää, että häntä oli petkutettu. Kirjeen oli hänelle Mantan nimessä joku lurjus kirjoittanut. Lampasta päätti hän kaikki johtuvan, mutta Tirkan syntymäpäiväjuhlaa ei hän osannut sovittaa matkansa yhteyteen eikä epäillä Tirkkaa mistään.
Alkoi liikkua huhuja, että Lamppaan oli tuotu monta kymmentä kuormaa. Tullimiesten raivo, joka näinä päivinä oli noussut täyteen vimmaan, kohosi suunnattomaksi. Sillä tiedettiin kertoa, että Keskitalon Herman niitä takavarikoitu hevonen oli aamuvarhaisella nähty Keskitalon pihalla, voikuorma perässä. Saalkreenin vimma oli kaikkein vihaisin, sillä oli tullut tiedoksi, että hänet oli huiputettu lähtemään Rovanjärveen…
Kolmantena päivänä saapuivat tullimiehet miesjoukolla Lamppaan, kotitarkastusta pitämään. Makon kylän ja Jafetin kylän tullimiehet olivat lisänä, niin että heitä oli kaksitoista miestä. Kaikki talon makasiinit, ulkohuoneet, tallit, navetat ja vainiolla olevat heinäladotkin tarkastettiin ja sysittiin rautakrasseilla. Mutta tullitta tuotua tavaraa ei löytynyt mistään. Patruuna seurasi toimitusta kahden todistajan läsnäollessa ja nauraa hökerteli. Tullimiehet kirosivat ja lupasivat muistaa.
Kiukkuaan purkaen saivat tullimiehet lähteä talosta tyhjin käsin.
Mutta he vannoivat kostavansa ja koettivat saada selville, oliko todella sinä yönä, jona Saalkreeni oli mennyt Rovanjärvelle ja toiset tullimiehet viettäneet syntymäpäivää Tirkalla, »luntreijattu» ja mitä oli tuotu ja kutka olivat olleet liikkeellä. Asia tuntui tullimiehistä hämärältä. He tiesivät hyvin, että Lampalla täytyi olla joku neuvonantaja ja rohkea mies Suomen puolella, joka järkeä jakoi ja neuvoja antoi. Lamppa itse ei hoksannut eikä uskaltanut, samoin tiesivät ja tunsivat tullimiehet Keskitalon Hermanninkin, ettei hänestäkään ollut neuvonantajaksi. Oli monta kertaa joutunut tyhmyytensä takia tullimiesten kynsiin ja menettänyt poikkivietävänsä.
He vaanivat Lampan ympäristöllä joka yö, kulkivat päivillä Jafetin ja Makon kylässä ja koettivat saada selkoa. Sen verran he saivat eräältä rahtimieheltä tietää, että monta kuormaa oli tullut vastaan Makon kylän tiellä samana yönä, mutta yhtään miestä ei ollut rahtimies tuntenut. Kun lisäksi samalla viikolla tuiskusi kauhean paljon lunta, ei jälistä saanut mitään selvää. Korven Israelia eivät ymmärtäneet epäilläkään, eivät olleet koskaan häntä Lampan puheilla nähneet ja muutenkin tiesivät, ettei siinä talossa juuri kukaan käynyt. Tiedustelumatkoillaan saivat he kuulla vihdoin, ettei Tirkka syntymäpäiväänsä ollut omin varoin viettänyt, mutta muualta oli juotavat hankittu ja palkattu Tirkka juottamaan. Ja vähän kerrallaan alkoi heille selvitä, että heitä oli petetty hävyttömästi. Rovan Mantan kirje Saalkreenille — sekin kuului samaan juttuun.
Mutta kuka oli tuon kaiken takana?
Ranta-Jussi oli osannut niin viisaasti välttää, etteivät he olleet Jussia nähneet kahteen vuoteen. Jussi vältti aina tulemasta yhteen heidän kanssaan ja kun Lampalla kävi, niin kävi aina niin salaa, etteivät tullimiehet nähneet. He olivatkin unhoittaneet koko miehen eivätkä häntä nytkään muistaneet.
Mutta sitten kun saivat kuulla, että Tirkan syntymäpäivänvietto oli keksitty heitä varten ja muistivat Ranta-Jussin joskus nähneensä Tirkan tuvalla, alkoivat he aavistaa, että Ranta-Jussi oli joukossa.
Saalkreeni sen ensiksi hoksasi ja päätti eräänä yönä — viikon päivät olivat jo kuluneet kavallusyöstä — pitää vahtia, kävikö Jussi Lampalla. Saalkreeni tiesi jo vanhastaan, että Jussia ei näkösen päähän pääse, jos se saapi vähänkin vainua. Hän oli keksivinään mainion keinon. Hän kääriytyi valkoiseen lakanaan ja meni joelle tien viereen maata. Siinä makasi lakana ympärillään puoleen yöhön.
Ja jo aamupuoleen yötä kuulee miehen hiihtävän Suomen puolelta, ja kun mies hiihtää hänen vierestään, tuntee Saalkreeni hiihtäjän Ranta-Jussiksi. Ei näytä Jussi huomaavan mitään, vaikka aivan läheltä hiihtää. Saalkreeni seuraa Jussia, yhä lakana hartioilla, ja kuulee, että Jussi menee Lampan pirttiin…
Silloin hän arvaa, että Ranta-Jussilla oli osansa hommassa.
* * * * *
Lamppa ja Ranta-Jussi olivat yhdessä näinä öinä miettineet, miten nyt alkaisivat menetellä. Jussi oli käynyt Korven Israelissa ja tavarat olivat siellä lukkojen takana, kaikki hyvässä järjestyksessä, mutta niitä ei ollut aikaa liikuttaa, sillä tullimiehet olivat aina liikkeellä. Patruuna ei enää luottanut Keskitalon Hermanniin eikä tämäkään viimeisen epäonnistuneen yrityksen vuoksi ollut viitsinyt Lampalla käydä.
Jussi tiesi kaikki, mitä tullimiehet hommailivat. Hän oli öisin hiihtänyt heidän perässään ja usein kuullut heidän keskustelunsakin ja tiesi, että he vainustelivat ylituotuja tavaroita.
Hän oli miettinyt keinoja saadakseen tullimiesten huomion muualle, mutta pätevää, sukkelaa keinoa ei hän ollut hoksannut. Mutta kun hän eräänä yönä Lampalle hiihtäessään sattui menemään tienviertä hankea pitkin, osui hän hiihtämään Fynken päälle, joka makasi hangessa lakanan alla.
Silloin hän ymmärsi, mitä peliä tullimiehet nyt pitivät. Mutta hän ei ollut mitään huomaavinaan, vaikka suksi töksähtikin lakanaan, vaan hiihteli menemään. Siitä rupesi hän asiaa miettimään ja kertoi patruunallekin.
Kaksi päivää Jussi hommaili Suomen puolella, mutta joka yö hiihti hän Lampalle ja joka yö huomasi tullimiesten makaavan vaanimassa lakanain alla. Patruuna valvoi, kiroili ja hätäili, mutta Jussi lohdutteli, että hyvä tulee.
Ja eräänä yönä, kun tullimiehet taas makasivat lakanainsa alla, hiihteli ensin mies Lampalle, ja kun oli koko ympäristön katsellut ja tarkastanut, niin hiihti takaisin jäälle ja vihelsi pilliin…
Silloin ajaa karautti kolme hevosta suoraan Suomen puolelta Lampalle, korkeat kuormat resloissaan. Juuri kun kuormat ehtivät kohdalle, karkasivat tullimiehet ylös lakanainsa alta ja lähtivät perään hiihtäen henkensä kaupalla.
Lampan kujalle oli Jussi asettunut, ja kun tullimiehet siihen ehtivät, niin rupesi hätäilemään ja huutamaan, että »voi hyvänsä sentään… nyt ovat tullimiehet tuossa…»
Saalkreeni kirosi, että »ähä, lurjus, jopa petyit», mutta muuta ei ehtinyt. Sillä poikki tulleet kuormat eivät asettuneetkaan Lampan pihalle, vaan ajoivat täyttä laukkaa maantielle ja kääntyivät siitä alaspäin.
»Ne ajoivat alaspäin… eivät menneet Kainuun tielle!» kuuli Jussi huudettavan. Ja kuuli sen, että Fynke lähti noutamaan hevosta, joka oli Saalkreenin hallussa Rantatöyrän talossa.
Mutta ennenkuin hevonen saatiin valjaisiin, ehtivät kuormahevoset paeta melkoisen matkaa. Tulista laukkaa lähtivät tullimiehet perässä.
Silloin Jussi, kun kuuli tullimiesten ajavan alaspäin, hiihti jäälle ja vihelsi. Muutaman minuutin perästä ajoivat Friikon veljekset Suomen puolelta tyhjin resloin, ja otettuaan Jussin rekeensä ajoivat he Lampasta läpi pihan ja kääntyivät vinhaa vauhtia Makon kylään, ylöspäin…
He ajoivat syrjätietä Korven Israeliin, jonne jo sitä ennen oli ilmestynyt kymmenen hevosta. Tulisella vauhdilla avattiin aittojen ovet ja keveästi ja joutuin nakeltiin säkkejä ja laatikoita resloihin. Ranta-Jussi pyöri neuvonantajana ja opasti, mihin oli ajettava. Aina kun kuorma valmistui, sai se lähteä sinne päin ja sille omistajalle, jolle Jussi neuvoi. Kahta hevosta ei kertaakaan lähtenyt peräkkäin, vaan toiset menivät syrjätietä, toiset maanteitse, mitkä Ylikainuuseen päin, mitkä ylöspäin jokivarrelle. Kaikki se hommailu kävi näppärästi ja niinkuin listan mukaan, sillä selviä miehiä olivat kaikki juomalla vastuullaan liikkeellä. Friikon veljekset, jotka olivat tottuneimmat ja rohkeimmat kavaltajat, lähtivät viimeiseksi. Heillä oli kaikkein vaarallisin matka, mutta he luottivat voimaansa ja hevostensa nopeuteen.
Aamuvarhaisella Jussi palasi Lampallc.
Patruuna oli täysissä vaatteissa, vaikka tähän aikaan muulloin tavallisesti oli vuoteessa. Koko yön oli ollut hereillä, ja kun Jussi tuli, niin vei heti konttorin viereiseen kamariin.
»Kaikki on hyvin!» sanoi Jussi. »Kuormat ovat menneet kukin haaralleen!»
Patruuna oli enemmän kuin hyvillään, melkein halasi Jussia. »Jaa, minä sanon suoraan, ettei semmoista miestä ole koko jokivarrella», kehui hän.
Mainiosti oli tullimiehet saatu petetyksi. Ne kolme kuormaa, joissa ei ollut muuta kuin lunta sullottuna säkkeihin ja joita tullimiehet olivat lähteneet takaa ajamaan, olivat paenneet niin nopeasti, etteivät tullimiehet olleet saavuttaneet. Joonas oli ajanut perässä nähdäkseen, seuraavatko tullimiehet kuormia, ja vasta Jafetin kestikievarista kääntynyt takaisin. Tullimiehet olivat uhanneet ajaa perässä vaikka Haaparannalle asti, niin oli Joonas kuullut Jafetissa kerrottavan.
Kaikki oli Jussin ansiota. Sillä se oli Jussi, joka oli hommannut lumikuormat ajamaan alaspäin, saadakseen tullimiehet pois näkyvistä ja sitten voidakseen Korven Israelista toimittaa tavarat määräpaikkaansa.
Hyvillään kovin, naurussa suin, nyt molemmin puolin selityksiä tehtiin, Tiltan kantaessa hyviä juotavia. Reiman palkan maksoi nyt patruuna Jussille ja käski tilittää kaikki apumiehet, joiden nimet Jussi luetteli ja paljonko kullekin oli luvannut. Niin kului tunti toisensa perästä, ja hauskalta tuntui olo sekä patruunasta että Jussista.
»Mutta mitä sanovat ‘hurtat' silloin, kun saavat tietää, kuinka heitä
Tirkassa on petetty?» sanoi patruuna.
»Minä luulen, että jo tietävät, ja sen vuoksi ne nyt ovatkin kuin susia», arveli Jussi.
»Entäs nyt lumikuormat…?» nauroi patruuna.
Jussi naurahti.
»Kuka heidät käski Tirkkaan juomaan ja kuka käski ajamaan lumisäkkikuorman perässä? En minä ettekä te, patruuna.»
»Jaha, jahah… niinpä tietenkin… kuka käski… ha, ha, ha…»
Silloin kuulivat he pihalta kiivasta aisakellon helinää niinkuin monta hevosta olisi pihaan ajanut.
»Tullimiehiä tulee neljällä hevosella!» ehti Tilta sanomaan ovelta.
Mutta samassa olivat tullimiehetkin sisällä. Heitä oli kahdeksan miestä, Saalkreeni etunenässä.
Patruuna ehti nousta seisomaan, mutta Jussi pyörähti oven taakse piiloon. Puodinovi konttoriin oli auki, ja ihmisiä oli puoti puolillaan.
Lamppa tointui pian ja meni konttoriin vastaan.
»Mitä on asiaa?» tikasi hän vihaisesti.
Leimuavin silmin ja vaahtosuin alkoi Saalkreeni selittää, että he tietävät nyt kaikki mitä patruuna on kavaltanut ja aikovat nostaa julman kanteen. He tietävät, että tavarat ovat Korven Israelin talossa, johon ovat menossa »peslaakia» tekemään. Omistaako patruuna tavarat, sillä asia on selvä? He tietävät lisäksi, kutka ovat olleet kavaltamassakin.
»Vai niin», sanoi patruuna, koettaen hallita luontoaan. »Minä en siitä tiedä.»
Mutta sitten hän yhtäkkiä unohti, että hänen piti pysyä levollisena, ja sanoa rokasi:
»Taisivat olla minun ne lumisäkitkin, joiden perässä olette yön ajelleet.»
Saalkreenin hahmo muuttui, ja vähältä oli, ettei karannut Lampan kimppuun.
»Linnaan joudut!» huusi hän; mutta silloin loppui Lampan maltti. Hän vetäisi uuninloukosta hiilihangon ja alkoi sillä suomia tullimiehiä päähän, niskaan, käsiin, selkään ja huusi, että huoneet jymisivät:
»Ulos! Pois! Ulos!»
Ne, jotka jälkimäisinä olivat tulleet, ehtivät ulos, mutta Saalkreeni yltyi panemaan vastaan ja sai potkaistuksi patruunaa rinnan alle.
Tilta huusi Joonasta avukseen. Joonas oli ollutkin puodissa väkijoukossa ja nähtyään, että patruuna sai potkun rinnan alle ja kuultuaan hänen pahoin parahtavan, rynnisti hän konttoriin ja heitti Saalkreenin semmoisella vauhdilla porstuaan, että ovet lonkosivat saranoiltaan.
Jussi käytti yleistä hämminkiä hyväkseen ja vilahti puodin kautta pihalle ja lähti juoksemaan Suomen puolelle.