PAN
Oi öistä kulkijata korpimaan, ken metsän synkkiin pimentoihin vaipuu, oi rinnassansa syttyy villi kaipuu kuin halu liekkumahan hurjimpaan!
Hän näkee metsän synkät silmät vaan ja kuinka varjot yössä nousee, haipuu ja metsän viidakossa oksat taipuu ja esiin astuu kätköstänsä Pan.
Hän huulillensa nostaa ruokopillin, hän soittaa, soittaa laulun hurjan-villin ja metsä sadoin äänin soi ja soi.
Mut öisen kulkijan on järki poissa: se harhaa metsän synkän sokkeloissa ja hurjaa onnenunta unelmoi.