XIII
Nakkilan kaupunkiin on järjestetty Riennon asiamieskokous, ja kenttämiehet ovat mieslukuisina saapuneet tekemään selkoa työstään sekä samalla saamaan uusia ohjeita entisten kilpailijoiden ja vasta perustetun Näreen varalta. Yhtiön tarkastaja Kaljanheimo on pitänyt pitkän puheen joka loppuu seuraaviin ponsiin:
1) Riennon herrat matka-asiamiehet älkööt kolmen kuukauden aikana nukkuko muuta kuin neljä tuntia vuorokaudessa. Lopusta ajasta on käytettävä kymmenen tuntia hartiavoimaiseen hankintatyöhön, kolme tuntia syömiseen ja juomiseen, kaksi tuntia tarvittaessa nyrkkeilyyn toisten yhtiöitten miesten, varsinkin Djefvulsund'in herrojen kanssa, ja loppuaika sydänmailla kinttupolkujen tavaamiseen.
2) Näreen, uuden yhtiön matka-asiamiehiä ja tarkastajia on kohdeltava kovakouraisesti.
3) Paikallisasiamiehet täytyy saada, jos ei muuten niin patukan avulla
liikkeelle.
Puheessa oli totta toinen puoli, vaikka ponsien tekijä koettikin hieman hermostuneesti hymyillä.
Kokouksessa vaihdetut mielipiteet olivat ylimalkaan hyvin kiihkoisia. Näre oli jo aloittanut hankintansa ja, kun kaikki uusi aina ihmisiä viehättää, päässyt myös hyvään alkuun. Tämän lisäksi oli Djefvulsund kenttäarmeijaansa yhä vain laajentanut, niin että miehiä oli yksi joka kyläkunnassa. Honkayhtiöllä ja Leimauksella oli omat salaiset keinonsa, jotka näyttivät hyvin tehoavan. Ei siis ihme, jos Riennon herrat pyyhkivät hikeä otsaltaan ja katselivat permantoon miettien, mikä auttaisi.
* * * * *
Nakkilaan oli sattunut samaan aikaan Leimauksen tarkastajien ja matka-asiamiesten kokous. Siellä pohdittiin väliajoilla, miten saataisiin Riennon kokouksessa tehdyistä suunnitelmista urkituksi tietoja. Riennon miehet olivat joskus onnistuneet saamaan tietoja Leimauksen kokouksista, ja nyt sopisi maksaa samalla mitalla. Varsala neuvotteli Tuhkasen kanssa joka oli muuttanut Leimaukseen, ja kaikkien riemuksi lupasi Tuhkanen lähteä vakoilemaan.
— Jos kukaan, niin sinä onnistut, virkkoi Varsala ja taputteli miestä olalle.
Tuhkanen oli päättänyt uhrata tuuhean leuka- ja poskipartansa asian hyväksi. Hän meni parturiin, ja sieltä aivan tuntemattomaksi muuttuneena Nakkilan seurahuoneelle, jossa Riennon kokousta pidettiin. Täällä hän pyysi saada puhutella Keikausta.
— Mitä teillä olisi asiaa, kysyi Keikaus Tuhkaselta, jota hän ei voinut aavistaakaan entiseksi hankintatoveriksi.
— Otetaanko Rientoon uusia asiamiehiä? kysyi Tuhkanen koettaen tekeytyä hieman typerän näköiseksi.
— Mistä te olette?
— Kuivalan kylästä. Olen siellä nähnyt joskus herran ja olen aikonut pyrkiä jo ennemmin asiamieheksi, minä kun siihen toimeen voisin olla sopiva.
— Mikä teidän nimenne on? kyseli yhä Keikaus.
Tuhkasen nenä kävi punaiseksi.
— Jokohan tuo ottaa kohta rokinmitat minusta, ajatteli hän, mutta selviytyi kumminkin pian pulasta.
— Romppanen, Aapeli Romppanen on minun nimeni, virkkoi Tuhkanen tekeytyen juhlallisen näköiseksi.
— Vai Aapeli… minunkin nimeni on Aapeli. Me olemmekin kaimakset,
Kyllä me otamme teidät asiamieheksi. Käykää sisään.
Tuhkanen tunsi hieman tukalaksi olonsa, vaikka selviytyikin hyvästi Keikauksesta. Voisiko ehkä joku toinen tuntea hänen alkuperäisen persoonansa. Silloin olisi hän auttamattomasti kiipelissä. Uutta asiamiestä kestittiin ja hänelle toivoteltiin hyvää menestystä, eikä kukaan entisistä tuttavista aavistanut, että Romppasen housuissa kävi vanha Tuhkanen. Keikaus tuli uudelleen hänen kanssaan juttelemaan.
— Saatte nyt vain heti aloittaa hankintatyön siellä kotikylässänne. Siellä on muuan Tuhkanen, joka oli meillä ennen matka-asiamiehenä, vaan joka oli niin kavala, että lyöttäytyi Leimauksen mieheksi. Hän on semmoinen mies, joka nuuskii joka nurkan ja on aina siellä, missä häntä vähimmän tarvittaisiin. Mies teki meille aikoinaan paljon vakuutuksia, ja nyt hän kuuluu niitä peruuttelevan ja vakuuttavan uudelleen Leimauksessa.
— Kyllä tunnen miehen, virkkoi Tuhkanen.
— Eikö olekin hävytön mies, kun kehtaa semmoista peliä harjoittaa.
— On kylläkin, myönsi Tuhkanen ja mietti. — Mitähän tuo sanoisi, jos tietäisi tämän kepposen. Voisi tästä pian löytää itsensä pahasti rusikoituna kadulta. Kutti parahiksi! Muille matka-asiamiehille nostivat palkkaa ja luulivat minun muka juoksevan entisestä. Tuo mies tuossa on aina kehunut, ettei kukaan uskalla tehdä hänelle mitään kolttosia, vaan tässä on nyt poika, joka uskaltaa. Kun tämä tulee tiedoksi, on selkäsauna hyvin mahdollinen, vaan sen kuurin hän on tottunut vakuutusmiehenä hymyillen läpäisemään.
Riennon kokousta jatkettiin ja Tuhkanen tunsi jo olevansa kuin kotonaan. Kuivalan kulmakunnan asiamiehet esittelivät ystävyyttä ja lupasivat auttaa miestä pääsemään hyvään alkuun hankinnassa.
Kokouksen loputtua palasi Tuhkanen omiensa joukkoon, jotka eivät häntä kuitenkaan tunteneet.
— Kukas te olette? kyseli Varsala ja mittaili miestä kiukkuisilla katseillaan kiireestä kantapäähän.
— Olenpahan vain maankiertäjä, joka haluaisin tulla Leimauksen asiamieheksi, virkkoi Tuhkanen naureksien.
— Meillä ei oteta maankiertäjiä asiamiehiksi, sanoi Varsala jyrkästi. —
Menkää matkoihinne.
— Enpä minä, pahuus vie, niin lähdekään, virkkoi Tuhkanen ja kävi istumaan sytytellen savuketta. Vai niin te vakoojianne kohtelette.
— Mitä? sehän on totta tosiaan Tuhkanen, ja minä en tuntenut, ällistyi
Varsala.
— Sinä olet ajanut partasi, virkkoi yksi.
— No voi tuhannen tervat, ihmetteli toinen.
— Täytyyhän hyvän asian eteen uhrata vaikka ainoat housunsa. Tällä kertaa minä uhrasin partani, ja eipä itse Keikaus tuntenut minua.
— Sinä jutkautit sitä?
— Jutkautin aika tavalla. Voihan siitä olla vielä jälkiseurauksia, mutta mitäpä siitä.
— Ähä kutti, iloitsi Varsala. Häntä riemastutti, että Keikausta oli kerrankin saatu jutkauttaa. Saanpa sitä hieman nolata, kun ensi kerran tavataan.
— Miten pääsit kokoukseen?
— Pyysin asiamieheksi.
— Lupasivat ottaa?
— Ottivat.
— Et kai nimeäsi mihinkään kirjoittanut?
— Silloinhan minä olisinkin jo ollut vialla päästäni.
— Hyvä juttu.
Ja Tuhkanen sai kiertää miesten hartioilla riemukulussa ympäri kokoushuonetta.