XII.
Pikkukaupungin asemalla odotetaan sairasjunaa. Äsken suoritetussa suuressa taistelussa on haavoittunut myöskin Mäenpään Tuomas. Hänkin on tulossa kotikaupunkiinsa hoidettavaksi.
Omaiset odottavat omaisiaan, tuttavat tuttaviaan. Kaikkien kasvoilla näyttää olevan vakava jännitys. — Pahoin haavoittuneita, on viesti kertonut.
Juna vierii asemalle. Punaisen ristin miehet ja muutamat sairaanhoitajattaret, niitten mukana Kaisu, ovat valmiina paareineen. Vaunujen ovet avataan.
Tuskallisen jännityksen hetki.
Silpoutuneita käsiä ja jalkoja. Tajutonna paareillaan makaavia, joilla on veriset siteet päässä.
Samalla vierii asemalle vankijuna, jossa on samalta kentältä vangittuja punaisia.
Mieltä järkyttävä näky. Toisella puolen asemaa haavoittuneet, toisella vangit.
Ja kun sairaspaarit lähtevät liikkeelle, lähtevät myöskin vangit vartijainsa saattamina.
Kaisu on huomannut veljensä Kustaan vankien joukossa. Tahtomattaan on hän tullut ottaneeksi jonkun askelen sinnepäin. Kustaakin on huomannut sisarensa paarien ääressä. On vain muutamia askeleita vangin ja sisaren välillä.
— Lahtarien kätyri! sinkoaa Kustaa sisarelleen.
— Punaryssä! Älä koskaan näytä minulle silmiäsi!
Ja itkuun purskahtaen seuraa Kaisu paareja, joilla tajutonna makaa
Mäenpään Tuomas.
* * * * *
Keskiyö. Tornikello on äsken lyönyt kaksitoista, ja palovartijan kolmio on siihen vastannut. Tuuli kiertelee suhisten nukkuvan kaupungin nurkissa ja alastomissa puistoissa…
Kaisu on avannut ikkunan ja nojaten ikkunapieleen kuulee siinä ulkoa tuulen suhinan ja sisästä sairaitten hourailun ja valittelun.
Oli melkein kaameata. Äsken oli viety komppania sotilaita asemalle, juna vihelsi, miehet menivät kuolon kentille. Kuka heistäkin palannee. Tuntui kuin olisi kuulunut surmanenkelin siipien suhina.
Missähän kuolema niittikään nyt kallista viljaa? Tänäkin yönä saattoi sammua monen toivorikas elämä. Mutta kukaan ei valittanut. Valkoinen Suomi kantoi päätään ylpeästi pystyssä.
Tänne tultuaan oli hänkin vielä joskus tuntenut katkeruutta kärsimästään vääryydestä, mutta se haihtui pian hänen nähdessään toisten kärsimyksiä, jotka kestettiin tyynesti ja valittamatta.