IX
Seuraavana päivänä, joka sattui olemaan sunnuntai, odotteli Mikkolan emäntä herrojen Pörjösen ja Naukkusen heräämistä öisestä unesta. Emäntä lämmitteli kahvipannua, joka oli herroja odottamassa keittiön hellalla. Talon miehet olivat syöneet aamiaisensa ja nukahtaneet helteiselle pihamaalle ja aittoihin kuluttamaan makealla unella pitkää sunnuntaipäivää.
Emäntä pui sormea hymy suupielessä karjakko Marille, joka oli keksinyt vaikuttavan kepposen naisväkeä liiaksi lähenteleville herroille ja pannut sen renki Kallen kanssa täytäntöön. Asia, joka oli herättänyt aamulla erittäin hyvän tuulen koko talon perheessä, oli kaikessa yksinkertaisuudessa seuraava.
Pörjönen oli pyytänyt tytöiltä, että hän kavereineen pääsisi iltamyöhällä heidän luttiinsa ja saatuaan myöntävän vastauksen samalla ottanut tarkat tiedot, missä lutissa karjakko Mari nukkui ja missä talon vanhin tytär Iida, sillä he olivat saaneet herrojen jakamattoman huomion osaksensa. Mari neuvoi ja herrat lähtivät liikkeelle, kun talon perhe nukkui iltasaunan jälkeen parhainta untansa. Mari oli neuvonut Naukkusen Ruota-Rietun, vanhan päiväläisukon luttiin ja Pörjöselle esitellyt Kiukku-Miinan, vanhan kupparimuorin lutin, jota paitsi hän oli neuvoteltuaan Kallen kanssa asiasta kulottanut täyden vesikorvon Ruota-Rietun lutin parveen avonaisen aukon ääreen, josta se oli tyhjennettävä Pörjösen niskaan silloin, kuin tämä rupeisi herättelemään Ruota-Rietua.
Herrat avasivat luttien ovet kumpainenkin omalla tahollaan aikoen ensin laulaa lemmityilleen jonkun kuutamoaarian, vaan jättivät sen tekemättä peläten ankaran isännän heräämistä.
Pörjönen hiipi sykkivin sydämin istumaan Ruota-Rietun sängyn laidalle samalla tehden hänelle hartaan tunnustuksen lämpimistä tunteistaan. Ruota-Rietu nosti partaisen naamansa peitteistä ja päästyään asiasta selville, harasi takkuista päätään ja päästeli tilaisuuteen hänen mielestään sopivia voimasanoja. Pörjönen seisoi sanatonna hämmästyksestä, mutta kun hän oli saanut yläkerrasta täyden vesikorvon niskaansa, selvisi hänelle tilanne, ja Ruota-Rietun saattamana kimmahti hän pihalle ja sieltä samaa tietä huoneeseensa.
Naukkunen sai Kiukku-Miinalta yhtä kylmän vastaanoton. Hänen tehdessään hämärässä lutissa selvää mieltymyksen tunteistaan, ponnahti Kiukku-Miina vuoteestaan, sivalsi nurkasta silityslaudan ja mittaili sillä pakenevan Naukkusen selkää, antaen itsestään nimeään vastaavan kuvan vieraalle. Haukkunen harppaili pitkin askelin pihamaata, melkein Pörjösen jäljissä, pidellen toisella kädellään päätään, Ruota-Rietun selvitellessä Kallen kanssa vesikorvon kaatamisasiata, sillä Ruota-Rietukin oli saanut siitä osansa mitään pahaa aavistamatta Talon koira heräsi ja haukkui vimmatusti pihamaalla. Isäntä ilmestyi piharakennuksen rapuille kuulostamaan metelin aihetta. Pirtin ikkunoihinkin oli ilmestynyt unisia päitä.
Nähtävästi kostoksi yöllisestä kommelluksesta nukkuivat herrat vielä vaikka kello osoitteli jo yhtätoista ja emännän täytyi lämmitellä heitä varten kahvipannua.
Varsala oli herännyt aikaisemmin saman päivän aamuna Mutkan talossa ja tehtyään vielä epätoivoisen yrityksen emännän kanssa isännän vakuutusasiassa ja saatuaan onnellisen voiton, kiiruhti Pekkarisen Eenokin kanssa Mikkolaan ja ilmestyi tupaan, jossa isäntä oli lukemassa postiltaansa.
Varsala oli käynyt jo ennemmin Mikkolassa ja pannut ahtaalle isännän, joka nyt vilkaisi alta kulmainsa tulijaa ja jatkoi lukemistaan vastaamatta Varsalan tervehdykseen. Varsala katsoi edullisemmaksi siirtyä emäntäväen puolelle, jossa hän oli ennestään hyvä tuttava. Edellisillä käynneillään oli hän osannut voittaa emännän luottamuksen, ja ilomielin otettiin hänet nytkin vastaan naisten puolella. Kertoipa emäntä hänelle vieraittensa yöllisen seikkailunkin.
Kohta ilmestyivät talon uniset vieraat keittiöön, jossa vielä Varsala jutteli hartaasti emännän kanssa. Naukkunen tuli hieman arkaillen sisään. Hänen korvallisensa oli pöhöttynyt yöllisestä Kiukku-Miinan iskusta. Karjakko Mari poistui toisesta ovesta, kun herrat astuivat toisesta sisään. He olivat odottaneet tapaavansa keittiössä ainoastaan emännän, vaan nähdessään siellä Varsalan hyvätuulisen persoonan, venähti heiltä naama pitkäksi.
— Hauskaa tavata herroja, joilla lienee mieluisassa muistissa edellinen yhdessä olo Kuivalan kylällä, aloitteli Varsala kiusoitteluaan.
Djefvulsund'in herrat murahtelivat pahatuulisesti.
— Veli Naukkusta on, näen mä, isketty kalloon. Aivan tuommoisia mustelmia saatiin ennen, kun käytiin yökulussa, virnaili Varsala. Missä lienee tämä kohlu saatu?
Emäntä koetti salata nauruaan, mutta Pörjönen huomasi sen ja murahti kiukkuisena.
— Kas, kun emäntä höröttää kuin vanha ruuna.
— Herrat ovat huonolta tuulelta nähtävästi, naureksi Varsala. Onko kenttäarmeijassa tehty huonoja liikkeitä?
Pörjönen murahteli vain ja maksoi emännälle, sanoen lähtevänsä.
Kohta, kun Djefvulsund'in herrat olivat lähteneet ja Varsala siirtynyt tupaan muistuttelemaan isännälle, että kauniista Mikkolan talosta oli isännän kerran erottava ja siltä varalta pitäisi hänen vakuuttaa henkensä, ilmestyi Keikauksen leveä olemus tuvan ovelle, ja hänen olkansa yli kurkoitteli Tuhkasen partainen naama. Riennon miehet olivat saaneet tietää, että Mikkolassa oli isännälle syntymässä vakuutus, jonka Varsala aikoi kiepata yhtiöönsä; ja Keikaus päätti Tuhkasen kanssa lähteä uudistamaan junavaunussa syntynyttä tuttavuuttaan Varsalan kanssa.
— Hyvää päivää. Täällähän tapaa vanhoja tuttavia. Me olemme nähtävästi jo ennemmin tavanneet, hymyili Keikaus Varsalalle.
Isäntä jatkoi aamupäivällä aloittamaansa postillan lukemista, tällä kertaa hiljaa, aina väliin heittäen vieraisiin murhaavan katseen. Varsala näytti ensin hämmästyvän nähtyään Keikauksen, vaan palauttaen ryhtinsä virkkoi hän.
— Hauska tavata, »herra tilanomistajaa.» Mitä kuuluu matkoille?
Keikauksen ivan kärki oli taitettu ja huomio kääntyi nyt Tuhkaseen, joka ryntäsi tupaan kuin tuulispää ja suoraan isännän eteen.
— Nyt isäntä panee pois postillan ja puhutaan vakuutuksista. Meillä on pääomavakuutuksia, yhteisvakuutuksia, lastenvakuutuksia. Montako lasta isännällä on? Joko isäntä on vanha? Ei suinkaan tässä talossa ole tehty vielä yhtään vakuutusta? Missä emäntä on?
Isäntä sulki kirjansa ja nosti sen huolellisesti nurkkalaudalle.
Silmäiltyään herroja hetkisen virkkoi hän ukkosta ennustavalla äänellä.
— Se on nyt herroilla paras aika lähteä tästä talosta. Ja minun tapani ei ole kahdesti huomauttaa yhdestä asiasta, niin että nyt heti osaatte korjata luunne täältä.
— Mutta kuulkaahan isäntä, meillä on niin hirmuinen nälkä, koetti Keikaus rauhoittaa isäntää; mutta nähtyään tämän mustenevan muodon katsoi hän parhaaksi väistyä ovelle. Varsala oli jo pötkinyt pihamaalle ja kuunteli siellä myrskyn nousua. Tuhkanen yritteli vielä masentaa isännän mielenkuohua, vaan löysi kohta olemuksensa tuvan eteisestä. Hattu oli häneltä tipahtanut tupaan, mutta isäntä pani oven hakaan ja poistui tuvan kautta toisiin huoneisiin, ja Tuhkanen sai hetken ruikuteltuaan hattuaan kanan varkaana lähteä astumaan toisten herrojen jälkeen.