TOINEN KOHTAUS.
Elma ja sitten rouva Åhlman.
Elma:
(Tulee jälleen, ei kutenkaan heti Herveniuksen mentyä. Nauraa tullessaan). Hah, hah, haa. — Enpä todellakaan olisi uskonut! Hyvä viulunopettajani vielä kosii! Ikuinen vanha poika ja alkaa tuollaisia höperöidä. Voi miten mainio tilaisuus meni hukkaan. Kunhan vaan Toivo olisi ollut läsnä, olisi hän havainnut, kuinka paljon välitän hänen pelkäämistään herroista, — Herveniuksesta ja hänen kaltaisistaan. Korkeat kaulukset, kalvosimet, frakkipuvut hah, hah, aivan apinan näköisiä! (Istuutuu sohvaan, ottaa kirjeen pöytälaatikostaan, jatkaa). Sinä kelpo poika, tietäisit kuinka suurta lohdutusta paperilippusi ovat tuoneet mukanaan minulle tänne pääkaupungin ikävään ilmaan. — Mutta tyhmä sinä olet, kun niin kauan olet kiusannut minua täällä. Sinä suvaitsit sanoa minulle: "mene kaupunkiin tätisi luokse. Siellä tutustut elämään, joka sopii sinulle. Siellä näet sinä komeita herroja, jotka sinulle, kapteenin tyttärelle sopivat paremmin, kuin minä yksinkertainen talonpoika." Sellaisia tyhmyyksiä! Mutta minä annan hänelle kaikki anteeksi, koska hän jo niin pian lupaa tulla minua noutamaan. (Lukee kirjeestä). "Tulen aivan kohdakkoin sinua katsomaan sinne, ja jos vielä olet omani, niin — —" niin silloin kohtapuoleen tulen olemaan rakas puolisosi. Eikö niin Toivo, olisit sen voinut kirjeeseen panna, hah, hah, haa —
Rouva Åhlman:
(Tulee sisään sisäovesta). Ahaa tyttöseni, nytpä näytät iloiselta taas pitkästä aikaa. Olet saanut kirjeen. Sekö sinua niin huvittaa?
Elma:
(Panee kirjeen pöytälaatikkoon takaisin). Niin, rakas täti. Se on maalta hyvältä holhoojaltani. Niinkuin tiedät, onhan hän hyvä leikinlaskija. Minuakin rupesi oikein naurattamaan. — (Itsekseen). Tahdon yllättää tätini, en mainitse hänelle asian oikeaa laatua.
Rouva Åhlman:
Se kunnon ukko Terhola. Minäkin hänestä pidän niin paljon hänen suoran luonteensa ja verrattoman hilpeytensä vuoksi. — Ah, hänen vertaistaan en ole tavannut, kuin yhden — rakkaan miesvainajani. — Eikä isäsi merikapteeni Terho olisi sinua, pikkutyttöä, kuollessaan varmempiin käsiin voinut jättää, kuin oman veljensä. —
Elma:
Isän, äidin sijaisena on setäni minulle ollutkin. Siitä olen ijäti hänelle kiitollinen. Ja sinä rakas tätini olet myöskin minun orporaukan kaitsijana ollut. Olethan minusta aina huolehtinut. Ja nyt taas olen täällä saanut nauttia hyvyyttäsi.
Rouva Åhlman:
(Silittää hänen hiuksiaan). Pikku ystäväni. — Mutta sanoppas, mikä sinua oikein vaivaa täällä? Ensiaikoina olit hiukan iloisempi, — mutta sitten —. Tiedäppäs, minä olen hiukan ihmistuntija ja olen havainnut sinussakin tyttöseni jotakin.
Elma:
Mitä tarkoitat, täti?
Rouva Åhlman:
Niin — ajattelin vaan, että —. Mutta sanoppas nyt tädillesi suoraan.
Ethän sinä kultaseni vaan ole rakastunut?
Elma:
Rakastunut! Kehenkä minä — —?
Rouva Åhlman:
Oh, täällä meidän pääkaupungissamme vilisee nuoria, rikkaita herroja, joilta ei puutu mitään muuta kuin elämän sulostuttaja. — Olethan sinäkin tullut tuntemaan heitä. — He voittavat sydämiä kauniilla ulkonäöllään. Eikä olisi mikään ihme, jos he sinutkin pikkuhupakon pauloihinsa saisivat.
Elma:
(Itsekseen). Tunnustan hänelle, mutta en kaikkea. Tahdon yllättää. (Kovaa). Täti hyvä, en salaa sinulta enään. Olen rakastunut — niinkuin sanoit ja vielä enemmän — olen kihloissa.
Rouva Åhlman:
Kihloissa! Sinä minut vallan hämmästytät. Olinhan huomaavinani jotain, mutta en osannut arvellakaan, että olisit jo niin pitkällä. Mutta olen hirveän utelias. Sano nyt pian hänen nimensä.
Elma:
Sitä en aivan vielä voi sanoa sinulle. Katsohan, se on meidän nuorten välinen asia eikä kukaan muukaan siitä vielä tiedä. Kohta saat rakas täti nähdä hänet, huomenna, ehkä jo tänä iltana. Ja varmasti rakastut sinäkin häneen.
Rouva Åhlman:
Siitä saat olla huoleti, kultaseni. — Täytyy kait sitten antaa uteliaisuudelleen perää, kun jo niin pian saan nähdä hänet. Lapseni, aina olen koettanut sinun parastasi huolehtia. Niin, ymmärräthän. —
Elma:
Ymmärrän sinua, täti. Rakastan sinua. — Kun vaan oikein tulisit viihtymään meidän luonamme uudessa kodissa.
Rouva Åhlman:
Aina viihdyn luonasi, kultaseni. — Mutta sinulla oli soittohajotuksesi tänä iltana. Mitä pidät opettajasi herra Herveniuksen nuoresta ystävästä herra Taposesta? Hän laulaa minusta niin hyvin. Eikö hän ole kunnon mies?
Elma:
En tiedä sanoa. Olen hänen kanssaan kyllä seurustellut. —
Rouva Åhlman:
No niin, mutta nyt täytyy mennä hiukan askareille.
(Menee sisäovesta).
Elma:
(Huutaa perään). Täti, täti, unhotin sanoa.
Rouva Åhlman:
(Tulee takaisin). No, mitä, mitä?
Elma:
He tulevat tänne tänä iltana. Herrat Hervenius ja Raponen. Kello 8 lupasivat tulla, pyysin heitä.
Rouva Åhlman:
Aijai, nyt ymmärrän. Onnea vaan sinulle, pikkulintuni!
Elma:
Mutta mitä tarkoitat?
Rouva Åhlman:
Niin, niin, luuletko vanhaa tätiäsi niin huonojärkiseksi. Kyllä ymmärrän nuoren mielen. Täytyy mennä kiireesti laittamaan kahvitarpeet kuntoon. Kello on vaan muutamia minuuttia vailla. (Mennessään). Juomme kihlajaiskahvit sitten! (Menee).
Elma:
Hah, hah, nyt iski viisas tätini varmaankin harhaan. Mutta ellen vallan suuresti erehdy, seuraa tänä iltana vielä samanlaatuista. Ja viuluniekka saa nuoresta laululinnustaan seuraajansa. Kyllä ymmärrän, mikä niitä kaupungin herroja vetää puoleeni, kuin olisin mitäkin magnetia. Ei se ole rakkaus — hui, hai! vaan se on raha. Sillä isäni jätti minulle muutamia tuhansia perintöä ja nuo tuhannet panevat heidän päänsä pyörälle. — Voi sinua Toivo, kun minut tänne narrasit, minä kostan siis niillekin. Minä osoitan, että vielä sinua rakastan. — Mutta pitäähän minun hiukan auttaa rakasta tätiäni hänen askareissaan ja vielä siistiä itseäni. Enhän voi tällaisena hienojen herrojen kanssa seurustella. (Menee sisäovesta).
(Näyttämö hetkisen tyhjänä).