3. LINNAN PÄIVÄTYÖT.
Suurimmat päivätöitten käyttäjät keskiajalla olivat kuitenkin kruunun päälinnat. Keskiajan loppupuolella ne olivat maamme tärkeimmät maatalouskeskukset ja niillä oli maanviljelystään varten käytettävänään kokonaisten linnaläänien päivätyöt.
Näistä linnain maataloudellisista päivätöistä, jotka ovat erotettavat linnain rakennusvelvollisuudesta, eivät keskiajan omat asiakirjat paljoa puhu. V. 1347 mainitaan Viipurin pitäjästä maksetuksi linnaan nauta työn lunastukseksi.[807] Ahvenanmaalla esiintyy kruunulle suoritettava työvero jo v:n 1413 tileissä. Lounais-Suomessa tämä työvelvollisuus järjestettiin Eerik Pommerilaisen Suomessa käydessä (1407) kuninkaan ja Turun läänin rahvaan sopimuksella, joka v. 1419 määrättiin edelleenkin noudatettavaksi.[808] Kuningas Kaarle Knuutinpojan kirjeellä v. 1450 järjestettiin Turun läänin päivätyöt siten, että kuudesta linnan lähipitäjästä oli kunkin talonpojan tehtävä 8 juhtapäivätyötä karjakartanoon ja lisäksi 4 kuormaa halkoja linnaan, mutta muiden pitäjäin oli toimitettava linnaan kultakin 40 savulta yksi vuosityömies, eikä rahaa ollut enään otettava työn sijasta.[809]
Näistä asiakirjoista selvästi nähdään, että päivätöitä keskiajan linnoihin tehtiin myöskin maanviljelyksen vuoksi. Vaikkeivät asiakirjat näiden päivätöiden syntymä-aikaa ja -tapaa tarkemmin valaisekaan, niin jo se seikka, että keskuslinnat todennäköisesti ovat perustetut vanhempain kartanoiden yhteyteen ja että yleensä sellaisissa kartanoissa päivätyöt olivat käytännössä jo 1300-luvulla, tekee luultavaksi, että päälinnainkin maanviljelyspäivätyöt ovat peräisin 1300-luvulta.
Päivätyövelvollisuuden alaisia olivat keskiajan päättyessä kaikki linnaläänit. Velvollisuuden perusteet olivat eri maakunnissa erilaiset. Ahvenanmaalla suoritti jokainen savu 12 päivätyötä. V.-Suomessa suoritettiin päivätyöt täysiveroittain ja savuittain, Turun lähellä olevissa pitäjissä 5 päivätyötä täysiverolta. Myöskin Raaseporin läänissä, Porvoon läänissä ja Savossa päivätyöt suoritettiin täysiveroittain, ensinmainitussa läänissä kultakin täysiverolta 2 "laillista päivätyötä", vaan 1540-luvulla 3, Porvoon läänissä nähtävästi sama verta ja Savossa 12 "laillista päivätyötä". Viipurin läänissä suoritti kukin savu eli mies 6 (Uudellakirkolla 5) päivätyötä. Hämeessä ja Ylä-Satakunnassa, jotka alkuaan olivat samaa veroaluetta, oli päivätyövelvollisuus suoritettava jousittain; jousen määrä oli 3 päivätyötä. Ala-Satakunnassa ja Pohjanmaalla taas oli päivätöiden alkuperäisenä perusteena miesluku, Satakunnassa 3 päivätyötä kultakin talolliselta.[810] Työvelvollisuus siis yleensä perustui mies- eli talolukuun.
Suoritettavain päivätöiden lukumäärä vaihteli eri maakunnissa osittain siitä syystä, että velvollisuuden perusteet olivat erilaisia, osittain siitä syystä, että toisilla maakunnilla oli raskaampi taakka kannettavanaan. Yleensä ei päivätyörasitus kuitenkaan ollut suuri, sillä vielä 1530-luvulla oli tämänlaatuinen päivätyö yleensä lunastettavissa 1 vanhalla äyrityisellä.
Keskiajan linnat eivät voineet käyttää kaikkia laillisia päivätöitänsä eikä laajain linnaläänien perukoilta olisi ollut mahdollistakaan niitä luonnossa suorittaa. Missä päivätöitä luonnossa tehtiin, teki niitä tavallisesti vain linnan lähin ympäristö. Ahvenanmaalla kävi työssä vain Sundin pitäjä ja osa Saltvikin pitäjää. Turun linnaan tekivät päivätöitä v:n 1450 määräyksen mukaan ainoastaan Räntamäen, Raision, Ruskon, Kaarinan, Liedon ja Piikkiön pitäjät; 1530-luvulla mainitaan Piikkiön sijasta Rymättylä, mutta 1500-luvun lopulla jälleen Piikkiö ja Paimiokin päivätyön tekijöinä. Raaseporin tarpeeseen riittivät Karjan pitäjän päivätyöt, Kokemäenkartano tuli toimeen Kokemäen, Euran, Köyliön sekä 1 Eurajoen ja 3 Ulvilan neljänneskunnan päivätöillä. Hämeessä teki päivätöitä ainoastaan Hattulan kihlakunta. Viipurin linnan päivätöitä suorittivat luultavasti ainoastaan Viipurin, Säkkijärven, Lappeen ja Taipaleen pitäjät. Savonlinnan "laillisia päivätöitä" suoritti ainoastaan Sääminki täyden määrän (12 pt täysiverolta) sekä Rantasalmen 2 ja Juvan 2 neljänneskuntaa puolet määrää (6 pt täysiverolta).
Muualta linnalääneistä lunastettiin päivätyöt raha- ja tavaramaksuilla. Rahalunastus oli v:n 1451 tilien mukaan yleinen Raaseporin läänissä; sitä maksettiin v. 1540 12 killinkiä 3 päivätyöltä, siis äyrityinen päivätyöltä (äyrityinen = 4 killinkiä). Porvoon läänissä maksettiin uuden ajan alussa työrahoja täysiverolta 9 killinkiä. Hämeessä laskettiin kolmen päivätyön lunastukseksi 5 äyrityistä, Varsinais-Suomessa v. 1540 täysiveron päivätyömaksuksi 1 1/2 äyriä, mikä summa muutamaa vuotta myöhemmin nostettiin 5 äyriksi. Vallitsevana päivätyön hintana keskiajan lopulla oli kuten sanottu 1 äyrityinen.
Veroesineet taas, joilla päivätöitä keskiajan lopulla lunastettiin, olivat jos jonkinlaisia: Turun läänissä "työruis", "työmaltaat", "työvoi", "työkalat", "työturskat" (meripitäjissä), Ala-Satakunnassa voi (72 leiv. kultakin talolliselta), Ylä-Satakunnassa "päivätyöhauit" (jokaiselta jouselta 6 naulaa); Hämeessä maksettiin jouselta 2 karpiota ohria, Viipurin läänissä Äyräpään kihlakunnassa 1 kyyn. palttinaa päivätyöltä,[811] Savossa täysiverolta syli halkoja tai leiviskä "viikkokaloja". Keskiajan kirjavat verotavat näkyivät tässäkin.
Kuten muutkin verot keskiajalla niin päivätyötkin ja niiden verovastikkeet yleensä suoritettiin verokunnittain. Turun läänissä kruunu vielä keskiajan lopulla vaati boleilta määrätyn tasaisen summan rahaa, mistä 1 1/2, mistä 2, mistä 5 markkaa, tai 1 1/2, 2, 3, 4 puntaa rukiita tai ohria verokunnalta.
Joskus oli sopimus veron suorittamisesta tehty koko pitäjän kanssa. Kun Laitilassa kukin verokanta maksoi 14 äyriä, mutta koko pitäjä 7 mk, ja Lapissa kukin verokunta 2 1/2 mk 4 äyrityistä, mutta koko pitäjä yhteensä 8 mk, niin ilmeisesti oli vero ensin laskettu koko pitäjälle ja vasta sitten tasattu verokuntain kesken. Muuallakin pitäjät olivat tällä alalla verokokonaisuuksia, sillä yleensä suorittivat saman pitäjän verokunnat samansuuruiset päivätyölunastukset. Yksinäisenä poikkeuksena säännöstä oli Sauvon pitäjä, jonka verokunnat suorittivat erisuuruisia työveroja. Satakunnan vanhimpain tilikirjain mukaan suoritettiin Ylä-Satakunnan päivätyöhauit pitäjittäin, 48 leiv. pitäjältä.[812] V:n 1451 tilien mukaan suorittivat verokunnat yli koko Raaseporin läänin samansuuruisen päivätyölunastuksen (erfuodespeningar): 20 äyriä 4 äyrityistä.[813]
Verokunnan keskuudessa velvollisuus jaettiin veronalaisille tavallisten veroperusteiden mukaan. Mutta harvinaisempiakin tapoja käytettiin. Nousiaisissa, Lemussa, Mynämäellä, Vehmaalla ja Laitilassa perittiin työrahat siten, että kultakin pääveron markalta maksettiin lisäksi 1 äyrityinen (Laitilassa 9 penninkiä). Lapin pitäjässä saatiin työrahat kokoon siten, että verokuntamiehet ottivat kultakin täysiverolta 1 äyrin ja siten saaduista varoista maksoivat linnaan vietävän karjan, päivätyömaksun ja erinäisiä verokulunkeja. Oli oikea mullistus tällä alalla, kun nämä mutkalliset maksutavat v:n 1540 verouudistuksessa hävisivät ja muutettiin yhdenmukaiseksi rahalunastukseksi, kultakin täysiverolta 1 1/2, myöhemmin 5 äyriä.[814]
Mutta seuratkaamme jo niitäkin, joiden tuli suorittaa päivätyönsä linnan niityillä ja vainioilla. Eräs asiakirja, vaikka onkin sangen myöhäinen (v:lta 1598), antaa hauskoja viittauksia siitä, miten päivätöitä Turun linnaan suoritettiin luultavasti varhaisesta keskiajasta saakka.[815] Siinä näet kerrotaan, että Maarian, Raision, Ruskon ja Liedon talonpojat suorittivat päivätöitään Turun linnan "suureen karjakartanoon" siten, että kukin täysiverollinen viljeli 1 tynnörinalan peltoa. Samoin oli Piikkiön, Kaarinan ja Paimion talonpoikain viljeltävä linnaan kuuluvan Heikkilän kartanon vainiota, kunkin täysiveron 1 tynnörinala. Asiakirjassa ilmoitetaan, että suuret osat mainittuja kartanoiden vainioita olivat joutuneet autioiksi ja viljelemättömiksi siitä syystä, että kruunu oli läänitysten ja verotalojen autioitumisen kautta menettänyt päivätöitä; niinpä oli suuren karjakartanon vainiossa 53 miehen osaa eli 53 tynnörinmaata ja Heikkilän vainiossa 77 1/2 miehen osaa eli 77 1/2 tynnörinalaa autiona.
Jos päivätöitä olisi vain ylipäisesti tehty linnaan ja niitä käytetty sen mukaan, kuinka linnan haltija kulloinkin määräsi tai katsoi tarvittavan, ei tietystikään noin säännöllistä autioalaa linnan vainiossa olisi ilmestynyt. Nähtävästi oli siis kullakin veronalaisella linnan vainiossa määrätyssä paikassa oma pysyvä tarkoin määrätty osansa, joka jäi autioksi, ellei viljelijä saapunut velvollisuuttansa täyttämään. Luultavasti vielä saman pitäjän tai verokunnan viljelysosat olivat linnan vainioilla sopivasti yhdistetyt ja ryhmitetyt, koskapa asiakirjassa puhutaan Heikkilän vainiossa olevasta Kakskerran saarelaisten osasta ikäänkuin jostakin kokonaisuudesta. Tällainen viljelystapa vaati juhtapäivätöitä, jollaisia v:n 1450 määräysten mukaan Turun linnaan suoritettiinkin. Sitävastoin ei päivätöitten luvun tarvinnut olla suuri. Työ varmaankin suoritettiin kollektivisesti, mutta talonpojat jättivät kyntämättä ja korjaamatta sellaisen osan, jonka puolesta ei yhteiseen työhön otettu osaa. Tällä tavoin talonpojat linnan vainiolla suorittivat viljelysvelvollisuutensa samanlaiseen tapaan, joka oli vallalla talonpoikain kotikylissäkin.
Raaseporin linnaan suorittivat Karjan pitäjän miehet päivätyönsä luonnossa. Linnan vanhoissa tileissä on siitä säilynyt yksityispiirteitä, joista nähdään, että työmaana olivat pääasiallisesti linnan kaksi vainiota ja että työ suoritettiin verokunnittain, niin että saman bolin puolesta oltiin samanaikaisesti työssä ja samanlaatuisessa työssä. Tavallisesti tekivät veronalaiset yhden hevospäivätyön, joka luettiin kahdeksi päivätyöksi, ja yhden jalkapäivätyön.[816]
Hämeenlinnassa hoidettiin veropäivätöillä linnan lähellä olevat Saaristen ja Ojoisten karjakartanoiden kaksijakoiset vainiot sekä linnan niityt. V:n 1547 tileissä on säilynyt hauska kaavake, jonka mukaan kesätyöt täällä suoritettiin kollektivisesti pitäjittäin määrätyssä järjestyksessä. Ensin saapui Janakkala tekemään kevätkynnön, sitten Renko kertasi ja kylvi herneet ja pavut, Lehijärvi saapui niittämään linnan niityt ja Mäskälä leikkasi rukiin, minkä jälkeen Hattula toimitti syyskynnön ja -kylvön. Näihin töihin kului n. 2 000 päivätyötä; jäljellä olevat n. 1 000 päivätyötä käytettiin lannanajoon ja -levittämiseen y.m.s.[817]
Puiminen oli Hämeenlinnassa järjestetty siten, että eri pitäjistä, luultavasti kiertojärjestyksessä, tuli pitemmäksi ajaksi puimatyöhön joukko miehiä, jotka saivat palkan kotonaolevilta jousilta. V. 1547 oli sillä tavoin Asikkalan puolesta 20 miestä 36 päivää linnan puimatyössä, ja vielä 1583 tuomittiin Lopella kaikille niille, jotka olivat puineet riihiä ja tehneet alinomaistyötä (alinåmaisarbete) linnan karjakartanossa, palkkansa muilta verollisilta.[818]
Viipurin linnaan suoritettavain päivätöittensä sijasta Viipurin piirin pitäjän verolliset vetivät linnaan halkoja, kantoivat ne ylös ja pitivät kunnossa linnan ankeriaisarkut.[819]
Paitsi edelläkerrottuja säännöllisiä päivätöitä, joita usein nimitettiin laillisiksi päivätöiksi, oli talonpoikain uuden ajan alussa toisissa lääneissä tehtävä vielä eri tarkoituksiin lisäpäivätöitä tai erikseen ne lunastettava. Ala-Satakunnassa tuli neljänneskunnittain Kokemäen, Huittisten, Loimaan ja Euran pitäjäin, Köyliön kappelin ja 3 Ulvilan pitäjän neljänneskunnan "vetää nuottaa kartanon tarpeeksi omine nuottineen niin usein kuin heille sanotaan", mutta koko muusta Satakunnasta suoritettiin sen sijasta nuotanvetohaukia, koko Ylä-Satakunnassa 5 leiv. neljänneskunnalta, Ala-Satakunnassa epätasaisempia määriä. Savonlinnan läänissä vaadittiin kultakin täysiverolta 4 ja puoliverolta 2 apupäivätyötä.[820]
Erään veroselityksen mukaan oli Säämingin kolmen neljänneksen velvollisuutena omine halkoineen ja kustannuksineen puida linnan molempain karjakartanoiden vilja ja Säämingin neljännen neljänneksen hoitaa Venäjän rajalla oleva Peltosalon niitty. Myöskin linnan kaskenpoltto, jota varten Pellosniemen neljänneskuntain oli toimitettava linnaan 2 "kahdeksan viikon kaskitalonpoikaa", on parhaiten luettava tähän päivätyöryhmään.[821]