XI.
Oltiin pääsiäislauantaissa. Juho palasi kirkonkylästä, jossa oli ollut pitäjän toimeenpanemissa kaatuneiden sankaripoikien hautajaisissa.
Viisi valkoisiin verhottua arkkua oli laskettu yhteiseen sankarihautaan. Se oli sen pitäjän ensimmäinen raskas uhri maan vapaudelle. Milloin seuraisi toinen ja kolmas? Taistelu voi olla vasta puolitiessään.
Ei oltu ennen tällaista pääsiäislauantaita vietetty. Kukapa osasi tätä ajatella vuosi takaperin.
Nyt odotti koko kansa suurta pääsinpäiväänsä. Uhrit sen saavuttamiseksi olivat raskaita, mutta kukaan ei nureksinut. Usko oikean voittoon pysyi horjumattomana.
Juho ajeli verkalleen. Talojen pihoissa tien varrella liikuttiin lauantaiehtoon askareissa. Muutamissa taloissa olivat jo saunat lämminneet ja miehet menivät alusillaan kylyyn. Allapäin ja hiljaisina liikkuivat ihmiset pihateillään.
Kotipihaan päästyä johtui Juholle mieleen, että oli juhla tulossa ja monessa mökissä, joista kapina oli temmannut miehet vankilaan ja punaisten rintamaan, oltiin ilman leipää. Kukaan ei kotiin jääneitten asemaa ajatellut. Kohdeltiin vihaisesti, jos tulivat apua pyytämään. Eksyneitä ovat isät, mikseivät olisi sitä yhtä hyvin äiditkin. Ja lapsethan olivat syyttömiä raukkoja.
Kuka heidänkin pääsiäistään ajatellee? Suuri mestari ainakin käski rakastamaan vihamiehiään.
Vanha Tuomas tuli riisumaan hevosta.
— Annahan olla, minun on vielä mentävä mökkeihin viemään ruoka-apua, virkkoi isäntä kiirehtien tupaan.
— Eikö hittoja! Punalistien perheitä tässä mukamas… jurisi Tuomas, —?
Min'en antaisi.
— Noo, kyllähän Tuomaskin antaisi, kun asiata enemmän ajattelisi. Mitäs pahaa ne lapset ovat tehneet?
Isäntä palasi kohta mukanaan leipäsäkki ja käsikorissa voita ja lihaa.
Tuomas kekkelehti reen vieressä. Vihdoin virkahti:
— Jos isäntä uskoo, niin kyllä minä nämä toimitan… syyttömiähän ne lapset ovat. Akoille ei kyllä kävisi antaminen. Joutaisivat nyt pureksia sitä ainaista solirattiaan.
Juho laittoi Tuomaan viemään juhla-apua. Käski Tuomaan jakaa oman harkintansa mukaan. Mielissään lähti ukki ajamaan pauhaillen soliratteja mennessään.
Juho myhähti suopeasti tupaan mennessään. Mahtoi Tuonias-paralla olla pään vaivaa, miten sopivimmin jakaisi annokset.
Saunan jälkeen istui Juho hihasillaan ikkunan ääressä ja katseli kevätöistä hämärää. Näytti yöksi rupeavan satamaan. Kaisu oli hänen huomaamattaan tullut huoneeseen ja arkaillen näytti aikovan sanoa jotakin.
— No mitäpä se tyttöseni nyt aikoo? kysäisi Juho.
Tyttöselle näytti olevan vaikeaa sanoa asiaansa.
— No mitäs erikoista se Kaisu pikkarainen nyt hautookaan päässään? koetti isäntä yhä ystävällisemmin.
Jopa tyttökin rohkaisi itsensä.
— Minun tekee niin mieleni rintamalle.
Juho ällistyi. Tulipa se nyt odottamatta.
— No mitä sinä siellä haluaisit tehdä?
— Tarvitaan kai siellä sairaanhoitajia, ja sitten punaisessa ristissä… minä oikeastaan tahtoisin sinne, missä kaatuneita ja haavoittuneita korjataan taistelun keskellä pois kentältä.
— Ja sinä uskaltaisit sinne?
— Niin.
Juho käänsi värähtävät kasvonsa ikkunaan. Pöydän kulmalle putosi pari kirkasta pisaraa.
Kääntäessään jälleen katseensa tyttöön, joka siinä seisoi ujona maahan katsellen, virkkoi hän:
— En minä voi sinua kieltää. Kuoleman kentille en sinua kumminkaan mielelläni laskisi. Kukapa tietää… saattaisi tuonen teräase sinuunkin sattua.
»Sitä minä tahtoisinkin», ajatteli tyttö, mutta sanoi kumminkin ääneen:
— Sattuuhan se niin moneen muuhunkin. Ehkä siellä eivät epäilisi minua.
Juho ojensi tytölle kätensä:
— Kyllä sinä pääset. Ja kun palaat, niin toivon saavani pitää sinut tyttärenäni.
Tumma puna läikähti tytön poskille. Juhon sanat olivat koskettaneet soittimen kieltä, jonka tyttö luuli iäksi vaienneen.
Emäntäkin oli tullut paikalle, ja isäntä kertoi hänelle tytön aikeista.
— Mitä sinä siihen sanot?
— Eihän minulla ole oikeutta kieltää yhtä enemmän kuin toistakaan, vaikka pidänkin Kaisua kuin omana lapsenani.
Pyhien jälkeen Juho lupautui tyttöä saattamaan kaupunkiin asti.
Alkaisivat jälleen pitkät ikävät illat tytön mentyä. Kukapa lukisi heille ääneen iltasilla ja laulelisi sunnuntaisin. Mutta tarvittiinhan sielläkin hellää kättä, missä haavoja iskettiin.