V
Petäjä, Honka-yhtiön toimitusjohtaja istui muutamassa Pörssin ruokasalin rauhallisessa nurkkauksessa illallisella. Hän oli suorittanut päivän kuluessa ankaroita aivoponnistuksia ja näytti vieläkin tiukasti miettivän. Petäjä oli saanut parina päivänä yhtiönsä kenttämiehiltä hätyyttäviä tietoja ankarasta kilpailusta, joka oli alkanut maaseudulla eri yhtiöitten välillä. Varsinkin Djefvulsundyhtiö oli tehnyt laajoja valloituksia, ja mainitun yhtiön hankinta oli viime viikkoina noussut puolella. Sen lisäksi Leimaus oli lisännyt tuntuvasti miehistöään, ja Riento oli yhä edelleen vakava kilpailija, vaikka mainitun yhtiön hankinta ei näyttänytkään erikoisempata nousua. Maaseudun, varsinkin synkkien sydänmaitten yleisöä voi hyvin vetää nenästä, ja Djefulsundyhtiön miehet tekivät sen suurella taituruudella. Hänen täytyisi keksiä tähän sekasortoon joku mojova keino yhtiönsä edesauttamiseksi, mutta hänen vaikeitakin probleemeja ratkaisemaan tottuneet aivonsa eivät tällä kertaa näyttäneet päästävän häntä pulasta. Vielä yksi uneton yö oli hänen asian takia vietettävä. Sitä varten oli hän tullut tavallista aikaisemmin illalliselle saadakseen miettiä rauhassa.
Samassa tarkoituksessa nähtävästi tuli myöskin Riennon toimitusjohtaja Kurkivuori ja teki hieman hajamielisenä tilauksensa. Raskaat mietteet painoivat nähtävästi häntäkin, koskapa oli ilmestynyt syvät mieterypyt hänen otsalleen ja silmät näyttivät punehtuneilta, joka seikka oli ennen osoittanut hänen olevan ankaroissa aivoponnistuksissa. Huomatessaan Petäjän nauttimassa verkkaan illallistaan, näytti Kurkivuori melkein ilostuvan.
— Kas päivää, häiritsenkö?
— Et millään muotoa, virkkoi Petäjä, vaikka mielessään olikin hieman nyrpeissään ajatustensa katkeamisesta. Vaikea probleemi oli alkanut selvetä jo hänelle.
— Saanko ehkä tulla samaan pöytään? virkkoi Kurkivuori.
— Kyllä sopii, samalla saan kai kuulla, mihin toimenpiteisiin sinä olet ryhtynyt tuon Djefvulsund-yhtiön suhteen, jonka sinäkin tietänet aloittaneen ankaran kilpailun maaseudulla.
— Tiedän, tiedän ja sitä olen miettinyt kokonaisen vuorokauden yhtämittaa, mitä olisi tehtävä. Mainitun yhtiön miehet ovat sangen taitavia valheen tekijöitä, ja valhe käy kaupaksi tässä maassa paremmin kuin totuus.
Kurkivuoren tilaus tuli, ja hän aloitti hieman hajamielisenä illallisensa.
Hetken äänettömyyden perästä virkkoi hän.
— Nähtävästi tulee kärsimään koko vakuutusaate Djefvulsund'in herrojen puuhista. Sen lisäksi että he keksivät toisista yhtiöistä loukkaavia valheita, vakuuttavat he sairaita ja kuolevia. Olen sen saanut tietää yksityisraporteista.
— Silloinpa pian sairastaa yhtiökin kuoleman tautia, arveli Petäjä.
— Mutta sanos, veli, miten tästä pyykistä selvitään kunnialla? kiukkuili Kurkivuori. — Onko sinulla ehkä jo keino keksittynä?
Petäjä hymähti.
Hän tietysti ei tulisi keinojaan ilmaisemaan tuolle toiselle, vaikka ne olisi jo keksittykin. Rientokin oli kilpailijoita, ja herroilla oli yhtämittaa toisilleen jotain hapanta hampaan kolossa, vaikka sivistyneinä miehinä eivät sitä ilmituoneet, varsinkaan samassa ruokapöydässä istuessaan.
— En ole vielä päättänyt mitään erikoisempaa. Johonkin voimakeinoon tässä on nähtävästi ryhdyttävä.
— Samaa mieltä olen minäkin, arveli Kurkivuori. Suurta ja iskevää sen pitää olla, muutoin se ei mitään vaikuta. — Henkilökuntaa on lisättävä, — mietti hän itsekseen ilmaisematta toiselle alkusuunnitelmiaan asian ratkaisussa — ja palkattava maaseudulle uusia miehiä peruuttamaan Djefvulsund'in vakuutuksia. Viimeksi mainittu ajatus kumminkin teki jonkunverran kipeää. Peruutustyöstä hyötyisi myöskin osaltaan Honkayhtiö ja Leimauskin, joka nuoruudestaan huolimatta tuntui entistä elinvoimaisemmalta.
Petäjä ei ajatellut peruutustyötä lainkaan, Hän aikoi panna yhtiönsä koneiston entistä ripeämpään käyntiin ja lisätä siihen uutta voimaa kansan parhaista aineksista. Petäjän kasvot kirkastuivat Hän oli, ainakin suurimmalta osalta asian ratkaissut. Se välähti yhtäkkiä hänen aivoissaan. Maaseudulla oli vielä paljon kansakoulunopettajia, kunnallislautakuntien esimiehiä ja muita kunnallisia virkailijoita, jotka eivät olleet vielä Honkayhtiön juoksupoikina. Heidät oli saatava kenttämiehiksi ja määrättävä heille päiväraha, joka sai heidät asiaan innostumaan. Se oli nyt selvä siltä kohdalta.
Kurkivuori huomasi Petäjän kasvoista, että hänen aivonsa olivat tehneet suuren palveluksen omistajalleen, ja lausui.
— Sinä taisit jo keksiä asialle ratkaisun?
— Sinäpä sen sanoit, iloitsi Petäjä jatkaen syöntihän parantuneella ruokahalulla. Hänen oli vain käytävä konttorissa antamassa määräykset kiertokirjeitten laatimisesta ja painatuksesta, että ne joutuisivat lähtemään jo huomisessa postissa maaseudulle. Sitten sopisi vähän itseään tuuletella pitkän aivoponnistuksen jälkeen.
Kurkivuori näytti hieman tyytymättömältä.
Siinä istui vastapäätä Petäjä loistaen kuin keväinen aurinko ja heitteli häneen nähtävästi vahingoniloisia silmäyksiä, ja hänen aivoissaan ei kysymys saanut ratkaisua, vaikka hän ponnisteli niin, että hiki nousi kaljulle päälaelle.
— Mahdollisesti joku voimanäytös, joka vaatii johtajaltaan entistä enemmän tunnettua kekseliäisyyttä, koetti Kurkivuori hieman pisteliäästi arvaella kilpailijansa keksintöä.
— Ei erikoisempaa, virkahti Petäjiä rauhallisesti — Honkayhtiö ei tarvitse enää erikoisempia voimanäytöksiä.
Pörssin sali alkoi täyttyä nälkäisistä vieraista, joiden mukana tuli myöskin Leimausyhtiön toimitusjohtaja Sammalkontio, ja otti pöydän aivan heidän läheltään.
— Herrojen ei tarvitse antaa itseään häiritä, virkkoi Sammalkontio pöydästään, ja jatkoi myrkyllisesti; Ehkä saan sentään sivumennen kertoa uutisen, joka kenties auttaa herrojen ruuansulatusta, varsinkin näin kriitillisenä aikana. Me saamme pian uuden henkivakuutusyhtiön. Osakkeita kuuluu olevan riittävästi merkittynä ja perustava kokous pidetään täällä näinä päivinä.
Tämän sanottuaan kääntyi Sammalkontio rauhallisesti tekemään tilaustaan. Hän oli jo uutisen johdosta, saatuaan sen kuulla, suorittanut yksityiskonttorissaan intiaanitanssinsa ja höystellyt sitä muutamin tilaisuuteen sopivin voimalausein. Nyt hän suhtautui jo uutiseen täysin rauhallisesti.
Hänen virkaveljissään toisessa pöydässä vaikutti uutinen sensijaan sähköttävästi. Kurkivuoren kädestä putosi veitsi kilahtaen permannolle ja Petäjältä, joka oli rauhallisena kaivellut hampaitaan, katkesi tikku hampaan koloon.
— Sepä nyt vielä puuttui, kivahti Kurkivuori unhottaen kokonaan probleeminsa ratkaisun.
— Kuka tuon puuhan on pannut alkuun, kysyttiin Sammalkontiolta.
Tämä mainitsi erään tunnetun juristin ja muutamia muitakin nimiä.
— Herrat siis eivät ole asiasta kuulleet? virkkoi Sammalkontio käyttäen äskeistä äänilajia.
— Emme.
— Olipa onni, että minä sain sen herroille ilmoittaa.
— Mitähän tuossa nyt noin, sanoi Kurkivuon Sammalkontiolle. Olisit tullut samaan pöytään.
— Kiitos kunniasta.
Sammalkontio täytti Kurkivuoren ystävällisen pyynnön. Muulloin olisi hetken mieliala tuntunut heistä jokaisesta hieman naurettavalta, mutta nyt he olivat kaikin kuin yhteisiä onnettomuustovereita, joita painoi Djefvulsundyhtiön raivokas hankinta ja uuden yhtiön perustaminen.
Sammalkontio jatkoi syöntiään, ja pöydässä jatkui painavana äänettömyys, kun siihen sijaan muualla salissa äänten sorina kohoamistaan kohosi.
Vihdoin nousi Petäjä pöydästä ja kumarsi pyytäen anteeksi poistumistaan, samalla mennen jo ovessa.
— Nyt raudat ahjoon ja koko kenttäarmeija puhaltamaan, mutisi hän laskeutuessaan kadulle.