KUUDES LUKU.
Päivä alkaa olla jo puolisillaan, kun Aatami köpöttelee reikäistä kylätietä ensin Tanulan pihan läpi Hameniemeen ja siitä luikahtaa Rämekorven metsätielle.
Pitää katsoa siinä kulkiessaan, ettei pistä jalkaansa niihin reikiin, muuten rutjauttaa siihen tiehen nokalleen. Eikähän ole kiirettäkään. Päivällistä käy syönti myöhemminkin, sitten, kun on ensin saanut sen rohtoasian järjestykseen.
Jopa se lumi nyt sulaa. Ei kauan, kun on päiviä kankaalla, ja sitten se on jo kesä lähellä.
Se kesän tulo hykäyttää mukavasti Aatamia. Siinä on niin monta aihetta, siinäpä kesän tulossa ja itse kesässä. Kalan saannit ja muut, heinänteot ja ruistalkoot, kun kamarissa naapurien kanssa haastetaan hyvästä vuodesta ja lirautetaan pullosta kahvin sekaan.
On niinkuin maistelemista olevinaan se lirauttaminen, semmoista pikkusyntiä, kun ei kuitenkaan lääkkeeksi mene se ryyppääminen.
Ja sitten on monta muuta kesällä, joita ei niin heti muistakaan. Saa höllehtiä hurstisissaan ja tuntea monia herran hyvyyksiä. Saa viilipiimää, ja musikat kantavat ahomansikoita.
Siinä se on sitten Syllykän mökki. Akka on kylässä, varmaan viinoja liehtaamassa, koskapa ovi on lukossa. Kun nyt osaisi sen Turakan tehtaalle. Olisi pitänyt Harakka-Antilta kysyä.
Korvesta löytää Aatami kuitenkin etsimänsä ihan omin avuin ja muhoillen toivottelee Torakalle hyvät päivät.
Turakka ei virka mitään, nostaa vain muutaman viinalasin aurinkoa vasten ja tillistelee. Lisää sitten siihen vielä jotain jauhoa ja puistelee.
Aatami ei oikein tiedä, mistä aloittaisi puheet sen konstikkaan viinamestarin kanssa.
— Läksin minäkin maistamaan, sanoo. — Kun tämä sinun viinasi on parasta siinä repijäisessä ja reumatismissa.
— Vai läksit, jurahtaa Turakka vastahakoisesti. — Mutta kun sanassa sanotaan, että viina menee huokiasti alas, mutta polttaa kuin kärme ja pistää kuin kyykärme. Eihän tätä sovi hengenmiesten viljellä. Tämä on vain niitä syntisiä varten.
Turakka heilauttaa kädessään helmeilevää pulloa.
Aatami oli hänen mielestään tekopyhä lurjus, joka olisi sietänyt selkäänsä.
Aatamille tuli nyt siinä heti tiukat paikat. Mitä sille sanoisi, että leppyisi. Parasta olisi sille antaa myöten, niin ehkä sulaisi tuo kuparinvärinen naama sovinnollisemmaksi.
— Niinhän sitä pitää, tämän ihmisen, tehdä väliin oikein lujasti syntiä, niin sitten on mitä katua ja se armosta nauttiminen on sitten niin mukavaa.
Turakan pistää vihaksi semmoinen jaaritus. Heilauttaa lippalakkiaan ja ruopasee korvallistaan.
— Haista sinä… vai tulet minulle lorittamaan tyhjiä. Siin' on viinaa, pistä naamaasi sen kuin jaksat, mutta mukaasi et saa pisaraakaan.
Aatami maistelee. Neste kiertää niin ihmeellisesti suonissa ja nostattaa mieleen niin kumman keveyden. Ne on ne Turakan yrtit, mitkä lienevät, vai noituneeko muuten viinansa.
— Kyllä sinä olet mestari, sanoo. — Annahan nyt kuitenkin pari litraa, vaikk'et enempääkään, maksakoon vaikka kahden härän hinnan.
Aatami löi leveällä kämmenellään povelleen.
— Vaikka annat koko talosi, niin ei tipu, sanoi Turakka ja latoi konttiin täysinäisiä pulloja. Kohta tipahtaisi pillistä viimeinen, ja sitten oli parasta muuttaa, jos Hörödiikin sattuisi kuononsa tänne pistämään.
Aatami maisteli ja haisteli viinaa.
— On sinulla eri keksinnöt, tämänpä viinasi valmistuksessa. Kun tempoo käsivarsia kuin vaatisi kantoja maasta kiskomaan. Jooseppi puhuikin niistä yrteistä. Mistä sinä saat niitä?
Aatami nauraa hekotteli leveästi.
— Pirulta, sanoo Turakka.
— Eikös vähän kissalta… mutta kuulehan, eiköhän oteta vähän painia?
Aatamin kieli vähän sammaltaa, ja nousten seisomaan hän aukoo nyrkkejään ja ojentelee käsiään, keikistellen isoa mahaansa.
— Samahan tuo on, sanoo Turakka ja rutjauttaa Aatamin kinokseen.
Sieltä selvittyään sanoo Aatu:
— On nämä kintut se repijäinen jäykistänyt… annahan, piru, kun näytän eikö nouse tuo tynnyri.
Tynnyrissä on rankin jätteitä, ja Aatami ottaa sen syliinsä ja keinuttelee sitä koholla.
Mutta jalka pettää lumessa, ja tynnyrin kanssa kellahtaa mies ja jää tynnyrin alle. Nousee siitä päristellen rapaa suustaan ja vaatteistaan.
Turakka hohottaa:
— Se oli sinulle parhaiksi, pirulainen. Meneppäs nyt Karulienan näkyviin.
Sen enempää puhumatta ottaa pillit ja vehkeet ja työntää säkkiin. Nostaa sitten viinakontin selkäänsä ja lähtee. Käyköön Hiertiäinen korjaamassa padat ja saavit talteen. Tulisija saa jäädä Hörödiille.
Aatamia kuohuttaa. Pudistelee siinä nyrkkejään, mutta minkäpä sille ryökäleelle tekee. Meni ja vei viinansa, sen yrteillä sekoitetun.