3. RUOKARUOTSI.
Keskiajan kinkeriverot voidaan historiallisesti jakaa kahteen suureen ryhmään siten että toiseen luetaan ne verot, jotka olivat vietävät ja suoritettavat linnoihin, kuninkaan ja kruunun tarpeiksi (varsinaiset kinkerit), toiseen taas ne verot, joita hallitusherrat miehineen kiertoretkillään itse saapuivat ottamaan ja tavallisesti myöskin paikalla nauttimaan (kestitykset).
Edelliseen, keskittyneeseen kinkerijärjestelmään kuului kuninkaan- eli linnakinkeri, jälkimäiseen eli paikallisiin kinkereihin taas "nimismiesvero" ja "ruokaruotsi".
Ruokaruotsilla tarkoitettiin keskiaikana pääasiallisesti linnaväen ja sen hevosten ylläpitämistä niiden kiertoretkillä. Nimismiesveron erityisenä tarkoituksena oli käräjälaitoksen ylläpitäminen. Nämä paikalliset kinkerit olivat toisistaan niin suuresti eroavia, että on syytä niitä käsitellä erikseen.
Käymme nyt etupäässä uuden ajan alulta säilyneitten verokirjain perusteella tarkastamaan ruokaruotsin esiintymistä Suomen eri maakunnissa.[700]
Varsinais-Suomen ruokaruotsista ei ole suoranaisia tietoja. V:n 1538 tileissä mainittu erä "rahaa syyssyötön edestä" on kumminkin varma merkki siitä, että ruokaruotsilla on sielläkin päin muinoin kuljettu.[701] Luultavasti on ruokaruotsi tässä maakunnassa sulautunut nimismiesveroon.
Raaseporin läänissä suoritettiin uuden ajan alussa erityistä verokuntakestitystä (bolgestning). Kun tämän kestityksen ohella läntisellä Uudellamaalla samaan aikaan maksettiin "verokuntaveroksi" (bolskatt) kutsuttua, ilmeisesti linnakinkeriä edustavaa kinkeriä sekä nimismiesveroa, on syytä pitää bolkestitystä vanhana ruokaruotsina, jota alkuaan on suoritettu linnaväen kiertomatkoilla.
Verokuntakestitystä maksettiin kustakin verokunnasta seuraavat erät:
1 panni rukiita
2 pannia maltaita
3 " kauroja
1/2 leiv. voita
1/2 " silavaa
1/2 " kuivaa lihaa
1 lammas
1 talvikuorma heiniä
Kokoonpano on tavallisen kinkerin ja osoittaa tämän veron tarkoituksena olleen sekä miesten että hevosten ylläpidon.
Tämä vero oli alkuaan yökunnittain nautittava. V. 1537 oli laamanni Eerik Flemingille läänitetty Raaseporin läänin bol-kestitys, 1 yökunta kussakin bolissa.[702] Mitä siihen tulee, että tähän kestitykseen näyttää kuuluneen vain yhden yön majoitus kussakin bolissa, niin on huomattava, että läänin verraten vähäisellä alueella oli 97 1/2 kestitysvelvollista bolia, joten niiden yhteenlaskettu kestitysaika tämän mukaan teki jo päälle 3 kuukautta (lisäksi tuli vielä läänin nimismieskestitys 48 yötä eli päälle 1 1/2 kuukautta). Kunkin verokunnan suoritettavan kestityksen vähäisyys osoittanee sitä, että kestityksen nauttijoita on ollut vähän tai että kestitystä on käyty nauttimassa vähin joukoin.
Uuden ajan alussa Raaseporin verokuntakestitys jo oli muutettu linnaan maksettavaksi veroksi.
Satakunnan ruokaruotsista ovat tiedot niukat. On kyllä suoranaisia tietoja siitä, että Satakunnassa on neljännesmiehillä ollut kestityksiä, vaan ei siitä, kelle nämä kestitykset kuuluivat ja miten ne olivat järjestetyt.[703]
Kuten jo on mainittu, näyttää luultavalta, että Satakunnan "kinkeri" eli "laamanninkinkeri" on vanha ruokaruotsi, joka tilapäisesti on ollut läänitetty laamannille. Läänittäminen laamannille on huomattava, sillä juuri ruokaruotsia vastaava kestitys oli Raaseporinkin läänissä 1530-luvulla läänitetty laamannille ja samoin oli v:n 1530 aikoina Hämeessä ruokaruotsi tai osa siitä luovutettuna tuomareille, joilta se palautettiin kruunulle.[704] On siis todennäköistä, että Satakunnassakin ruokaruotsin tapaista verotusta on käytetty, vaikka tietomme siinä kohden rajoittuvatkin muutamain yleisten yhtäläisyyksien havaitsemiseen Satakunnan ja muitten linnaläänien välillä. Kentiesi ei ruokaruotsi tässä läänissä ole mainittavasti päässyt kasvamaan samasta syystä, jonka vuoksi linnakinkerikin näyttää pysyneen pienenä, nim. koska itse linnatalous Satakunnassa pysyi vähäisenä.
Hämeen ruokaruotsista sitävastoin on riittävän selvät tiedot. Siitä puhuu seikkaperäisesti tunnettu v:n 1530 asiakirja, jossa kerrotaan linnanvoudin ja tuomarin kestityksestä nimismiestaloissa kolmilla käräjillä vuodessa, ja sen jälkeen jatketaan seuraavasti:[705]
"Kun nyt nämä käräjät ovat pidetyt ja vouti tulee jälleen kotia linnaan, silloin lähtee ruokaruotsi (rokarosan) liikkeelle ja se tapahtuu tällä tavoin, ensin jaetaan kaikki huovit (Svenne) kolmeen joukkoon ja niistä ottaa kukin maanvouti yhden joukon kanssaan kihlakuntaansa, ja silloin he makaavat ensin 1 yön kunkin nimismiehen luona kesäkäräjäin jälkeen ja perivät sakot, ja tuomarin miehet käyvät kestityksellä (gesta) saman ruokaruotsin mukana, mutta syyskäräjäin ja talvikäräjäin jälkeen makaavat he yhden yön nimismiesten luona ja 2 yötä kunkin neljäsmiehen luona, ja silloin ottavat syöttöä (fodring) kunkin nimismiehen luona 1/2 puntaa kauroja 1 yönä ja 1 punnan kauroja kunkin neljäsmiehen luona 2 yönä."
Tämän itse elämästä otetun asiakirjan mukaan ruokaruotsi oli sangen runsas; todennäköisesti olivat kaikki linnan hevoset kiertueissa mukana samoin kuin kaikki huovitkin. Emme varmaankaan erehdy, jos katsomme, että kiertomatkan yhtenä tarkoituksena, ehkäpä tärkeimpinä, oli juuri linnan miesten ja hevosten ylläpitäminen. Perinpohjaiset kiertomatkat tapahtuivat syys- ja talvikäräjäin jälkeen, jolloin vierailtiin jokaisen neljännysmiehen luona kaksi yötä ja nimismiehen luona yksi yö; sellainen matka kesti kussakin kihlakunnassa kerrallaan 1 1/2-2 kuukautta, joten linnaväki näillä kahdella kestitysretkellään oleskeli mailla suuren osan talvikautta, vuosittain kolme neljä kuukautta. Kun muistetaan, että koko linnaväki vielä kulki voudin kanssa varsinaisilla käräjillä, johon meni aikaa toiset kolme neljä kuukautta, niin havaitaan, että linnaväki kulutti kiertomatkoihinsa suurimman osan vuotta.
Kesäkäräjäin jälkeen tapahtuvalla kiertueella linnan hevoset luultavasti eivät olleet mukana, koskapa linnan hevosia kesällä Hämeessä kuten muuallakin lienee pidetty laitumella linnan hallussa olevilla, osittain kaukaisillakin saarilla; siitä syystä varmaan kesämatkue jätti käymättä neljännysmiesten luona, kuten asiakirjastamme käy ilmi.
Voimme siten pitää varmana, että Hämeen ruokaruotsin tarkoituksena on ollut sakkojen perittämisen ohella ylläpitää linnan miehiä ja hevosia talvikuukausina, käräjäin välisenä aikana.
V:n 1530 asiakirja ei ole ainoa tietolähde Hämeen ruokaruotsista. Muissakin asiakirjoissa mainitaan maanvoudin kulkevan sakkoja kantamassa[706] ja kutsutaan nimismiesten sitä varten pitämiä kestityksiä sakkokestityksiksi.[707]
Kestitykset olivat Hämeessä etupäässä neljänneskuntamiesten pidettävät. Luonnollisesti oli neljänneskunnan talonpoikain suoritettava ruokaruotsin ruoka- ja rehuvarat. Sääksmäen kihlakunnan talonpoikain valituksissa 1530-luvun lopulta mainitaan neljänneskuntamiesten ottaneen (neljänneskunnalta) 10 rekeä kestitysheiniä.[708] Toisessa nähtävästi samaan asiaan kohdistuvassa, Hämeen rahvaan valituksia koskevassa asiakirjassa samoilta ajoilta mainitaan ruokaruotsiheiniä, "jotka muinoin kulutettiin neljänneskuntamiesten luona", tehdyn 5 kuormaa "talvikestitykseen" ja toiset 5 kuormaa "syksykestitykseen".[709] Tämänkin mukaan oli ruokaruotsiin kaksi pääkestitystä, talvinen ja syksyinen. Saamme myös tietää, että ruokaruotsiin kuului v. 1530 mainittujen kaurain lisäksi heiniäkin.
Vaan eivätpä miehetkään jääneet osattansa. Kuten jo ennen on huomautettu, on osa uuden ajan alussa linnaan suoritettavaa n.s. neljännesmiehenveroa monine muonatavaroineen todennäköisesti ollut aikaisempaa neljänneskunnissa nautittua ruokaruotsia. Hämeen verokirjassa v. 1539 mainitaankin selvään Tuuloksen neljännesmiehen rukiit (1 punta), voi (1 leiv.), lehmät (2 kpl) ja lampaat (6 kpl) suoritetuiksi "voudin kestityksen edestä",[710] millä tietenkin tarkoitetaan puheenaolevaa maanvoudin johtamaa ruokaruotsikestitystä neljänneskunnissa. Hämeen rahvaan v:n 1537-1545 vaiheilla laaditussa valituskirjassa ilmoitetaan, että neljänneskunnan 2 lehmän ja 6 lampaan sijasta ennen suoritettiin neljänneskunnasta neljännesmiehelle 10 leiv. "lihaa ja silavaa yhteensä".[711]
Näistä kaikista eristä alkaakin jo kokoontua seuraavantapainen vuosittain maksettava ruokaruotsi:
neljänneskunnalta: (koukulta:)
1 punta rukiita (1/2 pannia rukiita)
10 leiv. lihaa ja silavaa (1 leiv. lihaa ja silavaa)
1 " voita (2 naul. voita)
2 puntaa kauroja (1 panni kauroja)
10 kuormaa heiniä (1 kuorma heiniä)
Siinä ruokaruotsin alkuperäinen kokoonpano Hämeessä. Vero on, kuten näkyy, todennäköisesti suoritettu koukkujen mukaan. Kaikissa suhteissa se on säännöllinen kinkeri. Juuri näissä määrissään ruokaruotsierät tavataan neljänneskuntamiehen verossa yli koko Hämeen, sillä erotuksella, että lihan ja silavan tilalla uuden ajan alussa on 2 lehmää ja 6 lammasta — kuten luonnollistakin, koska vero nyt oli vietävä linnaan ja liha sinne mukavimmin kulki itse.
Hämeen ruokaruotsin loppuvaiheista vielä sana pari. Ensinnäkin v. 1530 peruutettiin kruunun omalle väelle ja hevosille se ruokaruotsi, "joka oli jonkun aikaa ollut tuomareilla".[712] Kun Hämeen vanhimmissa säilyneissä tilikirjoissa, jotka ovat 1530-luvulta, koko neljännesmiehen vero ja sen mukana myöskin vanha ruokaruotsi esiintyy kruunulle kannettuna verona, voimme siitä päättää, että ruokaruotsimatkat niihin aikoihin lakkasivat ja vero otettiin linnaan. Linnan hevoset elätettiin vastaiseksi talven yli osittain siten, että niitä jaettiin nimismiestaloihin. Niinpä v. 1545 oli yhdellä Ylisen kihlakunnan nimismiehellä 4, kahdella Sääksmäen kihlak. nimismiehellä 8 ja kolmella Hattulan kihlak. nimismiehellä 12 kuninkaan hevosta talven yli.[713]
Varmaan oli linnan hevosia kaikkiaan enempi kuin nämä 24. V. 1540 mainitaan niitä olleen 50.[714] Hämeen talonpoikain valitusten mukaan 1530-luvun loppuvuosilta ei Hämeenlinnan sääntönäinen hevosmäärä ollut 40 suurempi,[715] vaikka vouti oli ruvennut kulkemaan maakunnassa puolentoista sadan hevosen kanssa. Ruokaruotsi-kestityksen suuruudesta päättäen ei Hämeenlinnan hevosten luku keskiaikana ollut 40-60 suurempi.
Hämeen ruokaruotsista keskiajan lopulla on täten saatu tietää pääasiallisesti seuraavaa: Vuosittain syys- ja talvikäräjäin jälkeen läksi linnan miehistö maanvoutien johdolla pienempinä joukkoina läänin verokuntiin kiertomatkalle, jonka tarkoituksena oli sakkojen kokoamisen ohella hankkia ylläpito miehille ja hevosille muutamina talvikuukausina. Tätä varten suorittivat veronalaiset kulloinkin neljännesmiehelle, jonka luona kestitys tapahtui, tavallisen kinkerin tapaan kokoonpannun kestitysveron. Tämä tapa hävisi uuden ajan alussa, jolloin kruunu järjesti väkensä ja hevostensa ylläpidon osittain uudelle kannalle. Sen johdosta tuli vanha ruokaruotsi "neljänneskuntamiehen verona" maksettavaksi linnaan yhdessä vanhan linnakinkerin kanssa.
Porvoon läänin ruokaruotsista ei ole tietoja, mutta Karjalaan tullessamme joudumme ruokaruotsin luvatulle maalle.
Viipurin läänissä suoritettiin uuden ajan alussa vuosittain useampia ruokaruotseja. Hyväksi aluksi mainitaan pari samanlaatuista kestitystä, "kaksi suurta voudinkestitystä", nim. kevätkestitys ja syyskestitys, joita toisinaan kutsutaan myös syötöiksi (fodringar) tai kevät- ja syyskinkereiksi.[716] Olivatkin ne syöttöjä mokomia, sillä niitä kävi ottamassa 80 miestä "hevosineen ja tallirenkeineen", kuten Äyräpään kihlakunnan veroselityksessä v:lta 1551 mainitaan.[717] Kun Viipurin linnaväen lukumäärä oli noin kahta kertaa suurempi, näkyy näitä kestityksiä varten linnaväki tulleen jaetuksi kahteen joukkoon, joista toinen kulki Äyräpään toinen Lapveden kihlakunnassa.
Kestitys ja syöttö tapahtui neljäskuntamiesten ja nimismiesten taloissa, joissa kussakin oli tuota joukkoa ylläpidettävä 4, Lappeen kihlakunnan alueella kumminkin vain 3 yötä; myöhemmin ilmoitetaan Äyräpäänkin kihlakunnassa kummankin kestityksen pituudeksi 3 yötä paikassaan. Viimemainitusta kihlakunnasta on nimenomainen tieto, että nämä kestitykset maksettiin kevät- ja syyskäräjäin pitämistä varten,[718] josta päättäen näitä käräjiä pidettiin neljänneskunnittain, mikä muutenkin on tunnettua.[719] Lapveden kihlakunnassa kävivät kestitykset neljännesmiesten ja nimismiesten taloissa, mutta käräjiä näkyy pidetyn vain viimemainituissa; Säkjärvellä, Virolahdella ja Vehkalahdella eivät kestityksetkään näy käyneen muualla kuin nimismiestaloissa.[720]
Puheena olevat kestitykset ovat varsinaisia neljänneskuntakestityksiä. Niitä joskus kutsutaankin "neljänneskuntamiehen veroksi".[721] Nimismiesten esiintyminen kestittäjänä tuskin muuttaa asiaa, sillä ainakin Äyräpään kihlakunnassa nimismiehet olivat myöskin yhden neljänneskunnan neljännysmiehiä,[722] ja toimittivat kestityksen tämän neljänneskunnan puolesta.
Kestityksen vastaanottajana olivat "vouti" ja linnaväki. Voudilla tässä alkuaan on tarkoitettu linnanvoutia; asiakirjoissa mainitaan näiden kestitysten vastaanottajiksi "voutia" tai "voutia ja kirjuria", mutta toisten kestitysten vastaanottajaksi nimenomaan "ratsuvoutia".[723] Luultavasti kuitenkin linnanvouti saatuaan apulaisikseen ratsuvouteja on lakannut käymästä näillä neljänneskuntaretkillä samoinkuin hän vähitellen jätti neljänneskuntain käräjäin pitämisen toisten käsiin.
Myöskin tuomarit näkyvät Karjalassa kulkeneen syys- ja kevätkäräjillä ja nauttineen osaa kestityksestä. Ei ole kuitenkaan sanottu, että käräjät ja syötöt tapahtuivat yhdenaikaisesti. Eräistä tileistä päättäen tapa oli 1550-luvulla sellainen, että ensin kulkivat käräjäherrat ja vasta heidän lähdettyään saapui huovijoukko loppuja kestitysvaroja kuluttamaan.
Eräässä talonpoikain valituksessa kerrotaan, että Jääsken pitäjässä suoritti jokainen neljännyskunta kumpaakin kestitystä varten:[724]
6 tnr. olutta
4 pannia rukiita leiväksi
3 leiv. lihaa
3 " voita
3 " haukia
3 " suoloja
180 kpl kynttilöitä
30 pannia kauroja
6 kuormaa heiniä
ja lisäksi tuoretta kalaa niin paljon kuin Jumala antaa, sekä vielä syyskinkeriksi:
3 lammasta
15 kanaa
3 jänistä
1 1/2 leiv. 6 naul. humaloita,
mutta että tätä veroa oli Niilo Grabben tultua Viipurin linnan isännäksi (Grabbe oli siinä virassa 1534-45) lisätty seuraavat määrät:
6 tnr. olutta
120 kpl kynttilöitä
2 puntaa rukiita
1 1/2 leiv. lihaa
1 1/2 " haukia
10 puntaa kauroja
6 kuormaa heiniä
1 1/2 tnr. suolakalaa
sekä kevätkinkeriksi:
3 lammasta 1 leiv. 4 naul. humaloita.
Myöhemmissä verokirjoissa ilmoitetaan nämä kestitykset suoritetuiksi nautakunnittain, mikä epäilemättä oli alkuperäinen tapa. Kukin nautakunta suoritti kumpaakin kestitystä varten samanlaisen veron, jonka verokappaleet ja määrät olivat jokseenkin samat kaikkialla maakunnassa, kuten tarkemmin näkyy seuraavasta vertailusta:
Nautakuntain maksettava syys- ja kevätkestitys Karjalassa v. 1551.
Säkjärvi, Lapvesi, Äyräpään
Virol., Vehkal. Taipale kihlak.
rukiita 2 kylm. 3 pannia 2 pannia maltaita 2 pannia 1 punta 1 punta humaloita 5 naulaa 1 leiv. 1 leiv. voita 1/2 leiv. 1 " 1 " puntalihaa 1/2 " 1 " 2 " puntakalaa 1/2 " 1 " 2 " suoloja 1/2 " 1 nelikko 1 " lampaita 1 kpl 2 kpl 2 kpl jäniksiä* 1 " 2 " 2 " kanoja 5 " 10 " 10 " kauroja 10 kylm. 10 pannia 2 punt. 2 karp.*** heiniä 3 parm. 15 parm. 20 parm. olkia 20 kupoa 60 kupoa 20 kupoa kynttilöitä 30 kpl 60 kpl 100 kpl lintuja — 5 " — suolakalaa — 1 nelik.** 1/2 tnr.
* maksettiin ainoastaan syksyllä.
** lisäksi 100 lyhdettä "varsikauraa" syksyllä (1555).
*** keväällä; syksyllä 2 punt. 1 karp.
Äyräpään kihlakunnan kestitys tässä vastaa jokseenkin tarkoin sitä määrää, johon Niilo Grabbe jääskeläisten kestityksen korotti, mistä päättäen korotus lienee koskenut koko kihlakuntaa, ehkäpä koko lääniä.
Olemme siis Viipurin läänissä uuden ajan alussa tavanneet Hämeen ruokaruotsin kaltaisen linnaväelle ja linnanvoudille kuuluvan kestityksen, joka suoritettiin nautakunnittain ja nautittiin neljänneskunnissa, siten että linnaväki jakautui kahteen joukkoon, joista kumpikin teki kiertomatkan kihlakunnassaan. Kestitys oli määrätty, kummallakin kerralla samansuuruinen, ja kesti yhtä kauan, 3-4 yötä, kussakin neljännysmiestalossa, niihin luettuina nimismiestalotkin. Vielä uuden ajan alussa linnanvouti lisäili tätä kestitystä.
Paitsi näitä kahta kestitystä, talvikäräjiä varten suoritettavaa tavallista nimismiesveroa ja kesäkäräjiä varten neljänneskunnittain suoritettua, mutta vain nimismiestaloissa kulutettua kesäkestitystä, suoritettiin Viipurin läänissä uuden ajan alussa yleisesti vielä erityinen kestitys ratsuvoudille hänen kulkiessaan kesällä kokoamassa sakkoja ja rahaveroja. Viimemainitun mukaan kutsuttiin tätä kestitystä margeld-syötöksi; myöskin nimitystä "kesäkestitys" nähdään tästäkin syötöstä käytettävän.
Äyräpään kihlakunnasta on tieto, että margeldsyöttö tapahtui kesäkäräjäin jälkeen, ja toinen tieto, että tätä syöttöä nautti 50 miestä ja 16 hevosta kussakin neljännesmiehen talossa 3 yönä, "kun veroraha kannettiin Laurin päivän aikana".[725] Lapveden kihlakunnassa tapahtui margeldsyöttö myöskin veronkannon yhteydessä, mutta täällä mainitaan myöskin humalasyöttöä,[726] jota maksettiin, kun sakot kannettiin. Nähtävästi on humalasyöttö ollut sama kuin margeldsyöttö — niiden kokoonpanossa on tuskin mitään eroa —, vaikka kestitys jostakin syystä jakaantui kahteen käyntiin.[727]
Kaikki nämä kestitykset eivät ole keskiaikaisia. Jääsken pitäjäläisten valituksissa 1530-luvulta kerrotaan, kuinka näitä syöttöjä syntyi. Ratsuvoudilla, sanovat jääskeläiset, oli ollut erityinen palkka veronkantovaivoistaan. Mutta, kuuluu jatko, "muutamia vuosia sitten panivat voudit päällemme kestityksen, jota he kutsuvat ratsuvoudin kestitykseksi,[728] jota ei koskaan ennen ollut". Samaan aikaan myöskin Vehkalahden talonpojat valittivat, että "viidennen kinkerin syksyllä ovat tuomari ja vouti panneet päällemme nyt äskettäin samaten kuin Lapvedellä ja Jääskessä".[729] Nämä tiedot varmaan tarkoittavat syyskesällä tapahtunutta ratsuvoudin kestitystä; linnanväen vanhaa suurta syyskestitystä, johon oli yhdistynyt syyskäräjäin pitäminen, nämä ratsuvoutien keinottelut eivät varmaankaan koskeneet.
Savon kestitykset uuden ajan alussa jakautuivat kahteen ryhmään. Linnanvoudin kestityksiä eli käräjäkestityksiä pidettiin neljästi vuodessa nimismiesten ja kahdesti vuodessa neljänneskuntamiesten luona. Toisen kestitysryhmän muodostivat maanvoudiu kestitykset. Niitä suoritettiin neljänneskunnittain maanvoudeille neljät vuodessa, "ensin kun hän lähtee ottamaan rästejä, toisen kerran kun hän käy sakkoja perimässä, kolmannen kerran kun hän antaa merkkiä vero-ohrista ja heinistä[730] ja neljännen kerran kun hän kulkee sakkoja ja verokarjaa perimässä, kullakin kerralla 2 yötä".[731] Myöskin nimismiestaloissa kävi maanvouti kestityksellä neljästi vuodessa "kantamassa sakkoja ja vuotuista veroa" ja viipyi kullakin kerralla 1 yön. Näistä kestityksistä ilmoitetaan vielä, että ne tapahtuivat kaikki linnanvoudin pitämäin käräjäin jälkeen ja että maanvoudilla oli mukanaan talvella 17 ja syksyllä 18 hevosta. Luultavasti maanvoudin neljä sakko- ja veronkantokäyntiä neljänneskuntamiesten luona ja hänen neljä käyntiään samanlaisissa asioissa nimismiesten luona tapahtuivat samoilla kiertoretkillä ja olivat siis järjestetyt linnanvoudin kevät- ja syyskiertueitten yhteyteen.
Maanvoudin syksyinen kiertoretki syyskäräjäin jälkeen 18 hevosen kanssa oli todennäköisesti Savon ruokaruotsi.
Maanvoudilla oli mukanaan talvella 17 ja syksyllä 18 hevosta. Ne tekevät yhteensä 35 eli juuri koko linnueen hevosmäärän, joka liikkui voudin kanssa. Linnan hevoset jaettiin kahteen joukkoon, koska Savossa oli kaksi maanvoudin lääniä, ja nämä joukot kulkivat maanvoutien mukana kestityksellä, vieläpä niin että sama joukko kulki ensin yhdessä ja sitten toisessa maanvoudin läänissä. Kuten huomaamme oli Savon ruokaruotsi siis täysin samanlainen kuin Hämeen; varmaan on Karjalassakin ruokaruotsi alkuaan ollut tällä samalla tavalla järjestetty.
Eräässä asiakirjassa mainitaan nimenomaan Savon ruokaruotsin olevan syyskestityksen.[732] Toisessa asiakirjassa selitetääu, että linnanhevoset oikeittain olisivat kulkevat syötöllä neljäsmiesten luona ainoastaan kahdesti vuodessa, nimittäin kevätkäräjillä ja ruokaruotsikestityksellä syksyllä.[733]
Näitten alkuperäisten syöttöjen luku näkyy Savossa karttuneen samaan tapaan kuin Karjalassa.
Valituskirjassaan uuden ajan alulta Savon talonpojat ja neljännysmiehet valittavat pitävänsä neljännyskunnissaan vuosittain 4 kestitystä "hevosten kanssa", nimittäin "kevätkäräjät, 2 syyskestitystä ja syyskäräjäkestityksen".[734] Syyskestityksiä olisi siis ollut kokonaista kolme. Yksi niistä oli syyskäräjäkestitys, toinen vanha ruokaruotsi, kolmas nähtävästi se syksyinen kestitys, joka Savossa erään tiedon mukaan tapahtui verohumaloita kannettaessa syksyllä ja jota varten maksettiin aikaisemmin 9 tynnöriä olutta, myöhemmin enemmän.[735] Tämä kestitys oli ilmeisesti Lapveden kihlakunnan "humalakestityksen" vastine. Asiakirjoista ei käy selville, mikä ylempänä mainituista maanvoudin neljästä kestityksestä oli "humalakestitys", mutta tuntuu luonnolliselta, että humalakestitys oli sama kuin kesäkäräjiä seurannut maanvoudin kestitys.
Kaikkiin näihin maanvoudin kestityksiin ja vielä linnanvoudin syys- ja kevätkestityksiin neljänneskuntamiehen piti hankkia varat. Sekä nämä kestitykset että maksunsa linnaan ja muut veronsa neljänneskuntamies sai verokunnan asukkaitten suorittamista veroista, joista edellä on jo ollut puhe.
Linnanvoudin syys- ja kevätkestitykset olivat neljänneskunnan kestityksistä suurimmat. Savolaiset valittivat, että heidän piti näihin kestityksiin maksaa viljaa ja nahkoja kyökkimestarille, tallimestarille, kokille, kellarimiehelle ja "hollarille".[736] Niinikään saamme valituksista tietää, että Savossa — niinkuin Jääskessä — oli talonpoikain kumpaakin näitä kestityksiä varten aikoinaan ollut maksettava 6 tynnöriä olutta, mitä määrää sitten oli ylennetty.[737] Erityisesti vielä tiedetään, että Savossa kunkin kymmenmiehen tuli toimittaa neljäskuntamiehelle 3 leiv. tuoretta kalaa kevät- ja yhtä paljon syyskestitystä varten.[738]
Savon neljänneskuntakestityksistä eli ruokaruotsijärjestelmästä saamme seuraavan yleiskuvan.
(1) Talvikäräjäin pidettyä pitäjässä saapui neljänneskuntiin maanvouti puolen linnahevosjoukon (17-18 hevosen) kanssa 2 yönä kunkin neljäskuntamiehen luona syöttääkseen hevosia ja selvittääkseen sakko- ja veroasioita.
(2) Sen jälkeen tuli neljänneskuntaan itse linnanvouti pitämään kevätkäräjiä. Kestitystä kesti kolme yötä. Mukanaan linnanvoudilla olivat kaikki linnan 35 hevosta.
(3) Kevätkäräjäin jälkeen saapui jälleen maanvouti sakko- ja veroasioilleen, tällä kertaa ilman suurempaa hevosjoukkoa.
(4) Kesäkäräjäin pidettyä pitäjässä alkoivat neljännesmiesten syyskestitykset, joilla maanvouti kävi vaatimassa sakot ja humalaveron ja muut kesäverot tai verojen rästit.
(5) Syksymmällä linnanvouti piti neljäsmiestaloissa taasen käräjät (syyskäräjät) samalla tavoin kuin keväällä.
(6) Syyskäräjiä seurasi vihdoin ruokaruotsi, s.o. maanvouti mukanaan toinen puoli linnan hevosia (17-18 hevosta) piti kestitystä ja hoiti veroasioita 2 yökuntaa kussakin neljännysmiestalossa.
Näihin kestityksiin tai joihinkin niistä oli neljänneskuntain kymmenyskuntain alkuaan suoritettava 1 tynnöri olutta ja muuta särvintä sen mukaan; mutta myöhemmin järjestyi kestitysvarain hankkiminen niin, että neljäskuntamies kantoi piirinsä veroilta määrätyt verotavarat ja erät ja niistä toimitti kestitykset ja muut maksut.
Kokonainen sarja vanhoja paikallisia kestityksiä uuden ajan alulta tai keskiajan lopulta on edellisillä sivuilla liitänyt ohitsemme. Ne olivat erilaisia eri osissa maata, hävinneet tai häviämässä läntisissä osissa maata, mutta vielä suuressa kukoistuksessa Karjalassa ja Savossa. Joku osa näitä myöhäisen ajan kestityksiä oli vasta äskettäin syntynyt virkamiesten keinotteluiksi, mutta toiset niistä epäilemättä olivat paljon vanhempia ja itse tapa oli ikivanha, valtioelämän alkuisimpiin asteisiin kuuluva.
Näitten kestitysten joukossa on ruokaruotsiksi kutsutulla ollut erikoisempi luonne. Ruokaruotsilla tarkoitettiin linnaväen säännöllisiä kestityskiertueita linnaläänin verokuntiin linnan ja hevosten ruokkimista sekä sakkojen perimistä varten. Uuden ajan alussa tämä laitos esiintyy vielä tunnettuna Hämeessä, ja täydessä vallassa Karjalassa ja Savossa.
Suomalaisessa kansankielessä tällä kiertueella on jo vanhoina aikoina ollut nimenä ruokaruotsi. Länsi-Suomessakin, jonka historiallisista asiakirjoista ei tätä nimeä tavata, on se tunnettu vanhassa sananparressa:
täällä on ruotsi ruualla musta kansa murkinalla.
Länsi-Suomen kansan käsitystä muinaisesta ruokaruotsista ilmaisevat piispa Henrikin surmavirren tunnetut säkeet:
Jo kävi tässä ihmisiä, täss' on syöty, tässä juotu, tässä purtua pietty: ruoka-ruotsi, syömä-saksa kiertolaiset kelvottomat, joivat oluen kellarista, vettä viskasit sijahan, kakun söivät kammarista, kiven vierrytit sijahan, veivät heiniä laosta, heitit hieta'a sijahan, kauroja hevosen syöä saivat santa'a sijahan.
Historiallisen asiakirjan mukaan oli tämän laittoman ja väkivaltaisen ruokaruotsin ohella vielä uuden ajan alussa suuressa osassa Suomea käytännössä säännöllinen ja suostuttu ruokaruotsi. Sen syntymiseen ja kehittymiseen vaikutti kaksi tekijää, nim. linnalaitos ja ratsuväki.
Linnat tietysti tarvitsivat linnamiehistöä, varsinkin sellaiset linnat, jotka olivat suorastaan vihollisen suussa, kuten Viipurin linna ja myöhemmin Savonlinna. Tärkeää oli linnain miehitys kotoisissakin oloissa, sillä linnan isännyys merkitsi maakunnan isännyyttä, vieläpä usein itsenäistä valtiollista asemaa. Sen jälkeen kuin yleinen kansanaseistus oli lakannut ja kuningas- sekä ylimysvalta juurtunut, oli kaikilla suurherroilla, etupäässä kuninkaan ja valtakunnan tärkeimmillä virkamiehillä, aseellinen ratsujoukkonsa, joista koko valtakunnan asevoima pääasiallisesti riippui.
Varsin suureksi emme näitä ratsujoukkoja kumminkaan voi kuvitella, sillä sotahevosen ja ajanmukaisesti varustetun ratsumiehen ylläpitäminen oli keskiajalla kallis asia. Jonkunlaisen käsityksen tähän kuuluvista oloista keskiajan puolimaissa saa Maunu kuninkaan v. 1344 antamista säännöistä, joiden mukaan eri arvohenkilöt olivat oikeutetut ratsastamaan valtio-asioissa seuraavalla määrällä hevosia: piispa 30 hevosella, kuninkaan "virkamies" kuninkaan poissa ollessa 45, valtaneuvostoon kuuluva ritari tai "svenni" enintäin 12, valtaneuv. kuulumaton ritari 8, sam. svenni 6, "pienempi mies" 3 hevosella.[739] Nämä luvut varmaankin ilmaisevat siihen aikaan normalisia määriä. Kuninkaan "virkamiehellä" varmaan tarkoitettiin valtakunnan ylimpiä maallisia herroja, m.m. arvatenkin kuninkaan linnain vouteja. Vielä uuden ajan alussa näyttää joissakuissa Suomen linnoissa tavanmukainen linnaläänissä kiertävä huovimäärä olleen suunnilleen Maunu kuninkaan taksan mukainen. Savonlinnassa se oli 35. Viipurin linnan vakinainen hevosluku sitävastoin oli uuden ajan alussa harvinaisen suuri, nim. 150.
Linnueitten ja niiden hevosten ylläpitäminen oli keskiajan valtion tehtävistä tärkeimpiä. Eipä ihmettä, että Suomessakin siinä kohden ryhdyttiin erityisiin toimiin. Mitä ensinnäkin hevosiin tulee, niin oli niiden hoito kesällä kylläkin helppo: kruunun hevoset vietiin laitumelle, etupäässä saarille, joita linnoilla nähtävästi tätä tarkoitusta varten oli hallussaan, usein rajaseuduilla. Talvella sitävastoin tuotti asia vaikeuksia. Oli kaiketi hankala koota rehuvaroja linnaan riittävästi ja oli vaikea vedättää niitä linnaan linnaläänin kaikilta etäisiltä perukoilta. Mukavampaa oli panna talliruokinnan aikana, varsinkin sopivilla talvikeleillä, hevoset kiertämään maakuntaa, verokunnasta verokuntaan, jolla tavoin hevoset tulivat ylläpidetyiksi ja veronmaksajat pääsivät vähemmällä vaivalla. Se oli keskiajan yksinkertainen mutta käytännöllinen tapa ratkaista tuo tärkeä kysymys.
Hevosten mukana kulki linnaväki; järjestelmä oli näet yhtä edukas myöskin ihmisten ylläpitämiseksi. Esivallalle linnanmiesten kiertomatkat tuottivat muitakin merkittäviä etuja. Kiertomatkain ohjelmaan kuului myöskin verojen ja sakkojen kokoaminen, jota tarkoitusta linnamiehistön läsnäolo varmaan suuresti edesauttoi. V. 1506 lähetti Turun linnan vouti huovejansa kokoamaan kruunun veroja ja sakkoja Raaseporin läänistä; v:lta 1508 on Turun läänistä tieto, että kestitystä käytettiin ulosottokeinona niskoittelevia veronmaksajia kohtaan.[740] Järjestelmä kaikesta päättäen oli tunnettu ja koetettu koko maassa. Myöskin käräjäin pitämisen näemme keskiaikana olleen yhdistettynä linnaväen kiertomatkoihin, mikä katsoen ajan levottomiin oloihin ja itse käräjätoimen luonteeseen varmaan oli harkittu parhaaksi. Vielä oli keskiajan virkamiesten itse koottava suuri osa palkkaansa kansalta ja tämäkin tärkeä toimitus liittyi linnaväen kiertomatkoihin. Niinpä tällä yhdellä ja samalla yleiskeinolla keskiaika ratkaisi sekä sotilas- että hallintokysymyksensä.