2. KUNINKAANKINKERI SUOMESSA.
Jo varhaisemman keskiajan asiakirjoissa mainitaan Suomessa muutamia veroja, jotka ilmeisesti ovat luettavat pysyvään vuotuiseen, linnaan maksettavaan kuninkaankinkeriin.
Kirjeessään v:lta 1320 Maunu kuningas pyytää Suomen (Turun linnan) päällikköä lähettämään Tukholmaan ruisveron.[679] Eräästä asiakirjasta v:lta 1334 taas saadaan tietää, että Hämeessä siihen aikaan oli kultakin koukulta maksettava ja vietävä linnaan heiniä.[680] Välipuheessa, jolla Maunu kuningas v. 1340 luovutti Dan Niilonpojalle 4 vuodeksi Turun, Hämeen ja Viipurin linnat, luetellaan Suomesta ja Ahvenanmaalta kuninkaalle tulevain verojen joukossa voi, karja ja kuninkaan karpio.[681]
Verokappaleet, joita näissä asiakirjoissa mainitaan, ovat samanlaisia ruoka- ja muonaveroja, jotka Ruotsissa kuuluivat vanhimpaan kuninkaankinkeriin. Vv. 1320 ja 1340 mainittuja veroja sanotaan nimenomaan kuninkaalle kuuluviksi ja kuninkaalle lähetettäviksi; Hämeen heinätkin olivat linnaan vietävät. Tämä kaikki varmentaa sitä mielipidettä, että puheenaolevat Suomen verot ovat kuuluneet kuninkaankinkeriin, joka oli linnaan vietävä.
Tämä kinkeri näyttää alkuaan olleen samantapainen kaikkialla maassa ja pysyneen muuttumattomana läpi keskiajan; vielä uuden ajan alussa suoritettiin Hämeessä linnaan kultakin koukulta 1 kuorma "veroheiniä" (skattehö)[682] ja samaan aikaan oli kunkin Vehkalahden talonpojan vietävä Viipuriin linnaan 1 kuorma "veroheiniä".[683]
Kuninkaalle suoritettavan rahaveron kanssa, jota myöskin mainitaan v:n 1340 asiakirjassa, tämä kuninkaankinkeri muodosti pysyvän veron, jota uudenajan alussa kutsuttiin pääveroksi. Mutta jo vanhemmalla keskiajalla tapahtui pääveron veroesineissä muutoksia, niin että toisinaan rahaveroakin maksettiin kinkerillä (naudalla), toisinaan päinvastoin kinkeriä suoritettiin rahassa. Siitä varmaan osittain johtui se ero, joka on havaittavissa eri maakuntain pääverossa uuden ajan alussa, rannikkomaakunnissa kun maksettiin raskaita rahaveroja, jotka sisämaassa olivat paljoa vähemmät, Savossa varsin tuntemattomatkin.
1300-luvulla esiintyvät maassamme ylimääräiset kinkerit, joita nähtävästi kannettiin tavallisen kuninkaankinkerin tapaan. Niinpä on yleinen yhtäläisyys ilmeinen v. 1387 Jaakko Djeknille luovutetun apukinkerin ja Eerik Pommerilaisen tiliotteissa v. 1413 mainitun Ahvenanmaan vakinaisen ruoka- ja karjaveron välillä, kuten lähemmin näkyy seuraavasta:[684]
V:n 1387 apukinkeri V:n 1413 vero Ahvenanmaalla "savulta": "talonpojalta":
I panni maltaita 2 pannia maltaita 1 " rukiita 2 " rukiita 1 " kauroja 2 " ohria
1 kana 1 leiv. voita
I kuorma heiniä 1 " kaloja
1 " halkoja 1/2 " silavaa
1/2 markkaa rahaa 1/2 karitsaa
"20 savulta": 8 talonpojalta (nautakunnalta) 1 nauta 1 nauta 2 lammasta 2 lammasta 1 leiv. voita 1 hanhi 2 leiv. silavaa
Näissä veroluetteloissa ilmenevä erilaisuus johtuu osittain paikallisista omituisuuksista. Ahvenanmaalla maksettiin kaurain sijaan ohria, koska kauraa ei Ahvenanmaalla viljelty. Hanhien suorittaminen veroksi oli uuden ajan alussa yksinomaan Ahvenanmaahan ja Suomen lounaiseen ruotsalaiseen alueeseen rajoittuva tapa. Niiden ja kalain puuttuminen 1387 v:n listasta osoittanee, että tämä lista on kuulunut Suomen mantereen seutuihin, lähinnä kaiketi Turun linnalääniin. Huomioon ottaen nämä paikalliset eroavaisuudet käypi luettelojen yhtäläisyys ja vanhimpain kinkerien laatu yhä selvemmäksi.
Emme tiedä, tuliko v:n 1387 apukinkeri pysyväksi, vai jäikö se tilapäiseksi apuveroksi. Kuinka lieneekään, ylimääräisten kinkerien maksaminen näyttää jo 1300-luvun loppupuolella, ja vielä enemmän seuraavan sataluvun alkupuolella olleen yleinen vaiva maassamme. Tähän kuuluviin oloihin luo valoa Eerik Pommerilaisen v. 1419 Turun läänin asukkaiden valitusten johdosta antama kirje, jossa lausutaan:[685]
"Samoin tahdomme, ettei heille (talonpojille) panna mitään kinkeriä, kyyditystä tai kestitystä, paitsi kun niin on, että me eli rakas puolisomme Filippa itse olemme siellä maassa, eli meidän erityiset kirjeet siitä käyvät; mutta kun voutimme ratsastaa veroamme kokoamassa, että hän silloin niin ratsastaa ja toimittaa, ettei siitä koidu rahvaalle rasitusta ja vahinkoa."
Tässä kirjeessä ei ole puhe vanhasta kuninkaankinkeristä, joka tietenkään ei enään ollut silloin tällöin maksettava, vaan pysyvä vero. Kysymys on jostakin uudesta kinkeristä, jota oli ruvettu vaatimaan entisen veron lisäksi. Kirjeen sanoista päättäen oli laki tai perintötapa Suomessa sellainen, että tätä uutta kinkeriä oli maksettava ainoastaan kuninkaalle, ja vain silloin kuin hän itse oli käymässä maassa tai erityisesti sitä vaati. Muinaisen kuninkaankinkerin alkuperä oli unohtunut ja uusi kuninkaankinkeri alkanut kehittyä.
Mutta voudit ja muut herrat rikkoivat jo tätäkin sääntöä. Hekin olivat ruvenneet vaatimaan itselleen kinkerejä ja kyytejä, pääasiallisesti kaiketi käräjätilaisuuksissa. Tätä kasvavaa käräjäkinkeriä (nimismiesveroa) vastaan oli 1419 v:n kirje tähdätty, sitä vastaan se koetti talonpoikia suojella.
Saamme kuitenkin nähdä, että tämä suojelu jäi tehottomaksi.
Tähän lyhyeen esitykseen kuninkaankinkerin yleisestä kehityksestä Suomessa liitettäköön muutamia paikallisia piirteitä kinkeriveroista uuden ajan alussa, jolloin vielä keskiajan tavat tässä kohden näyttävät olleen vallalla.
Varsinais-Suomessa tavataan hyvin selviä jälkiä vanhasta kuninkaankinkeristä. Bolien mukaan suoritettiin ja oli Turun linnaan vietävä:
1 lehmä 2 lammasta 2 karitsa 2-6 kanaa
sekä Paraisissa ja Kemiössä lisäksi kultakin bolilta:
i hanhi 1 jänis
Muu osa V.-Suomen alkuperäistä kinkeriä tavataan uuden ajan alussa savuluvun mukaan suoritettavassa pääverossa, johon kuului verorahain lisäksi:
1 panni rukiita 1 " maltaita 1 leiv. voita, sekä heiniä (eri määriä eri seuduilta).
Näitä veroja katsottiin pysyväksi kruununveroksi kuten niistä käytetyt nimitykset "verolehmä", "veroruis" y.m. osoittavat. Vero (skatte)-liitettä käytetään kaikista muista mainituista verokappaleista, paitsi karitsoista ja jäniksistä; niitä kutsutaan "lahjakaritsoiksi" ja "lahjajäniksiksi", ja ne kuuluvat jo siitäkin päättäen toiseen veroryhmään (ks. päälukua "Lahjaverot").
Edellisestä näkyy, että V.-Suomen pääveroon uuden ajan alussa sisältyi melkein muuttamatta 1387 v:n verolista. Onpa mahdollisesti tässä myöhäisessä pääverossa sitäkin aikaisempain olojen muistoja. V:n 1387 säännön verot otettiin "savun" ja 20-savuisen verokunnan perusteella. Mutta Hirviluodon saarella (Räntamäkeä), Piikkiössä, Rymättylässä suoritettiin heinäveron korvaus, Paimiossa, Kemiössä ja Paraisissa itse heinävero "kokoverojen" perusteella, viimemainitussa pitäjässä 8 kokoveron yhdistelmän perusteella, mikä saattaa ajattelemaan, että kokovero- tai miesluku on laajemminkin ollut käytännössä heinäveron ja varmaan muittenkin näiden verojen maksamisessa. Siihen viittaa sekin seikka, että bolittain suoritettava karjavero pohjoisimmassa V.-Suomessa koottiin täysiverojen mukaan.[686]
Tästä tulemme siihen loppupäätelmään, että puheenaolevan veron maksuyksiönä on ennen v:n 1387 sääntöä käytetty kokoveroa tai että mainitussa säännössä käytetty nimitys "savu" ei ole muuta kuin toinen nimitys muinaiselle täysiverolle. V.-Suomen vanha kuninkaankinkeri tulee näin yhä enemmän Ahvenanmaan ja Ruotsin alkuperäisen kuninkaankinkerin kaltaiseksi.
Raaseporin läänissä maksettiin uuden ajan alussa neljänlaista kinkeriveroa, nim. veroviljaa ja -voita, bol-veroa, bol-kestitystä ja nimismiesveroa. Näistä kolme ensimäistä kuuluvat nyt käsiteltävään asiaan.[687]
(1) Kultakin veromarkalta maksettiin tässä läänissä linnaan seuraava ruokavero:
11 vakkaa "verorukiita"
11 " "veromaltaita"
11 " "verokauroja"
7 naul. verovoita
6 äyriä 8 penn. rahaa
Verokappaleet ja niiden nimitykset ovat samat kuin V.-Suomessa ja ovat pidettävät vanhan kuninkaankinkerin osana.
(2) Kinkerin toinen osa, joka pääasiallisesti sisälsi karjaveron, suoritettiin kultakin 20 veromarkkaa käsittävältä bolilta seuraavasti:
1 lehmä (ynnä "naudanparannusmaltaita")
2 lammasta
1 karitsa
1 hanhi
7 kanaa
40 munaa
1 leiv. 7 naul. kapakalaa
14 naul. humaloita
4 kuormaa heiniä
(sekä joukko rakennus- ja tarveaineita)
Lehmästä ja lampaista käytetyt nimitykset "verolehmä" ja "verolampaat" ovat vanhan kuninkaankinkerin tunnuksia. Yhtäläisyys V.-Suomen karjaveron ja 1387 v:n säännön kanssa on muutenkin silmään pistävä.
(3) Paitsi yllämainittua kinkerikarjaa maksettiin boleittain vielä toinenkin kinkeri, "bol-kestitys" (bolgestning). Se oli melkoista huokeampi kuin karjavero ja verokappaleisiinsa sekä muihinkin seikkoihin nähden karjaverosta poikkeava. Mutta kun se ilmeisesti oli paikalliskinkeri, alkuaan paikalla nautittavaksi määrätty ruokavero, jota muualla vastaa "ruokaruotsi", on sen lähempi esittäminen lykättävä viimemainittua veroa koskevan esityksen yhteyteen.
Myöskin Porvoon läänissä tavataan sangen säännöllinen kinkerivero, johon kuului:[686]
(1) aikaisemmin vanhan "miesluvun", sittemmin tarkemmin määrätyn "veromarkan" eli "kokoveron" mukaan maksettavat "heinärahat";
(2) kokoveron mukaan maksettava kinkeri, nim.:
16 vakkaa (myöh. 1 panni) rukiita 16 " " maltaita 16 " " kauroja 16 naul. (myöh. 1 leiv.) voita 5 1/2 killinkiä silavarahoja 10 kpl munia (sekä lisäksi rakennusaineita)
(3) kymmenestä kokoverosta muodostetun nautakunnan suoritettava karjavero:
1 lehmä 2 lammasta.
Siis tutut tavarat vanhoissa tunnetuissa määrissään.
Viipurin läänissäkään ei vanha kinkerivero suurin poikkea läntisillä alueilla yleisestä muodosta.[689] Vero suoritettiin täälläkin osittain kokoveron, osittain nautakunnan mukaan. Täysiverolta meni:
1 panni rukiita 1 " maltaita 1 " kauroja 2 kuormaa heiniä 1 kana (tai 6 pennink. kanarahoja) voita niittyjen mukaan.
Poikkeuksia näiden eräin määrissä oli paljonkin, mutta runko oli kaikkialla sama.
Säännöllisempi oli koko linnaläänissä nautakunnittain maksettu karjavero, johon kuului:
1 lehmä (lisäksi "naudanparannuslampaita") 2 lammasta 2 sivua silavaa 1 leiv. voita ("nautavoita")
Näitä nautoja ja lampaita täälläkin kutsuttiin "veronaudoiksi" ja "verolampaiksi". Tärkeä on Karjalassa esiintyvä verojen jako talvi- ja kesäveroon. Talviveroon kuului etupäässä raskaita tavaroita: edellämainituista verokappaleista vilja, heinät, silava. Kesäveroon kuuluivat rahamaksut ja karja; siitä päättäen lienee kinkerikarja elävänä kuljetettu linnaan.[690]
Hämeessä maksettiin uuden ajan alussa kruunulle näköjään sangen sekavaa neljänneskuntaveroa, jossa esiintyy päälle 30 erinimistä veroerää. Tämä moninaisuus johtuu suureksi osaksi siitä, että verokappaleita on käytetty vaihtoehtoisesti s.o. vero maksettu jollakin toisella verokappaleella kuin alkuansa; tämäntapaisia vaihtoveroja ovat jo nimistään päättäen erät sellaiset kuin "ohria tynnörikalain edestä", "ohria neljännesmiehenkalain edestä", "humaloita kirvesmiesten ja savityön edestä", "haukia tiilihalkojen edestä", j.n.e. Toinen syy Hämeen neljänneskuntaveron kirjavuuteen on se, että siihen on yhdistetty useita rakennus- ja tarveaineita sekä lahjaveroja, jotka eivät kuulu tutkittavana olevaan kinkeriveroon. Se, mikä täten jää jäljelle, on kinkerivero, joka on kokoonpantu meille jo tunnetuista osista.
Niinpä tapaamme tässä verossa ryhmän, jossa esiintyy muutanna "vero"-liitteisiä eriä. Niistä ensi sijassa mainittakoon veroheinät, joita maksettiin koukulta 1 kuorma. Nämä heinät oli vietävä linnaan, niitä siitä syystä joskus kutsutaankin "linnanheiniksi".[691] Tämä vero on ilmeisesti sama; jota jo v. 1334 Hämeessä maksettiin.
Toisia kinkerikappaleita olivat seuraavat neljänneskunnittain maksettavat erät:
3 kupoa "vero-olkia"
2 (Lounais-Hämeessä 8) leiv. "verohumaloita"
1 tynn. "vero-tynnörikaloja"
6 kpl "verokanoja"
100 kpl "veromunia"
Kuten näkyy on tähän ryhmään koottu vain sellaisia verokappaleita, joiden nimityksissä verokirjoissa on tuo vanhaa, pysyvää kuninkaan veroa merkitsevä "vero"-liite. Tällä perusteella voidaan nämä hämäläiset kinkerikappaleet rinnastaa muitten seutujen kuninkaankinkerin kanssa.
Kun muutamia näistä veroeristä, kuten "vero-oljet" Ylisessä ja Sääksmäen kihlakunnassa ja vero-tynnörikalat Hattulan kihlakunnassa, maksettiin koukun perusteella, on otaksuttavaa, että näitä veroja yleisemminkin on maksettu tuon vanhan veroyksiön perusteella.
Kokonaiseksi kuninkaankinkeriksi yllämainitut verokappaleet kumminkin ovat liian vähäpätöiset, ja luultavaa onkin, että pääosa kuninkaankinkeristä on vielä poissa, on etsittävä siitä neljännesmiehenverosta (bolmansränta), joka varsinaisena runkona sisältyi Hämeen neljänneskuntaveroon uuden ajan alussa. Tähän neljännesmiehenveroon kuului:
neljännesmiehen heiniä (i kuorma koukulta) 3 kupoa olkia (suurimmassa osassa lääniä koukulta) 1 punta "neljännesmiehen rukiita" 2 puntaa " ohria 2 " " kauroja 1 leiv. " voita 2-4 leiv. " humaloita 1 reki ("släde")" kaloja 1 leiv. " talia (vaihtoeht. 200 kynttilää) 2 kpl " lehmää 6 " " lampaita
Kun tämä selväpiirteinen vero esiintyy melkein poikkeuksettomana yli koko Hämeen läänin, niin on se omiaan antamaan meille sen käsityksen, että kyseessä on koko maakunnan kanssa yhdenaikaisesti sovittu ja siitä päättäen sangen vanha kinkerivero.
Kuitenkin on Hämeen verokirjain esittämässä "neljännesmiehenverossa" ilmeisesti pantu yhteen kaksi eri kinkeriä tai kahden kinkeriveron osia. "Neljännesmiehenveronkin" kappaleista nähdään joskus käytettävän "vero"-liitettä ("verorukiita", "vero-ohria", "verovoita").[692] Useat neljänneskuntaveron erät esiintyvät kahdesti tai kaksin kerroin. Siten on laita heinäin, joita sekä "veroheinäin" että "neljännesmiehen heinäin" nimellä maksettiin linnaan. Nimestä päättäen ne ovat eri veroja ja niin huomaamme asianlaidan alkuansa olleen. Jälkimäiset heinät kuuluivat "ruokaruotsiin" s.o. paikalliseen kinkeriin. Niinikään tiedetään kauroja ja lihaa ennen maksetuksi neljännesmiehelle kestitystä varten.[693] Lampaitten lukuun lienee laskettu myöskin "naudanparannuslampaat", jotka maksettiin verolehmän arvon lisäämiseksi. Tästä syystä neljännesmiehen karjavero Hämeessä onkin kahta (lampaisiin nähden kolme) vertaa suurempi kuin kuninkaankinkeri muualla. Edellisen perusteella voimme katsoa todennäköiseksi, että Hämeen neljännesmiehenveroon on sulanut yhteen osia vanhasta linnaan vietävästä kuninkaankinkeristä ja paikallisesta "ruokaruotsista".
Satakunnan kinkeriverossa tavataan erillisenä verokappaleena veroheinät, joita oli maksettava 1 "kinkerikuorma" kultakin koukulta tai savulta. Ala-Satakunnassa maksettiin tämä vero, jolla oli nimenä kinkeriheinät (gingersds höö), Kokemäen kartanoon. Myöskin Ylä-Satakunnassa oli nimitys "kinkeriheinät" käytännössä, mutta täällä vero tavallisesti lunastettiin rahalla.[694] Perusteeltaan, määrältään ja tarkoitukseltaan tämä vero täydellisesti vastaa Hämeen "veroheiniä" ja lieneekin alkuperin niiden kanssa sama vero.
1540- ja 1550-luvuilla Satakunnassa sen lisäksi esiintyy erityinen kinkeri (gingärd) niminen vero, joka suoritettiin osittain koukun (Ala-Satakunnassa savun), osittain kolmanneskuntain (neljänneskuntain) mukaan.[695] Koukun tai savun mukaan maksettiin kaikkialta Satakunnasta:
1/6 pannia kinkerirukiita
1/3 " " ohria
1/3 " " kauroja
2 naulaa " voita
2 " " silavaa
4 " " lihaa
4 " " haukia
8 kpl " kynttilöitä
Kolmanneksen (neljänneksen) mukaan taas oli suoritettava:
1/2 pannia kinkeripapuja 1 leiv. " suoloja 2 kpl " jäniksiä,
minkä lisäksi Ala-Satakunnassa tuli:
1-3 leiv. kinkerilohta 1-3 " " siikaa
sekä myöhemmin kaikkialta Satakunnassa:
2 kpl oluttynnöriä (ekeölträ) 3 " kansitynnöriä (spilträ)
Nimestään ja eristään päättäen sekä kun vero esiintyi samanlaatuisena yli koko maakunnan, ei ole epäilystä, etteikö tässäkin ole edessämme ikivanha kinkeri. Sillä näyttää kuitenkin tässä maakunnassa olleen muitten maakuntain oloista poikkeavat vaiheet.
V:n 1531 aikoina Satakunnan kinkeri esiintyy "laamanninkinkerin" nimellä.[696] Se ei kuitenkaan voi olla alkuperäinen laamanninkinkeri, koska erityinen laamanninpalkkaus Suomessa on kehittynyt vasta myöhemmällä keskiajalla. Ei se myöskään voi olla käräjäkestitys (nimismiehenvero), koska Satakunnassa nimismiehenvero esiintyy erikseen tämän veron rinnalla. Jääpi niin ollen jäljelle vain se selitys, että puheena oleva kinkeri v:n 1531 aikana on ollut laamannille luovutettu eli läänitetty kuninkaankinkeri tai ruokaruotsi.
Oli kuinka oli, niin esiintyy Satakunnan kinkeri uuden ajan alussa vaillinaisemmassa muodossa kuin niissä Suomen osissa, joita edellä olemme käsitelleet. Kinkeri on huomattavan pieni, ja siitä puuttuvat lehmä ja lampaat, joita jo olemme tottuneet pitämään tämän veron säännöllisimpinä tuntimina. Tämä oudostuttava seikka näyttää voivan saada selityksensä siitä, että Satakunnassa uuden ajan alussa (ennen v. 1545) suurin osa pysyviä kruunulle meneviä veroja suoritettiin rahaverona, jolloin kuninkaankinkerikin, joka oli pysyvän veron tärkeimpiä osia, joutui muutoksen alaiseksi. Sellainen muutos oli mahdollinen ja kruunun haluama varmaan siitä syystä, ettei Satakunnassa ollut sellaista suurelle miehistölle varustettua varsinaista linnaa, joka vaati suurien ruoka- ja muonavarain keräämistä; Kokemäenkartanon tarpeet näkyvät jo keskiajalla tulleen tyydytetyiksi lähiseutujen veronalaisten luonnossa suorittamilla töillä ja kinkeritavaroilla. Ainoastaan paikallinen ruokaruotsikestitys pysyi luonnossa suoritettavana sentähden ettei se ollut kruunun varsinaisiin tuloihin kuuluva, vaan kruununväen kiertomatkoilla nautittava vero. On senvuoksi hyvin mahdollista, että Satakunnan laamanninkinkeri on ollut laamannille läänitetty ruokaruotsi.
Savolaisetkin suorittivat linnaansa kinkeriä.[697] Siihen kuuluivat ennen kaikkea veroheinät, joita oli maksettava linnaan kultakin koko verolta 1 parmas (= 1/4 kuormaa). Tämä Hämeen veroheinäin kaltainen vero on varmaan kuulunut vanhaan kuninkaankinkeriin.
Alkuperäiseen kuninkaankinkeriin saattavat kuulua ne verokappaleet, joita neljänneskuntamiehet maksoivat Savonlinnaan. Lista, vaikka siitä lyhennämmekin kinkeriin kuulumattomia eriä, on kylläkin sisällysrikas:
2 pannia rukiita 1 punta ohria 2 puntaa kauroja 1 punta voita 1/2-1 1/2 leiv. humaloita 1 leiv. suoloja 2 " lihaa 2 kpl karitsoja 1 leiv. haukia 1 1/4-2 tynn. suolakalaa 12 kpl kanoja 12 " jäniksiä 25 " lintuja 100-120 kpl munia 90-100 " kynttilöitä
Näillä verokappaleilla on verokirjoissa nimensä toisilla neljänneskuntamiehestä, toisilla kinkeristä.[698] Yhteisenä nimenä koko tällä veroryhmällä oli myös ruokaruotsi.[699] Kun myöskin veroheinillä oli ruokaruotsin toisintonimi, niin luulisi sen olevan jonkun linnaan vaaditun paikallisen ruokaruotsikestityksen. Sellaisesta ei kuitenkaan saata olla puhe, sillä linnaan maksettavan neljänneskuntamiehen veron lisäksi olivat myöskin paikalliset ruokaruotsit Savossa suuressa voimassa. Asia näyttää olleen sellainen, että Savossa kutsuttiin sekä linnaan vietävää että paikallista kinkeriä ruokaruotsiksi.
Tässä maakunnassa olikin käytännössä hyvin alkuinen kinkerijärjestelmä, josta kaikki kinkerit olivat lähtöisin. Kinkerien yhteisenä juurena Savossa näet oli neljänneskuntamiesten veropiireistään nostama vero, johon kuuluivat seuraavat kappaleet:
1 1/2-2 pannia ohria 1 panni kauroja 1-2 leiv. voita 1 " humaloita 1/2 " tuoretta kalaa 1/2 kpl jäniksiä 1 teeri 6 kpl munia 1/2 parmasta heiniä
Tästä verosta neljännysmies suoritti — näkyy siitä riittäneenkin tavaraa — osan linnaan ja osan nimismiehelle ja osan kulutti omain monien kestitystensä kustannuksiin. Linnaan suoritettavaa osaa sanottiin myös neljännysmiehen sopimukseksi (stadga), jolla vanhalla veronimityksellä ilmaistiin myöskin nimismiesverosta kruunulle tulevaa osaa ja yleensä sellaisia veroja, joissa saaja vain peri sovitun osansa rahassa tai määrätyissä verokappaleissa, mutta ei ollut tekemisissä veron perusteiden ja kantamisen kanssa. Sangen mahdollista on, että tätä alkuista menettelytapaa on noudatettu myöskin Viipurin läänissä ja Hämeessä. Eri kinkerien yhteen sulautuminen Hämeessä ja koko neljännesmieslaitos tulisi täten entistä enemmän valaistuksi.
Savon neljänneskuntamiehen verossa ei esiinny elävää karjaa. Ehkäpä oli karjasta puute tässä kaskiviljelyksen maassa tai oli järvien vuoksi vaikea kuljettaa karjaa linnaan. Puute korvattiin osittain lihalla, osittain kaloilla.
Yli koko Suomen on keskiaikana maksettu kuninkaankinkeriä eli linnakinkeriä. Se esiintyy niin aikaisin, se on niin Ruotsin kuninkaankinkerin tapainen, niin yleinen ja yhdenmukainen, että sitä on pidettävä ensimäisinä valloittajan täällä ottamina varsinaisina kuninkaan- tai kruununveroina.
Kinkerin alkuperäisenä tarkoituksena oli kuninkaan ja hänen väkensä ylläpitäminen. Sitä varten vero oli toimitettava kuninkaan linnoihin ja kartanoihin, mutta koska kuningas oli Ruotsissa, niin tähän veroon kuuluvia ruokatavaroita 1300-luvun alkupuolella ja varmaan aikaisemminkin lähetettiin kuninkaalle Ruotsiin. Keskiajan loppupuolella ja vielä myöhemmin on kinkeritavarain toimittaminen Ruotsiin tärkeimpiä kuninkaan ja Suomen voutien välisiä asioita. Melkoinen osa kinkeriveroja kumminkin kului kuninkaan linnain väen, ratsujen ja karjan ylläpitämiseen.
Linnakinkeriin kuului kaksi ryhmää verokappaleita, nim. varsinaiset ruoka- ja rehutavarat ja elävä karja. Karja suoritettiin yhteisesti määrätyiltä verokunnilta ja samalla tavoin muutkin kinkeriverot maksettiin. Veroperusteena käytettiin kaikkialla aikuiseen tapaan vanhaa talo- eli mieslukua tai sitä vastaavaa koukku-yksiötä. Veron kanto ja toimittaminen linnaan oli kokonaan jätetty verokuntain itsensä ja niiden veronkantomiesten ("lukumiesten", neljänneskuntamiesten) huoleksi. Sisämaan suomalaisilla alueilla on jälkiä hyvin alkuperäisestä verokuntain kinkeritoiminnasta.
Keskiajan kuluessa kinkerioloissa tapahtui suuria muutoksia. Uuden ajan alussa olivat tuotto-olot jo niin muuttuneet ja talouselämä siksi edistynyt, että alkuperäisiä kinkeritavaroita yleisesti vaihdettiin toisiin ja lunastettiin rahalla. Verottajalle ei enään ollut tärkeä saada määrätty tavara, vaan määrätty arvo. Myöskään ei kinkerejä enään käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, vaan niitä läänitettiin, käytettiin virkamiesten palkkoihin ja jos johonkin.